Vain mäkimies voi tietää sen, lauleli Nykäsen Masa aikoinaan mahtavan nasaalilla äänellään. Kohta sen saman saa tietää mitä todennäköisemmin myös 2000-luvun Nykänen ja hänen tuleva manttelinperijänsä Harri Olli. Fiksu herrasmies kaikinpuolin.
En miestä kylläkään tunne, enkä kyllä myönnä haluavani tunteakkaan. Sanotaanko näin, että on yritetty pysyä yleensä pois kusipäitten seasta, jos itseään ei tähän ryhmään lasketa.
Annetaanpa miehen saavutuksien puhua puolestaan. Tässä tehdään ehkä poikkeus kaikkivaltias Nykäseen. Eli Nykänen menestyi myös urheilun saralla, ennen kuin homma lähti lapasesta. Mutta kusipääksi Nykästä ei kai voi vieläkään haukkua. Pikemminkin hoitamattoman Aspergerin syndroomasta kärsivän alkoholistin ja vässykän risteytykseksi. Ja ehkä kunnolla median tiukkaan otteeseen otettu suomalainen, jonka suuhun varmaan pantiin paljonkin sanoja, mutta oli siellä todennäköiseti paljon niitä totuuksiakin. Mistä näistä sitten tietää.
Siis tässä pienellä googletuksella Harri Ollin "saavutukset":
24.2.2007 Suurmäen MM-hopeaa Sapporossa. (Kukaan tuskin tiesi tällöin, kuka on Harri Olli)
7.3.2007 Hyppääjä Harri Olli arvostelee maajoukkueen valmentajaa matkanjohtajaksi. (Kusi alkaa näemmä jo nyt nousta päähän)
Alkutalvi 2007: Harri Olli pääsee kauden maailmancupissa viidessä kisassa vain kahdesti toiselle kierrokselle (Hyvä hyvä!!)
Helmikuu 2008: Ollin toiseksi paras maailmancup sijoitus Willingenistä. Sijoitus 4. (Paljon melua tyhjästäkö?)
23.2.2008 Olli hyppää lentomäen MM-kisoissa kuudenneksi. Edellisenä yönä Olli oli painellut tukevassa pierussa pitkin kisakylää ja viettänyt yönsä parin alppikissan kanssa. (Yhteydet Nykäseen alkavat muodostua. Propsit kuitenkin "kaadosta", jos toisesta)
25.2.2008 Harri Olli palaa kisoista selvästi humalassa ja suomii lajijohtajan suorassa lähetyksessä. (Lentokoneessa on kiva tissutella, mutta joukkueen johto tämän varmaan tiesikin, mutta olisiko Harri Ollia kannattanut laittaa suoraan yksin median hampaisiin siinä kunnossa?)
27.2.2008 Olli saa monoa maajoukkueesta. (Jalas?)
18.7.2008 Armasta mäkimiestämme epäillään rattijuopumuksesta ja ylinopeudesta, jotka paljustuvat vielä kaikenkukkuraksi todeksi. (Hienoa! Olisit ajanut sen kiesisi skutsiin ja kuollut!)
8.8.2008 Saa jälleen hyppimonosta takapuoleensa maajoukkue tasolla, kun on lätrännyt kuningas alkoholin kanssa ja myöhästyy yhteiskuljetukselta Keski-Euroopan kesäkisa kiertueelta. (Jälleen yhtäläisyyksiä Nykäseen. Siitä se lähtee)
27.11.2008 Harri Olli palaa jälleen maajoukkueeseen. (Toinen kerta toden sanoo, vai oliko se kolmas?)
Joulukuu 2008: Harri Olli on käräjillä tapeltuaan Rovaniemeläisessä kapakassa. Mies oli lähtenyt selvittelemään välejä ihan ulos asti ja saanut vielä näyttävästi turpaansa. (Hevosen leikki ei selvästi ole sinun lajisi, eikä ilmisesti myöskään makihyppy)
11.1.2009 2. Kulmin lentomäessä. (Mäkihyppy on sittenkin lajisi)
15.2.2009 Harri Ollin ensimmäinen maailmancup voitto. (Nyt jo?!)
21.2.2009 Johtaa näiden meneillä olevien Liberecin MM-kisojen normaalimäen kisaa, mutta putoaa toisella kierrosella sijalle 13. (Päänupin ja hyppypaikan sääolosuhteet eivät lienee olleet suotuisat)
24.2.2009 Olli ei ole vieläkään puhunut medialle eikä joukkueen johdolla sanaakaan ja jättää joukkueen tiedotus tilaisuuden väliin. ( "...yksi on joukosta poissa, Sven Tuuvaa ei vieläkään näy...")
Eilen 26.päivä, Harri Olli suvaitsi saapua jopa suurmäen karsintaan ja aukaisi jopa sanallisen arkkunsa. Tässä muutama ote sieltä.
Toimittaja: Miksi olet pakoillut mediaa koko kisojen ajan?
Olli: Mietippä sitä.
Toimittaja: Johtuuko se ylimielisyydestä vai mediakammosta?
Olli: Vittuako se sinulle kuuluu.
Hienoa kokoperheen sanojen helinää Harri Olli (Haba Oba). Pitäisi kuitenkin muistaa siellä kusta vellovasssa päässä, että urheilija edustaa toki itseään, mutta myös Suomea ja Suomen joukkuetta. Pikku lapsen tapainen kiukuttelu ja varsinkaan viime kesäiset joukkutovereiden haukkuminen mediassa, ei ainakaan nostata mitenkään ylenpalttisesti yhteishengeä. Sinne hiekkalaatikolle kun pitäisi mahtua muitakin.
Ja pitää myös muistaa ne tulon lähteet koko joukkueelle. Eli sponsorit saattavat olla kiven alla seuraavina vuosina, jos tuollaista pelkurimaista kusipäisyyttä vielä esiintyy.
Tervemenoa Harri Olli! Mukavaa Nykäsmäistä loppuelämää ja ylipitkiä hyppyjä mäkimontun pohjalle. Sinne ne monet lahjakkuudet ovat sen lahjansa jättäneet ja raajansa katkaisseet, jollei sitten viina vie ensin.
PS: Epäilen vahvasti, että monoa tulee jälleen kisojen jälkeen.
perjantaina, helmikuuta 27, 2009
torstaina, helmikuuta 26, 2009
Super Mario Bros.
Että voi taas olla Japanin pojilla tekemisen puutetta. Noh, biisihän on, jollei nyt hyvä, mutta legendaarinen 8-bittisten pelimaailmasta. tiditittiditi!!
keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009
Top 100 levyt Nro 95: Whitesnake - Whitesnake
Tämän varsin turhan listani ehkä se ensimmäinen yllätys. Sillä nyt ei varsinaisesti puhuta heavy metallista, vaan ennemminkin hard rockista tai jostain muusta vastaavasta skeidasta.
Whitesnake erottui kultaisella 80-luvulla genren muista orkestereilta kuitenkin ainakin sillä, että he eivät keskittyneet näyttämään paremmalta kuin yleisön joukossa tissejään vilautteleva hameväki, lukuunottamatta tupeerattuja hiuskuontaloita. Tosin olihan solisti David Coverdalen naama jo tuolloin, kuin potkurin alle jäänyt, eli ei siihen edes tuolloin olisi meikki auttanut. Mutta huolet hiiteen David! Luulenpa, että botox on nykyään se ikuisen elämän lähde, jolla Coverdalen naama saadaan edes jotenkuten pysymään sen sille tarkoitetulle paikalle.
Jos nyt keskitytään David Coverdalen meriitteihin laulajana, on pakko mainita levytykset legendaarisen Deep Purplen kanssa 70-luvun puolivälissä, mikä kertoo jo miehen taidoista melko paljon. Ja onhan tuolla lähes kuusikymmpisenä ukolla vieläkin perkeleen karismaattinen ja loistava ääni, jos nyt puhutaan tämän tyylilajin laulajista yleensäkään. Mielestäni ainoastaan Ronnie James Dio pääses vastaavaan kastiin, Bruce Dickinsonista nyt puhumattakaan. Ja onpa mies levyttänyt myös Zeppelin kepittäjä Jimmy Pagenkin kanssa. Eli ei nyt ihan turha kääpä kuitenkaan...vissiin?
Mutta se syy, miksi tämä tuotos on listallani on pelkästään se, että tämä kyseinen levy oli ainoa eräässä Jyväskyläläisessä marketissa vuonna 1987 mikä vähänkään muistutti heviä. Näin ainakin luulin (Black Sabbathin Sabotage oli muuten toinen). Joten tätä läpi kelatessa meni viikko sukulaisissa ja korvalappustereoista useammat patterit. Pöljänä poikana kun olin Maidenit, Metallicat ja Kreatorit jättänyt eteiseen lähtiessäni.
Jos nyt mennään itse levyyn, niin todettakoon, että tällä levyllä on tasan tarkkaan yksi ainoa hyvä kappale, eikä yhtään sen päälle. Still of the Night on edelleen hymyn huulille tuova veisu, joka itseasiassa sisältää varsin "hevin" soundin. Loput biisit ovatkin sitten sitä itseään Whitesnakea, joissa päätarkoitus on miehisten tarpeiden tyydyttäminen tai ainakin kova pyrkimys siihen. Nämä asiat tuskin kellekkään Whitesnakea kuunnelleena on jäänyt epäselväksi, puhumattakaan niistä slovareista Is this Love yms. Nämä slovarit varmuudella kutittelee kaikkien ällötys hermoa vieläkin ja ovat tuttuju nojailu -biisejä paikallisen discon popcornin liukastamilta lattioilta. Puistatus ja yöks!
Laitetaan nyt vittuilessaan tämä paras biisi videon muodossa. Heh! Jyväskylään en mene enää koskaan!!!
Whitesnake erottui kultaisella 80-luvulla genren muista orkestereilta kuitenkin ainakin sillä, että he eivät keskittyneet näyttämään paremmalta kuin yleisön joukossa tissejään vilautteleva hameväki, lukuunottamatta tupeerattuja hiuskuontaloita. Tosin olihan solisti David Coverdalen naama jo tuolloin, kuin potkurin alle jäänyt, eli ei siihen edes tuolloin olisi meikki auttanut. Mutta huolet hiiteen David! Luulenpa, että botox on nykyään se ikuisen elämän lähde, jolla Coverdalen naama saadaan edes jotenkuten pysymään sen sille tarkoitetulle paikalle.
Jos nyt keskitytään David Coverdalen meriitteihin laulajana, on pakko mainita levytykset legendaarisen Deep Purplen kanssa 70-luvun puolivälissä, mikä kertoo jo miehen taidoista melko paljon. Ja onhan tuolla lähes kuusikymmpisenä ukolla vieläkin perkeleen karismaattinen ja loistava ääni, jos nyt puhutaan tämän tyylilajin laulajista yleensäkään. Mielestäni ainoastaan Ronnie James Dio pääses vastaavaan kastiin, Bruce Dickinsonista nyt puhumattakaan. Ja onpa mies levyttänyt myös Zeppelin kepittäjä Jimmy Pagenkin kanssa. Eli ei nyt ihan turha kääpä kuitenkaan...vissiin?
Mutta se syy, miksi tämä tuotos on listallani on pelkästään se, että tämä kyseinen levy oli ainoa eräässä Jyväskyläläisessä marketissa vuonna 1987 mikä vähänkään muistutti heviä. Näin ainakin luulin (Black Sabbathin Sabotage oli muuten toinen). Joten tätä läpi kelatessa meni viikko sukulaisissa ja korvalappustereoista useammat patterit. Pöljänä poikana kun olin Maidenit, Metallicat ja Kreatorit jättänyt eteiseen lähtiessäni.
Jos nyt mennään itse levyyn, niin todettakoon, että tällä levyllä on tasan tarkkaan yksi ainoa hyvä kappale, eikä yhtään sen päälle. Still of the Night on edelleen hymyn huulille tuova veisu, joka itseasiassa sisältää varsin "hevin" soundin. Loput biisit ovatkin sitten sitä itseään Whitesnakea, joissa päätarkoitus on miehisten tarpeiden tyydyttäminen tai ainakin kova pyrkimys siihen. Nämä asiat tuskin kellekkään Whitesnakea kuunnelleena on jäänyt epäselväksi, puhumattakaan niistä slovareista Is this Love yms. Nämä slovarit varmuudella kutittelee kaikkien ällötys hermoa vieläkin ja ovat tuttuju nojailu -biisejä paikallisen discon popcornin liukastamilta lattioilta. Puistatus ja yöks!
