Tapaus Triptykon

Aluksi: Tämä ei yritä olla levyarvostelu!
Tom Gabriel Fischer on kumma heppu. Kaikki mitä hän on tehnyt, on jälkeenpäin muuttunut jonkinlaiseksi metallin klassikoksi. Hellhammer ja sitä seurannut Celtic Frost näin etunenässä. Myöhemmin Celtic Frost hajosi sen muututtua lirkutukseksi, mutta vain kootakseen rivinsä uudestaan mahtipontiseen ja omalla tavalla yliarvostettuun Monotheist levyyn. Sen jälkeen mantiin pillit taas pussiin.
Tästä pari vuotta, ja Mr.Fischer ilmoitti, että jälleen on taas pumppu kasassa, mutta tällä kertaa nimellä Triptykon. Herra ilmoitti myös, että tämä nykyinen orkesteri olisi jatkumaa Celtic Frostin Monotheist levylle.
Tässä vaiheessa olisi kai pitänyt kellojen soida. Hälytyskellojen.

Osittain hyvän tumman puhuvaa maalailua sisältävän Monotheistin jälkeen Triptykonin ja Fischerin "taide" on mutkittelematta ilmaistuna aivan järjetöntä paskaa!!! Hetkensä siinä on, mutta ei helvetti.
Toki kriitikothan ovat mielissään, onhan kyseessä Tom Gabriel Fischer jolla on Midaksen kosketus.
Se kosketus on nyt poissa, sanokaat mitä hyvänsä. Paskaksi se on muuttunut.

Homma pointti on tämä. Minua vituttaa! Minua vituttaa tämä kriitikoiden paskan syöttäminen. Kun artistin tavara on jopa hieman uskaliasta ja tavallisesta poikkeavaa, yltyy kriitikko kehumaan sitä hienoksi taiteeksi, jota se ei mitä todennäköisimmin edes itse ymmärrä. En ymmärrä minäkään.
Mutta kun se on ex-Celtic Frostia, niin sen täytyy olla hienoa ja mahtavaa. Paskaa se on, siitä ei päästä mihinkään. Ja kaiken kukkuraksi tämä Triptykon juhlii keikoilla vanhoilla Celtic Frost klassikoilla. Ymmärrettävää, sillä onhan ne Fischerin käsialaa suurimmaksi osaksi, mutta jos veivataan vanhan suuren veisuja eri nimellä, ei ilmeisesti omaan taiteeseen luotto ole vielä uomissaan.

En taaskaan tajua mikä minuun iski, mutta ei ne Triptykonin biisit ole missään nimessä 10/10 arvoisia. Jos taiteiljia tekee ratkaisun johonkin uuteen ja sotkee sormensa sontaan, se ei välttämättä ole se oikea ratkaisu, kuten kriitikot aina väittävät. Celtic Frostin Cold Lake 1988 (tästä ei todellakaan tullut klassikkoa, eikä tule) oli hirveää kuraa. Hellhammerin tuotanto, joka oikeastaan nousi klassikko asemaan vasta parikymmentavuotta sen hajoamisen jälkeen oli varsin mukiinmenevää ja on sitä vieläkin. Celtic Frost oli rautaa parin ensimmäisen levyn verran, mutta aina se ei onnistu!
Tämä samainen Tom Gabriel Fischer kielsi muuten koko Hellhammer orkesterin aikoinaan, koska tuolloin kriitikot lyttäsivät sen täysin. Nykyään hän taas ilmoittaa sen olevan taidetta, jota ei aikanaan ymmärretty. Tom Gabriel Fischer teki tässä vaiheessa itsestään totaalisen myötätuuleen pyllistelevän idiootin.

Tässäpä pieni näyte uudesta biisistä videon muodossa. Ei se tämäkään häävi ole, mutta varmasti kyseisen "taiteilijan" uuden joukon parhaimpia.

Support Kimmo Wilska

Huumorista sakotetaan, ainakin YLE:llä. Kimmo raukka hieman kevensi tunnelmaa englanninkielisissa uutisissa, ja Jalasta tuli takapuoleen. Eli suomeksi Kimmo sai kenkää!
Kyseine spektaakkeli kesti kokonaista sekunnin verran. Melkolailla harkitsematonta YLE:n puolelta. Mutta YLE:n linja lienee selvä: Huumori pois ja hiljaa...uutiset alakaa!


