Millainen idiootti olet?

Tuosta otsikosta voi hiukan kärjistettynä jo arvata, mitä tuleman pitää. Facebookin maailma aiheutta minussa näemmä tasaisen varmasti vitutusta, sen pienistä hyvistä puolista huolimatta.

Tällä kertaa vitutus sopukkaani kutittelee ne saatanan typerät testit, tyyliin: Millainen rakastaja olet? Millainen rock-muusikko olisit? Millainen tuppikulli vittu olet?...puuh!! Millainen idiootti näitä tekee? Ok! Osahan näistä testeistä pitää sisällään pientä viihdearvoa ja ajankulua, mutta oikeasti. Onko aivan pakko tehdä jokavitunikinenpersetesti? Siis jokainen, mikä tulee eteen? Ei kai ihmiset ole noin huonosti itseään tuntevia identiteetti kriisissä kieriskeleviä lapasia, että päivänselvät asiat pitää todistaa itselle jossain verkostoutumis ohjemassa. Ja kaiken lisäksi, tämä pitää vielä julkaista muidenkin ihmeteltäviksi. Ja, ettei asia vahingossakaan jää keneltäkään huomaatta, pitäähän siihen aina kommentoida tyyliin "Oho! Enpäs olisi uskonut tuota itsestä!" Vittu haloooo!! Veikkaanpa, ettei 90% niitä ns. kavereita kiinnosta perseen vertaa millainen olet sängyssä, koska todennäköisesti valehtelit silmät ja suut täyteen...runkkari!. Hankkikaa nyt oikeasti elämä, tai luopukaa edellisestä! Tai vaihtoehtoisesti, ostaakaa niitä naisten lehtiä, niissähän on juurikin näitä samantyylisiä itselleen panettelu testejä.

Ja tämä lievä äpinä vain siksi, että jos ja kun minä ajoittain tuolla Facebookissa vierailen, en todellakaan halua selata kolmea sivua teidän typeriä testituloksiannne. Olkaa siis ystävällisiä, ja tehkää ne vammaiset urpoilu testinne keskenänne kaikessa hiljaisuudessa. Niin, ja niitähän ei ole pakko julkaista, minkä te varmaan tiedättekin, mutta ilmeisesti tietynlainen halu tulla esille on liian ylivoimainen.

Niin, ja tänään on vappu! Perkele! Tämä flunssa on edelleen vahvempi meistä kahdesta, mutta yritän sen taltuttaa tänään muutamalla oluella. Huomenna sitten ehkä pari enempi. Toistaiseksi seuraani hakeutuneiden joukko on tosin ollut huomista silmällä pitäen harva. Eli pyöreä 0. Vai kuuluukohan minun juhlia ollenkaan, koska vappu on työläisten juhla, ja minä olen työtön?!

Minä menen nyt niistämään nenääni, ja sen jälkeen teen Facebookissa testin, millainen niistäjä olen. Epäilen, että eiköhän noiden testien seasta tuollainenkin herkkupala itsensä tuntemiseksi löydy. Vastaus tuohon testiin on: Homotursaaja, sitä sen enempää perustelematta.

VITTUMAISTA WAPPUA!!!

Ote talonkirjasta

Kansaneläkelaitos, elikkäs tuttujen kesken KeLa on kyllä paikka, missä on ehkä tietämättömimmät ja nyreimmät asiakaspalvelijat mitä tellus päällään kantaa. Mutta tämänhän kaikki tietää.
Kaikkihan tietää senkin, että kun KeLalla asioi, on yleensä hakemassa jotain tukea, tai kuten minun tapauksessa, on reppanat hakemassa ruhtinaallista työttömyys korvausta. Kaikkihan menee suunnitellusti aina siihen asti, kunnes pääset sen vähintään tunnin jonotuksen jälkeen tiskille asioitasi toimittamaan. Nyrpeän naisen sormet vilistävät ammattitaitoisen oloisesti näppäimmistöllä. Lappuja, lippuja, päätöksiä ja planketteja on nuppi punaisena haettu ympäri kuntaa, ja yllätys niiden satojen papereiden seasta puuttuu aina yksi. Ja se yksihän puuttuu vielä senkin jälkeen, kun olet sen "yhden" jo sinne toimittanutkin. Nerokkuutta! Ja taas jonotetaan mustalaisten kanssa kilpaa paperinippu kourassa. Tämä kaikki sen takia, että saat sen jälkeen odottaa 3 viikkoa kotona jälleen yhtä päätöstä. Minkä vitun takia esim. sitä työttömyyskorvaus paperia ei voida käsitellä heti, koska se on vain yksi vitun paperi. Kolme vitun viikkoa!!! Mikähän paperiralli tässä vielä syntyy, kun sosiaalitoimistosta pitäisi vongata riihikuivaa? Verilöyly.

Ei ole enää ahneudallakaan rajoja. Taas yksi fakta, minkä kaikki tietää, ilman, että se täällä kerrotaan. Mutta nyt alkaa jo mennä liian pitkälle. Jotta KeLan byrokratian rattaat saatiin asumistuen osalta pyörimään, siihen tarvitaan ns. T-lomake, eli ote talonkirjasta. Tätä noutaessani, piti odotella about 15min. Ei siinä mitään, lakisääteinen kahvitauko on aina lakisääteinen, mutta kun Avaran toimiston turpea rouva ilmoitti tämän A4:en maksavan 10€, tuntui se, kuin olisi avokämmenestä saanut. Olisin minä tuonkin rahan voinut turhempaankin tuhlata. Mistäköhän lähtien tämä(kin) paperi on tullut maksulliseksi? Onkohan tuollainen rahastus edes kaikkien lakipykälien mukaista? Epäilen...Saatana!!!

Vappukin pukkaa päällensä, samoin kuin tämä flunssa. Sikainfluenssa tai ei, tiukassa tuntuu olevan tällä sialla. Pitäisi kai saada itsensä tolpilleen, ennen suomalaisen työn juhlaa. Kommunistiksi en itseäni todellaakaan lue, mutta jotain kivaa kapinaa niissä taistolaislauluissa on, joita aina vappuna juottoloissa kuulee. Eli kai ainakin vappupäivänä pitää muutama tuoppi perinteisesti nauttia Gringossa, Panimossa tai jossain. Vapaaehtoisia völjyyn?

PS. Omistan sellaisen hienon punaisen t-paidan mitä komistaa ylväs CCCP kirjainjono. Pitäisiköhän tuollainen pukea vapun kunniaksi garderooppiani täydentämään? Ehkä...

Muista pyhittää lepopäivä

Sitä kun ei eilen tullut vihkiydyttyä alkoholin salaiseen maailmaan, toisinsanoin, ei kukaan kutsunut, ei luonnollisestikkaan ole silloin näin sunnuntai aamuna krapulakaan. Olo on eufoorinen. Siis kävinpä vaihtamassa kesäkiekot kotturaan, todetakseni vain, että talvirenkaat menee hankintaan ensi syksynä. Kukahan senkin lystin kustantaa? Jokatapauksessa kyykistelin pihalla vertikaalihymyn (rekkamiehen hymy) paistaessa iloisesti jo ennen kello kahdeksaa. Näin vältytään naapurien kanssa ahdistavilta keskusteluilta päivän poltavista paskantärkeistä asioista ja nokkelilta kysymyksiltä, tyyliin "Onko Tiukassa?" Reipas poika olen minä. Vieläkään en vaan käsitä, miksi tämä pari kertaa vuodessa tapahtuva rengas sessio on minulle niin vastenmielistä puuhaa.

Itseasiassa heräsin tänään jo klo 5.00 katsomaan NHL -kiekkoa. Koko viikonloppu on muutenkin mennyt enempi vähempi sohvan vankina penkkiurheilua harrastaessa, tosin kiekon MM-Kisoja en ole seurannut kuin Suomen pelin verran. Jalkapalloa ja NHL-kiekkoa on tullut tapitettua sitäkin enemmän, ja tänään jatketaan.

Nähtävästi kevät tekee tekosiaan myös musiikin kuunteluun, tai ainakin sen tyyliin. Vanhan kaluston Trashia ja Doomia on tullut kuunneltua paljolti. Ja varsinkin noita sen ajan B-luokan rässi jyriä, kuten Whiplash, Artillery, Incubus, Holy Moses, Razor, National Napalm Syndicate. Tämän viimeksi mainitun ensi levytys olikin pitkästä aikaa perkeleen miellyttävää kuunneltavaa, jos ei ota sitä turhan vakavasti. Enpä olekkaan kyseistä äänitettä kuunnellut sitten 80-luvun rilluvuosien. Pitänee vielä kaivaa Laaz Rockitit, Exumerit, Watchtowerit, Exciterit yms. jostain netin syövereistä soittimeen, koska ei niitä enää ole kaupan. Annihilatoria ja Destructionia pitänee myös pyörittää piiiitkästä aikaa. Tämä vain, että pääsee toteamaan niiden paskuuden. Kirveellä uhatenkaanhan noita helmiä ei enää levykauppojen hyllyiltä löydä. Panee tässä ihan harmittamaan, eli suomeksi vituttaamaan, kun olen noista "klassikoista" joskus nuoruudessa kalja himoissaan rahapulassa luopunut.

Jatketaan siis huonoksi havaitulla tyylillä kohti kommareiden juhlaa.

PS. Kuunnelkaa rässiä!!!

Maistiaisia

Rässi dinosaurus Slayerin uutta hengentuotetta, ja todennäköisesti viimeiseksi jäävää sellaista, olisi tässä nyt tarjolla pienen palasen verran. Ja jos yhtään tätä biisiä on uskominen, mikään ei ole maailmassa muuttunut.

Tämä uutuus single ilmestyy muuten ilmeisesti vain 7`vinyylinä 5000kpl painoksena.
Kyseisen kappaleen saa myös minulta sähköpostiin, jos jollain tälle on pakottavaa tarvetta.

Pientä spekulaatiota

Jahas! Jääkiekon MM-kisat näkyisivät olevan taas ovella. Eletään siis 100% varmuudella kevättä. Tämän vuotisista kisoista ei ole kyllä odotettavissa ainakaan Suomen joukkueen kannalta mitään suuria suorituksia, tosin altavastaajana on ehkä Suomen jopa helpompi lähteä, kuin suosikkina. Toivotaan ainakin näin.
NHL -tähdet loistavat poissaolollaan ja muutoinkin joukkue vaikuttaa, ainakin paperilla, aika heikolta ja materiaaliltaan ehkä jopa kapealta. Valmentaja Jukka Jalosen valinnat aiheuttavat muutoinkin pientä ihmetystä.

Maalivahti puoli pitäisi kaiketi olla kunnossa. Loistavan tulokaskauden Nashvillessa pelannut, ja ensi esiintymisen MM-kisoissa tekevä Pekka Rinne ja loppukauden Tampa Bay Lightningissa veräjää vartionut Karri Rämö olivat helppoja valintoja, kun kerran Niklas Bäckström ei kisoihin lähtenyt. Luultavammin Rinne aloittaa ns. ykkösenä, Rämö aukoo luukkua ja Riksman polkee kuntopyörää ja roikkuu paikallisissa baareissa. Suomi ei muistaakseni koskaan ole kaatunut maalivahteihin, ja tuskin nytkään. Ainoa heikkous maalivahtipelissä näissä karkeloissa on vain kokemattomuus, mutta kisojen edetessä tämä on sitten nähtävissä. Toivottavasti kisoissa käytettävä iso kaukalo ei aiheuta myöskään probleemaa pieneen kaukaloon tottuneille NHL -vahdeille.

Kovinkaan tarkkaa tutkimusta en ole pelaajien terveydellisistä tilanteista ottanut, mutta juuri puolustuksen valintoja lähtisin kritisoimaan eniten. Onko nyt lähdetty hakemaan jopa liikaa erikoistilannepelaamista ja jätetty muutamat ns. kovat luut rannalle roikistelemaan. Jo 14. kisoihin lähtevä Petteri Nummelin on tietenkin oiva valinta ylivoimaan ja nopeisiin avauksiin, mutta kun joukkueessa ovat Niskala ja Koistinen, eli hieman samantyylisiä hyökkääviä puolustajia, putkahtaa esiin kysymys? Mistä näille kaikille hyökkäämään ja paljon ylivoimaan tottuneille "köyhän miehen Nummelineille" löytyy tilaa, ja sitä ylivoima aikaa? Teemu Laine voidaan kai laskea myös tähän offensiivisen osaamisen kategoriaan hyvän lämärin omaavana, mikä hänen onnekseen lähtee vielä rightin puolelta. Tämä varmasti on hänen vahvuus, ja jopa syy miksi kisoissa on.
Eli ylöspäin pelaaminen ja "viiva" pitäisi olla suurinpiirtein uomissaan. Mutta entäpä sitten, kun pitäisi aloittaa ukkojen siirtely oman maalin edestä ja vääntäminen kulmissa isoja Pohjois-Amerikkalaisia, ja miksei muitakin kovia maita vastaan. Näistä pelaajista tulee noissa väännöissä auttamattomasti lapasia ja lasista arvotavaraa pelihousuissaan piteleviä kurvailioita. Missä siis kaikki puolustavat puolustajat ja vahvat duunari "jässikät"? Yksi, tai kaksi sellaista, niin puolustus näyttäisi minun silmiin paljon kirkkaamalta.