Laitetaan nyt vittuilessaan tämä paras biisi videon muodossa. Heh! Jyväskylään en mene enää koskaan!!!
perjantaina, helmikuuta 20, 2009
Miika Tenkula on poissa
Kotimaisen metallilegenda Sentencedin kitaristi Miika Tenkula menehtyi äkillisesti kotonaan. Tenkula löydettiin kuolleena kotoaan Muhokselta torstai-iltana. Tenkula oli 35-vuotias. Miika Tenkula oli maailmalla mainetta keränneen Sentencedin perustajajäseniä ja sävelsi suurimman osan bändin kappaleista ja myös toimi yhtyeen laulajana ensimmäisillä demoilla ("Rotting Ways To Misery" ja "When Death Joins Us...") ja ensimmäisellä albumilla "Shadows Of The Past".
Näinpä taas alakerran orkesteri saa oivan säveltäjä/soittoniekan lisää. Huhujen mukaan viina näytteli Sentencedin lopetettua suurta osaa Tenkulan elämässä, ja eihän tuo koko Sentencedin retkuekkaan ihan raittiimasta päästä ollut. Oli kuuleman mukaan muodottomaksi paisunut ja tuttu näky paikallisissa kaljakuppiloissa.
Kappale End of the road jäi siis hänen viimeiseksi teokseksi. Aika ironista.
"Is life over, this life's over?
Or has it only just begun?
It grows colder, starts to moulder...
Coming apart yet still not done
Forever one"
End of the road -Miika Tenkula-
Lepää rauhassa!
Tiedän mitä teen ensi kesänä...ja muistan mitä viime kesänä.
Työhakemusten täyttö on kyllä rentouttavaa puuhaa, varsinkin näinä taloudellisesti jopa mahtavina aikoina. On jopa vara valita mitä ensi kesänä tekesi leipänsä eteen, varsinkin teollisuuden saralla. Voihan vittu! Nyt näyttää siltä, että ei tarvitse kesällä muuta kuin lekotella ja nauttia Suomen sateisesta suvesta perse totaalisen auki. Sen verran ruhtinaallinen kelan korvaus tulee olemaan ansiosidonnaiseen verrattuna. Terävimmille tiedoksi, että tuo viimeinen oli sarkasmia.
Aika näyttää, pitääkö ihan vakavissaan alkaa miettiä paikkakunnan vaihtoa. Tiedä sitten onko se tässä maailman tilanteessa ruoho sen vihreämpää kaverinkaan piipussa, mutta jotain ratkaisuja on nyt tehtävä. Perkele! Tuo on kuitenkin vaihtoehtoisesti viimeinen, ennen köyden virittämistä, juuret ovat kuitenkin niin vahvasti täällä peräpohjolassa, tosin onko mitään menetettävääkään. Nyt sen aika olisi, kun mulkkuni jätöksetkin ovat vielä alle kouluiän.
Yksi vaihtoehto olisi tietenkin opiskelu. Eli 3 vuotta hukkaan. Ja sitä olisi melkein eläke iässä valmistuessaan, eli työnsaanti 37 vuotiaana ei varmasti ole sen helpompaa kuin nytkään. On tämä saatana vaikeaa.
Täytynee jatkaa nyt noita työnhakuja joka paikkaan, mikä mieleen pelmahtaa. Sitten voisikin alkaa seurata jaloa ja ennenkaikkea puhdasta lajia, eli hiihtoa. Ainoastaan pyöräily on puhtaampaa ja rehellisempää. Tuossakin oli pieni sarkasmin siemen.
...niin ja huomenna juhlahumua, mutta siitä joskus toiste, mikäli jaksan.
Aika näyttää, pitääkö ihan vakavissaan alkaa miettiä paikkakunnan vaihtoa. Tiedä sitten onko se tässä maailman tilanteessa ruoho sen vihreämpää kaverinkaan piipussa, mutta jotain ratkaisuja on nyt tehtävä. Perkele! Tuo on kuitenkin vaihtoehtoisesti viimeinen, ennen köyden virittämistä, juuret ovat kuitenkin niin vahvasti täällä peräpohjolassa, tosin onko mitään menetettävääkään. Nyt sen aika olisi, kun mulkkuni jätöksetkin ovat vielä alle kouluiän.
Yksi vaihtoehto olisi tietenkin opiskelu. Eli 3 vuotta hukkaan. Ja sitä olisi melkein eläke iässä valmistuessaan, eli työnsaanti 37 vuotiaana ei varmasti ole sen helpompaa kuin nytkään. On tämä saatana vaikeaa.
Täytynee jatkaa nyt noita työnhakuja joka paikkaan, mikä mieleen pelmahtaa. Sitten voisikin alkaa seurata jaloa ja ennenkaikkea puhdasta lajia, eli hiihtoa. Ainoastaan pyöräily on puhtaampaa ja rehellisempää. Tuossakin oli pieni sarkasmin siemen.
...niin ja huomenna juhlahumua, mutta siitä joskus toiste, mikäli jaksan.
maanantaina, helmikuuta 16, 2009
Ralliraita
Musiikkia videon muodossa Markku Pölösen elokuvasta, Ralliraita. Jokunen teeveestä tuttukin kuvissa vilahtaa. Hynysen lisäksi.
Itse elokuvasta on hankala vielä mennä sanomaan, mutta tohdin epäillä, että "oikean" ralliautoilun kanssa tällä on tuskin mitään tekemistä, vaikka se siitä kertookin. Pölösen töistä olen ainakin tähän mennessä pitänyt, mutta jää nähtäväksi millainen äpöstys tämä onkaan.
Itse elokuvasta on hankala vielä mennä sanomaan, mutta tohdin epäillä, että "oikean" ralliautoilun kanssa tällä on tuskin mitään tekemistä, vaikka se siitä kertookin. Pölösen töistä olen ainakin tähän mennessä pitänyt, mutta jää nähtäväksi millainen äpöstys tämä onkaan.
lauantaina, helmikuuta 14, 2009
Top 100 levyt Nro: 96 Marduk - Nightwing
Ruotsalainen Marduk ei ole koskaan varsinaisesti säväyttänyt tai sytyttänyt allekirjoittanutta liiemmälti. Ehkä se johtuu tasapaksuudesta tai osittaisen tylsyyden takia. En tiedä. Muuta syytä en ole keksinyt, ja tuskin minun tarvitsekkaan, koska nämähän ovat vain henkilökohtaisia mieltymyksiä, joista toki saa herättää keskustelua. Näin jälkeenpäin ajateltuna lähes täysin uusittu kokoonpano taisi kuitenkin tehdä terää. Varsinkin Funeral Mistinkin korahtelijana tunnettu Mortuus, joka korvasi ehkä ainoan äänestä tunnistettavan Black Metal -solisti Legionin, on uusinut bändin ilmettä, vaikka en lämpene kyllä näihin uusimpiinkaan hengentuotteisiin muutamaa biisiä lukuunottamatta. Mielestäni Marduk on vain aina jäänyt naapurimaa Norjan jalkoihin, kun paikkoja Black Metallin herruudesta on jaettu. Ja tämä hyvin pitkälti jo edellä mainituista syistä ja varsinkin alkuaikojen suhteellisen ripeästä julkaisu tahdista, joka yleensä puuduttaa kuluttajan.
Tämä 1998 julkaistu Nightwing tekee kuitenkin poikkeuksen. Aina kuudenteen kappaleeseen asti, josta se tappavan tylsä Marduk nostaa taas ruman päänsä esiin. Vaikka hitaammassakin Mardukissa on hetkensä, loppuu tämä levy viidenteen kappaleeseen kuin seinään. Siinäpä ne huonot puolet olikin.
Levyn aloittava ensimmäinen musiikillinen osuus on Bloodtide, joka sotaisan ulosantinsa puolesta on kohtuullinen kappale, joka olisi tosin saanut olla noin puolet lyhyempi. Mutta sitten rämähtää. Toinen biisi Of Hell's Fire naputtaa sellaisella voimalla, että oksat pois. Kertosäkeen tuplabasari vyörytys ei jätä vieläkään kylmäksi. Tätä seuraava sähäkkä Slay the Nazarene jatkaa samoilla linjoilla, ja näistä kahdesta Blast -palasta voikin jo aistia tulevan Panzer Division Marduk -levyn linjaa. Mutta sen aika tulee myöhemmin tälläkin palstalla.
Albumin ehdoton helmi on nimikko kappale Nightwing. Vähälle huomiolle jäänyt biisi on monipuolisuudellaan osoitus, että Marduk olisi ehkä halutessaan voinut haastaa naapurimaan nokinäpit. Kappale ei nimittäin ole se tyypillisin Marduk veivaus, jossa vauhtia on myydä asti, vaikka siihen poljentoon tämäkin pohjautuu. Biisin loistavat ja ennenkaikkea onnistuneet tempovaihdokset ja melodiset kitarat antavat tarttumapinnan jo ensi kuulemalta. Mielestäni ehdottotonta Marduk eliittiä koskaan.
Levyn soundeista vastaa Peter Tägtren ja Abyss -studio, missä äänitettiin varmasti joka toinen tuotos 90-luvun lopussa. Ehkä tämän jopa yliarvostettun äänityspajan luoma soundi, joka tässä tapauksessa ei ole liian kliininen, tekee tästä(kin) levystä ajattoman. Kappaleiden paremmalla toteutuksella se olisi jopa ansioitunut paremminkin.
Tämä 1998 julkaistu Nightwing tekee kuitenkin poikkeuksen. Aina kuudenteen kappaleeseen asti, josta se tappavan tylsä Marduk nostaa taas ruman päänsä esiin. Vaikka hitaammassakin Mardukissa on hetkensä, loppuu tämä levy viidenteen kappaleeseen kuin seinään. Siinäpä ne huonot puolet olikin.
Levyn aloittava ensimmäinen musiikillinen osuus on Bloodtide, joka sotaisan ulosantinsa puolesta on kohtuullinen kappale, joka olisi tosin saanut olla noin puolet lyhyempi. Mutta sitten rämähtää. Toinen biisi Of Hell's Fire naputtaa sellaisella voimalla, että oksat pois. Kertosäkeen tuplabasari vyörytys ei jätä vieläkään kylmäksi. Tätä seuraava sähäkkä Slay the Nazarene jatkaa samoilla linjoilla, ja näistä kahdesta Blast -palasta voikin jo aistia tulevan Panzer Division Marduk -levyn linjaa. Mutta sen aika tulee myöhemmin tälläkin palstalla.
Albumin ehdoton helmi on nimikko kappale Nightwing. Vähälle huomiolle jäänyt biisi on monipuolisuudellaan osoitus, että Marduk olisi ehkä halutessaan voinut haastaa naapurimaan nokinäpit. Kappale ei nimittäin ole se tyypillisin Marduk veivaus, jossa vauhtia on myydä asti, vaikka siihen poljentoon tämäkin pohjautuu. Biisin loistavat ja ennenkaikkea onnistuneet tempovaihdokset ja melodiset kitarat antavat tarttumapinnan jo ensi kuulemalta. Mielestäni ehdottotonta Marduk eliittiä koskaan.
Levyn soundeista vastaa Peter Tägtren ja Abyss -studio, missä äänitettiin varmasti joka toinen tuotos 90-luvun lopussa. Ehkä tämän jopa yliarvostettun äänityspajan luoma soundi, joka tässä tapauksessa ei ole liian kliininen, tekee tästä(kin) levystä ajattoman. Kappaleiden paremmalla toteutuksella se olisi jopa ansioitunut paremminkin.
torstaina, helmikuuta 12, 2009
Festari tarjontaa kesälle 2009
Näyttää aika vahvasti siltä, ettei tarvitse osallistua ilmeisesti mihinkään metalli -painotteisille festareille ensi suvena. Päällimmäinen syy on raha, toinen se painavampi eli esiintyjäkaarti. Taantuma iskee näemmä jo musa bisnekseenkin.
No, ehkä Oulun jalometalliin tulee mentyä ihan jo leppoisan tunnelman ja sijainnin takia takia.
Tuskan varmistuneet mm. Amorphis, Volbeat(mitäköhän vittua tämä tekee metalli festareille...ai niin rahaa!), My Dying Bride, Neurosis, Bullet For My Valentine, Gama Bomb, Eluveitie, Pestilence, Legion Of The Damned, Rotten Sound, Ensiferum.
