Ahdin määrää tahdin

Suopunki ralli 2009 on sitten kurvailtu. Maaliin taaperrettiin sijalle 14, mutta eipä jäänyt kerrottavaa tuleville sukupolville. Auton ahtopaineiden katoaminen heti ensimmäisellä pätkällä löi jo sinetin koko päivälle, ja eroa kärkeen tuli varttia vaille viikko. Toimivalla autolla olisi tullut kevyesti kympin sakkiin. Muutoin tunnelma oli varsin leppoisa. Suuta pieksettiin suuntaan jos toiseen. Tällaista sen pitäisikin olla.

TIIVISTÄ TUNNELMAA JA TOHINAA JASKAN JA JARIN AUTON YMPÄRILLÄ


EK 3


Perkeleen hienot tiethän siellä oli, ja tämänvuotisen tunturi rallin ajaneilla oli tietty etu, koska samat pätkät ajettiin läpi, ja vielä samaan suuntaan. Eli vanhat spooritkin vielä tienpohjasta löytyi. Kieltämättä sen ensimmäisen erikoiskokeen viimeiset 4-5km olisi huoletta voinut jättää ajamatta. Tie oli kai tarkoitettu lähinnä off-road autoille, eli rallin kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä. Kakkospätkä oli perinteinen metsäautotie ilman sen kummempia kommervenkkejä. Mutta kolmonen oli pirun hieno korkeuseroineen ja ylityksineen. Viimeinen tulikin jo pieni pilke silmäkulmassa jutellen jo niitä näitä.



Katsotaan nyt mikä sitä autoa riivaa ja nuollaan haavat. Kesällä on sitten taas toiset tohinat, ja toivottavasti sitä tohinaa kuuluu myös konepellin alta.

Top 100 levyt Nro 92: Children Of Bodom - Hatebreeder

Jos Children of Bodomin tuotannosta pitäisi nimetä SE albumi, tämä voisi olla sellainen. Bodom järven penikathan jakaa kuulijakuntaa moneen eri kastiin. Yleensähän tämä orkesteri tituleerataan ammattikoulu heviin tai einiin -true kamaksi, jota kaikkien puritanistien tulee välttää ja vihata. Osa taas kuuntelee Bodomia lähinnä soittajien teknisen suorittamisen takia. Mikäs siinä, taitavia muusikon retkuja ovat kaikki. Itse ehkä kuulun tähän jälkimmäiseen, vaikka en sen järjettömän tilutuksen ystäväksi itseäni laskekkaan. Ja onhan niillä perkeleen tiukkoja biisejä lähes joka albumilla, mutta tämä on näistä kokonaisuutena ehkä paras ja minun soittimessani eniten viihtynyt. Ei tosin pitkiin aikoihin.

Tämä järjestyksessään toinen Bodom -levy loi ehkä sen tyylin ja linjan josta yhtye tänä päivänä tunnetaan maailmalla. Eli tilutusta, kitara -melodioita, tarttuvia kertösäkeitä ja vielä lapiollinen tilutusta. Ensimmäinen levytys "Something Wild" oli ehkä vielä Bodomin mittapuulla aika hakemista, vaikka varsin kypsältä sekin jo osittain vaikutti. Tätä nyt syynissä olevaa Hatebreeder -albumia seurannut "Follow the Reaper" oli mielestäni kokolailla heikoin esitys, jos tätä uusinta ei lasketa. Bloodrunk nimeä kantava uutukainen kun mielestäni keskittyi olemaan jopa turhamaisen yksinkertainen ja näin ehkä jenkki markkinoille suunnattua (myyvämpää) metalcore paskaa. Vai onko kitaristi/laulaja Laihon melodia -suoni tyrehtynyt?

Soundin puolesta tämä on ehkä turhankin puhdas, jos vertaa esim. Hate Crew Deathroll:in junttasoundiin. Eli siinä mielessä parannettavaa jäi. Materiaali antaisi nimittäin ehdottomasti periksi aggressiivisemmalle ja jykevämmälle soundille. Eli miinukset siitä miksaaja Mikko Karmilalle.