Sanotaan, että hyökkäys on paras puolustus. Ehkä, Ehkä ei. Suomen hyökkäys ei minusta kyllä arsenaalillaan mikään suoranainenpelote ole. Selkeä ykkössentteri puuttuu, ellei Saku Koivu sitten saavu paikalle. Toinen seikka sitten onkin, onko Koivusta apuja? Jos viime vuoden kisoja muistellaan, niin eipä juurikaan. Mies on tainnut olla saman verran sairastuvalla, kuin jalkapallosta tuttu Jari Litmanen...tai no ei ehkä kuitenkaan. Sensijaan nuorempi Koivuista, eli Mikko olisi mielestäni sopinut Jalosen konseptiin vallan hyvin, mutta loukkaantuminen ja seurajoukkueen penseähkö suhtautuminen MM-kisoihin, ei tehnyt Koivun osallistumista kisoihin mahdolliseksi. Harmi. Hän olisi ollut SE johtava sentteri, ja ennenkaikkea loistava kahteen suuntaan pelaava sellainen. Toki Hytönen ja Jalosen suosikkipoju Santala, joista viimeksei mainittu on ihan järjetön veto, nämä kriterit täyttää, mutta ei lähellekkään samalla potentiaalilla. Voi olla, että Hytönen nousee vielä puolustus pelaamisellaan arvoonsa, mutta aika tämänkin näyttää. Voisin kaavailla häntä nelos -ketjuun Ruudun ja Komarovin väliin. Siinäpä säpinää ja ryskettä kentälle, kun nämä umpiluut pääsevät hämmentämään. Tosin varsin jäähyherkkiä ovat molemmat, mutta tosipeleissä ainakin Ruutu on mies paikallaan, olipa miehen pelitaidot sitten mitä hyvänsä. Roolipelaaminenhan on aikamme sana. Se, että tarvitaanko kahta samantyylistä vastustajan paidan alle pyrkivää pelaajaa, on sitten toinen seikka. Mutta kieltämättä ajatus Ruutu - Hytönen - Komarov troikasta kiehtoo tällaista fyysisen jääkiekon ystävää. Ja kukapa kovista taklauksista ei syttyisi?
Nimien Kerman ja Vahalahti tilalla olisin kyllä nähnyt kyvyiltään parempiakin pelaajia, esim Jypin Virtasen. Eihän Virtanen mikään härkä ole, mutta tämän vuoden SM-Liigan parhaan ketjun jäsenet, Immonen ja Pihlman kun joukkueessa ovat, niin varsin helpostihan Virtasenkin olisi nähnyt tuota parivaljakkoa täydentämässä. Olisipa siinä ollut kemialtaan heti valmis kenttä, eikä roolitusta olisi tarvinnut paljoa valmennuksen miettiä.

Kaiketi joukkue vielä täydentyy muutamalla pelaajalla. Ainakin dinosaurus Ville Peltosen (ylläri!) toipumista odotellaan. Mutta pahalta näyttää, mutta niin näytti vuonna 1992, jolloin eräs Pentti Matikainen kokosi nuoren ja ennakkoluulottoman joukkueen silloisen Tsekkoslovakkian kisoihin ja eteni ensimmäisen kerran loppuotteluun. Ja jos muistiní ei tee pahoja tepposiaan, tuona vuonna YLE ei edes kisoja televisioinut, vaan ne tulivat maksullisista kanavista. Eurosport yms. Ainoa ero tuohon vuoteen on se, että vaikkakin joukkue tänä vuonnakin on osittain nimetön, on se yllättävän vanha. Peräti 13 pelaajaa on yli 30. Yllättävän paljon siis. Eli olisiko nyt ollut sen pienen murroksen aika, ja jättää jo muutama ikoni kesä laitumille. Esim. Vahalahti, Peltonen 8jos nyt tulee), Niinimaa, Kapanen ja koota nuori kokematon jengi kisoihin, koska joskus sen ikäpolven on vaihduttava radikaalistikkin. Olisin mielelläni katsellut jo Toni Kähkösen, Erkinjuntin ja vaikka Kärppien Koiviston kisoissa kirmaamassa, mutta enhän minä näitä valintoja tee, enkä mitään mistään tiedäkkään. Kunhan spekuloin ja piereskelen! Että näin!

Toivotaan, että nyt pudotuspeli vaiheeseen päästäisiin, niin voisi ihan tunnelman vuoksi pelin tai kaksi ihan baarissa asti käydä kyyläämässä.

Winona's Big Brown Beaver

Kun kerran tuolla Guestbookin puolella oli puhetta tuosta Primuksesta ja Winona's Big Brown Beaver -kappaleesta, niin pannaan perkele videota kehiin, niin eipä jää kellekkään epäselväksi. Omalla tavallaan hauska biisi. Enjoy!

Tänään olisi Oulun Teatrialla edesmenneen Sentenced kitaristi ja hienon säveltäjän Miika Tenkulan muistotilaisuus. Valitettavasti kutsuista huolimatta en paikalle pääse, kiitos taloudellisen tilanteeni. Jokatapauksessa järjestämme omat memoriaalit kuunnellen Sentenced musiikkia koko hienon uran ajalta, unohtamatta tietenkään alkoholi pitoisia juomia. Ja vastaus on kyllä, kysymykseen soitetaanko sitä vanhaa Death Metal tyyliä. Onhan Sentencedin Death -kiekot suomen mittakaavasta perkeleen hienoja levyjä, tämän myöntää alan puritanistitkin.

Kokoelmaa illan varalle olen tässä työstänyt päiväni iloksi (suruksi), mikä on muodostunut aika vaikeaksi. Nyt olen sen saanut typistettyä 35 kappeleeseen, kun niitä alunperin oli yli neljäkymmentä. Haasteellista, mutta nostalgista touhua. Eli tällaista illalla.

Mutta ensin tämä Primus

Top 100 levyt Nro 90: Possessed - Seven Churches

Kun tämän levyn tähtisikermä löysi itsensä tänään jälleen minun soittimestani, oli tähän väliin nyt hyvä laittaa tämäkin levy tänne, koska se tänne ehdottomasti kuuluu.

Samoihin aikoihin, kun eräät Slayerit ja Metallicat tekivät uraauurtavat levynsä, samalta Bay Arealta ponnisteli nyttemmin myös legendaksi tituleerattu Possessed. Tietynlainen esi-isä kyseinen orkesteri on myös Death Metallille, jota tämä nyt suurennuslasin alla oleva levy ehkä edustaa. Tällä levyllähän Possessed lanseerasi kyseisen Heavy Metallin alalajiksi muodostuneen Death Metal -nimikkeen. Samaa nimeähän kantaa myös tämän albumin viimeinen biisi. Toki tähän Death Metal patenttiin oli myös aikoinaan Bathoryn Quorthonilla (R.I.P) sanansa sanottavana, ja taidettiinpa siitä pientä vääntöä käydä myös Kerrangin ja Metal Hammerin sivuilla. Näin muistelisin. Kallistuisin kuitenkin tähän Possessediin, jonka vaikutteet on selvästi kuultavissa vielä tämänkin päivän döödsi -julkaisuissa.

Itselleni Possessed tuli tutuksi ensimmäisenä C-kasetti ajoilta. Luonnollisesti. Silloin tällainen Metallicaa, Death Angelia, Anthraxia yms. tyttöjen bändejä kuunnellut takatukka, ei oikein pysynyt mukana moisessa surisevasta mäiskeessä, mitä isot pojat kaljaa lipitelessä kuuntelivat. Liian rosoista sekamelskaa taisi olla kliinisempään soundiin tottuneelle märkäkorva räkänokalle. Mutta näin vuosien jälkeen tämä on paljastunut nerokkaaksi albumiksi kaikessa suoraviivaisuudessaan, vaikka sitä teknistä suorittamistakin löytyy.

Alunperin, ennen kuin tätä nykyä pyörätuolissa istuva Jeff Becerra astui basson ja mikin varteen, olivat bändissä jo vaikuttaneet: Mike Torrao ja Mike Sus. Perustamis vuonna laulajana toiminut Barry Fisk teki itsemurhan ja näin Becerra tuli kehiin. Legenda syntyi.
1984, vuosi bändin syntymän jälkeen ilmestyi tämä Seven Churches nimeä kantava, silloisella mittapuulla omanlaista uraa aukaiseva brutaali tuotos.

Levy alkaa loistavalla The Exorcist biisillä, jota mm. Cannibal Corpse mielestäni varsin onnistuneesti koveroi legendaarisella Hammer Smashed Face EP:llä. Samaisen kappaleen intro on muuten saman nimisestä elokuvasta (Manaaja), eli Mike Oldfieldin hieno sävellys Tubular Bells.
Kappaleet: Burning Hell, Evil Warriors, nimikkokappale Seven Churches ja jo mainittu Death Metal pitävät huolen, että tämä nyt 25 vuotias levy tulee kaivettua varmasti vielä kiikkustuolissakin soittimeen, mikä se soitin sitten tuohon aikaan onkaan. Tämä on perkeleellisen rankka levy vieläkin. Toki ainahan on tietenkin pieni vaara valaistua, ja polttaa kaikki rienaava musiikki.

Nykyään bändi pitelee pitkälti hiljaiseloa ja keikkailee harvakseltaan. Yksi syy on varmasti se, että Jeff on ainoa jäsen, joka on enää remmissä. Eli varsinaista Possessedia ei ole enää olemassa. Näillä harvoilla keikoilla Jeffin taustallahan jauhaa Sadistik Intent, joka myös tähditti viime vuoden Jalometallin keikkaa perkeleen hyvin. Lukuunottamatta sitä lopun härdellöintiä, josta taisin jo viime kesän Jalojen jälkeen avautuakkin.

Kesän keikka teki myös selväksi faktan, että myös nuorempi kuulijakunta on "Possun" löytäneet. Nykyajan nuoriso on tietoisempi vanhoista staroista noin muutenkin ja osaa kunnioittaa vanhaa kaartia jopa ehkä enemmän kuin me jo vanhat parrat. Hyvä näin.

JEFF BECERRA JALOMETALLISSA 2008


Hienoa oli bändi (Jeff) kaikkinensa vielä nähdä voimissaan sanaa julistamassa. Huhut nimittäin kertoo, että vahingossa luodin ampumavälikohtauksessa selkäänsä saanut laulajan tila olisi merkittävästi huonontunut heti Oulun vedon jälkeen. Tie kulki Helsingin ja Pariisin sairaaloiden kautta kotiin, jossa tutut ja perheenjäsenet toivottavasti pitävät tästä legendaarisesta, mutta jalat (pyörät) maassa pitävästä miehestä huolta.

Pientä pippelitietoa

-Yhtyeen silloinen kitarisri Lanny LaLonde vaikuttaa pientä nostetta joskus saaneessa Primus orkesterissa.
-Bändi teki tämän debyytin jälkeen vain yhden kokonaisen levyn ja yhden EP:en, ja sen jälkeen hajosi.
-Bändi yritti comebackkiä 1990-luvun alussa Miket Torraon johdolla, mutta huonolla menestyksellä. Jeff oli tällöin toipumassa.

SUPPORT POSSESSED!!!

Tuohellinen mämmiä

Tuhansia suklaamunia, tipuja, rairuohoa, narsisseja ja virvotkin on varvottu. Onneksi. Pyhät on siis takana, ja uudelleen syntymisen ja ylösnousemuksen juhlat juhlittu pääsiäisen merkeissä. Kaupallinen ilonjuhlahan tästäkin on yllättävästi saatu, niinkuin kaikista muistakin ns. hengellisistä juhlista. Poissa ovat jeesuksen kärsimykset ja muu paatos. Hyvä kuitenkin niin. Eipä tuo vanhoillisten pääsiäisen vietto onneksemme näy muussa kuin televisiossa.

Pääsiäiseen liittyy kaikkea syötävää, kuten mämmi. Tuo juopon ulosteelta näyttävä orgaaninen aine. Yllättävää muuten, että jeesuksen fanit ovat tämän kansallisruokammekin omineet jollain kepulikonsteille itselleen. Eli sitä kutsutaan juutalaisen hapattoman leivän vastineeski. Voi perkele! Kekseliästä. Niin, ja jopa suklaamunat symboloivat uutta elämää tjms jeesustelua. Anna mun taas kaikki kestää.

Yhtä asiaa ihmettelen. Mistä perkeleestä se pääsiäiskukko munii? Käsittääkseni kana on se, joka tuosta porukasta munii.

Ei minulla ollut taaskaan mitään asiaa.

Televisio on kriisissä

Henkilökohtaisesti minulla näkyy 56 kanavaa. On sanomattakin selvää, että suurin osahan näistä on ns. täytekanavia kanavapaketteihin. Määrä ei siis korvaa laatua, vaan juuri päinvastoin. Vaikka tuo olohuoneen keskipiste huutaa tuossa aamusta iltaan, ei sitä oikeastaan tule edes katsottua. Penikoiden kanssa on sen verran aina toimintaa, ettei sitä edes ehdi. Hyvä niin, sillä paskaa paskan perään ei kirvoita enää valtamaan sohvaa.