Ei hääviltä näytä. Noista tietenkin Pestilencen vanhan koulun Death/trash kiinnostaisi ja pienemmät orkesterit muutoinkin. My Dying Bride olisi ehkä toinen, mutta taitaa toimia kotona pimeässä paremmin, kuin auringoisessa Kaisaniemessä.
Entäpä Sauna Open Air. Näyttäisi alustavasti siltä, että kikkelihevillä jatketaan tänäkin vuonna. Paikkalla ainakin: Nightwish, Stratovarius, Hammerfall, Amorphis, Finntroll ja 70-luvulla perustettu Thor. Puuuh!!!
Jalometallissa keskitytään näemmä myös 80-lukuun ja lujaa. Varmistuneita mm. Voivod, Agent Steel, Electric Wizard, Nifelheim, Asphyx, Hail Of Bullets, Atheist, Deathchain. Ja jos vähänkään vanhat merkit paikkansa pitää, jotain pientä hyvää varmasti tulee vielä kaikille.
Ehdottomasti siis tulevan kesän paras kattaus, muttei mitään tajuntaa räjäyttävää ole saatu Ouluunkaan, ainakaan vielä. Noista ainakin Nifelheim ja Voivod pitää tsekata, ja tietenkin Deathchain vaikkei uusin hengetuote iskenytkään. Sitä paitsi sitä notkuu kaljapäissään kuitenkin suustaan kiinni, eikä näe noitakaan. Ja tämähän on varma tieto!
No, ehkä Oulun jalometalliin tulee mentyä ihan jo leppoisan tunnelman ja sijainnin takia takia.
Tuskan varmistuneet mm. Amorphis, Volbeat(mitäköhän vittua tämä tekee metalli festareille...ai niin rahaa!), My Dying Bride, Neurosis, Bullet For My Valentine, Gama Bomb, Eluveitie, Pestilence, Legion Of The Damned, Rotten Sound, Ensiferum.
Ei hääviltä näytä. Noista tietenkin Pestilencen vanhan koulun Death/trash kiinnostaisi ja pienemmät orkesterit muutoinkin. My Dying Bride olisi ehkä toinen, mutta taitaa toimia kotona pimeässä paremmin, kuin auringoisessa Kaisaniemessä.
Entäpä Sauna Open Air. Näyttäisi alustavasti siltä, että kikkelihevillä jatketaan tänäkin vuonna. Paikkalla ainakin: Nightwish, Stratovarius, Hammerfall, Amorphis, Finntroll ja 70-luvulla perustettu Thor. Puuuh!!!
Jalometallissa keskitytään näemmä myös 80-lukuun ja lujaa. Varmistuneita mm. Voivod, Agent Steel, Electric Wizard, Nifelheim, Asphyx, Hail Of Bullets, Atheist, Deathchain. Ja jos vähänkään vanhat merkit paikkansa pitää, jotain pientä hyvää varmasti tulee vielä kaikille.
Ehdottomasti siis tulevan kesän paras kattaus, muttei mitään tajuntaa räjäyttävää ole saatu Ouluunkaan, ainakaan vielä. Noista ainakin Nifelheim ja Voivod pitää tsekata, ja tietenkin Deathchain vaikkei uusin hengetuote iskenytkään. Sitä paitsi sitä notkuu kaljapäissään kuitenkin suustaan kiinni, eikä näe noitakaan. Ja tämähän on varma tieto!
tiistaina, helmikuuta 10, 2009
Kemi rallin 2009 jälkipyykki
Vuotuisat Kemi rallit on taas päristelty ja sen jälkeiset iltamat vietetty. Tosin fyysisesti ja ehkä henkisestikkin pitkän päivän jälkeen ei mihinkään juottolaan näköjään innostuttu lähtemään, mutta taisi siltikkin kello olla aamun puolella, ennen kuin Tapaninkadulla ovi narahti. Se kilpailutilanteen luoma adrenaliini ryöppy saa ihmeitä aikaan.
Ensimmäisellä erikoiskokeella näytti, että pieleen menee joka kohdassa. Yllättävänkin liukas keli teki ajosta vähintääkin varpaisillaan varovasti menoa. Tosin kelihän taisi olla kaikille sama. Kypäräpuhelimien hajottua, edessä menneen lievän suistumisen, jonka johdosta jouduttiin lähes pysähtymään, ja meidän pienen pyörähdyksen seurauksena tuntui peli selvältä. Täältä ei hengissä selvitä. +23s. parhaaseen, eli aika paljon jäi heti jossiteltavaa, mutta sehän kuuluu lajin luonteeseen.
Toisellä erikoiskokeella alkoi jo löytyä. Pari haastavaa paikkaa jonkun paikallisen soramontun pohjalla, ja poikettiinpa siellä hangessakin. Onneksi omin avuin sieltä ylös. Perkeleen liukkaalta tuntui edelleen minunkin ison ahterin alla. Aika silti yllätti. Vain +3s. pohjista.
Kolmas erikoiskoe meni minun mielestäni huonoiten, vaikkei ajallisesti jäätykkään, kuin +7sek. pohjista. Yksi paikka tuli täydellisesti silmille, mutta onneksi saatiin auto heitettyä poikittain viime tingassa ja aikaa kului jälleen. Todellinen happipaikka. Takaa tuleva olikin humauttanut pari auton mittaa maisemaan samassa paikassa, mitä oltiin sopivasti jo avattu.
Huollon jälkeen erikoiskokeet 4 ja 5. Kisan pisimmät. Ensimmäinen 19km ja toinen 27km. Molemmat aika turhia pätkiä, joissa molemmissa oli keskinopeutta hidastamaan tehtyjä hidasteita. Jälkimmäisessä ne olivat osittain poistettu ja osittain tiellä, mikä aiheutti ylimääräisiä tykytyksiä. Hengenvaarallista hommaa sanoisin. Oli nimittäin kaikki täystuhon ainekset kohdillaan ja eroa tuli juuri tällä viimeisellä, missä olisi pitänyt puristaa. Ja jottei homma olisi mennyt liian helpoksi, peruuteltiin vielä tätä edeltävällä nelos -pätkällä ensimmäisessä 90:sessä kurvissa, ja kolautettiin ulosajaneen perään vitosella. Tämä jälkimmäinenkin tilanne taisi tehdä tepposia takaraivoon molemmille, mutta tässäkin onni ja kuljettajan refleksit pelastivat ehkä jopa ihmishengen. On se perkele, kun ei osata pysyä sieltä ulkokurveista pois. Muutenkin viimeisellä oli romua, kuin Raatteentiellä vanhoina hyvinä aikoina. Eli ohjelmaa riitti jokaisella pätkällä, mutta rouva Fortuna oli lauantaina varsin suotuisa ja auto ja miehistö ovat suurinpiirtein läjässä.
Jokatapauksessa 5.sija ensimäisessä neliveto kisassa oli kuljettajalta loistava suoritus, vaikka pieniä virheitä tulikin. Mutta niitä tulee toki kaikille, ja niistä otetaan opiksi. Henkilökohtaisesti olin hieman kohmeessa ja vähäinen kokemus pimeässä lisävaloilla ajosta vaikutti sekin tienlukuun. Mutta katkesipa keskeytysten putki ja pieni "munakuppikin" sieltä tuli muistoksi. Ensimäinen A-junioreissa.
Ensimmäisellä erikoiskokeella näytti, että pieleen menee joka kohdassa. Yllättävänkin liukas keli teki ajosta vähintääkin varpaisillaan varovasti menoa. Tosin kelihän taisi olla kaikille sama. Kypäräpuhelimien hajottua, edessä menneen lievän suistumisen, jonka johdosta jouduttiin lähes pysähtymään, ja meidän pienen pyörähdyksen seurauksena tuntui peli selvältä. Täältä ei hengissä selvitä. +23s. parhaaseen, eli aika paljon jäi heti jossiteltavaa, mutta sehän kuuluu lajin luonteeseen.
Toisellä erikoiskokeella alkoi jo löytyä. Pari haastavaa paikkaa jonkun paikallisen soramontun pohjalla, ja poikettiinpa siellä hangessakin. Onneksi omin avuin sieltä ylös. Perkeleen liukkaalta tuntui edelleen minunkin ison ahterin alla. Aika silti yllätti. Vain +3s. pohjista.
Kolmas erikoiskoe meni minun mielestäni huonoiten, vaikkei ajallisesti jäätykkään, kuin +7sek. pohjista. Yksi paikka tuli täydellisesti silmille, mutta onneksi saatiin auto heitettyä poikittain viime tingassa ja aikaa kului jälleen. Todellinen happipaikka. Takaa tuleva olikin humauttanut pari auton mittaa maisemaan samassa paikassa, mitä oltiin sopivasti jo avattu.
Huollon jälkeen erikoiskokeet 4 ja 5. Kisan pisimmät. Ensimmäinen 19km ja toinen 27km. Molemmat aika turhia pätkiä, joissa molemmissa oli keskinopeutta hidastamaan tehtyjä hidasteita. Jälkimmäisessä ne olivat osittain poistettu ja osittain tiellä, mikä aiheutti ylimääräisiä tykytyksiä. Hengenvaarallista hommaa sanoisin. Oli nimittäin kaikki täystuhon ainekset kohdillaan ja eroa tuli juuri tällä viimeisellä, missä olisi pitänyt puristaa. Ja jottei homma olisi mennyt liian helpoksi, peruuteltiin vielä tätä edeltävällä nelos -pätkällä ensimmäisessä 90:sessä kurvissa, ja kolautettiin ulosajaneen perään vitosella. Tämä jälkimmäinenkin tilanne taisi tehdä tepposia takaraivoon molemmille, mutta tässäkin onni ja kuljettajan refleksit pelastivat ehkä jopa ihmishengen. On se perkele, kun ei osata pysyä sieltä ulkokurveista pois. Muutenkin viimeisellä oli romua, kuin Raatteentiellä vanhoina hyvinä aikoina. Eli ohjelmaa riitti jokaisella pätkällä, mutta rouva Fortuna oli lauantaina varsin suotuisa ja auto ja miehistö ovat suurinpiirtein läjässä.
Jokatapauksessa 5.sija ensimäisessä neliveto kisassa oli kuljettajalta loistava suoritus, vaikka pieniä virheitä tulikin. Mutta niitä tulee toki kaikille, ja niistä otetaan opiksi. Henkilökohtaisesti olin hieman kohmeessa ja vähäinen kokemus pimeässä lisävaloilla ajosta vaikutti sekin tienlukuun. Mutta katkesipa keskeytysten putki ja pieni "munakuppikin" sieltä tuli muistoksi. Ensimäinen A-junioreissa.
keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009
Top 100 levyt Nro: 97 Deicide - Deicide
Deicide ei sinällänsä kuulu niihin suurinpiin suosikkeihini, niinkuin ei koko Floridan Death Metal -skene, ehkä johtuen siitä, ettei kyseinen musiikki tyyli kuulu vieläkään jokapäiväisiin soittolistoihin. Muutamat pakollisethan sieltä löytyy, mutta jostain syystä suurin osa levytyksistä jättivät kylmäksi. Osaksi ehkä pienen taantuman metallimusiikin suhteen noina aikoina. Tämä ja Morbid Angelin Altar of Madness ovat tästä huolimatta ainoat levyt, mitkä minulle aikanaan kolahtivat/aukesivat. Tämä kyseinen 1990 julkaistu ehkä parhaiten sen suoraviivaisuutensa takia. Yksinkertaista musiikkia, yksinkertaiselle ihmiselle.
Yhtyeen solisti Glen Benton kaipaa tuskin esittelyjä, mutta kaveri on juuri se, joka aikoi tirvaista itseltään nirrin 33-vuotiaana, juhlistaakseen jeesuksen kuolemaa. Ja tämä samainen Mr.Bentonhan tuli myös kuuluisaksi otsassa olevasta polttomerkistä. Jos nyt joku ei sitä tiedä, mitä tämä merkki esittää, ei taida tietää paljon muutakaan merkittävää musiikin saralta, tai yleensä mistään, joten jätetään se tässä asian yhteydesssä mainitsematta. Asiathan tietenkin muuttuu ja tuo itsemurha jäi vain mutinaksi tuuleen ja ehkä myyntipuheeksi tuleville nauhoituksille. Shokeeraaminen oli tuohon aikaan verrainollinen levymyyntiin.
Sivuseikkana täytyy tehdä pieni havainto. Jokainen levy, minkä tässä Top 100 listassa olen tähän mennessä julkaissut, pitää näköjään sisällään jonkinnäköisen hullun tai lievästi järkyttyneen urpon. Mistä se sitten kertoo? Kertokoon ken voi.