Entäpä ne parhaat virret tällä levyllä. Huonoa biisiä ei ole, mutta kohokohdiksi mainitsisin ainakin kakkosbiisi, Silent Night, Bodom Night ja levyn päättävä hämyisesti alkava Downfall, mikä on minun arvosteluasteikossa se paras Bodom -biisi yhdessä Needled 24/7 kanssa.

Pientä nippelitietoa:

- Ensimmäisen kappaleen "Warheartin" puhe intro on elokuvasta Amadeus.

- Japanin bonus kappeleena on Stone -klassikko "No Commands". Sinällänsä hauska yhteensattuma, että Stone kitaristi Roope Latvala liittyi bändiin myöhemmin. Kova kitaristi hänkin.

Väsäystä ja näpertämistä.

Jassoo! Ensi viikonlopun kisa lähestyy ja kausi alkaa sen jälkeen olla taputeltu.
Tämä kausi minun osaltani typistyi siis kahteen kisaan talven osalta. Eli Kemiin ja tähän tulevaan Suopunki ralliin. Ainakin näillä näkymin. Toki eihän sitä kesästä vielä tiedä.
Paljon on mahdollista, että ympyrä sulkeutuu myös täysin, koska homma aloitettiin samaisesta kisasta vuonna 2003. Paljon on siis nähty, mutta ei koettu. Lukuisia keskeytyksiä, mutta myös muutama onnistuminen. Ainoastaan tuleva ja vallitseva rahatilanne tulee siis astumaan myös tämän ainoan harrastuksen varpaille kokopainollaan. Muutenhan tätä päristelyä kyllä mielellään jatkaisi. Eikä tilannetta helpota ainakaan ensi vuoden sääntömuutokset, jotka tekevät mukavan reijän harrastajan lompakkoon. N. 1000-1200 euroa per sierainpari. Kiitos autourheilun kattojärjestön.
Toki turvallisuuteen tulee ja pitääkin satsata, mutta kohtuus niissäkin. Tosin on aina verrattavissa, että auton suorituskyvyn lisäämiseksi ollaan tuo summa valmiita maksamaan miltei heti. Mutta...

Eli varmaan tämä loppuviikko menee tallissa, yms...paskan jauhannassa. Tänään ilmeisesti jotain "säätöä" tietokoneella. Tämä on perkele nykyaikaa!

...niin! Ja kun vielä sunnuntaina ajetaan ralli sprinttiä samalla suunnalla, on viikonloppu sopivan täynnä pakokaasua. Arvoitukseksi jää, pitääkö tässä jäädä Kemijärven korpimaisemiin ihan yöksi. Hullujen hommaa mahtanee olla se. Senhän tietää varmuudella, miten siinäkin käy, jos tämä toteutuu. Etsin siis kuumeisesti kyytiä lauantain jälkeen kotiin, kun edelleenkään ei ole sitä rahaa. Mutta katellaanpa keväämmällä!

PS. Meidän kilpailu numero viikonlopun kisassa on muuten, ei enempää eikä vähempää, kuin nro: 88! Niin, että 88 vain kaikille. :)

Pihabongari

Olen jo pari päivää pihapoliisin tavoin bongaillut ulos. Eipä näy enää naapurin alkuasukasta, juntteuden perikuvaa ja sosiaalipsykopaattia pihalla käyskentelässä ihmisten ilona. Hienoa. Hän on nimittäin muuttanut. Henkilökohtainen ulkonaliikkumiskielto voitanee siis ainakin asteittain kumota. Merkit tähän muuttoa koskevaan ilouutiseen ovat ainakin vahvat. Peräkärryllä rahdatun tavaran määrä ja ikkunoista poistetut verhot ovat ainakin hyviä viitteitä.