Väkipakolla aamu alkaa kuitenkin pikkukakkosen merkeissä, joka siis tulee tätä nykyä aamuisinkin. Toisaalta, ainakin meidän pesueessa se on aamuisin hyväkin asia. Onpa toinen vähempi lahkeessa roikkumasta. Mutta ne aamujen juontajat. Älkää nyt saatana! Puolet näyttävät juuri niiltä, ketkä todennäköisesti istuvat iltaa Tamperelaisissa taide/kulttuuri ravintoloissa paskaa jauhaen ja viiniä lipitellen. Osa on luultavasti valunut sieltä suoraa töihinkin, ainakin siitä mongeruksesta, jota myös puheeksi kutsutaan, päätellen. Ohjelmien taso on myös samoilla viivoilla juontajien kanssa. Siis missä ovat vanhat kunnon piirretyt? Maantiekiitäjät ja Tom & Jerryt yms, jotka murjoivat toisiaan, ammuskelivat viattomasti toisiaan ja kävivät ainaista ajojahtia ilman toivottua lopputulosta. Nykyään on vain pokemonit, digimonit, Harrit ja Dinot. Niin, ja tietysti Titi-Nalle, joka on onneksi poissa muodista ainakin meillä. Hyvä niin, sillä luulen, että Titi-Nallen Riitta on merkittävästi pilannut elämääni ja elämänlaatuani joutavilla rallatuksilla, jotka toistuvat joka perkeleen ohjelmassa.

Näitä pokemoneja ja digimoneja en ole ymmärtänyt koskaan. Ei mähdu meikäläisen kalloon, että joistain typeristä palloista tulee örvelöitä, jotka eivät edes ole pelottavia ja mitkä tottelevat mitä typerimpiä nimiä. Mm. nimet. Pikachu, Munclax ja Togepi, tuovat minulle lähinnä mieleen jotain sairasta Japanilaista pornoa tai yskänlääke merkkejä.

Oikeastaan minulle ainoa rauhallinen hetki television parissa on iltapäivät, jolloin tytöt ovat päiväunilla. Harvoin tietenkään nukkuvat yhtäaikaa, mutta jos tämä luonnonoikku joskus tapahtuu, ei silloinkaan luonnollisesti tule mitään järkeenkäypää tuosta rakkineesta. Päinvastoin. Remontointia, synnytystä, jeesustelua, sisustamista ja vielä hintahtava hyppysellinen remontointia. Thank you lord kajahtelee kaiuttista, kun amerikkaiset tekopyhyyden perikuvat saavat pelastuksen, vaikka sen pelastuksen teki tv-yhtiön palkkaama rakennus/remontointi firma, ja vielä todennäköisesti rakennusalalle sopivasti kuutamokeikkana. Sama toistuu näissä synnytys ohjelmissa, mitä MTV3:sen Ava ja nelosen Liv suoltaa. Kiitos menee jeesuksella, vaikka tosiasiassa lääkäri ja kätilö tekivät vain työnsä. Huhhuh! Thank you America, sinä televisio ohjelmien luvattu maa.

Entäpä tämän päivän dekkarit yms. Missä kaikki väkivalta, takaa-ajot ja ammuskelut? Ennen tarjoiltiin luuvitosta ja kyseltiin sitten alibin perään. Nykyään nörtit vahtaa ja selvittelee pahisten rötöksiä nenä kiinni monitorissa tai silmä mikroskoopissa. Ja näitä CSI New York, Miami, Ranua, tyylisiä sarjoja on näinä television syvän kriisin aikana lukemattomia joka kanavalla. Ei näin! Vanha Kettu ja Hercule Poirot takaisin ruutuun. Siinä vasta elegantteja herramiehiä, vaikkeivat väkivaltaa käyttäneetkään. Olihan tietenkin vielä nukkavierut Columbo ja Schimanski. Jälkimmäinenhän edusti sitä old school tyylistä kyttää, joka murjoi konnista tiedot ulos ja paskat housuun. Perkele! Hieno mies oli.

Sairaalasarjoista en edes jaksa avautua, koska näitä joutuu väkipakolla seuraamaan perhesovun säilyttämiseksi. Hienoa ristiin naimista saippuasarjojen tyyliin jokatapuksessa.

Onneksi tänä päivänä on urheilukanavia joka lähtöön. Eurosport, Espn America ja Canal+sport. Näitä tuleekin sitten töllättyä yömyöhään ja aamulla alkaakin sitten sama rumba pikkukakkosen muodossa. Ystävyyteni televisioon on rakoilemassa.

Tero saatana!

Osataan sitä Suomea saatana muuallakin.

Vittujen kevät!

Auton lämmityslaitteen asento alkaa kääntyä jo siniselle alueelle, eli merkit viittaa siihen, että kevät ja kesä olisvat tulossa. En myönnä pitäväni kummastakaan vuodenajasta, mutta samapa tuo minulle. Sananlasku: Ei se baariin paista, pätee minuun vallan hyvin, koska en ole mikään ulkoiluihminen. Toki lenkkeilisin jos jalka antaisi tähän pienenkään mahdollisuuden. Jo viime kesästä asti vihoitellut kantapää ei anna vieläkään toipumisen merkkejä. Pitäisi kai mennä oikeasti lääkäriin, mutta kun sitä laiskistuu ja sen myötä pulskistuu. Kaikki kilot, mitkä viime suvena valui hien muodossa Stora Enson tehtaalle, ovat löytäneet tiensä Veitsiluodosta takaisin ruhooni.

Toinen varma kevään merkki on yleensä pultsareiden astuminen koloistaan katukuvaan. Yläosaton, kaikkien tätäkin blogia lukevien tuntema "Nikita" on taas vieläkin varmenpi kesän merkki. Missäköhän muuten ne alkon kulmilla ordäävät ja lauleskevat ketaleet oikein talvehtivat? Nukkuvatko kenties karhujen tapaan talviunta? Vai lentävätkö lintujen lailla etelän lämpöön? Täytyy ehkä ottaa ensi talvena selvää paremman puutteessa, ja ryhtyä ornitologiksi.

On muuten ollut havaittavissa, että kevät kaivaa minusta esille pieniä optimismin rippeitä, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta aivojen sopukoihin killumaan. Luulen nimittäin vahvasti, että kauhuskenaarioni opiskelijaksi ryhtymiseen on toteutumassa. Paikallinen sanoma lehti kun väitti, että lähes kaikki hakeneet ovat päässeet Lappiaan opiskelemaan. Paino kuitenkin sanalle LÄHES. Siis käännänpä tämän optimistijollan jo heti näin aamupäivästä karille, ettei se ota minusta otetta. Onhan sentään perjantai.

Ajatuksena paluu "amis" -aikoihin ei edelleenkään kiehdo millään tavalla. Päinvastoin. 16-vuotiaitten ensimmäiset tissin koskettelut kertomukset pienillä mausteilla ei enää kiinnosta, ja pelkäänkin syrjäytyväni heti miten muista oppilas tovereistani. Vetävät vielä nekkuunkin kaupan päälle jossain urheilutunnin tiimellyksessä. Ei kai olisi kovinkaan kypsää takoa Bud Spencer tyyliin 20 vuotta nuorempia vekaroita päähän, jos tällainen konflikti pääsisi syntymään. Vai olisiko? Onkohan muuten "amisviikset" vielä kuuminta hottia? Sellaiset pitää ehdottomasti kasvattaa rehevästi ylähuulen päälle, sen olen jo päättänyt. Siis jos nyt en ole se LÄHES kouluun päässyt.

Huoh! Toivottavasti kesä edes toisi tullessaan muutakin kuin sateet. Tai sitten minun pitää oikeasti ottaa selvää näistä katujen miesten talvenvietto rituaaleista.

Viettäkää oikein vittumainen viikonloppu!

Top 100 levyt Nro: 91 Beherit - Drawing Down The Moon

Jos minulta kysytään, kuka loi Black Metallin, on vastaus seuraava: Venom, Bathory, Mayhem ja 1989 perustettu Beherit Suomesta. Ja juuri tuossa kronologisessa järjestyksessä. Suomineidon alapäässä oli tuolloin muutenkin aika vakava tulehdus, suolsihan se noihin aikoihin mm. Barathrumin, Archgoatin ja Impaled Nazarenen kaltaisia, kansainvälisestikkin tunnettuja valonkantajaa kumartavia akteja.



Drawing Down The Moon, joka lasketaan ensimmäiseksi viralliseksi Beherit -täyspitkäksi, on jo sellaisenaan legenda ja Bathoryn jälkeen varmaan eniten koveroitu bändi alan genressä. Ensimmäinen ns. täyspitkä Oath Of The Black Blood oli koottu käsittääkseni ensimmäisestä demosta ja Dawn of Satan's Millenium -EP:stä ja oli levy yhtiön käpäytys, ja näin bändi itse ei laske tätä omissa levytyksissään kokonaiseksi albumiksi. Tämän Drawing Down The Moonin jälkeenhän bändi muuttuikin jo sitten lähinnä laulaja/kitaristi Nuclear Holocausto (vittu, näitä nimiä) sooloprojektiksi ja suolsi jotain ambient syntikka häröilyä. Näitä en ole edes vaivautunut kuuntelemaan, eikä ole edes haluja.

Mutta sepä siitä. Levyhän sinällänsä vaatii aika paljon kuuntelijalta, mutta avautuessaan kaikessa pelonsekaisuudessaan, tätä ei turhaan haukuta ja pidetä yhtenä suurimmista vaikuttajista, siinä missä Norjan nokinäppienkin kulttilevyt. Miksikään monipuoliseksi musisoinniksihan tätä ei voida lukea, mutta tiivis paketti pitää otteessaan kuulijansa tiukasti, eikä vähiten Nuclear Holocauston kähinöiden ja kuiskailuiden takia. Pelottavaa. Ja olipa tässä jo tuolloin sitä syntikkaa mukana, mikä oikeastaa tuli Black Metalliin mukaan jonkinlaisena muotivillityksenä vasta myöhemmin. Kappaleet: Salomon's Gate Nocturnal Evil ja Gate Of Nanna pitävät huolen siitä, että tämä levytys nousee arvoon arvaamattomaan, mutta valitettavasti tämä infernaalinen ja kylmä tuotos pitää sisällään myös kärryllisen verran paskaa.

Vaikka tänään on aprillipäivä, on ilo ja suru kertoa, että Beheritiltä on tuleva uusi studio lämiskä pääsiäisen iloa ja uskovaisten surua keventämään. Promoahan tästä ei edes lähetetä mm. levy yhtiöille, eli pienellä mielenkiinnolla odotetaan, mitä Engram nimeä totteleva levy pitää sisällään. Levyn ennakkokuuntelu oli muuten viime torstaina, eli eiköhän kohta jotain pientä uteliaimmille ole kerrottavissa. Hivenen skeptisesti toistaiseksi suhtaudun koko tulevaan "spektaakkeliin", mutta aika näyttää.

Alla Engramin biisilista:

Axiom Heroine
Destroyer of Thousand Worlds
All in Satan
Pagan Moon
Pimeyden Henki
Suck My Blood
Demon Advance

Ja jälleen pientä nippelitietoa.

-Nuclear Holocaust alias Marko Laiho tunnetaan myös nimellä DJ Gamma.
-Thy Serpent nokkamies ja levy yhtiö Spikefarmin (Spinen alajärjestö) vastaava Sami Tenetz on tätä nykyä Beheritin täysipäiväinen jäsen. Eli onkohan tässä odoteltavissa jopa keikkoja?!

Ahdin määrää tahdin

Suopunki ralli 2009 on sitten kurvailtu. Maaliin taaperrettiin sijalle 14, mutta eipä jäänyt kerrottavaa tuleville sukupolville. Auton ahtopaineiden katoaminen heti ensimmäisellä pätkällä löi jo sinetin koko päivälle, ja eroa kärkeen tuli varttia vaille viikko. Toimivalla autolla olisi tullut kevyesti kympin sakkiin. Muutoin tunnelma oli varsin leppoisa. Suuta pieksettiin suuntaan jos toiseen. Tällaista sen pitäisikin olla.

TIIVISTÄ TUNNELMAA JA TOHINAA JASKAN JA JARIN AUTON YMPÄRILLÄ


EK 3


Perkeleen hienot tiethän siellä oli, ja tämänvuotisen tunturi rallin ajaneilla oli tietty etu, koska samat pätkät ajettiin läpi, ja vielä samaan suuntaan. Eli vanhat spooritkin vielä tienpohjasta löytyi. Kieltämättä sen ensimmäisen erikoiskokeen viimeiset 4-5km olisi huoletta voinut jättää ajamatta. Tie oli kai tarkoitettu lähinnä off-road autoille, eli rallin kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä. Kakkospätkä oli perinteinen metsäautotie ilman sen kummempia kommervenkkejä. Mutta kolmonen oli pirun hieno korkeuseroineen ja ylityksineen. Viimeinen tulikin jo pieni pilke silmäkulmassa jutellen jo niitä näitä.



Katsotaan nyt mikä sitä autoa riivaa ja nuollaan haavat. Kesällä on sitten taas toiset tohinat, ja toivottavasti sitä tohinaa kuuluu myös konepellin alta.

Top 100 levyt Nro 92: Children Of Bodom - Hatebreeder

Jos Children of Bodomin tuotannosta pitäisi nimetä SE albumi, tämä voisi olla sellainen. Bodom järven penikathan jakaa kuulijakuntaa moneen eri kastiin. Yleensähän tämä orkesteri tituleerataan ammattikoulu heviin tai einiin -true kamaksi, jota kaikkien puritanistien tulee välttää ja vihata. Osa taas kuuntelee Bodomia lähinnä soittajien teknisen suorittamisen takia. Mikäs siinä, taitavia muusikon retkuja ovat kaikki. Itse ehkä kuulun tähän jälkimmäiseen, vaikka en sen järjettömän tilutuksen ystäväksi itseäni laskekkaan. Ja onhan niillä perkeleen tiukkoja biisejä lähes joka albumilla, mutta tämä on näistä kokonaisuutena ehkä paras ja minun soittimessani eniten viihtynyt. Ei tosin pitkiin aikoihin.