Levy muistuttaa rakenteellisesti ehkä Slayerin legendaarista Reign in Bloodia, mikä tulee mieleen ainakin lähes samansuuntaisten soolojen suhteen, mutta mielestäni on myös toinen yhtäläisyys. Se on kappaleiden tempo ja aggressiivinen ulosanti. Jo ensimmäinen biisi, jossa helvetin portit avataan, lyö hampaat turhia kyselemättä kurkkuun. Levyn toinen kappale, Sacrificial Suicide, näyttää viimeistään mistä on kyse. Todellista jumalanpilkkaa alusta loppuun. Kyseisen ylistyksen vanhalle kehnollehan kitaristi veljekset ovat väsänneet jo rippikouluiässä, minkä kyllä sen kaikessa lapsellisuudessaan huomaa, laskematta silti mitenkään sen arvoa. Päinvastoin. Seuraava rienaus, eli Dead by Dawn on varsin mukavaa riffittelyä ja mielestäni muodostuu levyn helmeksi. Tasaisen hyvä, talossa ja puutarhassa tappava levy, ja lopussa kun helvetinportit suljetaan on olo lyöty. Itseasiassa nämä alkuun ja loppuun sijoitetut porttien narinat ovat nerokkaita oivalluksia introjen ja outrojen suhteen, mitkä yleensä ovat järkyttävää huttua, pitäen sisällään turhaa surinaa tai muuta joutavaa koti Casiolla viritettyä ujellusta. Lyhyestä se on saatana virsi kaunis.
Nyky Deicide ei enää minulle paljoa anna, vaikka muutamia kovia kalman katkuisia biisejä sieltä vielä esiin pulpahteleekin. Ainakin Homage for Satan ja Scars of Crucifix tulevat näin äkkiseltään mieleen.
Milloinkahan ne muuten saavat tämän retkueen rahdattua tänne Suomeen. On nimittäin perunut joka ainut kerta, kun tätä kulttuuri tekoa ollaan yritetty. Jalometalli 2009? ...Taitaa kuitenkin olla Tuska festarin heiniä.
Yhtyeen solisti Glen Benton kaipaa tuskin esittelyjä, mutta kaveri on juuri se, joka aikoi tirvaista itseltään nirrin 33-vuotiaana, juhlistaakseen jeesuksen kuolemaa. Ja tämä samainen Mr.Bentonhan tuli myös kuuluisaksi otsassa olevasta polttomerkistä. Jos nyt joku ei sitä tiedä, mitä tämä merkki esittää, ei taida tietää paljon muutakaan merkittävää musiikin saralta, tai yleensä mistään, joten jätetään se tässä asian yhteydesssä mainitsematta. Asiathan tietenkin muuttuu ja tuo itsemurha jäi vain mutinaksi tuuleen ja ehkä myyntipuheeksi tuleville nauhoituksille. Shokeeraaminen oli tuohon aikaan verrainollinen levymyyntiin.
Sivuseikkana täytyy tehdä pieni havainto. Jokainen levy, minkä tässä Top 100 listassa olen tähän mennessä julkaissut, pitää näköjään sisällään jonkinnäköisen hullun tai lievästi järkyttyneen urpon. Mistä se sitten kertoo? Kertokoon ken voi.
Levy muistuttaa rakenteellisesti ehkä Slayerin legendaarista Reign in Bloodia, mikä tulee mieleen ainakin lähes samansuuntaisten soolojen suhteen, mutta mielestäni on myös toinen yhtäläisyys. Se on kappaleiden tempo ja aggressiivinen ulosanti. Jo ensimmäinen biisi, jossa helvetin portit avataan, lyö hampaat turhia kyselemättä kurkkuun. Levyn toinen kappale, Sacrificial Suicide, näyttää viimeistään mistä on kyse. Todellista jumalanpilkkaa alusta loppuun. Kyseisen ylistyksen vanhalle kehnollehan kitaristi veljekset ovat väsänneet jo rippikouluiässä, minkä kyllä sen kaikessa lapsellisuudessaan huomaa, laskematta silti mitenkään sen arvoa. Päinvastoin. Seuraava rienaus, eli Dead by Dawn on varsin mukavaa riffittelyä ja mielestäni muodostuu levyn helmeksi. Tasaisen hyvä, talossa ja puutarhassa tappava levy, ja lopussa kun helvetinportit suljetaan on olo lyöty. Itseasiassa nämä alkuun ja loppuun sijoitetut porttien narinat ovat nerokkaita oivalluksia introjen ja outrojen suhteen, mitkä yleensä ovat järkyttävää huttua, pitäen sisällään turhaa surinaa tai muuta joutavaa koti Casiolla viritettyä ujellusta. Lyhyestä se on saatana virsi kaunis.
Nyky Deicide ei enää minulle paljoa anna, vaikka muutamia kovia kalman katkuisia biisejä sieltä vielä esiin pulpahteleekin. Ainakin Homage for Satan ja Scars of Crucifix tulevat näin äkkiseltään mieleen.
Milloinkahan ne muuten saavat tämän retkueen rahdattua tänne Suomeen. On nimittäin perunut joka ainut kerta, kun tätä kulttuuri tekoa ollaan yritetty. Jalometalli 2009? ...Taitaa kuitenkin olla Tuska festarin heiniä.
tiistaina, helmikuuta 03, 2009
Kuulumisia
Huhhuh! Perjantaisesta viihdeillasta selvittiin kuin selvittiinkin, vaikka koville otti. Eipä taas vähään aikaan moista krapulaa ole ollutkaan. Kieltämättä oli jurri sitä lajia, että turha sitä on ihmetellä. Huimausta, ruokahaluttomuutta ja kaikkea sitä mitä hyvään jälkitautiin kuuluu. Ainoa taudin oireista, eli veren pakeneminen alapäähän kutkuttelemaan sukupuolista viettiä oli poissa. Eli krapulan laatu oli vähintäänkin kriittinen. Huoh!
Mokoman keikka oli odotetun vähän kansoitettu, kuten mainitsin. Jotkut eivät vain sitä uskoneet;). Ihan OK keikka. Ei pettänyt, muttei loistanutkaan. Kiitos ravintolan "hienojen" discovalojen ja valehtelematta lavakin kävi hieman pieneksi, ja miesten soitanta näytti miekkailulta ahtaassa saunassa.
Koti rallikin kolkuttelee jo ovella ja valmistelut alkavat olla valmiit. Pientä "nyperrystä" ja hanat auki lauantaina. Klo 12.01 lähtee ensimmäinen auto reitille ravintola Hullun Pohjolan edestä. Meidän numero on 68, eli karvan verran yli yhden painellaan me taiteilemaan puiden sekaan. Hivenen tässä jo jännittää ja sykkeet on nousujohteessa. Pientä pelonsekaista hirvitystä on myös aistittavissa. Neliveto on vähän eri luokkaa ja niin kutsuttu "isojen poikien" lelu, verrattaessa minulle tutumpiin kahdella pyörällä raapiviin.
Eli ralliin valmistautuessa menee tämä loppuviikko hyvin pitkälti. Voi siis olla, ettei minusta kuulu tätä kautta mitään, mutta löysät voisi ottaa pois ennen tuota lauantain koitosta.
Että näin!
Mokoman keikka oli odotetun vähän kansoitettu, kuten mainitsin. Jotkut eivät vain sitä uskoneet;). Ihan OK keikka. Ei pettänyt, muttei loistanutkaan. Kiitos ravintolan "hienojen" discovalojen ja valehtelematta lavakin kävi hieman pieneksi, ja miesten soitanta näytti miekkailulta ahtaassa saunassa.
Koti rallikin kolkuttelee jo ovella ja valmistelut alkavat olla valmiit. Pientä "nyperrystä" ja hanat auki lauantaina. Klo 12.01 lähtee ensimmäinen auto reitille ravintola Hullun Pohjolan edestä. Meidän numero on 68, eli karvan verran yli yhden painellaan me taiteilemaan puiden sekaan. Hivenen tässä jo jännittää ja sykkeet on nousujohteessa. Pientä pelonsekaista hirvitystä on myös aistittavissa. Neliveto on vähän eri luokkaa ja niin kutsuttu "isojen poikien" lelu, verrattaessa minulle tutumpiin kahdella pyörällä raapiviin.
Eli ralliin valmistautuessa menee tämä loppuviikko hyvin pitkälti. Voi siis olla, ettei minusta kuulu tätä kautta mitään, mutta löysät voisi ottaa pois ennen tuota lauantain koitosta.
Että näin!
perjantaina, tammikuuta 30, 2009
Bonusta ja plussaa laman ruokkijoille.
Olen viime päivinä joutunut ramppaamaan kaupoissa. Omien ja muiden tarpeita tyydyttämässä. Perkeleellistä touhua. Siinä sivujuonena harrastin myös aikani ratoksi pientä "ostoskori" -vertailua, ja olin hieman yllättynyt pienen testini tuloksesta.
Tunnetusti Kemissä on ne kaikki kolme suurta, eli Euro, Citymarket ja Prisma. Ylivoimaisesti edullisin näistä oli Prisma. Ainakin elintarvikkeiden osalta. Jotkut DVD levyt olivat kyllä kalliimpia. Elintarvikkeissa 2-3 €uron tuotteilla saattoi olla jopa 50 sentin eroja, joka pitkässä puussa on mielestäni aika paljon. Toki poikkeuksiakin löytyi. Vaikka Prisman asiakas olenkin, niin olen pitänyt Prismaa jopa kalliina, mutta olin näköjään jälleen väärässä. Luulo ei ole taaskaan tiedon väärtti. Toki onhan tämä lehdissäkin jo todettu, mutta uskoo niihin ken tahtoo.
Se ei kuitenkaan yllättänyt, että nämä ns. Bonus ja Plussa -korttien edut kääntyivät Taloussanomien mukaan myös Prismalle. Tuon julkaisun lähteet luulisi olevan luotettavat. Tämäkin on tietenkin paikkakunta kohtaista. Esimerkiksi Arinan hotellit ja ravintolat (Rosso) loistavat Kemissä poissaolollaan. Mutta onpa se tullut todistetua itsekkin. Jo 350-400 €uron ostoksista kuukaudessa on henkilökohtaisesti napsahdellut 15-18 eurooppalaista suoraan lapaan+muut asiakasedut. Tässä siis pelkät Elintarvikkeet ja Menovesi autoon + plus tietenkin menovesi itsensä sielun ruokintaan lähikaupasta.
Tutkimus osoitti myös, että Keskon plussapiste systeemi oli selvästi huonoin, mikä vanhana Keskon työntekijänä oli tiedossa. Bonus kortti oli kakkonen ja Stockmannin etukortti kolmas. Toki tässähän piilee myös juju. Arinan S-korttiin pitää ensin tienata 100€ bonusta, jonka jälkeen se alkaa tuottamaan. Vaihtoehtoisesti voi maksaa tuon samaisen summan korttia hankittaessa. Mutta voin kertoa, että se maksaa nopeasti itsensä takaisin.
Toki sillä aina jankutetulla keskittämisellä on aina osuutensa asiaan. Esimerkikisi meillä tulee lasten vaatteet hankittua juuri samaisilla kauppareissuilla tämän samaisen kaupan katon alla sijaitsevista liikkeistä. Bensaa saa pihalta ja kiven heiton päässä oleva lähikauppakin kuuluu (Sale) samaisen yhtymän piiriin. On tietenkin joskus yhdentekevää tulitikku askin takia kaivaa se juuri oikea kortti. Eli kohtuus tässäkin. Mutta tietenkin, jos ostaa joka kaupasta jotain, ei saa mistään mitään. Tähänhän ovat ryhmittymät pyrkineet ja tällä myös kuluttaja saa ne vähäiset suolarahat. Kyllä minulle ainakin kelpaa se pienikin summa joka kuukausi.
En sitten tiedä näistä jeesus kauppojen edullisuudesta (Halpa Hallit yms.), mutta ne kuuluu boikottini piiriin, kuten myös kaikki Snellmannin lihatuotteet ja jossain määrin myös Hesburger. Tai itseasiassa en ole minkään hampurilaisketjun ystävä, vaikka en mikään vitun viherpiipertäjä olekkaan.
