Hienot miehet Berlusconi & Vanhanen

Vaikka armas pääministerimme on, lähinnä naisseikkailuistaan, tyhjäntoimituksestaan ja tuoreimpana vaalirahoituksistaan ryvettynyt politikko, on hän aika pieni tekijä Italian vastaavassa virassa toimivaan Berlusconiin verrattuna.
Yhtäläisyyksiähän toki lievästi löytyy. Esim. Korruptio, joka ehkä Vanhasesta puhuttaessa on aika voimakas ilmaisu, mutta naisten kanssa erinäinen pelehtiminen on myös Berlusconille varsin tuttua puuhaa. Tässäkin tosin vielä Italian orhi, enkä puhu nyt Ferrarista vie kyllä Vanhasta, kuin litran mittaa. Mutta ryvettymistä on kuitenkin Suomen mittakaavassa Vanhasella huomattavasti.

Tuohon Vanhaseen kirjahyllyineen en jaksa paneutua, koska siitä saa lukutaitoiset lukea joka mediasssa varmaankin kyllästymiseen asti.
Mutta tämä Silvio Berlusconi on kieltämättä tapaus jo sinänsä. Oikeistolaisuuden nimeen vannova herrasmies on tullut lähinnä tunnetuksi suomalaisille ainakin haukkumalla suomalaista keittiötä. Ehkä syystä, tai sitten ei, mutta tämä viimeisin kommentti Thdysvaltojen presidentin ihon väristä sai kyllä aikaan, ainakin minulla hyvät naurut. Mies kommentoi Obamaa ja hänen vaimoaan hyvin ruskettuneiksi. Ja ilmaisi vielä asian olevan kohteliaisuus. Vaikkakin Berlusconi on omilla toimillaan vaikuttanut paljolti Italian kiristyneeseen maahanmuuttopolitiikkaan, kyllä tuo kommentti oli aika brutaali. Mahtoiko Silvio tietää, että kyseessä ei ole tuo palloamme lämmittävä keltainen systeemi taivaalla, vai esittikö hän ihan vakavasti vain tyhmää. Äkkiseltään tuota voisi luokitella jopa rasistiseksi kommentiksi, mitä sen luulenkin olevan.

Onpa miestä syytetty jopa fasistiksi. Kummakos tuo, onhan mies on päästellyt sammakoitaan suustaan aikaisemminkin. "Tavoitteeni on lyödä kommunismi", "Mussolini ei ollut paha mies", "Eivät fasistiset tervehdykset ole pahoja" pistää kyllä miettimään, mitkähän Berlusconin poliittiset pyrkimykset ovatkaan. Hyvä pointti on myös se, että Berlusconin varallisuus kasvaa, liioitellusti samassa suhteessa Italian valtionvelkaan.
Veti tämä, 5-6 kertaa korruptiosta oikeudessa asti puinut populisti välistä tai ei, ei hänellä voi ihan puhtaat jauhot pussissaan olla, vaikka kova liikemies ja mediaimperiumin diktaattori onkin. Eikä sovi unohtaa, että mies omistaa myös siivun maineikkaasta jalkapallo seurasta nimeltä AC Milan. Mutta senkinhän tietää kaikki, mistä Italialaista jalkapalloa on viime aikoina syytetty.

Ja mitä Berlusconin naisseikkailuihin tulee, tämän kirjoittamiseen menisi viikko. Mutta yhtenä esimerkinä täytyy nostaa esille tapaus, jossa Berlusconi taannoin nimitti tasa-arvoasianministeriksi entisen show-tytön poskihoitoa vastaan. Siinäpä sitä on tasa-arvoa kerrakseen.

Eli vaikka Vanhaselle pitäisi antaa lapikasta hanuriin mitä pikimmin, on tämä vielä "amatöörien puuhastelua", maineikasta hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyröä lainatakseni. Hieno mies hänkin.