Tämä järjestyksessään toinen Bodom -levy loi ehkä sen tyylin ja linjan josta yhtye tänä päivänä tunnetaan maailmalla. Eli tilutusta, kitara -melodioita, tarttuvia kertösäkeitä ja vielä lapiollinen tilutusta. Ensimmäinen levytys "Something Wild" oli ehkä vielä Bodomin mittapuulla aika hakemista, vaikka varsin kypsältä sekin jo osittain vaikutti. Tätä nyt syynissä olevaa Hatebreeder -albumia seurannut "Follow the Reaper" oli mielestäni kokolailla heikoin esitys, jos tätä uusinta ei lasketa. Bloodrunk nimeä kantava uutukainen kun mielestäni keskittyi olemaan jopa turhamaisen yksinkertainen ja näin ehkä jenkki markkinoille suunnattua (myyvämpää) metalcore paskaa. Vai onko kitaristi/laulaja Laihon melodia -suoni tyrehtynyt?

Soundin puolesta tämä on ehkä turhankin puhdas, jos vertaa esim. Hate Crew Deathroll:in junttasoundiin. Eli siinä mielessä parannettavaa jäi. Materiaali antaisi nimittäin ehdottomasti periksi aggressiivisemmalle ja jykevämmälle soundille. Eli miinukset siitä miksaaja Mikko Karmilalle.

Entäpä ne parhaat virret tällä levyllä. Huonoa biisiä ei ole, mutta kohokohdiksi mainitsisin ainakin kakkosbiisi, Silent Night, Bodom Night ja levyn päättävä hämyisesti alkava Downfall, mikä on minun arvosteluasteikossa se paras Bodom -biisi yhdessä Needled 24/7 kanssa.

Pientä nippelitietoa:

- Ensimmäisen kappaleen "Warheartin" puhe intro on elokuvasta Amadeus.

- Japanin bonus kappeleena on Stone -klassikko "No Commands". Sinällänsä hauska yhteensattuma, että Stone kitaristi Roope Latvala liittyi bändiin myöhemmin. Kova kitaristi hänkin.

Väsäystä ja näpertämistä.

Jassoo! Ensi viikonlopun kisa lähestyy ja kausi alkaa sen jälkeen olla taputeltu.
Tämä kausi minun osaltani typistyi siis kahteen kisaan talven osalta. Eli Kemiin ja tähän tulevaan Suopunki ralliin. Ainakin näillä näkymin. Toki eihän sitä kesästä vielä tiedä.
Paljon on mahdollista, että ympyrä sulkeutuu myös täysin, koska homma aloitettiin samaisesta kisasta vuonna 2003. Paljon on siis nähty, mutta ei koettu. Lukuisia keskeytyksiä, mutta myös muutama onnistuminen. Ainoastaan tuleva ja vallitseva rahatilanne tulee siis astumaan myös tämän ainoan harrastuksen varpaille kokopainollaan. Muutenhan tätä päristelyä kyllä mielellään jatkaisi. Eikä tilannetta helpota ainakaan ensi vuoden sääntömuutokset, jotka tekevät mukavan reijän harrastajan lompakkoon. N. 1000-1200 euroa per sierainpari. Kiitos autourheilun kattojärjestön.
Toki turvallisuuteen tulee ja pitääkin satsata, mutta kohtuus niissäkin. Tosin on aina verrattavissa, että auton suorituskyvyn lisäämiseksi ollaan tuo summa valmiita maksamaan miltei heti. Mutta...

Eli varmaan tämä loppuviikko menee tallissa, yms...paskan jauhannassa. Tänään ilmeisesti jotain "säätöä" tietokoneella. Tämä on perkele nykyaikaa!

...niin! Ja kun vielä sunnuntaina ajetaan ralli sprinttiä samalla suunnalla, on viikonloppu sopivan täynnä pakokaasua. Arvoitukseksi jää, pitääkö tässä jäädä Kemijärven korpimaisemiin ihan yöksi. Hullujen hommaa mahtanee olla se. Senhän tietää varmuudella, miten siinäkin käy, jos tämä toteutuu. Etsin siis kuumeisesti kyytiä lauantain jälkeen kotiin, kun edelleenkään ei ole sitä rahaa. Mutta katellaanpa keväämmällä!

PS. Meidän kilpailu numero viikonlopun kisassa on muuten, ei enempää eikä vähempää, kuin nro: 88! Niin, että 88 vain kaikille. :)

Pihabongari

Olen jo pari päivää pihapoliisin tavoin bongaillut ulos. Eipä näy enää naapurin alkuasukasta, juntteuden perikuvaa ja sosiaalipsykopaattia pihalla käyskentelässä ihmisten ilona. Hienoa. Hän on nimittäin muuttanut. Henkilökohtainen ulkonaliikkumiskielto voitanee siis ainakin asteittain kumota. Merkit tähän muuttoa koskevaan ilouutiseen ovat ainakin vahvat. Peräkärryllä rahdatun tavaran määrä ja ikkunoista poistetut verhot ovat ainakin hyviä viitteitä.

Jotain elämää suurempaa on siis sittenkin olemassa, koska huutoihini ja rukouksiini on vastattu.

Pohjimmiltaan hän taisi kuitenkin olla hyväsydämminen ja yksinäinen ihminen. Muutamana aamuna hän jopa aamuvarhaisella kolasi lumet pois jopa meidänkin auton ympäriltä ja avulias oli noin muutoinkinkin (havaitsenko tässä nyt itsessä pientä sympatiaa tätä mieltäni piinannutta henkilöä kohtaa?). Mutta sen turpansa olisi voinut pitää kiinni. Siihen se aina jostain pelmahti paikalle ja sepitti juttujaan lähes joka kerta kun ulos uskaltauduit. Se oli siis ihan oikeasti välillä niin rasittavaa, että ärräpäitä sivaltelin ääneen mennessäni. Ja ne mukamas hauskat puujalka -vitsit. Aaaarggghhh! Niistä "vitseistä" päätellen olisi voinut olla teekkari tai jotain. Mutta eipä tainnut olla. Pikemminkin päinvastoin.

Tänään olisi kai tiedossa vaihdelaatikon asennusta. Ensi viikolla kun pitäisi talvikausi päättää perinteisessä Suopunki rallissa Kemijärven maisemissa. Eli hikinen ehtoo tiedossa. Minähän en tunnetusti näihin menoihin osallistu, peukalon sijainti kämmenessä kun on mitä on. Keskityn sensijaan näperrykseen ja suun soittoon kaljan lipityksen ohessa. Jonkun sekin rooli on otettava.

Top 100 levyt. Nro 93: Darkthrone - Transylvanian Hunger

Kun puhutaan ns. Black Metallin toisesta aallosta, puhutaan yleensä yhtyeistä: Burzum, Mayhem, Immortal, Satyricon, Darkthrone, jne jne. Ja vain Norjan osalta. Tuosta pirun riivaamasta porukasta pari ensimmäisenä mainittua myi varmaan levyjä osaksi ulkomusiikillistenkin seikkojen takia, vaikka kovia levyjä kumpainenkin teki.

Näistä Norjalais akteista Darkthrone tuli kuuluisaksi ennemminkin musiikkinsa takia, mistä lopulta kehittyi koko genren yksi tärkeimmistä vaikuttajista. Ainakin, jos puhutaan puhtaasti soundista, mikä on tänäkin päivänä ehkä se jäljitellyin. Sirkkelin lailla sahaavat kitarat ja näiden sulosointujen tuomat toistoon rakentuvat riffit ovat ilkeän kuuloista kuunneltavaa edelleenkin ja varsinkin tällä levyllä löytyy toistoa ehkä enemmän, kuin muilla levytyksillä. Tämän luulisi puuduttavan, mutta se ehkä tuokin esiin vain sen rujon kauneuden, mitä Black Metal voi parhaimmillaan olla. Joissain yhteyksissä on jopa väitetty, että tämä karu soundi tähän ja Under the Funeral Moon levylle olisi syntynyt puhtaasti tuurilla, joka johtui vähäisestä studioajasta ja tietenkin rahasta. Otappa näistäkin perseilyistä nyt selvää. Saattaa olla sitä kateellisten panetteluakin, mitä vahvasti epäilen, mutta kyllähän tässä on varhaiset Beheritit kuunneltu hyvin läpi. Vittuakos noista. Mielestäni tämän levyn jälkeen bändi syyllistyi siihen surullisen kuuluisaan itsensä apinointiin, nykyisestä puunhalailusta ja telttailu teemoista puhumattakaan. Panzerfaust meni vielä, vaikka Nocturno Culto sen kiljupäissään laulaa luikauttikin.



On perkeleen vaikea nimetä niitä Darkthrone levytyksiä, mitä tälle listalle kelpuuttaisin. Pieni visio siitä on, mutta aika näyttää. Tämä on yksi ja Under the Funeral Moon on se toinen, mikä on mielestäni ehdottomasti paras. Siitä myöhemmin.

Pientä nippelitietoa kyseisestä äänitteestä.

-Varg Vikernes sanoitti 4 viimeistä biisiä tälle levylle. Eli jotain yhteyksiä sinne "alamaailman" porukkaan oli.

-Osassa painetuista levyn takakansista lukee muuten teksti: Norsk Arysk Black Metal, ja osassa pelkästään True Norwegian Black Metal. Osassa taas molemmat. Tuo ensin mainittu lausahdus jättää tuskin mitään epäselvyyksiä. Eli levyn kannessa Fenrizin kädessä oleva kynttilänjalka on tuskin se juutalaisten käyttämä Menora, vai millä nimellä se nyt kulkeekaan.

Kohokohtia elämästäni 13.-17.3 2009

Vallan tomerana ja tiitteränä olen alkuviikon päivät ollut. Kaikkea pientä tuherrusta ja asioiden hoitoa on ollut rästissä jo pitkään. Syytä tähän saamattomuuteen ei ole löytynyt, vaikka olen siitä keskenäni käynyt pitkiä pohdiskeluja. Ja tämän pohdiskelun aikana näistäkin olisi jo puolet tehtynä.
Ilmeisesti tämä tiettyihin arkisiin kaavoihin kangistuminen lamaannuttaa aivoni, ettei mitään päiväjärjestyksestä poikkeavaa viitsi tehdä. Eikä jaksa. Tapaushan viittaa legendaariseen ja ainaiseen kesämökin maalamis, tai vaihtoehtoisesti sen katon korjaamis -dilemmaan. Siis jos olisi kesämökki. Eli Talvella ei voi, kesällä on liian kuuma, eikä sateella pysty.

Tämän alkuviikon olenkin sitten tuhlannut "kallisarvoista" aikaani muutamaan arkiseen askareeseen ja yrittänyt ottaa itseäni hellästi niskasta kiinni. Pankissa käyntiä, koulutukseen hakupapereiden täyttelyä, digiboxin päivitystä yms. Tulevaan Suopunki ralliinkin saatiin vihdoin osallistumispaperit lähetettyä. Ihan siis vain 15-20min. vieviä perus juttuja olen siis järjestellyt. Näistäkin pienistä askareista suurinosa hoitui kätevästi nostamatta ahteria tästä, misssä tälläkin hetkelle istun. Eli nenä kiinni näyttöpäätteessä. Mitään mahdottomia fyysisiä ponnisteluja ei siis tarvittu. Jostain syystä, kun oli töissä, nämä ihan normaali toimet tuli hoidettua aina automaattisesti. Vielä muutamia sähköposteja sinne sun tänne, ja alkaisivat nämä pienet päänvaivat niiltä osin olla kunnossa. Muistaakseni.

Viikonloppu vierähti oikeastaan lähinnä laiskotellessa ja olutta lipitellessä. Tosin baarien ilmapiiriä en käynyt haistelemassa. Niin, ja viskiäkin tuli juotua, ja vielä ihan pullonsuusta, koska laiskuutani en jaksanut vaappua keittiöön asti.

Nopealla analyysillä toimettomana olo tekee siis ihmisestä laiskan ja juopon. Vain lapset ja rahatilanne estävät tuon jälkimmäisen mätäpaiseen syntymisen. Ja toisaalta ei enää edes jaksa. Ainakaan kahta päivää enempää.

PS. Sunnuntaina tuli muuten haettua pizzaa ihan Torniosta saakka erään ystävä pariskunnan neuvosta. Karvakourathan siellä (yllättäen) lämää väänsi, mutta maha meni järjen edelle. Kieltämättä makuelämys ei vienyt kieltä perseeseen, mutta tämä Italialaisen keittiön tuote täyttäisi yhden lestadiolais -perheen tarpeet. Vai mitäpä sanotte tästä alla olevasta valokuvasta. Tuo pieni valkea tuossa keskellä, on tulitikku rasia. Kohtuus pitäisi olla kaikessa, mutta pienehkö kielimuuri tarjoilijan ja asiakkaan välilä ei tuonut ihan toivottua tulosta aterian koosta ja ongelmia tuotti myös krapulan tappajan ahtaaminen autoon.

Sinä ja Mr.Nobody ovat nyt ystäviä

Tänä päivänä kaikki sosiaalinen kanssakäyminen käydään hyvin pitkälti internetin välityksellä. Kovinta addiktiota monille aiheuttaa varmastikkin Facebook. MySpace, IRC-galleriat ja messengerit ovat auttamattomasti "lastseasonia". Näiden ohjelmien kauttahan on varsin helppo jauhaa paskaa ja vittuilla ei niin tärkeiden asioden tiimoilta. Helppoa ja vaivatonta.