Nyt kun päästiin tähän liiketoiminnan oikukkaaseen maailmaan, juolahtikin eräs paljon hehkutettu iskulause mieleeni. Älä ruoki lamaa! Mitäs tämä nyt tarkoitaakaan. Samaiset puunhalaajat käskevät nyt kuluttamaan, jotka vielä viime vuonna olivat huolissaan maailman huonosta fyysisesti voinnista, jota juuri heidän mukaansa mm. kulutus edistää. Tässä sen huomaa. Kun ollaan liukastumassa ns. omaan oksenukseen, ei enää maapallon tilanne olekkaan niin huono. Näin kärjistettynä. Mutta selittäkää toki tämä(kin) asia tyhmälle!
Minä taidan muuten olla muuten yksi maailmantalouden parhaita pelastajia ja myös sen tuhoaja. Ei näet tuo raha kauan näppejä polta, kun se jo löytää jonkun kapitalistin taskuun. Kädestä suuhun on paras tapa olla ruokkimatta sitä tulevaa lamaa. Vai miksi taantumaksi tätä nyt kutsuttiinkaan. Mutta sen tiedän, ettei tämä tuleva lama kuluttamalla ja kotimaisia tuotteita ostamalla taitu. Eli haista sinä Katainen pitkä perse!!!
...Niin! Ja sähköhintakin nousi vaivaiset 5,5% ELÄKÖÖÖN!!!
Kylläpä oli taas paskantärkeää löpinää. Iltasella pitänee lähteä ruokkimaan lamaantunutta sielua, ja viettämään "tyttöjen" iltaa "tyttöjen" musiikin lomassa. Eli Mokomaa Hullussa Pohjolassa. Hämmentävää.
Tunnetusti Kemissä on ne kaikki kolme suurta, eli Euro, Citymarket ja Prisma. Ylivoimaisesti edullisin näistä oli Prisma. Ainakin elintarvikkeiden osalta. Jotkut DVD levyt olivat kyllä kalliimpia. Elintarvikkeissa 2-3 €uron tuotteilla saattoi olla jopa 50 sentin eroja, joka pitkässä puussa on mielestäni aika paljon. Toki poikkeuksiakin löytyi. Vaikka Prisman asiakas olenkin, niin olen pitänyt Prismaa jopa kalliina, mutta olin näköjään jälleen väärässä. Luulo ei ole taaskaan tiedon väärtti. Toki onhan tämä lehdissäkin jo todettu, mutta uskoo niihin ken tahtoo.
Se ei kuitenkaan yllättänyt, että nämä ns. Bonus ja Plussa -korttien edut kääntyivät Taloussanomien mukaan myös Prismalle. Tuon julkaisun lähteet luulisi olevan luotettavat. Tämäkin on tietenkin paikkakunta kohtaista. Esimerkiksi Arinan hotellit ja ravintolat (Rosso) loistavat Kemissä poissaolollaan. Mutta onpa se tullut todistetua itsekkin. Jo 350-400 €uron ostoksista kuukaudessa on henkilökohtaisesti napsahdellut 15-18 eurooppalaista suoraan lapaan+muut asiakasedut. Tässä siis pelkät Elintarvikkeet ja Menovesi autoon + plus tietenkin menovesi itsensä sielun ruokintaan lähikaupasta.
Tutkimus osoitti myös, että Keskon plussapiste systeemi oli selvästi huonoin, mikä vanhana Keskon työntekijänä oli tiedossa. Bonus kortti oli kakkonen ja Stockmannin etukortti kolmas. Toki tässähän piilee myös juju. Arinan S-korttiin pitää ensin tienata 100€ bonusta, jonka jälkeen se alkaa tuottamaan. Vaihtoehtoisesti voi maksaa tuon samaisen summan korttia hankittaessa. Mutta voin kertoa, että se maksaa nopeasti itsensä takaisin.
Toki sillä aina jankutetulla keskittämisellä on aina osuutensa asiaan. Esimerkikisi meillä tulee lasten vaatteet hankittua juuri samaisilla kauppareissuilla tämän samaisen kaupan katon alla sijaitsevista liikkeistä. Bensaa saa pihalta ja kiven heiton päässä oleva lähikauppakin kuuluu (Sale) samaisen yhtymän piiriin. On tietenkin joskus yhdentekevää tulitikku askin takia kaivaa se juuri oikea kortti. Eli kohtuus tässäkin. Mutta tietenkin, jos ostaa joka kaupasta jotain, ei saa mistään mitään. Tähänhän ovat ryhmittymät pyrkineet ja tällä myös kuluttaja saa ne vähäiset suolarahat. Kyllä minulle ainakin kelpaa se pienikin summa joka kuukausi.
En sitten tiedä näistä jeesus kauppojen edullisuudesta (Halpa Hallit yms.), mutta ne kuuluu boikottini piiriin, kuten myös kaikki Snellmannin lihatuotteet ja jossain määrin myös Hesburger. Tai itseasiassa en ole minkään hampurilaisketjun ystävä, vaikka en mikään vitun viherpiipertäjä olekkaan.
Nyt kun päästiin tähän liiketoiminnan oikukkaaseen maailmaan, juolahtikin eräs paljon hehkutettu iskulause mieleeni. Älä ruoki lamaa! Mitäs tämä nyt tarkoitaakaan. Samaiset puunhalaajat käskevät nyt kuluttamaan, jotka vielä viime vuonna olivat huolissaan maailman huonosta fyysisesti voinnista, jota juuri heidän mukaansa mm. kulutus edistää. Tässä sen huomaa. Kun ollaan liukastumassa ns. omaan oksenukseen, ei enää maapallon tilanne olekkaan niin huono. Näin kärjistettynä. Mutta selittäkää toki tämä(kin) asia tyhmälle!
Minä taidan muuten olla muuten yksi maailmantalouden parhaita pelastajia ja myös sen tuhoaja. Ei näet tuo raha kauan näppejä polta, kun se jo löytää jonkun kapitalistin taskuun. Kädestä suuhun on paras tapa olla ruokkimatta sitä tulevaa lamaa. Vai miksi taantumaksi tätä nyt kutsuttiinkaan. Mutta sen tiedän, ettei tämä tuleva lama kuluttamalla ja kotimaisia tuotteita ostamalla taitu. Eli haista sinä Katainen pitkä perse!!!
...Niin! Ja sähköhintakin nousi vaivaiset 5,5% ELÄKÖÖÖN!!!
Kylläpä oli taas paskantärkeää löpinää. Iltasella pitänee lähteä ruokkimaan lamaantunutta sielua, ja viettämään "tyttöjen" iltaa "tyttöjen" musiikin lomassa. Eli Mokomaa Hullussa Pohjolassa. Hämmentävää.
tiistaina, tammikuuta 27, 2009
Black Curse Over Hellsinki 17 -18.4-2008
Tällainen ihanuus olisi tulossa, ja minä ryven rahapulassa! Voihan itse vihtahousu!!!
Pe (17.4.2009)
SATANIC WARMASTER
BAPTISM
EXORDIUM
VITSAUS
SACRILEGIOUS IMPALEMENT
La (18.4.2009)
ROOT (Cze)
IMPALED NAZARENE
ENOCHIAN CRESCENT
FLAME
EPÄKRISTUS
Tuossahan olisi suurinpiirtein kaikki kotimaisen Ug -skenen joukkueet mitä haluaisin nähdä. Varsinkin, kun kyseiset joukkueet eivät paljoa ulkoile. Tuosta kattauksesta ei puutu, kuin Sargeist.
Voi minua köyhää epäkristilliseen musiikin valtaan joutunutta parkaa taas. Tosin lippuhan minulla olisi, ja jopa hieman kyseenalainen yöpyminen, mutta junassakaan ei ole enää hauska matkustaa, kiitos juutalaismaisten lippujen hintojen. Lentokoneellahan tuonne syyhkäisisi varsin helposti ja halvemmalla, mutta sekään ei ole ilmaista. Pitänee perkele vain kiduttaa itseään ja lukea rikkaitten kirjoituksia netistä, kuinka hienoa tuolla olisikaan olla. Ampukaa nyt joku minua!!! ...jollain!!!
Eihän sitä voi kuuta tavoitellakkaan, vaikka se lähellä onkin.
Pe (17.4.2009)
SATANIC WARMASTER
BAPTISM
EXORDIUM
VITSAUS
SACRILEGIOUS IMPALEMENT
La (18.4.2009)
ROOT (Cze)
IMPALED NAZARENE
ENOCHIAN CRESCENT
FLAME
EPÄKRISTUS
Tuossahan olisi suurinpiirtein kaikki kotimaisen Ug -skenen joukkueet mitä haluaisin nähdä. Varsinkin, kun kyseiset joukkueet eivät paljoa ulkoile. Tuosta kattauksesta ei puutu, kuin Sargeist.
Voi minua köyhää epäkristilliseen musiikin valtaan joutunutta parkaa taas. Tosin lippuhan minulla olisi, ja jopa hieman kyseenalainen yöpyminen, mutta junassakaan ei ole enää hauska matkustaa, kiitos juutalaismaisten lippujen hintojen. Lentokoneellahan tuonne syyhkäisisi varsin helposti ja halvemmalla, mutta sekään ei ole ilmaista. Pitänee perkele vain kiduttaa itseään ja lukea rikkaitten kirjoituksia netistä, kuinka hienoa tuolla olisikaan olla. Ampukaa nyt joku minua!!! ...jollain!!!
Eihän sitä voi kuuta tavoitellakkaan, vaikka se lähellä onkin.
perjantaina, tammikuuta 23, 2009
Taantumista
Viime syksyn ja talven aikana tuli täälläkin äpistyä kaikki työttömyyden "loistokkuudesta" maan ja helvetin välistä, joten eipä niistä enää sen enempää, koska tilannehan on jälleen sama, paitsi, että se on vain puolta pahempi.
Tuntuu vaan entistä ahdistavammalta, koska tämä jätkä tippuu kohta ansiosidonnaiselta, eli liiton rahoilta. Sittenpä se ihanuus vasta alkaa. Tunnelin päässä ei näy valoa, ainakaan mitä työvoimatoimiston väkeen on uskominen. Ja eihän sitä tarvitse kuin seurata uutisia. Irtisanomisia, lomautuksia toinen toisensa jälkeen. Kiitos sinulle Amerikka! Välillä kyllä herää pieni epäilys, onko tämä taantuma niin paha mitä väitetään. Mielestäni tässä käytetään sopivasti tätä hetkeä vain hyväksi vähentää väkeä yms.
Ainoa millä saa itseä puskettua vaivoin eteenpäin, on aina järjestää jotain hauskaa tekemistä. Lähiaikoina pitäisi ainakin mennä ihmettelemään Mokomaa ja Kemi ralliin pitäisi myös ottaa osaa. Tosin nämäkin tietävät rahan menoa. Eikö tosiaan maailmassa ole mikään hupi ilmaista?! Perkele!
...No josko huomenna suuntaisi Rovaniemi-Kemijärvi akselille Arctic -rallia katselemaan. Siinäpä sitä olisi taas jotain muuta ajateltavaa. Jotenkin vain nyt ahdistaa sekin. Tämä työttömyys tekee ihmisesta flegmaattisen ja laiskan. Tuntuu, että energia ei yksinkertaisesti riitä mihinkään ylimääräiseen.
Kyllä on taas helppoa tämä elämä!
Tuntuu vaan entistä ahdistavammalta, koska tämä jätkä tippuu kohta ansiosidonnaiselta, eli liiton rahoilta. Sittenpä se ihanuus vasta alkaa. Tunnelin päässä ei näy valoa, ainakaan mitä työvoimatoimiston väkeen on uskominen. Ja eihän sitä tarvitse kuin seurata uutisia. Irtisanomisia, lomautuksia toinen toisensa jälkeen. Kiitos sinulle Amerikka! Välillä kyllä herää pieni epäilys, onko tämä taantuma niin paha mitä väitetään. Mielestäni tässä käytetään sopivasti tätä hetkeä vain hyväksi vähentää väkeä yms.
Ainoa millä saa itseä puskettua vaivoin eteenpäin, on aina järjestää jotain hauskaa tekemistä. Lähiaikoina pitäisi ainakin mennä ihmettelemään Mokomaa ja Kemi ralliin pitäisi myös ottaa osaa. Tosin nämäkin tietävät rahan menoa. Eikö tosiaan maailmassa ole mikään hupi ilmaista?! Perkele!
...No josko huomenna suuntaisi Rovaniemi-Kemijärvi akselille Arctic -rallia katselemaan. Siinäpä sitä olisi taas jotain muuta ajateltavaa. Jotenkin vain nyt ahdistaa sekin. Tämä työttömyys tekee ihmisesta flegmaattisen ja laiskan. Tuntuu, että energia ei yksinkertaisesti riitä mihinkään ylimääräiseen.