Vapise Apocalyptica

Härkäviikot

Koeviikko lähestyy uhkaavasti, ja tuntuu, että tukan alle ei ole vielä(kään) jäänyt juurikaan mitään. Ainakaan mitään, mistä olisi vastaavaa hyötyä tulevaan piinaviikkoon. Tuntuu pikemminkin siltä, että mitä enemmän noita kaavoja, ionisidoksia, kovalenttisia sidoksia, anioneita, kationeita, endotermisia ja eksotermisia termejä pänttään päähäni, sitä enemmän ne menevät siellä sekaisin. Konehuoneessa menevät siis öljyt ja vedet sekaisin ja edessä on täystuho.

Ainahan näitä opiskellessa miettii, mihin näitäkin tietoja tarvitsee. Tämä seikkahan tuli mieleen jo 90-luvun alkupuoliskolla, milloin viimeksi päätoimisesti opiskeli, mutta yhtään valehtelematta tämä sama seikka juolahtelee mieleen nytkin. Mikään ei siis ole muuttunut vuosien saatossa. Kai se on sitä, että nykyajan ammattikouluista, tai opistojahan nämä nykyään ovat, pystyy suuntaamaan jopa suoraan yliopistoihin, eli siis kai pohjat täytynee olla kunnossa.

Kuten sanottua, koeviikko alkaa ensi viikolla, ja valmistautuminen on kohdallani alkanut. Kemian perusosaamista on yritetty nyt takoa päähän todenteolla. Maanantaina tyhmyyteni jälleen siis konkretisoituu. Mutta jos tämä on perusosaamista kemiasta, en edes halua tietää, mitä se erikoisosaaminen pitääkään sisällään, kun tämä jätkä on jo nyt lailla tarhan tädin pihalla. Noh, en minä itseäni minään fiksuna ole koskaan pitänytkään, mutta kahdesta "ei niin tärkeästä" kokeesta on tullut pamautettua luokan pohjat. Ja näillä pohjilla en nyt tarkoita huonointa tulosta.

Se oppiiko vanha koira uusia temppuja, ja onko sitä samaista koiraa, tässä tapauksessa minua karvoihin katsomista, selvinnee puolessa välissä ensi viikkoa.

Lepakko puhelinkaupassa

Rakas palvelijani ja matkapuhelimeni Nokia N95 siirtyi ajasta ikuisuuteen. Viime päivät kieltämättä olivat raskaita. Kaiuttimen ääni kuullosti kuin olisi tullut suoraan läpi Boss:in HM3:sta. Siis aika vahvalla ja matalalla säröllä. Hyvä oli niin kauan, kun sitä kesti. Ja olihan tuo nyt muutoinkin jo maailmaa nähnyt ja eräänkin puhelun kuullut. Kännisetkin sellaiset.
Oli siis asteltava nöyrrin mielin puhelin kauppaan, ja uutta myllyä ostamaan. Kytkyllä tottakai, ei näillä opiskelijan huimilla tuloilla ihan sentään kuuhun nousta.

Kieltämättä näitä nykyajan härpättäjä näpytellessä tuli ikävä sitä saapasfirman 2110(venttikymppi) mallia. Mitään navigaattoreita tai internet sovelluksia ei tuolloin puhelimessa ollut, mutta pahimmassa hätätilassa sillä sai naulan seinään.
Jokatapauksessa hankkiessani edellistä se navigaattori houkutteli, ja onhan tuosta ollut joskus jopa apua(valehtelen) ja noita internet palveluitakin aina aika ajoin tulee käytettyä hyväksi (nenäni venyy, kuten Pinokkiolla), joten ei voinut ainakaan huonompaa vaihtaa.
Eipä aikaakaan kun lipevä myyjä jo vastaavaa kapulaa lykki kouraani. Hieno oli ja yhtäläisyyttä löytyi sen legendaarisen 2110-mallin kanssa, nimittäin koko.
Tästäkin huolimatta kaupat syntyi. Nyt on kosketusnäytöt, 32gigaa muistia, internetit, facebookit, navigaattorit, youtubet ja perkele sähköpostitkin luetaan, ettei tarvitse niitä vahingossakaan itse lueskella. Tämähän onkin kaltaiselleni bisnes miehelle tärkeä ominaisuus!!! Tämän toiminnon voi luonnollisestikkin kytkeä pois päältä...but anyway! Voi vittu! Kauas on tultu Mobiran ajoista, jolloin matkapuhelin nipin napin mahtui autoon.