Kieltämättä esim. Facebookilla on puolensa, mutta on myös se toinen puoli. Se mikä minua nyppii tässä verkostoitumis ohjelmassa on täysin ventovieraitten kaveraamiset ja yms. paskanjauhannat. Ihmettelen suuresti sellaisia asteikolla nolla olevia ihmisiä jotka suuressa uskossa luulevat olevansa jonkun ystäviä, joita ne eivät edes todellisuudessa ole.

Pieni esimerkki. Törmäsin kaupassa erääseen vanhaan koulukaveriin, joka oli liittänyt minut kaverikseen, ja jonka pyynnön minä hyväsydänmyyttäni olin hyväksynyt. Jostain syystä tämä facebook "ystävä" ei edes tervehtinyt parista selvästä yrityksestä huolimatta. Siis mitä vittua? Ja onha näitä muitakin ns. ystäviä. Siis miksi vitussa minun pitäisi olla kenenkään idiootin kaveri, jota olen ehkä joskus saattanut tempaista kännissä nekkuun tai yrittänyt kenties samaisessa tilassa erehdyksissäni iskeä pimperon toivossa. Säälittävää toimintaa. Niin minulta, kuin vastapuolelta.

Pieni esimerkki osa II. Nämä idioottimaiset "kuinka hyvin tunnet ystäväsi?" -kyselyt. Miten vitussa joku tuntematon, jonka kanssa olen muistaakseni kerran vaihtanut kaksi sanaa, ja nekin taisivat yhtään liioittelematta olla päivää ja näkemiin, tehdä sellaisia? Perkele ja kakskertaa! Menisi veikkaustoimistoon lottoamaan. Yhtä suuri on todennäköisyys voittaa, kuin tietää mitään vieraasta ihmisestä.

Mutta jotain positiivista kuitenkin. Ihan mukava on ollut vaihtaa kuulumisia sellaisten ihmisten kanssa joita ei ole vuosikausiin nähnyt, saati sitten mitään kuullut. Tässäpä ne hyvät puolet taisi ollakkin.

Taidampa tehdä pienen puhdistuksen tuonne omaan profiiliin kännipäissäni. Ehkä jopa jo tänään.

Mutta annetaanpa ylikomisario Rauno Repomiehen kiteyttä tämä asia. Pätkä on Pasila Tv-sarjasta. Aika huttua, mutta nämä Repomiehen sekoilut on parhautta.

Führerbunkerissa tapahtuu

Nina Mikkosen vertaukset päivähoidosta ovat käyneet toteen. Ei ihme, että valtakunnan johtaja on nyreissään.

Jos joku ei ole asiasta kartalla, niin valaistaan hieman. Nina(juuri se Timo T.A Mikkosen vaimo) esitteli ylväästi, että päiväkoti järjestelmä on Suomessa verrattavissa natsisaksan aikaisiin toimintoihin. Enpä esitelmöi enempää. Video puhukoon puolestaan. Pätkähän on Perikato elokuvasta. Kieltämättä hyvä pätkä. Sekä itse pääteos ja tämä parodioitu pieni otos.



Että näin!

Olemisen sietämätön keveys

Vitutus on tänä päivänä muodikasta. Kaikkia vituttaa. Talous vituttaa, Vanhasen aivopierut, elikkäs eläkepäätös vituttaa. Taantuma vituttaa, tanssii tähtien kanssa vituttaa. Vitutus vituttaa. Vitutus on ehkä sanana menettänyt täysin painoarvonsa, ja siitä on tullut meidän jokapäiväiseen sanavarastoon kuuluva hokema. Ei näin. Mielestäni vitutukselle pitää aina löytyä konkreettinen syy. Jokin hetkellinen kotelon nurin niskoin saava tilanne tai vastaava pitempi aikainen ärsyttävä mielipaha, jolle ei ole mitään tehtävissä. Lievemmällä vitutukselle pitäisi keksiä oma sanansa. Niin saatana!

Minuakin vituttaa, olen siis muodikas. On vituttanut jo aika pitkään. Ehkä liiankin pitkään, alkaa nimittäin pääkoppa olemaan jo aika turta kaikille vastoinkäymisille, että vitutus on jo arkipäivää ja kuuluu pakollisiin ruumiintoimintoihin siinä missä kuseminen. Vaikka vitutus onkin ihmismielen henkinen toiminto, se alkaa pitkällä aikavälillä muodostua myös fyysiseksi.

Kun kerran päästiin aiheeseen, niin nyt ei oikeastaan vituta mikään, koska ei edes ole mitään mikä vituttaisi. Töitä ei ole edelleenkään näköpiirissä ja talouteni romahtaa ensi kuussa täydellisesti. Tähän on valmistauduttu ja tuudittauduttu jo pitkään, että mitään ei ole tehtävissä. Eli n.700€ on vähempi kulutettavaa ruokaan ja muuhun talouden ylläpitoon lähiaikoina. On kai tultu tilanteeseen, että on nieltävä ylpeytensä purematta, ja on aika kävellä lakki kourassa lievässä kumarassa sosiaalitoimiston luukulle. Sieltähän tuskin mitään irtoaa. Pitäisi kai alkaa aktiivijuopoksi, että sieltä jotain, edes pieniä almuja saisi. Ja katso! Johan tässä vallan rupesi vähän jo vituttamaankin.

Keskivaikea masennukseni on pikku hiljaa voitettu kanta. Joskin niitä mustia hetkiä on vielä ajoittain, mutta kun tieto siitä kaikesta paskasta mitä lähi tulevaisuus tuo tullessaan, ei sitä enää jaksa surkutella. Olen siis ikäänkuin käsitellyt ja kärsinyt vitutukseni valmiiksi. Mitään kun ei voi muuttaa, eikä tekemättömiä saa tehdyksi. Kieltämättä tämä lievä erakoituminenkin on antanut minulle paljon. On kerrankin ollut aikaa ajatella mukamas syvällisiä, mitä ei ehkä aiemmin ole tullut paljoa harrastettua. Korkeintaan kuningas alkoholin voimalla aamun pikkutunneilla. Jotain on siis opittu, ja tietyt mielipiteet joista ei välttämättä ole ollut täysin sinut, eikä kartalla, ovat vahvistuneet.

Onhan tässä sentään vielä hyvin pieni oljenkorsi, että voisi jopa työllistyä, verkkoja on siis vedessä. Mutta kun kaikilla on paskat jo valmiiksi housussa tämän taloudellisen taantuman johdosta, ei kukaan tee mitään hätiköityä eikä palkkaa henkilökuntaa, vaikka siihen olisi tarvettakin. Kieltämättä teollisuus on aikamoisessa aallonpohjassa, eli niiden suhteen voi työllistymisen pienetkin toiveet heittää laskiämpäriin.

Tässä minä rustaan taas tänne jo tuhanteen kertaa samoja asiota. Taidan alkaa nyt kirjoittamaan noita yhteishaku papereita, vaikkakaan mielikuva ammattikoulun tupakkakopilta 16-vuotiaitten räkänokkien kanssa keskustelu mopojen kaasuttimista ei kauheasti kiehdo, on kuitenkin nyt se otollisin aika opiskella, koska en usko, että tämä maailmantalous kohenee. Ei ainakaan pariin vuoteen.

PS: Varg Vikernes on sitten päässyt ehdonalaiseen. Täytynee juhlistaa tämän sekopään paluuta kuuntelemalla Burzumia joku paha päivä alkoholin voimakkaalla vaikutuksella.

BLACK SPELL OF DESTRUCTION!!!

Top 100 levyt Nro 94: Horna - Envaatnags Eflos Solf Esgantaavne

Horna orkesteri tarjoaa varsin rujoa kotimaan lyriikoilla varustettua primitiivistä ja alkukantaista Black Metallia joka ei petä tämän tyylilajin uskoutuneita.
Pitkänlinjan bändi on mönkinyt ja viihdyttänyt underground, ja miksei muitakin piirejä jo varsin pitkään. Since 1995. Kuitenkin tämä 2005 ilmestynyt tekele oli tuohon mennessä vasta neljäs täyspitkä. Muita virallisia ja vähemmän virallisia hengentuotteita olikin sitten syntynyt enemmälti. Kaikkiaan 23, johon laskettuna splitit ja demot. Eli varsin tuottelias orkesteri kaikenkaikkiaan. Tähän päivään mennessä on tuotanto kasvanut kolmella täyspitkällä ja 12 muulla äänitteellä, eikä loppua ole näköpiirissä.



Itse bändi on varsin sekalainen seurakunta. Pääperkele Shatraug vaikuttaa melkeinpä joka toisessa suomalaisessa Black -aktissa ja Mynni Luukkaisen (Nyk.Kitara) saavutuksia Sotajumalan ja lukuisten muiden bändi virityksien edesottamuksia on ihan turha tässä alkaa edes tarinoimaan. Kiireisiä miehiä jokatapauksessa.

Uusi "laulaja" Corvus, joka vaikuttaa ainakin Searissa, tekee muuten tällä levyllä debyyttinsä täyspitkien saralla ja korvaa Nazgulin, joka nykyisin on Satanic Warmasterin keulahahmo ja ainoa vakituinen jäsen.

Se miten tämä levy poikkeaa muista Hornan levytyksistä on päällisin puolin tarttuvissa kitaramelodioissa, vaikkakin se sitä underground tyyliin uskollista perinteistä sahausta onkin. Varsinkin kappaleet Vihan tie, Vala Pedolle ja harmonisen rauhallinen Kuoleva Lupaus ovat ehdotonta eliittiä kotimaisen rienan saralla. Pyöräähän tässä ei ole lähdetty uudestaan keksimään, eli ei tämä genreen vihkiytymättömille mitään uutta eikä ihmeellistä tarjoa.

Ehdotonta plussaa siis Corvuksen vokaaleista, perkeellisen kylmästä äänimaailmasta ja tarttuvista biiseistä.

Levyn nimihirviö koostuu muuten Englannin kielen sanoista Evangels of Satan. Se, että miten, sen saa kukainen tahollaan tavata ja miettiä.

80-luvulla kaikki oli toisin

Voihan perse! Kaikkea saatana sitä on ollutkin. Tällaiset tatin hakkaus kisat takaisin. Välittömästi, ja mielellään televisioon asti, sen verran jalosta ja ennenkaikkea miehisestä lajista on kyse.

(klikkaamalla saa suuremmaksi...jos kiinnostaa, ja kyllähän teitä elostelijoita kiinnostaa).









Aika sankareita vai mitä? Tuollaisen saavutuksen jälkeen on varmasti kavereiden kesken päällikkö olo. Kyllähän se on näin, että se naisen haarojen välissä oleva härpätin on ihan turha kampe. Ei muuta kuin sekkari kouraan pojat, ja miksei tytötkin. Nimimerkki: Laastit lentämään

Kuulumisia

Huoh! Onko mitään vittumaisempaa, kuin oksennustauti? Omista muistoista löytyy parikin, mutta tällä kertaa oli vanhin lapsi kyseessä. Aika voimaton on olo, kun mukulalla ei pysy edes uistin sisällä ja kuumeisena vain tärisee. No, nyt näyttää jo valoisammalta. Ainakin sapuska pysyy jo sisällä pienestä lämmösta huolimatta.

Kieltämättä taudilla on hyvätkin puolensa, jos näin hieman ilkeästi voidaan sanoa. Onpa tässä ollut pari päivää mukavan rauhallista. Heh! Toivotaan, että tässä nyt muut säilyy terveen ruumiin ja sielun voimissa.

Viikonloppu vierähti kotosalla. Perjantaina olin jälleen kerran tumpeloinut puhelimeni kanssa ja jätin sen iltasella äänettömälle sillä verukkeella, että eipä juopot yöllä soittele mitättömillä asioillaan. No se puhelin oli sitten äänettömällä sunnuntain iltaan asti. Hyvä minä, ja eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun unohtuu mokoma laite siihen tilaan. Näin tapahtuu ainakin pari kertaa viikossa. Vitutti siinä määrin, ettei sitä puhelu/tekstiviesti sumaa jaksanut alkaa edes purkamaan. Ilmeisesti jotain riekkujaisia olisi ollut tiedossa, mutta eipä olisi kyllä ollut ylimääräisiä oravan nahkojakaan alkoholin kanssa flirttailuun. Harmi sinänsä. Ei noita ystäviä tänä päivänä ainakaan liikaa näe.

etiäppäin!

Seuraava Matti Nykänen

Vain mäkimies voi tietää sen, lauleli Nykäsen Masa aikoinaan mahtavan nasaalilla äänellään. Kohta sen saman saa tietää mitä todennäköisemmin myös 2000-luvun Nykänen ja hänen tuleva manttelinperijänsä Harri Olli. Fiksu herrasmies kaikinpuolin.
En miestä kylläkään tunne, enkä kyllä myönnä haluavani tunteakkaan. Sanotaanko näin, että on yritetty pysyä yleensä pois kusipäitten seasta, jos itseään ei tähän ryhmään lasketa.