Kyllä on taas helppoa tämä elämä!
torstaina, tammikuuta 22, 2009
Top 100 levyt Nro: 98 Dissection - Storm of the Light's Bane
Jonkinlaista kulttistatusta perässään vetävä Dissectionin ura kiteytyy mielestäni tähän albumiin. 1995 ilmestynyt Black/Death -metallia sisällään pitävä tuotos on jälleen niitä "pakollisia" levyhyllyn täytteitä joka on mukava kaivaa pölyn ja hämähäkin seittien seasta levylautaselle jo ihan nostalgisista syistä.
En sano, että tätäkään ei olisi tehty jo aikaisemmin, mutta ei minun mielestäni laadullisesti näin hyvin. Ja väitän myös, että tämä levy on inspiroinut ja tulee inspiroimaan vielä lukemattomia tämän genren bändejä. Eli puhutaan klassikosta jossa on varmasti jokaiselle jotain. Epäilen kuitenkin, että kuka tätä nyt tuoreeltaan kuuntelisi, sanoisi tämän olevan vanhanaikaista. Sitähän se tietenkin nyt jo onkin, koska tätä on ilmestymisensä jälkeen kopioitu luultavasti joka maailman kolkassa, puhumattakaan bändin kotimaasta Ruotsista, jossa näitä apinoijia löytyi joka kaupungista, unohtamatta tietenkään Saksaa. Viimeksi mainitun maan omalaatuiset tai oman juttunsa löytäneet artistit ovat laskettavissa sahurin sormissa. Ja niitähän ei tunnetusti montaa ole.
Bändin nenämies Jon Nödtveidtin+muiden rikolliset teot alanpiireissähän ovat kaikille tutut, joten ei niistä sen enempää. Mutta siitä (hyvästä?) syystä istui Jon tiilessä muutaman vuoden, ja tästä syystä bändiltä ilmestyi seuraava studio levy vasta 2006, minkä hän kirjoitti ja sävelsi käsittääkseni sovittaessaan rikoksiaan. Samana vuonnahan hän sitten päätti oman elämänsä kohtalosta siten, että otti ja pamautti kynttiläkehässä haulikolla itseltään aivot vastakkaiselle seinälle. Oliko se sitten marttyyriä ja legendan hakuista toimintaa, se jää kai arvoitukseksi. Epäilen kuitenkin Nödtveidtillä olleen ihan muita murheita, kuin itse vanhan vihtahousun palvominen, vaikka se relevantti asia herran elämän katsomuksessa taisi ollakkin. Nerokas mies kuitenkin, ajatteli hän maailmanmenosta miten hyvänsä. Ja eikö nerouden ja hulluuden välissä ole vain häilyvä raja?
Levy paras puoli lienee sen ajattomuus ja monipuoliset kappaleet, joissa on korvia hiveleviä kitara melodioita ja pieniä "koukkuja". Kappeleiden pitkä kesto, joka monestikkaan ei kanna hedelmää, ei tässä kuitenkaan luo pitkästymisen tunnetta, kiitos, jo äsken mainitun monipuolisuuden. Ikuinen väittely siitä, kumpaan genreen, Black vai Death -metalliin tämä levytys kallistuu, on lopun saatossa minulle aivan sama. Ainahan tästä toki voi keskustella kaljapullon ääressä.
Kaikessa loistokkuudessaan en vain löydä tästä mitään miinus merkillä varustettua, mikä on sinänsä jo tapaus, kun minusta puhutaan. Ehkä kuitenkin jo kyllästymiseen asti renkutettua Where Dead Angel's Lie:ta, ei enää tule paljoa luukutettua, olihan tämä kipale varmaan jokaisella Nuclear Blastin julkaisemalle kokoelmalla sun muissa aikoinaan.
SUOSITTELEN!
En sano, että tätäkään ei olisi tehty jo aikaisemmin, mutta ei minun mielestäni laadullisesti näin hyvin. Ja väitän myös, että tämä levy on inspiroinut ja tulee inspiroimaan vielä lukemattomia tämän genren bändejä. Eli puhutaan klassikosta jossa on varmasti jokaiselle jotain. Epäilen kuitenkin, että kuka tätä nyt tuoreeltaan kuuntelisi, sanoisi tämän olevan vanhanaikaista. Sitähän se tietenkin nyt jo onkin, koska tätä on ilmestymisensä jälkeen kopioitu luultavasti joka maailman kolkassa, puhumattakaan bändin kotimaasta Ruotsista, jossa näitä apinoijia löytyi joka kaupungista, unohtamatta tietenkään Saksaa. Viimeksi mainitun maan omalaatuiset tai oman juttunsa löytäneet artistit ovat laskettavissa sahurin sormissa. Ja niitähän ei tunnetusti montaa ole.
Bändin nenämies Jon Nödtveidtin+muiden rikolliset teot alanpiireissähän ovat kaikille tutut, joten ei niistä sen enempää. Mutta siitä (hyvästä?) syystä istui Jon tiilessä muutaman vuoden, ja tästä syystä bändiltä ilmestyi seuraava studio levy vasta 2006, minkä hän kirjoitti ja sävelsi käsittääkseni sovittaessaan rikoksiaan. Samana vuonnahan hän sitten päätti oman elämänsä kohtalosta siten, että otti ja pamautti kynttiläkehässä haulikolla itseltään aivot vastakkaiselle seinälle. Oliko se sitten marttyyriä ja legendan hakuista toimintaa, se jää kai arvoitukseksi. Epäilen kuitenkin Nödtveidtillä olleen ihan muita murheita, kuin itse vanhan vihtahousun palvominen, vaikka se relevantti asia herran elämän katsomuksessa taisi ollakkin. Nerokas mies kuitenkin, ajatteli hän maailmanmenosta miten hyvänsä. Ja eikö nerouden ja hulluuden välissä ole vain häilyvä raja?
Levy paras puoli lienee sen ajattomuus ja monipuoliset kappaleet, joissa on korvia hiveleviä kitara melodioita ja pieniä "koukkuja". Kappeleiden pitkä kesto, joka monestikkaan ei kanna hedelmää, ei tässä kuitenkaan luo pitkästymisen tunnetta, kiitos, jo äsken mainitun monipuolisuuden. Ikuinen väittely siitä, kumpaan genreen, Black vai Death -metalliin tämä levytys kallistuu, on lopun saatossa minulle aivan sama. Ainahan tästä toki voi keskustella kaljapullon ääressä.
Kaikessa loistokkuudessaan en vain löydä tästä mitään miinus merkillä varustettua, mikä on sinänsä jo tapaus, kun minusta puhutaan. Ehkä kuitenkin jo kyllästymiseen asti renkutettua Where Dead Angel's Lie:ta, ei enää tule paljoa luukutettua, olihan tämä kipale varmaan jokaisella Nuclear Blastin julkaisemalle kokoelmalla sun muissa aikoinaan.
SUOSITTELEN!
maanantaina, tammikuuta 19, 2009
"...Lapin juntti vetää outoa turpaan, se on liikkeissään arvaamaton..."
Otsikkohan on fakta, mikä pitää paikkansa oli tumma tai vaalea. Varsinkin mitä ylemmäs armasta Lapinmaatamme mennään. Fakta on myös se, että mitä tilaa, sitä myös saa. Tuosta viimeisestä virkkeestä voi jo joku pyörittää päässään, että nyt sieltä tulee sitä typerää rasistista ja suvaitsematonta katkeran Suomipojan tilitystä, mutta erehdytte. Minä vain ihmettelen. Ihmettelen suuresti tätä paisuttelua, minkä osaksi, yllätys yllätys, lehdistö sai taas aikaan. Ehkä syystä, ehkä ei. Eli kyseessähän on nämä paljon porua ja turhaa kohua herättäneet "muukalaisvainot" ja joukkotappelut Kemissä parin viime viikonlopun ajalta.
Tässä tapauksessa on lehdistö toiminut mielestäni vastoin minun yleistä käsitystä. Yleensähän normaalissa käytänössä lehdistö suhtautuu asioihin varsin epäkorrektisti, ja kääntyy yleensä jompaa kumpaa osapuolta vastaan. Niin nytkin, mutta harvinaisenhan juuri tästä ehkä tekee se, että kun nämä turvapaikanhakijat pahoinpitelivät ensin suomalaisia, oli siitä vain muutama hassu kirjoituskoneen painallus paikallisessa sanomalehdessä. Mutta, kun Suomipoika lähti kostoreissulle ja teki saman, oli homma isollaan ja oikein etusivulla useassa eri lehdessä. Yleensähän juuri tämä on päinvastoin. Tietenkin tämä kömpelö "isku" vastaanottokeskukseen auttoi varmasti osaltaan asiaa. Tällä siis viittaan siihen, että yleensähän käy niin, että nämä pakolaisten pienetkin rettelöinnit valtaavat sivut, eikä kuten tässä tapauksessa. Mutta eipä siitä sen enenpää. En tässä ala syyllisiä etsimään, mutta varmaan näihin Suomi vs. Muu Maailma mittelöihin osallistuneiden pitää kaikkien kurkata hieman sinne peiliin ja miksei vähän jopa sen taakse.
Ainahan huhutkin ruokkivat näitä tapauksia. Raiskauksia, pahoinpitelyitä, ryöstöjä ja pienten lasten uhkailuja. Paljon on huhuja liikkeellä maahanmuuttajista. Osassa hitunen totuutta mukana, mutta varmasti osa täysin tuulesta temmattuja. Ja kuten sanottua, tämä on koko maanlaajuinen ongelma, mille ei voida mitään. Tämänhän maahanmuuttovirasto tiedostaa itsekkin, mutta lakisäännösten takia on kädetön. Mikä sitten on syy, että prosentuaalisesti muuhun väestöön nähden, juuri maahanmuuttaja tekee eniten rikoksia?
Nämä ongelmat oli Kemiläisillekkin päättäjillä varmasti tiedossa, kun pakolaisten vastaanottokeskusta näinkin pieneen kaupunkiin oltiin bykäämässä. Vai oliko sittenkään? Ja eikös näitä huonoja esimerkkejä ole. Joensuu tulee ainakin näin tuoreeltaan mieleen. Nämä keskukset ei vain yksinkertaisesti taida sopia pienille paikkakunnille joissa tätä suppeakatseisuutta ilmenee aina eniten. Ja minkä perkeleen takia yleensäkkään Kemiin. Talous retuperällä ja yhä pahemmalta näyttää, ainakin jos työllisyyteen katsotaan.
Jokaisessa Suomalaisessa asuu varmasti hyvällä tapaa pieni nationalisti. Niin minussakin. Ja tätähän ei nyt sitten pidä sekoittaa natsismiin. Yhteistähän näillä ei ole muuta, kuin ensimmäinen kirjain. Eli Suomalaiselle on suurinpiirtein jo koululaitoksesta asti opetettu puolustamaan ja rakastamaan isänmaata. Tässä tuleekin seinä vastaan usealle urpolle. Se suvaitsevaisuus unohdetaan ja ulkomaalainen, oli se veli Venäläinen tai yöntumma Somalian poika, koetaan heti uhaksi. Näinhän se ei välttämättä ole. Mutta tosiseikkahan on, jos ruvetaan rettelöimään, ilmoittautuu Suomipoika varmasti mukaan näihin juhliin. Enkä nyt päällimäisenä tarkoita tätä tapausta, vaan noin yleisesti. Ja tähän soppaan kun sekoitetaan vielä kansallisjuomamme koskenkorva, on tilanne valmis. Joukossa tyhmyys tiivistyy. Mutta kuten sanottua. Minun miekkani pysyy niin kauan tupessa, jos eivät sitten mene ja kajoa minun tuttaviini väkivaltaisesti tai muulla uhkaavalla käytöksellä. Minä en aio kääntää toista poskea, mitä se typerä kirja kehoitti tekemään.
Maassa maan tavalla ja matala profiili. Tämä pitäisi pitää aina mielessä, jopa Suomalaistenkin. Tällä veren nenästä kaivuun ja myrskyn vesilasiin aiheuttaneella konfliktilla on haittavaikutus myös täällä opiskeleville ulkomaalaisille. Pari mätää omenaa pilaa koko sadon (tuo taisi kuullostaa rasistiselta). Eli nekin saavat tästä varmasti osansa, olipa syy sitten kenen tahansa. Valitettavasti.