Nyt sitten kai pitäisi olla tyytyväinen uuteen leluun? Niinkö? Ja paskanvitut. Vituttaa päästä varpaisiin. En oikeasti edes tarvitse tuollaista mediamyllyä. Sille en tietenkään voi mitään, että olen lapsellisen retkussa kaikkeen teknologian viimeisimpiin laitteisiin, mutta se, että tarvitsen nyt kiikarit, että pystyn tekstiviestin kirjoittamaan osoittaa jälleen ihmisen, tässä tapauksessa minun tyhmyyden.

Mikä on sitten tarinan opetus? Ei mikään, mutta onpa nyt sellainen puhelin, jota ei pysty tämä lepakko kunnolla käyttämään.

Kanta-astujia ja muutama lättypillu

Nyt kun naapurustoa vielä viime keväänä jutuillaan terrorisoinut psykopaatti on poissa, on näillä kulmilla aika hiljaista. Mutta siltikin aika erikoista ja kirjaimmellisesti värikästä kansaa täällä asustaa. Seksuaalisia vähemmistöjä unohtamatta.

Jotenkin minusta tuntuu, että näin kun kerrostalossa asuu, majailee minun yläkerrassa aina norsu. Kummallista, että tuollainen henkilö joka pystyy piiloutumaan lipputankon taakse, ei osaa kävellä kuin kannoilla. Eri asia on, jos hänelle sattuu olemaan norsu lemmikkinä, mutta epäilen, että tämä olisi pistänyt jo jossain vaiheessa silmään. Toinen asia vielä mikä ärsyttää on se, että tämä kyseinen varsin epäkohtelias nuorimies ei ilmeisesti osaa tähdätä kusihätäänsä ollenkaan, vaan laskettaa slaikkarillaan suoraan siihen keskelle Idoa , missä yleisimmin se vesi sijaitsee. Lorina on lievä adjektiivi ilmaisu tästä toiminnasta, mikä herättää useimmiten öisin. Pitäisi kai käydä kehottamassa, kuten omia lapsia iltapissalle ennen painajaisille menoa. Tai sitten sillä on oikeasti elättinään se norsu.

Entäpä alakerran lesbopariskunta. Ehdottomasti tunnistettavissa, että kaapista on tultu, nimittäin samanlaisissa tuulipuvuissa lenkkeilevää pariskuntaa puudeleineen ei ainakaan täysin heteropariksi voi katsoa edes niillä kuuluisilla samoilla silmillä.
Nyt siellä sitten joillain herää villi ajatusleikki kauniista viettelijätär nymfoista, mutta voin puhkaista sen ajatuskuplanne samantien. Nimittäin molemmat näistä näyttävät lähinnä miehiltä. Rumilta sellaisilta. Yleensähän toinen on enemmän tai vähemmän näissä "hommissa" miehinen ja toinen se naisellisempi, mutta poikkeus vahvistaa jälleen säännön.
Sinänsä mukavia ja harmittomia ihmisiä, mutta ehkä tuo Rexonan sport -suihkugeelin käyttö ja varsinkin partavedellä läträäminen on hieman jo liikaa. Varsinkin, kun partavesi on Yves Saint Laurentin Kouros, tuo 80-90 luvun vaihteen löyhkä, mitä valitettavasti jotkut käyttävät edelleen. On ajattomia partavesiä, mutta tämä ei kuulu niihin, varsinkaan noin käytävässä haisteltuna kera Rexonan.

Lisäksi kun "hoodeilla" asustelee ainakin Saksalaisia, Venäläisiä, Kurdeja ja Vietnamilaisia, alkaa pihan hiekkalaatikolla olla mukavan kansainvälinen tunnelma, kielimuurista nyt puhumattakaan.
Tuonne samalla hiekkalaatikolle pitäisi kyllä laskea vastapäisen talon ikinuoruuttaan elävä nelissäkymmenissä oleva uusnatsi, joka maihareineen, suomileijona koruineen ja saman logon omaavan paidan kanssa on kieltämättä aika huvittava näky. Ja heti vastaus kysymykseen: Kyllä, hän omistaa myös KIITOS -hupparin ja saksanpaimen koiran, mutta sehän ei ole koiran vika.