Annetaanpa miehen saavutuksien puhua puolestaan. Tässä tehdään ehkä poikkeus kaikkivaltias Nykäseen. Eli Nykänen menestyi myös urheilun saralla, ennen kuin homma lähti lapasesta. Mutta kusipääksi Nykästä ei kai voi vieläkään haukkua. Pikemminkin hoitamattoman Aspergerin syndroomasta kärsivän alkoholistin ja vässykän risteytykseksi. Ja ehkä kunnolla median tiukkaan otteeseen otettu suomalainen, jonka suuhun varmaan pantiin paljonkin sanoja, mutta oli siellä todennäköiseti paljon niitä totuuksiakin. Mistä näistä sitten tietää.

Siis tässä pienellä googletuksella Harri Ollin "saavutukset":

24.2.2007 Suurmäen MM-hopeaa Sapporossa. (Kukaan tuskin tiesi tällöin, kuka on Harri Olli)

7.3.2007 Hyppääjä Harri Olli arvostelee maajoukkueen valmentajaa matkanjohtajaksi. (Kusi alkaa näemmä jo nyt nousta päähän)

Alkutalvi 2007: Harri Olli pääsee kauden maailmancupissa viidessä kisassa vain kahdesti toiselle kierrokselle (Hyvä hyvä!!)

Helmikuu 2008: Ollin toiseksi paras maailmancup sijoitus Willingenistä. Sijoitus 4. (Paljon melua tyhjästäkö?)

23.2.2008 Olli hyppää lentomäen MM-kisoissa kuudenneksi. Edellisenä yönä Olli oli painellut tukevassa pierussa pitkin kisakylää ja viettänyt yönsä parin alppikissan kanssa. (Yhteydet Nykäseen alkavat muodostua. Propsit kuitenkin "kaadosta", jos toisesta)

25.2.2008 Harri Olli palaa kisoista selvästi humalassa ja suomii lajijohtajan suorassa lähetyksessä. (Lentokoneessa on kiva tissutella, mutta joukkueen johto tämän varmaan tiesikin, mutta olisiko Harri Ollia kannattanut laittaa suoraan yksin median hampaisiin siinä kunnossa?)

27.2.2008 Olli saa monoa maajoukkueesta. (Jalas?)

18.7.2008 Armasta mäkimiestämme epäillään rattijuopumuksesta ja ylinopeudesta, jotka paljustuvat vielä kaikenkukkuraksi todeksi. (Hienoa! Olisit ajanut sen kiesisi skutsiin ja kuollut!)

8.8.2008 Saa jälleen hyppimonosta takapuoleensa maajoukkue tasolla, kun on lätrännyt kuningas alkoholin kanssa ja myöhästyy yhteiskuljetukselta Keski-Euroopan kesäkisa kiertueelta. (Jälleen yhtäläisyyksiä Nykäseen. Siitä se lähtee)

27.11.2008 Harri Olli palaa jälleen maajoukkueeseen. (Toinen kerta toden sanoo, vai oliko se kolmas?)

Joulukuu 2008: Harri Olli on käräjillä tapeltuaan Rovaniemeläisessä kapakassa. Mies oli lähtenyt selvittelemään välejä ihan ulos asti ja saanut vielä näyttävästi turpaansa. (Hevosen leikki ei selvästi ole sinun lajisi, eikä ilmisesti myöskään makihyppy)

11.1.2009 2. Kulmin lentomäessä. (Mäkihyppy on sittenkin lajisi)

15.2.2009 Harri Ollin ensimmäinen maailmancup voitto. (Nyt jo?!)

21.2.2009 Johtaa näiden meneillä olevien Liberecin MM-kisojen normaalimäen kisaa, mutta putoaa toisella kierrosella sijalle 13. (Päänupin ja hyppypaikan sääolosuhteet eivät lienee olleet suotuisat)

24.2.2009 Olli ei ole vieläkään puhunut medialle eikä joukkueen johdolla sanaakaan ja jättää joukkueen tiedotus tilaisuuden väliin. ( "...yksi on joukosta poissa, Sven Tuuvaa ei vieläkään näy...")

Eilen 26.päivä, Harri Olli suvaitsi saapua jopa suurmäen karsintaan ja aukaisi jopa sanallisen arkkunsa. Tässä muutama ote sieltä.

Toimittaja: Miksi olet pakoillut mediaa koko kisojen ajan?
Olli: Mietippä sitä.
Toimittaja: Johtuuko se ylimielisyydestä vai mediakammosta?
Olli: Vittuako se sinulle kuuluu.

Hienoa kokoperheen sanojen helinää Harri Olli (Haba Oba). Pitäisi kuitenkin muistaa siellä kusta vellovasssa päässä, että urheilija edustaa toki itseään, mutta myös Suomea ja Suomen joukkuetta. Pikku lapsen tapainen kiukuttelu ja varsinkaan viime kesäiset joukkutovereiden haukkuminen mediassa, ei ainakaan nostata mitenkään ylenpalttisesti yhteishengeä. Sinne hiekkalaatikolle kun pitäisi mahtua muitakin.

Ja pitää myös muistaa ne tulon lähteet koko joukkueelle. Eli sponsorit saattavat olla kiven alla seuraavina vuosina, jos tuollaista pelkurimaista kusipäisyyttä vielä esiintyy.

Tervemenoa Harri Olli! Mukavaa Nykäsmäistä loppuelämää ja ylipitkiä hyppyjä mäkimontun pohjalle. Sinne ne monet lahjakkuudet ovat sen lahjansa jättäneet ja raajansa katkaisseet, jollei sitten viina vie ensin.

PS: Epäilen vahvasti, että monoa tulee jälleen kisojen jälkeen.

Super Mario Bros.

Että voi taas olla Japanin pojilla tekemisen puutetta. Noh, biisihän on, jollei nyt hyvä, mutta legendaarinen 8-bittisten pelimaailmasta. tiditittiditi!!

Top 100 levyt Nro 95: Whitesnake - Whitesnake

Tämän varsin turhan listani ehkä se ensimmäinen yllätys. Sillä nyt ei varsinaisesti puhuta heavy metallista, vaan ennemminkin hard rockista tai jostain muusta vastaavasta skeidasta.


Whitesnake erottui kultaisella 80-luvulla genren muista orkestereilta kuitenkin ainakin sillä, että he eivät keskittyneet näyttämään paremmalta kuin yleisön joukossa tissejään vilautteleva hameväki, lukuunottamatta tupeerattuja hiuskuontaloita. Tosin olihan solisti David Coverdalen naama jo tuolloin, kuin potkurin alle jäänyt, eli ei siihen edes tuolloin olisi meikki auttanut. Mutta huolet hiiteen David! Luulenpa, että botox on nykyään se ikuisen elämän lähde, jolla Coverdalen naama saadaan edes jotenkuten pysymään sen sille tarkoitetulle paikalle.

Jos nyt keskitytään David Coverdalen meriitteihin laulajana, on pakko mainita levytykset legendaarisen Deep Purplen kanssa 70-luvun puolivälissä, mikä kertoo jo miehen taidoista melko paljon. Ja onhan tuolla lähes kuusikymmpisenä ukolla vieläkin perkeleen karismaattinen ja loistava ääni, jos nyt puhutaan tämän tyylilajin laulajista yleensäkään. Mielestäni ainoastaan Ronnie James Dio pääses vastaavaan kastiin, Bruce Dickinsonista nyt puhumattakaan. Ja onpa mies levyttänyt myös Zeppelin kepittäjä Jimmy Pagenkin kanssa. Eli ei nyt ihan turha kääpä kuitenkaan...vissiin?

Mutta se syy, miksi tämä tuotos on listallani on pelkästään se, että tämä kyseinen levy oli ainoa eräässä Jyväskyläläisessä marketissa vuonna 1987 mikä vähänkään muistutti heviä. Näin ainakin luulin (Black Sabbathin Sabotage oli muuten toinen). Joten tätä läpi kelatessa meni viikko sukulaisissa ja korvalappustereoista useammat patterit. Pöljänä poikana kun olin Maidenit, Metallicat ja Kreatorit jättänyt eteiseen lähtiessäni.

Jos nyt mennään itse levyyn, niin todettakoon, että tällä levyllä on tasan tarkkaan yksi ainoa hyvä kappale, eikä yhtään sen päälle. Still of the Night on edelleen hymyn huulille tuova veisu, joka itseasiassa sisältää varsin "hevin" soundin. Loput biisit ovatkin sitten sitä itseään Whitesnakea, joissa päätarkoitus on miehisten tarpeiden tyydyttäminen tai ainakin kova pyrkimys siihen. Nämä asiat tuskin kellekkään Whitesnakea kuunnelleena on jäänyt epäselväksi, puhumattakaan niistä slovareista Is this Love yms. Nämä slovarit varmuudella kutittelee kaikkien ällötys hermoa vieläkin ja ovat tuttuju nojailu -biisejä paikallisen discon popcornin liukastamilta lattioilta. Puistatus ja yöks!

Laitetaan nyt vittuilessaan tämä paras biisi videon muodossa. Heh! Jyväskylään en mene enää koskaan!!!

Miika Tenkula on poissa

Kotimaisen metallilegenda Sentencedin kitaristi Miika Tenkula menehtyi äkillisesti kotonaan. Tenkula löydettiin kuolleena kotoaan Muhokselta torstai-iltana. Tenkula oli 35-vuotias. Miika Tenkula oli maailmalla mainetta keränneen Sentencedin perustajajäseniä ja sävelsi suurimman osan bändin kappaleista ja myös toimi yhtyeen laulajana ensimmäisillä demoilla ("Rotting Ways To Misery" ja "When Death Joins Us...") ja ensimmäisellä albumilla "Shadows Of The Past".

Näinpä taas alakerran orkesteri saa oivan säveltäjä/soittoniekan lisää. Huhujen mukaan viina näytteli Sentencedin lopetettua suurta osaa Tenkulan elämässä, ja eihän tuo koko Sentencedin retkuekkaan ihan raittiimasta päästä ollut. Oli kuuleman mukaan muodottomaksi paisunut ja tuttu näky paikallisissa kaljakuppiloissa.

Kappale End of the road jäi siis hänen viimeiseksi teokseksi. Aika ironista.

"Is life over, this life's over?
Or has it only just begun?
It grows colder, starts to moulder...
Coming apart yet still not done
Forever one"

End of the road -Miika Tenkula-


Lepää rauhassa!

Tiedän mitä teen ensi kesänä...ja muistan mitä viime kesänä.

Työhakemusten täyttö on kyllä rentouttavaa puuhaa, varsinkin näinä taloudellisesti jopa mahtavina aikoina. On jopa vara valita mitä ensi kesänä tekesi leipänsä eteen, varsinkin teollisuuden saralla. Voihan vittu! Nyt näyttää siltä, että ei tarvitse kesällä muuta kuin lekotella ja nauttia Suomen sateisesta suvesta perse totaalisen auki. Sen verran ruhtinaallinen kelan korvaus tulee olemaan ansiosidonnaiseen verrattuna. Terävimmille tiedoksi, että tuo viimeinen oli sarkasmia.

Aika näyttää, pitääkö ihan vakavissaan alkaa miettiä paikkakunnan vaihtoa. Tiedä sitten onko se tässä maailman tilanteessa ruoho sen vihreämpää kaverinkaan piipussa, mutta jotain ratkaisuja on nyt tehtävä. Perkele! Tuo on kuitenkin vaihtoehtoisesti viimeinen, ennen köyden virittämistä, juuret ovat kuitenkin niin vahvasti täällä peräpohjolassa, tosin onko mitään menetettävääkään. Nyt sen aika olisi, kun mulkkuni jätöksetkin ovat vielä alle kouluiän.

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin opiskelu. Eli 3 vuotta hukkaan. Ja sitä olisi melkein eläke iässä valmistuessaan, eli työnsaanti 37 vuotiaana ei varmasti ole sen helpompaa kuin nytkään. On tämä saatana vaikeaa.

Täytynee jatkaa nyt noita työnhakuja joka paikkaan, mikä mieleen pelmahtaa. Sitten voisikin alkaa seurata jaloa ja ennenkaikkea puhdasta lajia, eli hiihtoa. Ainoastaan pyöräily on puhtaampaa ja rehellisempää. Tuossakin oli pieni sarkasmin siemen.

...niin ja huomenna juhlahumua, mutta siitä joskus toiste, mikäli jaksan.

Ralliraita

Musiikkia videon muodossa Markku Pölösen elokuvasta, Ralliraita. Jokunen teeveestä tuttukin kuvissa vilahtaa. Hynysen lisäksi.

Itse elokuvasta on hankala vielä mennä sanomaan, mutta tohdin epäillä, että "oikean" ralliautoilun kanssa tällä on tuskin mitään tekemistä, vaikka se siitä kertookin. Pölösen töistä olen ainakin tähän mennessä pitänyt, mutta jää nähtäväksi millainen äpöstys tämä onkaan.

Top 100 levyt Nro: 96 Marduk - Nightwing

Ruotsalainen Marduk ei ole koskaan varsinaisesti säväyttänyt tai sytyttänyt allekirjoittanutta liiemmälti. Ehkä se johtuu tasapaksuudesta tai osittaisen tylsyyden takia. En tiedä. Muuta syytä en ole keksinyt, ja tuskin minun tarvitsekkaan, koska nämähän ovat vain henkilökohtaisia mieltymyksiä, joista toki saa herättää keskustelua. Näin jälkeenpäin ajateltuna lähes täysin uusittu kokoonpano taisi kuitenkin tehdä terää. Varsinkin Funeral Mistinkin korahtelijana tunnettu Mortuus, joka korvasi ehkä ainoan äänestä tunnistettavan Black Metal -solisti Legionin, on uusinut bändin ilmettä, vaikka en lämpene kyllä näihin uusimpiinkaan hengentuotteisiin muutamaa biisiä lukuunottamatta. Mielestäni Marduk on vain aina jäänyt naapurimaa Norjan jalkoihin, kun paikkoja Black Metallin herruudesta on jaettu. Ja tämä hyvin pitkälti jo edellä mainituista syistä ja varsinkin alkuaikojen suhteellisen ripeästä julkaisu tahdista, joka yleensä puuduttaa kuluttajan.

