En sano, että tätäkään ei olisi tehty jo aikaisemmin, mutta ei minun mielestäni laadullisesti näin hyvin. Ja väitän myös, että tämä levy on inspiroinut ja tulee inspiroimaan vielä lukemattomia tämän genren bändejä. Eli puhutaan klassikosta jossa on varmasti jokaiselle jotain. Epäilen kuitenkin, että kuka tätä nyt tuoreeltaan kuuntelisi, sanoisi tämän olevan vanhanaikaista. Sitähän se tietenkin nyt jo onkin, koska tätä on ilmestymisensä jälkeen kopioitu luultavasti joka maailman kolkassa, puhumattakaan bändin kotimaasta Ruotsista, jossa näitä apinoijia löytyi joka kaupungista, unohtamatta tietenkään Saksaa. Viimeksi mainitun maan omalaatuiset tai oman juttunsa löytäneet artistit ovat laskettavissa sahurin sormissa. Ja niitähän ei tunnetusti montaa ole.
Bändin nenämies Jon Nödtveidtin+muiden rikolliset teot alanpiireissähän ovat kaikille tutut, joten ei niistä sen enempää. Mutta siitä (hyvästä?) syystä istui Jon tiilessä muutaman vuoden, ja tästä syystä bändiltä ilmestyi seuraava studio levy vasta 2006, minkä hän kirjoitti ja sävelsi käsittääkseni sovittaessaan rikoksiaan. Samana vuonnahan hän sitten päätti oman elämänsä kohtalosta siten, että otti ja pamautti kynttiläkehässä haulikolla itseltään aivot vastakkaiselle seinälle. Oliko se sitten marttyyriä ja legendan hakuista toimintaa, se jää kai arvoitukseksi. Epäilen kuitenkin Nödtveidtillä olleen ihan muita murheita, kuin itse vanhan vihtahousun palvominen, vaikka se relevantti asia herran elämän katsomuksessa taisi ollakkin. Nerokas mies kuitenkin, ajatteli hän maailmanmenosta miten hyvänsä. Ja eikö nerouden ja hulluuden välissä ole vain häilyvä raja?
Levy paras puoli lienee sen ajattomuus ja monipuoliset kappaleet, joissa on korvia hiveleviä kitara melodioita ja pieniä "koukkuja". Kappeleiden pitkä kesto, joka monestikkaan ei kanna hedelmää, ei tässä kuitenkaan luo pitkästymisen tunnetta, kiitos, jo äsken mainitun monipuolisuuden. Ikuinen väittely siitä, kumpaan genreen, Black vai Death -metalliin tämä levytys kallistuu, on lopun saatossa minulle aivan sama. Ainahan tästä toki voi keskustella kaljapullon ääressä.
Kaikessa loistokkuudessaan en vain löydä tästä mitään miinus merkillä varustettua, mikä on sinänsä jo tapaus, kun minusta puhutaan. Ehkä kuitenkin jo kyllästymiseen asti renkutettua Where Dead Angel's Lie:ta, ei enää tule paljoa luukutettua, olihan tämä kipale varmaan jokaisella Nuclear Blastin julkaisemalle kokoelmalla sun muissa aikoinaan.
SUOSITTELEN!