Täytyy kuitenkin koputtaa puuta siinä mielessä, että pahempia häiriötekiöitä ei ole ilmennyt näin vuoden asumisen aikana.
Se pahin opiskelija sakki, jotka alkavat viikonlopun vieton hyvissä ajoin keskiviikkona, jolloin mitä kummallisimman näköisiä lökäpöksyjä alkaa valumaan asuntoon ovista ja ikkunoista, ovat onnekseni jossain ihan muualla. Tämäkin vielä ehkä menisi. Se pahin oikeastaan olisi se yläkerran armoton rakastaja, joka viikonloppuisin vinguttaisi vanhaa sänkyä ja jotain lorttoa aamusta iltaan. Sitä ei nimittäin kuuntele vittuuntumatta kukaan.

Top 100 levyt Nro 84: Kotiteollisuus - Kuolleen kukan nimi

Olin vähän kahden vaiheilla tämän levyn suhteen, että kuuluuko tämä yleensä metalli musiikin kategoriaan, vai tämän päivän Suomi-rokkiin. Ei varmaankaan tähän ensin mainittuun, jos tätä heiltä itseltään kysytään, mutta eipä kysytä. Siispä Kotiteollisuuden Kuolleen kukan nimi on levy nro:84.

Oli tämä nyt raskasta junttirokkia tai mitä hyvänsä,tällä levyllä yhtye muuttui suoraviimaisemmaksi, melodisemmaksi, ja sanoituksellisesti selkeämmäksi niin, että se tyhminkin pohjalainen tajuaa mikä on homman nimi. Ja hommahan alkaa mainiolla Valtakunta biisillä, jonka yksinkertainen pääriffi on silkkaa rautaa. Vuonna Yksi ja Kaksi, Rakastaa/Ei Rakasta ja Kielletyn Puun Hedelmä seuraavat samaa yksinkertaisen viitoittamaa tietä, osoittaen, että myös kitara on lyömäsoitin.
Tuosta voidaankin nopeasti päätellä, että mitään varsinaisia virtuoosejahan nämä muusikot tässä orkesterissa eivät ole, ja myöntävät sen itsekkin. Puhumattakaan Hynysen laulutaidoista.
Levyn alkupuolen kappaleet toimivat siis paremmin ja ovat edelleenkin keikkaseteissä mukana. Levyn lopussa on muutaman hieman "hartaampi" veisu, mutta viimeinen kappale, eli Satu peikoista on ehkä yksi parhaista Kotiteollisuus biiseistä koskaan.

Yhtyeen lyyrikko, biisintekijä ja pääperkele, Jouni Hynysestä voidaan olla mieltä mitä hyvänsä, sanoittajana hän on kuitenkin mielestäni Suomen ehdotonta eliittiä, jonka ovat myös monet arvostetut musiikintekijät nostaneet esiin haastatteluissaan.
Se toinen puoli Hynysestä onkin se sovinisti junttijuoppo, mutta tämähän on se julkisuuskuva, minkä Hynynen on tietoisesti valinnut, ja sen myöntänyt. Ja onpahan myöntänyt senkin, että se on jo hieman ampunut yli, jopa niin yli, ettei edes hilse pölähdä.

Lopputuloksena voin sanoa, että tämä on kuitenkin bändin yksi vahvimmista äänityksistä, vaikka tämän jälkeen yhtye työsti loistavat levyt kuten, Helvetistä Itään ja 7. Tämän jälkeenkin on vielä levyjä tullut, mutta ei ehkä enää niin tasapainoisia mitä nämä jo mainitut. Tuntuu oikeastaan siltä, että bändi on jäänyt polkemaan paikoillaan, kuten suomirokin muutkin dinosaurukset Popedasta Eppu Normaaliin. Kai se sitten kuuluu mennäkkin niin.

Oli miten oli, mutta oikein mukavaa räimettä vaikka olutiltoja säestämään.