Tämä 1998 julkaistu Nightwing tekee kuitenkin poikkeuksen. Aina kuudenteen kappaleeseen asti, josta se tappavan tylsä Marduk nostaa taas ruman päänsä esiin. Vaikka hitaammassakin Mardukissa on hetkensä, loppuu tämä levy viidenteen kappaleeseen kuin seinään. Siinäpä ne huonot puolet olikin.



Levyn aloittava ensimmäinen musiikillinen osuus on Bloodtide, joka sotaisan ulosantinsa puolesta on kohtuullinen kappale, joka olisi tosin saanut olla noin puolet lyhyempi. Mutta sitten rämähtää. Toinen biisi Of Hell's Fire naputtaa sellaisella voimalla, että oksat pois. Kertosäkeen tuplabasari vyörytys ei jätä vieläkään kylmäksi. Tätä seuraava sähäkkä Slay the Nazarene jatkaa samoilla linjoilla, ja näistä kahdesta Blast -palasta voikin jo aistia tulevan Panzer Division Marduk -levyn linjaa. Mutta sen aika tulee myöhemmin tälläkin palstalla.

Albumin ehdoton helmi on nimikko kappale Nightwing. Vähälle huomiolle jäänyt biisi on monipuolisuudellaan osoitus, että Marduk olisi ehkä halutessaan voinut haastaa naapurimaan nokinäpit. Kappale ei nimittäin ole se tyypillisin Marduk veivaus, jossa vauhtia on myydä asti, vaikka siihen poljentoon tämäkin pohjautuu. Biisin loistavat ja ennenkaikkea onnistuneet tempovaihdokset ja melodiset kitarat antavat tarttumapinnan jo ensi kuulemalta. Mielestäni ehdottotonta Marduk eliittiä koskaan.

Levyn soundeista vastaa Peter Tägtren ja Abyss -studio, missä äänitettiin varmasti joka toinen tuotos 90-luvun lopussa. Ehkä tämän jopa yliarvostettun äänityspajan luoma soundi, joka tässä tapauksessa ei ole liian kliininen, tekee tästä(kin) levystä ajattoman. Kappaleiden paremmalla toteutuksella se olisi jopa ansioitunut paremminkin.

Festari tarjontaa kesälle 2009

Näyttää aika vahvasti siltä, ettei tarvitse osallistua ilmeisesti mihinkään metalli -painotteisille festareille ensi suvena. Päällimmäinen syy on raha, toinen se painavampi eli esiintyjäkaarti. Taantuma iskee näemmä jo musa bisnekseenkin.

No, ehkä Oulun jalometalliin tulee mentyä ihan jo leppoisan tunnelman ja sijainnin takia takia.

Tuskan varmistuneet mm. Amorphis, Volbeat(mitäköhän vittua tämä tekee metalli festareille...ai niin rahaa!), My Dying Bride, Neurosis, Bullet For My Valentine, Gama Bomb, Eluveitie, Pestilence, Legion Of The Damned, Rotten Sound, Ensiferum.

Ei hääviltä näytä. Noista tietenkin Pestilencen vanhan koulun Death/trash kiinnostaisi ja pienemmät orkesterit muutoinkin. My Dying Bride olisi ehkä toinen, mutta taitaa toimia kotona pimeässä paremmin, kuin auringoisessa Kaisaniemessä.

Entäpä Sauna Open Air. Näyttäisi alustavasti siltä, että kikkelihevillä jatketaan tänäkin vuonna. Paikkalla ainakin: Nightwish, Stratovarius, Hammerfall, Amorphis, Finntroll ja 70-luvulla perustettu Thor. Puuuh!!!

Jalometallissa keskitytään näemmä myös 80-lukuun ja lujaa. Varmistuneita mm. Voivod, Agent Steel, Electric Wizard, Nifelheim, Asphyx, Hail Of Bullets, Atheist, Deathchain. Ja jos vähänkään vanhat merkit paikkansa pitää, jotain pientä hyvää varmasti tulee vielä kaikille.

Ehdottomasti siis tulevan kesän paras kattaus, muttei mitään tajuntaa räjäyttävää ole saatu Ouluunkaan, ainakaan vielä. Noista ainakin Nifelheim ja Voivod pitää tsekata, ja tietenkin Deathchain vaikkei uusin hengetuote iskenytkään. Sitä paitsi sitä notkuu kaljapäissään kuitenkin suustaan kiinni, eikä näe noitakaan. Ja tämähän on varma tieto!

Kemi rallin 2009 jälkipyykki

Vuotuisat Kemi rallit on taas päristelty ja sen jälkeiset iltamat vietetty. Tosin fyysisesti ja ehkä henkisestikkin pitkän päivän jälkeen ei mihinkään juottolaan näköjään innostuttu lähtemään, mutta taisi siltikkin kello olla aamun puolella, ennen kuin Tapaninkadulla ovi narahti. Se kilpailutilanteen luoma adrenaliini ryöppy saa ihmeitä aikaan.

Ensimmäisellä erikoiskokeella näytti, että pieleen menee joka kohdassa. Yllättävänkin liukas keli teki ajosta vähintääkin varpaisillaan varovasti menoa. Tosin kelihän taisi olla kaikille sama. Kypäräpuhelimien hajottua, edessä menneen lievän suistumisen, jonka johdosta jouduttiin lähes pysähtymään, ja meidän pienen pyörähdyksen seurauksena tuntui peli selvältä. Täältä ei hengissä selvitä. +23s. parhaaseen, eli aika paljon jäi heti jossiteltavaa, mutta sehän kuuluu lajin luonteeseen.

Toisellä erikoiskokeella alkoi jo löytyä. Pari haastavaa paikkaa jonkun paikallisen soramontun pohjalla, ja poikettiinpa siellä hangessakin. Onneksi omin avuin sieltä ylös. Perkeleen liukkaalta tuntui edelleen minunkin ison ahterin alla. Aika silti yllätti. Vain +3s. pohjista.



Kolmas erikoiskoe meni minun mielestäni huonoiten, vaikkei ajallisesti jäätykkään, kuin +7sek. pohjista. Yksi paikka tuli täydellisesti silmille, mutta onneksi saatiin auto heitettyä poikittain viime tingassa ja aikaa kului jälleen. Todellinen happipaikka. Takaa tuleva olikin humauttanut pari auton mittaa maisemaan samassa paikassa, mitä oltiin sopivasti jo avattu.

Huollon jälkeen erikoiskokeet 4 ja 5. Kisan pisimmät. Ensimmäinen 19km ja toinen 27km. Molemmat aika turhia pätkiä, joissa molemmissa oli keskinopeutta hidastamaan tehtyjä hidasteita. Jälkimmäisessä ne olivat osittain poistettu ja osittain tiellä, mikä aiheutti ylimääräisiä tykytyksiä. Hengenvaarallista hommaa sanoisin. Oli nimittäin kaikki täystuhon ainekset kohdillaan ja eroa tuli juuri tällä viimeisellä, missä olisi pitänyt puristaa. Ja jottei homma olisi mennyt liian helpoksi, peruuteltiin vielä tätä edeltävällä nelos -pätkällä ensimmäisessä 90:sessä kurvissa, ja kolautettiin ulosajaneen perään vitosella. Tämä jälkimmäinenkin tilanne taisi tehdä tepposia takaraivoon molemmille, mutta tässäkin onni ja kuljettajan refleksit pelastivat ehkä jopa ihmishengen. On se perkele, kun ei osata pysyä sieltä ulkokurveista pois. Muutenkin viimeisellä oli romua, kuin Raatteentiellä vanhoina hyvinä aikoina. Eli ohjelmaa riitti jokaisella pätkällä, mutta rouva Fortuna oli lauantaina varsin suotuisa ja auto ja miehistö ovat suurinpiirtein läjässä.



Jokatapauksessa 5.sija ensimäisessä neliveto kisassa oli kuljettajalta loistava suoritus, vaikka pieniä virheitä tulikin. Mutta niitä tulee toki kaikille, ja niistä otetaan opiksi. Henkilökohtaisesti olin hieman kohmeessa ja vähäinen kokemus pimeässä lisävaloilla ajosta vaikutti sekin tienlukuun. Mutta katkesipa keskeytysten putki ja pieni "munakuppikin" sieltä tuli muistoksi. Ensimäinen A-junioreissa.

Top 100 levyt Nro: 97 Deicide - Deicide

Deicide ei sinällänsä kuulu niihin suurinpiin suosikkeihini, niinkuin ei koko Floridan Death Metal -skene, ehkä johtuen siitä, ettei kyseinen musiikki tyyli kuulu vieläkään jokapäiväisiin soittolistoihin. Muutamat pakollisethan sieltä löytyy, mutta jostain syystä suurin osa levytyksistä jättivät kylmäksi. Osaksi ehkä pienen taantuman metallimusiikin suhteen noina aikoina. Tämä ja Morbid Angelin Altar of Madness ovat tästä huolimatta ainoat levyt, mitkä minulle aikanaan kolahtivat/aukesivat. Tämä kyseinen 1990 julkaistu ehkä parhaiten sen suoraviivaisuutensa takia. Yksinkertaista musiikkia, yksinkertaiselle ihmiselle.

Yhtyeen solisti Glen Benton kaipaa tuskin esittelyjä, mutta kaveri on juuri se, joka aikoi tirvaista itseltään nirrin 33-vuotiaana, juhlistaakseen jeesuksen kuolemaa. Ja tämä samainen Mr.Bentonhan tuli myös kuuluisaksi otsassa olevasta polttomerkistä. Jos nyt joku ei sitä tiedä, mitä tämä merkki esittää, ei taida tietää paljon muutakaan merkittävää musiikin saralta, tai yleensä mistään, joten jätetään se tässä asian yhteydesssä mainitsematta. Asiathan tietenkin muuttuu ja tuo itsemurha jäi vain mutinaksi tuuleen ja ehkä myyntipuheeksi tuleville nauhoituksille. Shokeeraaminen oli tuohon aikaan verrainollinen levymyyntiin.

Sivuseikkana täytyy tehdä pieni havainto. Jokainen levy, minkä tässä Top 100 listassa olen tähän mennessä julkaissut, pitää näköjään sisällään jonkinnäköisen hullun tai lievästi järkyttyneen urpon. Mistä se sitten kertoo? Kertokoon ken voi.



Levy muistuttaa rakenteellisesti ehkä Slayerin legendaarista Reign in Bloodia, mikä tulee mieleen ainakin lähes samansuuntaisten soolojen suhteen, mutta mielestäni on myös toinen yhtäläisyys. Se on kappaleiden tempo ja aggressiivinen ulosanti. Jo ensimmäinen biisi, jossa helvetin portit avataan, lyö hampaat turhia kyselemättä kurkkuun. Levyn toinen kappale, Sacrificial Suicide, näyttää viimeistään mistä on kyse. Todellista jumalanpilkkaa alusta loppuun. Kyseisen ylistyksen vanhalle kehnollehan kitaristi veljekset ovat väsänneet jo rippikouluiässä, minkä kyllä sen kaikessa lapsellisuudessaan huomaa, laskematta silti mitenkään sen arvoa. Päinvastoin. Seuraava rienaus, eli Dead by Dawn on varsin mukavaa riffittelyä ja mielestäni muodostuu levyn helmeksi. Tasaisen hyvä, talossa ja puutarhassa tappava levy, ja lopussa kun helvetinportit suljetaan on olo lyöty. Itseasiassa nämä alkuun ja loppuun sijoitetut porttien narinat ovat nerokkaita oivalluksia introjen ja outrojen suhteen, mitkä yleensä ovat järkyttävää huttua, pitäen sisällään turhaa surinaa tai muuta joutavaa koti Casiolla viritettyä ujellusta. Lyhyestä se on saatana virsi kaunis.

Nyky Deicide ei enää minulle paljoa anna, vaikka muutamia kovia kalman katkuisia biisejä sieltä vielä esiin pulpahteleekin. Ainakin Homage for Satan ja Scars of Crucifix tulevat näin äkkiseltään mieleen.

Milloinkahan ne muuten saavat tämän retkueen rahdattua tänne Suomeen. On nimittäin perunut joka ainut kerta, kun tätä kulttuuri tekoa ollaan yritetty. Jalometalli 2009? ...Taitaa kuitenkin olla Tuska festarin heiniä.

Kuulumisia

Huhhuh! Perjantaisesta viihdeillasta selvittiin kuin selvittiinkin, vaikka koville otti. Eipä taas vähään aikaan moista krapulaa ole ollutkaan. Kieltämättä oli jurri sitä lajia, että turha sitä on ihmetellä. Huimausta, ruokahaluttomuutta ja kaikkea sitä mitä hyvään jälkitautiin kuuluu. Ainoa taudin oireista, eli veren pakeneminen alapäähän kutkuttelemaan sukupuolista viettiä oli poissa. Eli krapulan laatu oli vähintäänkin kriittinen. Huoh!