Jotain elämää suurempaa on siis sittenkin olemassa, koska huutoihini ja rukouksiini on vastattu.

Pohjimmiltaan hän taisi kuitenkin olla hyväsydämminen ja yksinäinen ihminen. Muutamana aamuna hän jopa aamuvarhaisella kolasi lumet pois jopa meidänkin auton ympäriltä ja avulias oli noin muutoinkinkin (havaitsenko tässä nyt itsessä pientä sympatiaa tätä mieltäni piinannutta henkilöä kohtaa?). Mutta sen turpansa olisi voinut pitää kiinni. Siihen se aina jostain pelmahti paikalle ja sepitti juttujaan lähes joka kerta kun ulos uskaltauduit. Se oli siis ihan oikeasti välillä niin rasittavaa, että ärräpäitä sivaltelin ääneen mennessäni. Ja ne mukamas hauskat puujalka -vitsit. Aaaarggghhh! Niistä "vitseistä" päätellen olisi voinut olla teekkari tai jotain. Mutta eipä tainnut olla. Pikemminkin päinvastoin.

Tänään olisi kai tiedossa vaihdelaatikon asennusta. Ensi viikolla kun pitäisi talvikausi päättää perinteisessä Suopunki rallissa Kemijärven maisemissa. Eli hikinen ehtoo tiedossa. Minähän en tunnetusti näihin menoihin osallistu, peukalon sijainti kämmenessä kun on mitä on. Keskityn sensijaan näperrykseen ja suun soittoon kaljan lipityksen ohessa. Jonkun sekin rooli on otettava.

Top 100 levyt. Nro 93: Darkthrone - Transylvanian Hunger

Kun puhutaan ns. Black Metallin toisesta aallosta, puhutaan yleensä yhtyeistä: Burzum, Mayhem, Immortal, Satyricon, Darkthrone, jne jne. Ja vain Norjan osalta. Tuosta pirun riivaamasta porukasta pari ensimmäisenä mainittua myi varmaan levyjä osaksi ulkomusiikillistenkin seikkojen takia, vaikka kovia levyjä kumpainenkin teki.

Näistä Norjalais akteista Darkthrone tuli kuuluisaksi ennemminkin musiikkinsa takia, mistä lopulta kehittyi koko genren yksi tärkeimmistä vaikuttajista. Ainakin, jos puhutaan puhtaasti soundista, mikä on tänäkin päivänä ehkä se jäljitellyin. Sirkkelin lailla sahaavat kitarat ja näiden sulosointujen tuomat toistoon rakentuvat riffit ovat ilkeän kuuloista kuunneltavaa edelleenkin ja varsinkin tällä levyllä löytyy toistoa ehkä enemmän, kuin muilla levytyksillä. Tämän luulisi puuduttavan, mutta se ehkä tuokin esiin vain sen rujon kauneuden, mitä Black Metal voi parhaimmillaan olla. Joissain yhteyksissä on jopa väitetty, että tämä karu soundi tähän ja Under the Funeral Moon levylle olisi syntynyt puhtaasti tuurilla, joka johtui vähäisestä studioajasta ja tietenkin rahasta. Otappa näistäkin perseilyistä nyt selvää. Saattaa olla sitä kateellisten panetteluakin, mitä vahvasti epäilen, mutta kyllähän tässä on varhaiset Beheritit kuunneltu hyvin läpi. Vittuakos noista. Mielestäni tämän levyn jälkeen bändi syyllistyi siihen surullisen kuuluisaan itsensä apinointiin, nykyisestä puunhalailusta ja telttailu teemoista puhumattakaan. Panzerfaust meni vielä, vaikka Nocturno Culto sen kiljupäissään laulaa luikauttikin.



On perkeleen vaikea nimetä niitä Darkthrone levytyksiä, mitä tälle listalle kelpuuttaisin. Pieni visio siitä on, mutta aika näyttää. Tämä on yksi ja Under the Funeral Moon on se toinen, mikä on mielestäni ehdottomasti paras. Siitä myöhemmin.