Sonata Arctica - Flag In The Ground

No niin! Kemin lahjat maailman power metallille ovat saaneet purkitettua uuden levynsä. Eipä paljoakaan meikäläistä hetkauta, mutta sen verran pitää taas ukista kuitenkin tästä biisistä.
Jonkun haastattelun mukaan tämä biisi on kypsynyt 13 vuotta. Sen voin uskoa, mutta on tainnut kypsyä hieman yli. Minun korvaani kuullostaa, että tuo kertosäe olisi jostain ihan toisesta biisistä, nimittäin sen verran se mielestäni tulee puskista. Kertosäkeessä ei niinkään mitään vikaa ole, mutta... Eli jos tuo kappale on ollut siellä kuuluisassa pöytälaatikossa sen 13 vuotta, en välttämättä halua edes tietää, missä tuo kertosäe on ollut kaikki nämä vuodet.

Pieni syväluotaus Jalometalliin 2009

Kylläpäs tämä kesti taas, ennen kuin tänne mitään sain taas kirjailtua Jalometallin tapahtumista. Oikeastaan mitään kerrottavaa ei ole. Ainakaan mitään uutta, mikä ei selviäisi jo aikaisempien vuosien kohelluksista. Eli kun se pullo sihahti, se oli samaa tuubaa siihen asti, kun sen pullon pisti kiinni. Ainoa oikeastaan mikä oli uutta, oli nuo jatkoklubit, missä henkilökohtaisesti vierailin perjantaina.

Perjantai:

Ensimmäinen bändi mitä tuli katsottua, oli Alghazanth. Siitäkin vain pari biisiä lopusta, mutta hyvältä kuullosti noin livenäkin. Oikeastaan harvinaisen hyvältä, kun puhutaan festari -soundista. Sian päät yms. tykötarpeet olivat ilahduttamassa visuaalista puolta, ja tulihan se Moving Mountains sieltä sitten lopussa, eli hittibiisit kotiin. Hyvä aloitus.

ALGHAZANTH


Seuraava, ja oikeastaan ainoa, joka tuli kuunneltua ja JOPA katseltuakin alusta loppuun, oli Deathchain. Hyvä setti, ja yleisöäkin oli jo paikalla yllättävän paljon, mielestäni jokseenkin huonosta ajankohdasta huolimatta. Deathrash Legions, Napalm Satan yms. toimivat livenä kyllä vitun kovaa. Ja viimeisenä kuultu Bathory -laina: Sacrifice kolahti, ja niin näkyi viinan lisäksi kolahtavan myös Barathrum hörhö, Janna "Demonoz" Sovaan, jopa niin hyvin, että armaat erotuomari paidoissa pullistelevat järjestysmiehetkin kävivät herraa hieman rauhoittelemassa. Hyvä keikka, ja ehdottomasti yksi parhaista Jalometalleissa koskaan.

DEATHCHAIN


Perjantain ehkä kummalisin akti oli Solstafir. Tämän aika kokeellista musiikkia esittävän orkesterin vastaanotto oli ainakin minulle yllätys. Odotin joukkopakoa kaljakojuille, paskalle tai kuka nyt minnekkin, mutta tämä osoittaa ainakin sen, että Jalometalli on, ja varsinkin tänä vuonna aika pitkälti suunniteltu marginaali yleisölle. Tästä esimerkkinä mm. perjantain päälavalla päättänyt Voivod, ja tietenkin lauantaina laahustanut Electric Wizard.
Perjantailta odottelin vielä Stormwarrioria ja Hail of Bullets:ia, joka oli livenä pettymys. Yleensä tuon lajin musiikki pitäisi potkia kivekset kurkkuun elävänä, mutta tekemättä jäi, joten osa seurueesta karkasikin ravintola Sarkkaan. Alkoholin ammattilaisten paikkaan.

HAIL OF BULLETS


Oli siis vaihdettava ryyppyvaihde tupaan, ja sieltä suunnattiin Katin ja Mikan kera Lupille tsekkaamaan Baptism ja Enochian Crescent. Baptism oli kaapuineen juuri niin hyvä, mitä sen odotinkin. Ei mitään turhaa, vain murhaavaa soitantaa.
Ennen Enochian keikkaa paikalle raahatut naudan sydämet, höyhenet, perunajauhot kartoittivatkin jo hyvin pitkälti tulevaa spektaakkelia.
Solistin itsensä viiltely aloitettiin jo hyvissä ajoin, olisiko ollut jo kolmannen biisin kohdalla ja kaikkea muuta mukavaa. Lopussa lavalla hillui vielä mies munasillaan, kuinkas muutenkaan. Mielestäni ehkä jopa reissun paras keikka, ilman tätä teatraalista puoltakin, ja tulihan se Väkisinkastettukkin sieltä. Muisto Sorkastakin toimi yllättävän hyvin livenä, vaikka puhtaita lauluosuuksia sisältääkin. Loppu yö menikin aamutunneilla parantaessamme maailmaa Jarviksen kanssa. Ei parantunut, ainakaan merkittävästi, jos aamuun oli katsominen.

