Jos Children of Bodomin tuotannosta pitäisi nimetä SE albumi, tämä voisi olla sellainen. Bodom järven penikathan jakaa kuulijakuntaa moneen eri kastiin. Yleensähän tämä orkesteri tituleerataan ammattikoulu heviin tai einiin -true kamaksi, jota kaikkien puritanistien tulee välttää ja vihata. Osa taas kuuntelee Bodomia lähinnä soittajien teknisen suorittamisen takia. Mikäs siinä, taitavia muusikon retkuja ovat kaikki. Itse ehkä kuulun tähän jälkimmäiseen, vaikka en sen järjettömän tilutuksen ystäväksi itseäni laskekkaan. Ja onhan niillä perkeleen tiukkoja biisejä lähes joka albumilla, mutta tämä on näistä kokonaisuutena ehkä paras ja minun soittimessani eniten viihtynyt. Ei tosin pitkiin aikoihin.
Tämä järjestyksessään toinen Bodom -levy loi ehkä sen tyylin ja linjan josta yhtye tänä päivänä tunnetaan maailmalla. Eli tilutusta, kitara -melodioita, tarttuvia kertösäkeitä ja vielä lapiollinen tilutusta. Ensimmäinen levytys "Something Wild" oli ehkä vielä Bodomin mittapuulla aika hakemista, vaikka varsin kypsältä sekin jo osittain vaikutti. Tätä nyt syynissä olevaa Hatebreeder -albumia seurannut "Follow the Reaper" oli mielestäni kokolailla heikoin esitys, jos tätä uusinta ei lasketa. Bloodrunk nimeä kantava uutukainen kun mielestäni keskittyi olemaan jopa turhamaisen yksinkertainen ja näin ehkä jenkki markkinoille suunnattua (myyvämpää) metalcore paskaa. Vai onko kitaristi/laulaja Laihon melodia -suoni tyrehtynyt?
Soundin puolesta tämä on ehkä turhankin puhdas, jos vertaa esim. Hate Crew Deathroll:in junttasoundiin. Eli siinä mielessä parannettavaa jäi. Materiaali antaisi nimittäin ehdottomasti periksi aggressiivisemmalle ja jykevämmälle soundille. Eli miinukset siitä miksaaja Mikko Karmilalle.
Entäpä ne parhaat virret tällä levyllä. Huonoa biisiä ei ole, mutta kohokohdiksi mainitsisin ainakin kakkosbiisi, Silent Night, Bodom Night ja levyn päättävä hämyisesti alkava Downfall, mikä on minun arvosteluasteikossa se paras Bodom -biisi yhdessä Needled 24/7 kanssa.
Pientä nippelitietoa:
- Ensimmäisen kappaleen "Warheartin" puhe intro on elokuvasta Amadeus.
- Japanin bonus kappeleena on Stone -klassikko "No Commands". Sinällänsä hauska yhteensattuma, että Stone kitaristi Roope Latvala liittyi bändiin myöhemmin. Kova kitaristi hänkin.