Tässä tapauksessa on lehdistö toiminut mielestäni vastoin minun yleistä käsitystä. Yleensähän normaalissa käytänössä lehdistö suhtautuu asioihin varsin epäkorrektisti, ja kääntyy yleensä jompaa kumpaa osapuolta vastaan. Niin nytkin, mutta harvinaisenhan juuri tästä ehkä tekee se, että kun nämä turvapaikanhakijat pahoinpitelivät ensin suomalaisia, oli siitä vain muutama hassu kirjoituskoneen painallus paikallisessa sanomalehdessä. Mutta, kun Suomipoika lähti kostoreissulle ja teki saman, oli homma isollaan ja oikein etusivulla useassa eri lehdessä. Yleensähän juuri tämä on päinvastoin. Tietenkin tämä kömpelö "isku" vastaanottokeskukseen auttoi varmasti osaltaan asiaa. Tällä siis viittaan siihen, että yleensähän käy niin, että nämä pakolaisten pienetkin rettelöinnit valtaavat sivut, eikä kuten tässä tapauksessa. Mutta eipä siitä sen enenpää. En tässä ala syyllisiä etsimään, mutta varmaan näihin Suomi vs. Muu Maailma mittelöihin osallistuneiden pitää kaikkien kurkata hieman sinne peiliin ja miksei vähän jopa sen taakse.
Ainahan huhutkin ruokkivat näitä tapauksia. Raiskauksia, pahoinpitelyitä, ryöstöjä ja pienten lasten uhkailuja. Paljon on huhuja liikkeellä maahanmuuttajista. Osassa hitunen totuutta mukana, mutta varmasti osa täysin tuulesta temmattuja. Ja kuten sanottua, tämä on koko maanlaajuinen ongelma, mille ei voida mitään. Tämänhän maahanmuuttovirasto tiedostaa itsekkin, mutta lakisäännösten takia on kädetön. Mikä sitten on syy, että prosentuaalisesti muuhun väestöön nähden, juuri maahanmuuttaja tekee eniten rikoksia?
Nämä ongelmat oli Kemiläisillekkin päättäjillä varmasti tiedossa, kun pakolaisten vastaanottokeskusta näinkin pieneen kaupunkiin oltiin bykäämässä. Vai oliko sittenkään? Ja eikös näitä huonoja esimerkkejä ole. Joensuu tulee ainakin näin tuoreeltaan mieleen. Nämä keskukset ei vain yksinkertaisesti taida sopia pienille paikkakunnille joissa tätä suppeakatseisuutta ilmenee aina eniten. Ja minkä perkeleen takia yleensäkkään Kemiin. Talous retuperällä ja yhä pahemmalta näyttää, ainakin jos työllisyyteen katsotaan.
Jokaisessa Suomalaisessa asuu varmasti hyvällä tapaa pieni nationalisti. Niin minussakin. Ja tätähän ei nyt sitten pidä sekoittaa natsismiin. Yhteistähän näillä ei ole muuta, kuin ensimmäinen kirjain. Eli Suomalaiselle on suurinpiirtein jo koululaitoksesta asti opetettu puolustamaan ja rakastamaan isänmaata. Tässä tuleekin seinä vastaan usealle urpolle. Se suvaitsevaisuus unohdetaan ja ulkomaalainen, oli se veli Venäläinen tai yöntumma Somalian poika, koetaan heti uhaksi. Näinhän se ei välttämättä ole. Mutta tosiseikkahan on, jos ruvetaan rettelöimään, ilmoittautuu Suomipoika varmasti mukaan näihin juhliin. Enkä nyt päällimäisenä tarkoita tätä tapausta, vaan noin yleisesti. Ja tähän soppaan kun sekoitetaan vielä kansallisjuomamme koskenkorva, on tilanne valmis. Joukossa tyhmyys tiivistyy. Mutta kuten sanottua. Minun miekkani pysyy niin kauan tupessa, jos eivät sitten mene ja kajoa minun tuttaviini väkivaltaisesti tai muulla uhkaavalla käytöksellä. Minä en aio kääntää toista poskea, mitä se typerä kirja kehoitti tekemään.
Maassa maan tavalla ja matala profiili. Tämä pitäisi pitää aina mielessä, jopa Suomalaistenkin. Tällä veren nenästä kaivuun ja myrskyn vesilasiin aiheuttaneella konfliktilla on haittavaikutus myös täällä opiskeleville ulkomaalaisille. Pari mätää omenaa pilaa koko sadon (tuo taisi kuullostaa rasistiselta). Eli nekin saavat tästä varmasti osansa, olipa syy sitten kenen tahansa. Valitettavasti.
perjantaina, tammikuuta 16, 2009
Top 100 levyt Nro 99: Burzum - Burzum
Burzum alias Varg Vikernes alias Count Grishnack alias mikä milloinkin. Rakkaalla pyromaanilla on monta nimeä. Tämä nimihän tuli varmasti kaikille tutuksi 90-luvun alun Norjasta lukuisista kirkon poltoista, mutta myös Mayhem kitaristi ja koko Norja -skenen luojan, Euronymouksen murhasta.
Nykyään mies on lusimassa ja tunnetaan ehkä oman aikansa "spedenä", Aasainuskon (skandinaavinen muinaisusko) puolesta puhujana ja kansallissosiallisten aatteiden ihannoijana. Hänen mukaansahan mm. ruskeasilmäiset ihmiset ovat roskaväkeä, joita silmiin katsoessa olisi sama, kun katsoisi persereikää. Vekkuli kaveri siis kaikinpuolin. Joten eipä kummoinen psykologi tarvitse olla, että huomaa tiilenpäiden lukemisen tehneen tehtävänsä miehen psyykkeeseen. Ovat nimittäin aika hilpeää luettavaa miehen nykyiset haastattelut, joissa vahvasti esiintyy jopa ufot.¨
Olipa sitten herran tapulissa lepakoita miten paljon tahansa, nuohan ovat vain ulkomusiikillisia seikkoja ja nykyaikaa. Ja toisaalta varmasti mediankin paisuttelua, joka tavoilleen uskollisena etsii ne pienetkin sensaation aiheet, koska Varg on varmasti yksi Norjan kuuluisimpia rikollisia. Ellei kuuluisin.
Jokatapauksessa Burzumin 1992 julkaistu samaa nimeä kantava esikoinen on Norjalaisen Black Metallin kulmakiviä ja ehdoton klassikko kaikessa rujoudessaan. Levyn hulluutta lähentelevät vokaalit, ontot rumpusoundit ja sahaavat kitarat nivouttavat yhteen mielipuolisen äänimaailman. Vargin omien sanojen mukaan, tämä ei ole Black Metal levy, vaan huono heavy -levy. Tiedä sitten.
Parhaita kappaleita kaiken tämän kauheuden keskeltä on vaikea nimetä mitään tiettyjä biisejä, mutta heikoimmat sitäkin paremmin. Mainittakoon helminä kipakan Trash -riffin omaava War, johon tämä samainen Euronymous eläessään soitti soolon. Myös My Journey to the Stars saa kunniamaininnnan.
Mikään täydellisyyshän tämä ei siis todellakaan ole. Ehkä välillä jopa koominen. Mutta henkilökohtaisten kokemusten kautta, on tämän levyn paikka tässä listassa.
Nykyään mies on lusimassa ja tunnetaan ehkä oman aikansa "spedenä", Aasainuskon (skandinaavinen muinaisusko) puolesta puhujana ja kansallissosiallisten aatteiden ihannoijana. Hänen mukaansahan mm. ruskeasilmäiset ihmiset ovat roskaväkeä, joita silmiin katsoessa olisi sama, kun katsoisi persereikää. Vekkuli kaveri siis kaikinpuolin. Joten eipä kummoinen psykologi tarvitse olla, että huomaa tiilenpäiden lukemisen tehneen tehtävänsä miehen psyykkeeseen. Ovat nimittäin aika hilpeää luettavaa miehen nykyiset haastattelut, joissa vahvasti esiintyy jopa ufot.¨
Olipa sitten herran tapulissa lepakoita miten paljon tahansa, nuohan ovat vain ulkomusiikillisia seikkoja ja nykyaikaa. Ja toisaalta varmasti mediankin paisuttelua, joka tavoilleen uskollisena etsii ne pienetkin sensaation aiheet, koska Varg on varmasti yksi Norjan kuuluisimpia rikollisia. Ellei kuuluisin.
Jokatapauksessa Burzumin 1992 julkaistu samaa nimeä kantava esikoinen on Norjalaisen Black Metallin kulmakiviä ja ehdoton klassikko kaikessa rujoudessaan. Levyn hulluutta lähentelevät vokaalit, ontot rumpusoundit ja sahaavat kitarat nivouttavat yhteen mielipuolisen äänimaailman. Vargin omien sanojen mukaan, tämä ei ole Black Metal levy, vaan huono heavy -levy. Tiedä sitten.
Parhaita kappaleita kaiken tämän kauheuden keskeltä on vaikea nimetä mitään tiettyjä biisejä, mutta heikoimmat sitäkin paremmin. Mainittakoon helminä kipakan Trash -riffin omaava War, johon tämä samainen Euronymous eläessään soitti soolon. Myös My Journey to the Stars saa kunniamaininnnan.
Mikään täydellisyyshän tämä ei siis todellakaan ole. Ehkä välillä jopa koominen. Mutta henkilökohtaisten kokemusten kautta, on tämän levyn paikka tässä listassa.
keskiviikkona, tammikuuta 14, 2009
Flat tire
Niin hieno keksintö, kuin auto onkin, on se myös joskus taloudellisesti raskas painolasti. Nyt kun bensan hinta on jopa siedettävissä hinnoissa, alkaa jotkut muut huolet. Näin varattomalle se tietää syviä lovia lompakkoon ja ennenkaikkea se heittää bensaa vitutushermostoni jo valmiiksi iloisesti roihuaviin liekkeihin.
Käsittääkseni aika moni nainen on nuoruudessaan puljannut hevosten kanssa talleilla ja jopa ratsastanut niillä. Ja jos hevonen alkaa ontua, niille tuskin kukaan on kehottanut antamaan enempi raippaa. Voin olla väärässäkin. Tietoni hevosista(kin), ja määritteet sen käsittelystä ovat melko rajallisia.
Avovaimoni ei ole maininnut (muistaakseni) harrastaneensa hevosia, ainakaan ratsastus mielessä, mutta luulisi järjen jo koputtelevan olkapäällä, jos auto, eli tässä tapauksessa, bensahevonen, haluaa jostain syystä kiertää vain ympyrää. Jotain siellä saattaisi olla ehkä vialla.
Toisaalta naisten kiinnostus auton sielunelämään on suhteellisen harvinaista, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ja kieltämättä on tunnustettava se tosiseikka, että kuulun jossain määrin itsekkin näihin "naisiin", koska tuo joskus jopa viheliäinen nelipyöräinen ei saa aikaan minussa mitään suunnatonta intohimoa. Saati sitten sen korjailu. Sormi menee siis suuhun ja peukalo siirtyy kohti kämmentä melko helposti, kun tekniikka tökkii. Heh! Harrastanhan siis autourheilua.
Sen verran minä kuitenkin tiedän, että tällaisessa tapauksessa herää ensimmäisenä ajatus tyhjästä renkaasta ja pienellä viiveellä myös muita ohjauspuolelle liittyviä teknisiä vikoja. Tässä tapauksessa ensimmäinen, voi kai sanoa onneksi, pitikin paikkansa. Eipä ollut näet renkaassa tietoakaan ilmasta, kun se yksinäisenä, osittain halvaantuneena värjötteli parkkipaikkalla. Onneksi appiukko asuu tien toisella puolella, mikä oli kerrankin positiivinen asia. Muistoissa nimittäin oli, että sieltä ulkopuolelta etäisesti autotallia muistuttavasta tallista saattaisi jonkinlainen manuaalisesti toimiva ilmalaite löytyvän. "Pienehkön" esteradan ja etsiskelyn jälkeen se löytyikin. Kun appiukon käsitys autotallille on sama, kuin auton hansikaslokeron, oli tämä iso saavutus. Eli harvoin siellä hansikaslokerossa enää nykyaikana hanskoja pidetään, vaan kaikenlaista muuta sinne kuulumatonta roinaa, kuten roskia.
Jokatapauksessa sain pienen fyysisen toimenpiteen jälkeen tuon vanhuksen hiissattua huoltoasemalla, eikä mitään vuodon ääniä kuulunut, eikä rengas näyttänyt tyhjentyvän. Eli nyt vain odotellaan. Koska luulenpa, että naapurin pihapoliisi ja sosiaalipsykopaatti renkaan kohtalon minulle varmasti lämpimästi informoi, jos tällainen asia käy ilmi. Itse en viitsi lähteä tuonne päivääni pilaamaan.