HOMMA ALKAA OLLA ISOLLAAN PERJANTAINA


JOKU DAVID LEE ROTHIA MUISTUTTAVA HENKILÖ



Lauantai:

Lauantai aamu alkoi oikeastaan yhtä huuruisena, kuin perjantai oli päättynyt, jos ei sitä sade/rae -kuuroa lasketa. Tarkoituksena olisi mennä ennen Nifelheimiä pelipaikoille. Tässä jopa onnistuttiin. Merkitään siis tämän minä vielä teen -listaan.

JUPE THE DARKEST SIDE OF JURMU


Nifelheim vetikin odotetusti päälavan edustan täyteen, ja monellehan tämä oli koko festarin pääakti. Hyvä veto kaiken kaikkiaan, huolimatta aika hiljaisesta volyymista. 10 metrin etäisyydeltä lauteilta ei mielestäni pitäisi pystyä keskustelemaan huutamatta toisen korvaan. Kaljuuntuvien veljesten kukkoilu oli aika huvittavaa, mutta niin turea, että alta pois.

NIFELHEIM


Lauantai menikin oikeastaan jo Nifelheimin jälkeen nesteiden kaatamiseen huulten väliseen aukkoon, ja Death Angelin odotteluun. Siinä välissä Atheist oli hirveää kuraa, ja kieltämättä Asphyx tuntui kärsivän samasta dilemmasta Hail Of Bulletsin kanssa. Tämän ymmärtää. Onhan Asphyx:issä ja Bulletsissa samoja pelimanneja.

IPE JA DIKTAATTORI KATSE


MASA & I


Death Angel oli rautaa vanhoine ja uusine biiseineen aina siihen asti, kunnes humalatilan edelle alkoi tulla hypotermian oireet. Siispä katsoin omaksi parhaaksi kipetellä hotelliin. Kahtapuolin tietä luonnollisesti. Aamulla herättiinkin sitten vaatteet päällä ja kengät jalassa. Kaaduttiin siis kunniakkaasti saappaat jalassa.

Ensi vuonna se olisikin sitten Carcass pääesiintyjä lauantaina. Eli ensi vuonna jälleen saman toistoa.

Videot viikonlopuksi

Taas ollaan yhtä viikkoa viisaampia, tai sitten ei. Mutta siitä piittaamatta videoita, ja suhteellisen tuoreita sellaisia. Tämä uusi Ensiferum ja Viikate ovat vasta viimeisen kahden vuorokauden aika julkaistu. Ollaan siis suorastaan ajan hermolla.

Ensiferumin uusin ei oikeastaan uponnut. Mielestäni se alkuperäinen poljento, mitä oli ensimmäisellä ja edellisellä, on nyt korvattu mahtipontisilla spektaakkeleina, jota tätä nykyä kaikki tuon suunnan yhtyeet suoltaa. Ja se mitä ne suoltaa, on samaa mikä tulee tuolta pakaroiden välissä sijaitsevasta reiästä.



Viikate ei nyt varsinaisesti ole koskaan kuulunut suurimpiin suosikeihin, mutta laitetaan se nyt, vaikkapa hyvänä palveluna tänne. Ja pieni visainen kysymys perään: Eli mistä kotimaisesta komedia sarjasta tässä on ote? Nopeimmalle kultaa,mirhamia ja tunti turpaan kahdella nakilla.