Mokoman keikka oli odotetun vähän kansoitettu, kuten mainitsin. Jotkut eivät vain sitä uskoneet;). Ihan OK keikka. Ei pettänyt, muttei loistanutkaan. Kiitos ravintolan "hienojen" discovalojen ja valehtelematta lavakin kävi hieman pieneksi, ja miesten soitanta näytti miekkailulta ahtaassa saunassa.

Koti rallikin kolkuttelee jo ovella ja valmistelut alkavat olla valmiit. Pientä "nyperrystä" ja hanat auki lauantaina. Klo 12.01 lähtee ensimmäinen auto reitille ravintola Hullun Pohjolan edestä. Meidän numero on 68, eli karvan verran yli yhden painellaan me taiteilemaan puiden sekaan. Hivenen tässä jo jännittää ja sykkeet on nousujohteessa. Pientä pelonsekaista hirvitystä on myös aistittavissa. Neliveto on vähän eri luokkaa ja niin kutsuttu "isojen poikien" lelu, verrattaessa minulle tutumpiin kahdella pyörällä raapiviin.

Eli ralliin valmistautuessa menee tämä loppuviikko hyvin pitkälti. Voi siis olla, ettei minusta kuulu tätä kautta mitään, mutta löysät voisi ottaa pois ennen tuota lauantain koitosta.

Että näin!

Bonusta ja plussaa laman ruokkijoille.

Olen viime päivinä joutunut ramppaamaan kaupoissa. Omien ja muiden tarpeita tyydyttämässä. Perkeleellistä touhua. Siinä sivujuonena harrastin myös aikani ratoksi pientä "ostoskori" -vertailua, ja olin hieman yllättynyt pienen testini tuloksesta.

Tunnetusti Kemissä on ne kaikki kolme suurta, eli Euro, Citymarket ja Prisma. Ylivoimaisesti edullisin näistä oli Prisma. Ainakin elintarvikkeiden osalta. Jotkut DVD levyt olivat kyllä kalliimpia. Elintarvikkeissa 2-3 €uron tuotteilla saattoi olla jopa 50 sentin eroja, joka pitkässä puussa on mielestäni aika paljon. Toki poikkeuksiakin löytyi. Vaikka Prisman asiakas olenkin, niin olen pitänyt Prismaa jopa kalliina, mutta olin näköjään jälleen väärässä. Luulo ei ole taaskaan tiedon väärtti. Toki onhan tämä lehdissäkin jo todettu, mutta uskoo niihin ken tahtoo.

Se ei kuitenkaan yllättänyt, että nämä ns. Bonus ja Plussa -korttien edut kääntyivät Taloussanomien mukaan myös Prismalle. Tuon julkaisun lähteet luulisi olevan luotettavat. Tämäkin on tietenkin paikkakunta kohtaista. Esimerkiksi Arinan hotellit ja ravintolat (Rosso) loistavat Kemissä poissaolollaan. Mutta onpa se tullut todistetua itsekkin. Jo 350-400 €uron ostoksista kuukaudessa on henkilökohtaisesti napsahdellut 15-18 eurooppalaista suoraan lapaan+muut asiakasedut. Tässä siis pelkät Elintarvikkeet ja Menovesi autoon + plus tietenkin menovesi itsensä sielun ruokintaan lähikaupasta.
Tutkimus osoitti myös, että Keskon plussapiste systeemi oli selvästi huonoin, mikä vanhana Keskon työntekijänä oli tiedossa. Bonus kortti oli kakkonen ja Stockmannin etukortti kolmas. Toki tässähän piilee myös juju. Arinan S-korttiin pitää ensin tienata 100€ bonusta, jonka jälkeen se alkaa tuottamaan. Vaihtoehtoisesti voi maksaa tuon samaisen summan korttia hankittaessa. Mutta voin kertoa, että se maksaa nopeasti itsensä takaisin.

Toki sillä aina jankutetulla keskittämisellä on aina osuutensa asiaan. Esimerkikisi meillä tulee lasten vaatteet hankittua juuri samaisilla kauppareissuilla tämän samaisen kaupan katon alla sijaitsevista liikkeistä. Bensaa saa pihalta ja kiven heiton päässä oleva lähikauppakin kuuluu (Sale) samaisen yhtymän piiriin. On tietenkin joskus yhdentekevää tulitikku askin takia kaivaa se juuri oikea kortti. Eli kohtuus tässäkin. Mutta tietenkin, jos ostaa joka kaupasta jotain, ei saa mistään mitään. Tähänhän ovat ryhmittymät pyrkineet ja tällä myös kuluttaja saa ne vähäiset suolarahat. Kyllä minulle ainakin kelpaa se pienikin summa joka kuukausi.

En sitten tiedä näistä jeesus kauppojen edullisuudesta (Halpa Hallit yms.), mutta ne kuuluu boikottini piiriin, kuten myös kaikki Snellmannin lihatuotteet ja jossain määrin myös Hesburger. Tai itseasiassa en ole minkään hampurilaisketjun ystävä, vaikka en mikään vitun viherpiipertäjä olekkaan.

Nyt kun päästiin tähän liiketoiminnan oikukkaaseen maailmaan, juolahtikin eräs paljon hehkutettu iskulause mieleeni. Älä ruoki lamaa! Mitäs tämä nyt tarkoitaakaan. Samaiset puunhalaajat käskevät nyt kuluttamaan, jotka vielä viime vuonna olivat huolissaan maailman huonosta fyysisesti voinnista, jota juuri heidän mukaansa mm. kulutus edistää. Tässä sen huomaa. Kun ollaan liukastumassa ns. omaan oksenukseen, ei enää maapallon tilanne olekkaan niin huono. Näin kärjistettynä. Mutta selittäkää toki tämä(kin) asia tyhmälle!

Minä taidan muuten olla muuten yksi maailmantalouden parhaita pelastajia ja myös sen tuhoaja. Ei näet tuo raha kauan näppejä polta, kun se jo löytää jonkun kapitalistin taskuun. Kädestä suuhun on paras tapa olla ruokkimatta sitä tulevaa lamaa. Vai miksi taantumaksi tätä nyt kutsuttiinkaan. Mutta sen tiedän, ettei tämä tuleva lama kuluttamalla ja kotimaisia tuotteita ostamalla taitu. Eli haista sinä Katainen pitkä perse!!!

...Niin! Ja sähköhintakin nousi vaivaiset 5,5% ELÄKÖÖÖN!!!

Kylläpä oli taas paskantärkeää löpinää. Iltasella pitänee lähteä ruokkimaan lamaantunutta sielua, ja viettämään "tyttöjen" iltaa "tyttöjen" musiikin lomassa. Eli Mokomaa Hullussa Pohjolassa. Hämmentävää.

Black Curse Over Hellsinki 17 -18.4-2008

Tällainen ihanuus olisi tulossa, ja minä ryven rahapulassa! Voihan itse vihtahousu!!!

Pe (17.4.2009)

SATANIC WARMASTER
BAPTISM
EXORDIUM
VITSAUS
SACRILEGIOUS IMPALEMENT

La (18.4.2009)

ROOT (Cze)
IMPALED NAZARENE
ENOCHIAN CRESCENT
FLAME
EPÄKRISTUS




Tuossahan olisi suurinpiirtein kaikki kotimaisen Ug -skenen joukkueet mitä haluaisin nähdä. Varsinkin, kun kyseiset joukkueet eivät paljoa ulkoile. Tuosta kattauksesta ei puutu, kuin Sargeist.

Voi minua köyhää epäkristilliseen musiikin valtaan joutunutta parkaa taas. Tosin lippuhan minulla olisi, ja jopa hieman kyseenalainen yöpyminen, mutta junassakaan ei ole enää hauska matkustaa, kiitos juutalaismaisten lippujen hintojen. Lentokoneellahan tuonne syyhkäisisi varsin helposti ja halvemmalla, mutta sekään ei ole ilmaista. Pitänee perkele vain kiduttaa itseään ja lukea rikkaitten kirjoituksia netistä, kuinka hienoa tuolla olisikaan olla. Ampukaa nyt joku minua!!! ...jollain!!!

Eihän sitä voi kuuta tavoitellakkaan, vaikka se lähellä onkin.

Taantumista

Viime syksyn ja talven aikana tuli täälläkin äpistyä kaikki työttömyyden "loistokkuudesta" maan ja helvetin välistä, joten eipä niistä enää sen enempää, koska tilannehan on jälleen sama, paitsi, että se on vain puolta pahempi.

Tuntuu vaan entistä ahdistavammalta, koska tämä jätkä tippuu kohta ansiosidonnaiselta, eli liiton rahoilta. Sittenpä se ihanuus vasta alkaa. Tunnelin päässä ei näy valoa, ainakaan mitä työvoimatoimiston väkeen on uskominen. Ja eihän sitä tarvitse kuin seurata uutisia. Irtisanomisia, lomautuksia toinen toisensa jälkeen. Kiitos sinulle Amerikka! Välillä kyllä herää pieni epäilys, onko tämä taantuma niin paha mitä väitetään. Mielestäni tässä käytetään sopivasti tätä hetkeä vain hyväksi vähentää väkeä yms.

Ainoa millä saa itseä puskettua vaivoin eteenpäin, on aina järjestää jotain hauskaa tekemistä. Lähiaikoina pitäisi ainakin mennä ihmettelemään Mokomaa ja Kemi ralliin pitäisi myös ottaa osaa. Tosin nämäkin tietävät rahan menoa. Eikö tosiaan maailmassa ole mikään hupi ilmaista?! Perkele!

...No josko huomenna suuntaisi Rovaniemi-Kemijärvi akselille Arctic -rallia katselemaan. Siinäpä sitä olisi taas jotain muuta ajateltavaa. Jotenkin vain nyt ahdistaa sekin. Tämä työttömyys tekee ihmisesta flegmaattisen ja laiskan. Tuntuu, että energia ei yksinkertaisesti riitä mihinkään ylimääräiseen.

Kyllä on taas helppoa tämä elämä!

Top 100 levyt Nro: 98 Dissection - Storm of the Light's Bane

Jonkinlaista kulttistatusta perässään vetävä Dissectionin ura kiteytyy mielestäni tähän albumiin. 1995 ilmestynyt Black/Death -metallia sisällään pitävä tuotos on jälleen niitä "pakollisia" levyhyllyn täytteitä joka on mukava kaivaa pölyn ja hämähäkin seittien seasta levylautaselle jo ihan nostalgisista syistä.


En sano, että tätäkään ei olisi tehty jo aikaisemmin, mutta ei minun mielestäni laadullisesti näin hyvin. Ja väitän myös, että tämä levy on inspiroinut ja tulee inspiroimaan vielä lukemattomia tämän genren bändejä. Eli puhutaan klassikosta jossa on varmasti jokaiselle jotain. Epäilen kuitenkin, että kuka tätä nyt tuoreeltaan kuuntelisi, sanoisi tämän olevan vanhanaikaista. Sitähän se tietenkin nyt jo onkin, koska tätä on ilmestymisensä jälkeen kopioitu luultavasti joka maailman kolkassa, puhumattakaan bändin kotimaasta Ruotsista, jossa näitä apinoijia löytyi joka kaupungista, unohtamatta tietenkään Saksaa. Viimeksi mainitun maan omalaatuiset tai oman juttunsa löytäneet artistit ovat laskettavissa sahurin sormissa. Ja niitähän ei tunnetusti montaa ole.


Bändin nenämies Jon Nödtveidtin+muiden rikolliset teot alanpiireissähän ovat kaikille tutut, joten ei niistä sen enempää. Mutta siitä (hyvästä?) syystä istui Jon tiilessä muutaman vuoden, ja tästä syystä bändiltä ilmestyi seuraava studio levy vasta 2006, minkä hän kirjoitti ja sävelsi käsittääkseni sovittaessaan rikoksiaan. Samana vuonnahan hän sitten päätti oman elämänsä kohtalosta siten, että otti ja pamautti kynttiläkehässä haulikolla itseltään aivot vastakkaiselle seinälle. Oliko se sitten marttyyriä ja legendan hakuista toimintaa, se jää kai arvoitukseksi. Epäilen kuitenkin Nödtveidtillä olleen ihan muita murheita, kuin itse vanhan vihtahousun palvominen, vaikka se relevantti asia herran elämän katsomuksessa taisi ollakkin. Nerokas mies kuitenkin, ajatteli hän maailmanmenosta miten hyvänsä. Ja eikö nerouden ja hulluuden välissä ole vain häilyvä raja?

Levy paras puoli lienee sen ajattomuus ja monipuoliset kappaleet, joissa on korvia hiveleviä kitara melodioita ja pieniä "koukkuja". Kappeleiden pitkä kesto, joka monestikkaan ei kanna hedelmää, ei tässä kuitenkaan luo pitkästymisen tunnetta, kiitos, jo äsken mainitun monipuolisuuden. Ikuinen väittely siitä, kumpaan genreen, Black vai Death -metalliin tämä levytys kallistuu, on lopun saatossa minulle aivan sama. Ainahan tästä toki voi keskustella kaljapullon ääressä.

Kaikessa loistokkuudessaan en vain löydä tästä mitään miinus merkillä varustettua, mikä on sinänsä jo tapaus, kun minusta puhutaan. Ehkä kuitenkin jo kyllästymiseen asti renkutettua Where Dead Angel's Lie:ta, ei enää tule paljoa luukutettua, olihan tämä kipale varmaan jokaisella Nuclear Blastin julkaisemalle kokoelmalla sun muissa aikoinaan.

SUOSITTELEN!