Seuraillaan!
Käsittääkseni aika moni nainen on nuoruudessaan puljannut hevosten kanssa talleilla ja jopa ratsastanut niillä. Ja jos hevonen alkaa ontua, niille tuskin kukaan on kehottanut antamaan enempi raippaa. Voin olla väärässäkin. Tietoni hevosista(kin), ja määritteet sen käsittelystä ovat melko rajallisia.
Avovaimoni ei ole maininnut (muistaakseni) harrastaneensa hevosia, ainakaan ratsastus mielessä, mutta luulisi järjen jo koputtelevan olkapäällä, jos auto, eli tässä tapauksessa, bensahevonen, haluaa jostain syystä kiertää vain ympyrää. Jotain siellä saattaisi olla ehkä vialla.
Toisaalta naisten kiinnostus auton sielunelämään on suhteellisen harvinaista, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ja kieltämättä on tunnustettava se tosiseikka, että kuulun jossain määrin itsekkin näihin "naisiin", koska tuo joskus jopa viheliäinen nelipyöräinen ei saa aikaan minussa mitään suunnatonta intohimoa. Saati sitten sen korjailu. Sormi menee siis suuhun ja peukalo siirtyy kohti kämmentä melko helposti, kun tekniikka tökkii. Heh! Harrastanhan siis autourheilua.
Sen verran minä kuitenkin tiedän, että tällaisessa tapauksessa herää ensimmäisenä ajatus tyhjästä renkaasta ja pienellä viiveellä myös muita ohjauspuolelle liittyviä teknisiä vikoja. Tässä tapauksessa ensimmäinen, voi kai sanoa onneksi, pitikin paikkansa. Eipä ollut näet renkaassa tietoakaan ilmasta, kun se yksinäisenä, osittain halvaantuneena värjötteli parkkipaikkalla. Onneksi appiukko asuu tien toisella puolella, mikä oli kerrankin positiivinen asia. Muistoissa nimittäin oli, että sieltä ulkopuolelta etäisesti autotallia muistuttavasta tallista saattaisi jonkinlainen manuaalisesti toimiva ilmalaite löytyvän. "Pienehkön" esteradan ja etsiskelyn jälkeen se löytyikin. Kun appiukon käsitys autotallille on sama, kuin auton hansikaslokeron, oli tämä iso saavutus. Eli harvoin siellä hansikaslokerossa enää nykyaikana hanskoja pidetään, vaan kaikenlaista muuta sinne kuulumatonta roinaa, kuten roskia.
Jokatapauksessa sain pienen fyysisen toimenpiteen jälkeen tuon vanhuksen hiissattua huoltoasemalla, eikä mitään vuodon ääniä kuulunut, eikä rengas näyttänyt tyhjentyvän. Eli nyt vain odotellaan. Koska luulenpa, että naapurin pihapoliisi ja sosiaalipsykopaatti renkaan kohtalon minulle varmasti lämpimästi informoi, jos tällainen asia käy ilmi. Itse en viitsi lähteä tuonne päivääni pilaamaan.
Seuraillaan!
maanantaina, tammikuuta 12, 2009
Armageddon?
Tammikuu lähenee puoltaväliä ja aamulla oli Esteri raottanut perseen, eli ulkona tuli vettä kuin saavista. Eipä muistu kyllä äkkiseltään mieleeni moista tapahtuneen minun eläessäni keskellä synkintä talvea. Se kaikkien viherpiipertäjien ja puunhalaajien kyllästymiseen asti hehkuttama ilmastonmuutos on nyt totisinta totta perkele. Nyt se saatanan maailmanloppu siis tulee.
Jos näitä kaikenmaailman hihhuleita ja muita perseilijöitä on uskominen, saapuu maailmanloppu 21.12 2012. Toisinsanoin Maya -kalenterin, Nostradamuksen (yllättäen) ja joidenkin tulkintojen mukaan, jopa Raamatun sanassa sanotaan maailman lakkaavan olemasta tuona päivämääränä. Raamattuhan kertoo tietenkin tasan tarkkaa sen, mitä haluatkin sen kertovan. Eli tulkinnasta riippuen, se kertoo kaiken tulevasta, menevästä ja kielikuvan/metaforan jokaiseen vitsaukseen. Tämähän on kaikille tuttua. Itseasiassa horoskoopithan perustuvat juuri samaan, tosin säilyttäen viihdearvonsa, jota raamatussa ei ole. Eli niitä kieltämättä ovelia verbaaliakrobaattisia sepityksiä Venuksen ja Anuksen asennosta pystyy pyörittämään päässään joskus jopa ihan uskottaviksi.
Anyway! Hip hip ja hurraa! Tässähän pitää alkaa jo askartelemaan sellaista hassun hauskaa foliohattua, joka päässä voi sitten tuona kyseisänä päivänä odotella sitä meteoriittia/vedenpaisumusta/räjähdystä/kommunistinatsi ufoja. Vai olisiko se jopa itse Belzebub?
Ihmettelenpä kuitenkin, kuinka ihminen voi tietää tuon päivämäärän, varsinkin, kun ihminen itse on luonut koko päivämäärä järjestelmän. Eli eiköhän tässä mennä ihan luonnonlakien ja luonnollisen evoluution mukaan kohti loppua, mikä tuskin on juuri tuolloin.
Tunkekaahan siis hihhulit ne raamatut ja muut kalenterit takaisin sinne, mihin päivä ei paista. Se on näet sitten myöhäistä, kun se ei enää paista.
Jos näitä kaikenmaailman hihhuleita ja muita perseilijöitä on uskominen, saapuu maailmanloppu 21.12 2012. Toisinsanoin Maya -kalenterin, Nostradamuksen (yllättäen) ja joidenkin tulkintojen mukaan, jopa Raamatun sanassa sanotaan maailman lakkaavan olemasta tuona päivämääränä. Raamattuhan kertoo tietenkin tasan tarkkaa sen, mitä haluatkin sen kertovan. Eli tulkinnasta riippuen, se kertoo kaiken tulevasta, menevästä ja kielikuvan/metaforan jokaiseen vitsaukseen. Tämähän on kaikille tuttua. Itseasiassa horoskoopithan perustuvat juuri samaan, tosin säilyttäen viihdearvonsa, jota raamatussa ei ole. Eli niitä kieltämättä ovelia verbaaliakrobaattisia sepityksiä Venuksen ja Anuksen asennosta pystyy pyörittämään päässään joskus jopa ihan uskottaviksi.
Anyway! Hip hip ja hurraa! Tässähän pitää alkaa jo askartelemaan sellaista hassun hauskaa foliohattua, joka päässä voi sitten tuona kyseisänä päivänä odotella sitä meteoriittia/vedenpaisumusta/räjähdystä/kommunistinatsi ufoja. Vai olisiko se jopa itse Belzebub?
Ihmettelenpä kuitenkin, kuinka ihminen voi tietää tuon päivämäärän, varsinkin, kun ihminen itse on luonut koko päivämäärä järjestelmän. Eli eiköhän tässä mennä ihan luonnonlakien ja luonnollisen evoluution mukaan kohti loppua, mikä tuskin on juuri tuolloin.
Tunkekaahan siis hihhulit ne raamatut ja muut kalenterit takaisin sinne, mihin päivä ei paista. Se on näet sitten myöhäistä, kun se ei enää paista.
lauantaina, tammikuuta 10, 2009
Top 100 levyt. Nro:100 Megadeth - Countdown To Extinction
Vaikka itse Mustaine on kuuleman mukaan oikutteleva kusipää, joka ei ilmeisesti koskaan päässyt yli siitä, että sai monoa muinoin eräästä Metallica orkesterista, ei se laske tämän levytyksen saanutta mainetta ja kunniaa jota se sai osakseen. Ja kun herra on vielä avoimesti myöntänyt, ettei omista hirveitä muistikuvia tämän levyn luomisprosessista, on kaikki klassikon ainekset hyppysissä. Taisipa mies uhota huume pöllyissä tehneensä vuosisadan levyn. No, ehkei nyt kuitenkaan, mutta kyllähän tämä pyyhkii lattiota varsinkin Metallican myöhemmällä tuotannolla.
Kokonaisuutena tämä on harvinainen levy, jos mittapuuna on se, että onko levyssä huonoa kappaletta. Tässä ei varsinaista heikkoa lenkkiä nimittäin ole, jos ei Sweating Bulletsin ärsyttävää alkua lasketa. Ainoa heikko lenkki Megadethissä on aina ollut Mustainen laulu, joka sekään nyt ei varsinaisesti ärsytä. Jakaa toki mielipiteet.
Hyviä puolia sensijaan onkin enempi. Tuoreen kuuloiset soundit, tarttuvat biisit ja ne nykyajan "triggaamiset" loistavat poissaolollaan. Kaikin puolin hyvää soitantaa josta Mr.Mustaine jaksaa edelleen joissain haastatteluissaan muistuttaa. Harmi sinänsä, että Megadeth (Mustaine) makaa nyt siinä jamassa missä makaa. Eli aikamoista tuherrusta on suollettu tämän tuotoksen jälkeen, vaikka mainio levy oli tämän jälkeläinenkin, eli Youthanansia. Ja asiaa tuskin auttaa Daven loukkaantuminen ja se, että 10 vuoden heroiini sekoilut on takana. Vähemmästäkin pää pehmenee. Eli Dear Dave. Ei muuta kuin hepoa ränniin ja ala tekemään jälleen taidetta.
Kun jonkun levytyksen jälkeen on Kemijoessa virrannut vettä 16 vuotta, ja levy kuullostaa edelleen suhteellisen hyvältä, on silloin aiheellista päästä minun kunnialistalle. Eli kyllä tämä maistuu aina silloin tällöin pikku nousussa? Vai mitä sanoo tähän Nnärvi?
LEVYN HELMET:
-Skin O' My Teeth: Reipas rykäisy heti kärkeen.
-Symphony of Destruction: Myönnettäköön, että hieman jo loppuun soitettu. Biisin soolo (Friedman) muuten valittiin 1992 vuoden sooloksi. Ihan näin nippelitietona mainittakoon.
-Countdown to Extinction: Nimibiisi ja mielestäni paras Megadeth kappale ehkä ikinä. Omistaa tarttuvan basso "nippailu" kertosäkeen takana.
Kokonaisuutena tämä on harvinainen levy, jos mittapuuna on se, että onko levyssä huonoa kappaletta. Tässä ei varsinaista heikkoa lenkkiä nimittäin ole, jos ei Sweating Bulletsin ärsyttävää alkua lasketa. Ainoa heikko lenkki Megadethissä on aina ollut Mustainen laulu, joka sekään nyt ei varsinaisesti ärsytä. Jakaa toki mielipiteet.
Hyviä puolia sensijaan onkin enempi. Tuoreen kuuloiset soundit, tarttuvat biisit ja ne nykyajan "triggaamiset" loistavat poissaolollaan. Kaikin puolin hyvää soitantaa josta Mr.Mustaine jaksaa edelleen joissain haastatteluissaan muistuttaa. Harmi sinänsä, että Megadeth (Mustaine) makaa nyt siinä jamassa missä makaa. Eli aikamoista tuherrusta on suollettu tämän tuotoksen jälkeen, vaikka mainio levy oli tämän jälkeläinenkin, eli Youthanansia. Ja asiaa tuskin auttaa Daven loukkaantuminen ja se, että 10 vuoden heroiini sekoilut on takana. Vähemmästäkin pää pehmenee. Eli Dear Dave. Ei muuta kuin hepoa ränniin ja ala tekemään jälleen taidetta.
Kun jonkun levytyksen jälkeen on Kemijoessa virrannut vettä 16 vuotta, ja levy kuullostaa edelleen suhteellisen hyvältä, on silloin aiheellista päästä minun kunnialistalle. Eli kyllä tämä maistuu aina silloin tällöin pikku nousussa? Vai mitä sanoo tähän Nnärvi?
LEVYN HELMET:
-Skin O' My Teeth: Reipas rykäisy heti kärkeen.
-Symphony of Destruction: Myönnettäköön, että hieman jo loppuun soitettu. Biisin soolo (Friedman) muuten valittiin 1992 vuoden sooloksi. Ihan näin nippelitietona mainittakoon.
-Countdown to Extinction: Nimibiisi ja mielestäni paras Megadeth kappale ehkä ikinä. Omistaa tarttuvan basso "nippailu" kertosäkeen takana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