Uusin Insomnium upposikin sitten eri tavalla. Se iloinen melo -death iloittelu on väistynyt takavasemmalla ka tilalle on tullut synkähköä, jopa maalailevaa murinaa. Pari kertaa on levy nyt veivattu läpi, ja kokoajan paranee. Levy suorastaa pakottaa uusinta toistoa. Sopii varsinkin sadesäälle erinomaisesti. En kuitenkaan suosittele miksikään viihdeillan taustaksi, vaan kuunneltavaksi...ja nimen oman syksyn sateisille hetkille ja pieni pimeyskään ei ainakaan pilaa tunnelmaa. Hyvä biisi, joka jää ainakin täällä päässä jopa korvien väliin soimaan.



Nyt kaljat kylmään, ja odotetaan. Se, että mitä, on vielä arvoitus. Eilen oli eilen, ja tänään on tänään. Huominen onkin sitten jo tulevaisuutta.

Kuulumisia

Herätys, mukulat hoitoon, kouluun, mukulat hoidosta, mukulat nukkumaan ja sitten samalla reseptillä uuteen päivään, paitsi tietenkin viikonloput tekevät poikkeuksen. Saattaa noin äkkiseltään kuullostaa tylsältä elämältä, mutta eipä voi valittaa. Se epätietoisuus mitä työttömänä ilmeni on poissa. Ja sellainen tietty päivärutiini on ollut ihan tervetullutta. Eipä ole ajankäyttö ongelmia, ja olokin on paljon viriilimpi.

Näin 16 vuoden opiskelemattomuuden jälkeen ongelmia eniten tuottaa se tärkein, eli oppiminen. Sanonta: Vanha koira ei opi uusia temppuja, pitää paikkansa, ainakin tietyissä aineissa. Henkilökohtaisesti viimeistä väriä, eli harmaata pukkaa päähän ainakin kemia. Ainakin ne kemian laskut ja kaavat. Tuntuu, että oliko sitä kemiaa edes yläasteella. Päästötodistuksessa se ainakin seisoo mustana valkealla, mutta oma muisti tekee näköjään tepposiaan. Kemian, eli ns. laboratorio työt ovat niinkin ihan kivaa näperrystä, pipetointineen ja mittaamisimeen yms. myrkkyjen kanssa läträämisineen. Etten jopa sanoisi mielenkiintoista, mutta nörtin maineenhan sitä otsaansa saa jos moista alkaa tunneilla huutelemaan.
Siis kaikenkaikkiaan yllättävän hyvin on sopeutuminen tapahtunut sinne finninaamaisten kölvien, mopopoikien ja lökäpöksyjen maailmaan. Tosin pientä hilpeyttä aina aiheuttaa siskon lapsen ja serkun lapsen näkeminen samalla tupakkakopilla. Näistä jälkimmäinen vielä samalla luokalla. No, täysikäinen miehen kutalehan se jo on, mutta muistuttaa kuitenkin joka päivä siitä, että olis ilmeisesti pitänyt aikoinaan viitata useammin.
Tätä kantapään kautta opittua teoriaa pääsee onneksi ammentamaan luokan, tai oikeastaan laboratorio puolen parille tyypille. Hammer-setä kehottaa näet näille pahassa puperteetissä kieriskeleville pysymään koulussa. Be cool, stay in school, on kampanjani slogan. Kyllähan minäkin kouluni kävin, mutta en kunnolla. Tätä on siis hyvä kertoa muillekkin, ketä se koulunpenkin kuluttaminen ei meinaa kiinnostaa.

Entäpä muuta? Kuten sanottua, tuolla ensimmäisessä lauseessa se pääpiirteittäin kiteytyy tämän hetkisen elämän juoksu.

Ensi lauantaina olisi Kemin urheiluautoilijoiden "venetsialaiset", eli jonkinlaiset kauden päättäjäiset. Sora siis lentää, ettei kengänvarret riitä. Huolettaa, että miten sitä malttaa pysyä perjantain selvänäolon kaidalla polulla? Tuskin mitenkään, mutta jos ihan miedosti kotona hyvässä seurassa, eli keskenään+tietokone. Tämä tosin vasta tyttöjen nukkumaan menon jälkeen, eli silloihan se venyy pikkutunneilla, mutta mitäpä vittua sitten. Siis lauantain sinne, perjantain tänne ja tuonne. Tällainen on toimintamalli, jos ei sitä ennen joudu koulun pihalla mopon yliajamaksi.