Support Kimmo Wilska facebook sivusto kasvaa hurjaa vauhtia. 100 "tykkäystä" pariin minuuttiin ja jäseniä tällä hetkellä yli 27 000. Näin sitä pitää! :)

Top 100 levyt nro 77: Limbonic Art - Legacy Of Evil

Limbonic Art on köyhän miehen Emperor, näin ennen väitettiin. Väite kai pitää osittain paikkansa, vaikka aika kaukaa haetulta. Aina kun Limbonic Artin tyylistä syntikka vetoista Black Metallia vievataan, ei voidaa vertauksilta välttyä. Tätähän se tänä päivänä on. Mitään mainittavan omaperäistä ei paisuvasta genrestä enää pulppua, ja ehkä jopa onneksemme tämä syntetisaattorilla ja rumpukoneilla ahdettu Black Metallin alalaji on kuoleva kansanperinne. Oma fanikuntansahan tälläkin genrelle on ja Limbonic Art kulkee ehdottomasti sen letkan kärkipäässä.



Itselleni tämä 2007 tehty ns. Come back levy tuli puskista silmille. Bändihän telakoitui vuonna 2003 vain aktivoituakseen vuonna 6.6.2006 (yllättävä päivämäärä) uudestaan. Omistin tältä duolta 1998 julkaistun Epitome Of Illusions:in, enkä juuri perustanut levystä enkä bändistä. Juuri tämän takia korvat oli pudota päästä saatuani levyn näppeihini. Parannus oli huomattava ja kovaa tämä kolisee vieläkin.

Otetaampa kerrankin ensin käsittelyyn levyn heikot puolet. Vaikka rumpukoneen halvahko digitaalinen napsuttelu häiritsee ja on selvästi ihmiskorvan kuultavissa, se ei tämän levyn painoarvoa onneksi paljoa laske. Daemon ja Morfeus väittävät jopa haastatteluissa, että se on tarkoituksellista. Se ehkä pitänee paikkansa, koska huomattavasti parempia rumpukoneen tekemiä tuotoksia on olemassa heinäladollinen. Rättejä täytyy antaa myös jälleen kerran jopa hieman liiankin kliinisestä soundista ja liian pitkästä kestosta. Homma alkaa valjua, vaikka hyviä biisejä löytyy myös albumin lopusta. Mutta hyvät korvaa huonot ja sormien läpi katsomme nämät tietyt taiteelliset epäkohdat.
Hyviä puolia onkin ehkä enemmän ja paljolti sen tärkeimmän, eli musiikin itsensä takia. Perkeleen iskeviä riffeja ja aiemmista levyistä poikkeavaa tarttumapintaa löytyy varsin mukavasti ja mukavaa paukuttelua noin muutoinkin. Jos ei levyä vaivaudu ostamaan, kannattaa ainakin kuunnella jostain kappaleet: A Void of Lifeless Dreams, Infernal Phantom Kingdom ja Nebulous Dawn. Nämä kulkevat ehdottomasti levyn eturintamassa. Ja jos Emperor:in In The Nightside Eclipse avaruusromuinen kaaos viehättää, uskon, että tämäkin toimii. Mutta samanlaista klassikkoa tästä tuskin tuleekaan, vaikka ainekset siihen ovatkin olemassa.

Yhtyeeltä on tullut sittenmin myös uutta tuotantoa, jota en ole vielä kuullut. Oikeastaan enää tuskin voidaan puhua yhtyeestä, koska duon toinen jäsenistä vaikuttaa nykyään Mayhemissä, ja uusin levytys on kokonaan Daemonin hengentuotos. Pitänee se jostain kuunnella, ennen kuin ostaa sikaa säkissä.

NHL 2010 - 2011

Eilenhän tämä oikean lätkän, eli NHL:än herkuttelku taas alkoi. Eilen siis alkoivat myös kahinat, josta tässä pieni näyte. Nukkuukohan Ivanans vieläkin?

Työvoimatoimisto

Ketonen & Myllyrinne ovat parodioineet asian varsin todenmukaisesti. Se nimittäin sarkastisesti on tänä päivänä juurikin tätä.