Pientä nippelitietoa kyseisestä äänitteestä.

-Varg Vikernes sanoitti 4 viimeistä biisiä tälle levylle. Eli jotain yhteyksiä sinne "alamaailman" porukkaan oli.

-Osassa painetuista levyn takakansista lukee muuten teksti: Norsk Arysk Black Metal, ja osassa pelkästään True Norwegian Black Metal. Osassa taas molemmat. Tuo ensin mainittu lausahdus jättää tuskin mitään epäselvyyksiä. Eli levyn kannessa Fenrizin kädessä oleva kynttilänjalka on tuskin se juutalaisten käyttämä Menora, vai millä nimellä se nyt kulkeekaan.

Kohokohtia elämästäni 13.-17.3 2009

Vallan tomerana ja tiitteränä olen alkuviikon päivät ollut. Kaikkea pientä tuherrusta ja asioiden hoitoa on ollut rästissä jo pitkään. Syytä tähän saamattomuuteen ei ole löytynyt, vaikka olen siitä keskenäni käynyt pitkiä pohdiskeluja. Ja tämän pohdiskelun aikana näistäkin olisi jo puolet tehtynä.
Ilmeisesti tämä tiettyihin arkisiin kaavoihin kangistuminen lamaannuttaa aivoni, ettei mitään päiväjärjestyksestä poikkeavaa viitsi tehdä. Eikä jaksa. Tapaushan viittaa legendaariseen ja ainaiseen kesämökin maalamis, tai vaihtoehtoisesti sen katon korjaamis -dilemmaan. Siis jos olisi kesämökki. Eli Talvella ei voi, kesällä on liian kuuma, eikä sateella pysty.

Tämän alkuviikon olenkin sitten tuhlannut "kallisarvoista" aikaani muutamaan arkiseen askareeseen ja yrittänyt ottaa itseäni hellästi niskasta kiinni. Pankissa käyntiä, koulutukseen hakupapereiden täyttelyä, digiboxin päivitystä yms. Tulevaan Suopunki ralliinkin saatiin vihdoin osallistumispaperit lähetettyä. Ihan siis vain 15-20min. vieviä perus juttuja olen siis järjestellyt. Näistäkin pienistä askareista suurinosa hoitui kätevästi nostamatta ahteria tästä, misssä tälläkin hetkelle istun. Eli nenä kiinni näyttöpäätteessä. Mitään mahdottomia fyysisiä ponnisteluja ei siis tarvittu. Jostain syystä, kun oli töissä, nämä ihan normaali toimet tuli hoidettua aina automaattisesti. Vielä muutamia sähköposteja sinne sun tänne, ja alkaisivat nämä pienet päänvaivat niiltä osin olla kunnossa. Muistaakseni.

Viikonloppu vierähti oikeastaan lähinnä laiskotellessa ja olutta lipitellessä. Tosin baarien ilmapiiriä en käynyt haistelemassa. Niin, ja viskiäkin tuli juotua, ja vielä ihan pullonsuusta, koska laiskuutani en jaksanut vaappua keittiöön asti.

Nopealla analyysillä toimettomana olo tekee siis ihmisestä laiskan ja juopon. Vain lapset ja rahatilanne estävät tuon jälkimmäisen mätäpaiseen syntymisen. Ja toisaalta ei enää edes jaksa. Ainakaan kahta päivää enempää.

PS. Sunnuntaina tuli muuten haettua pizzaa ihan Torniosta saakka erään ystävä pariskunnan neuvosta. Karvakourathan siellä (yllättäen) lämää väänsi, mutta maha meni järjen edelle. Kieltämättä makuelämys ei vienyt kieltä perseeseen, mutta tämä Italialaisen keittiön tuote täyttäisi yhden lestadiolais -perheen tarpeet. Vai mitäpä sanotte tästä alla olevasta valokuvasta. Tuo pieni valkea tuossa keskellä, on tulitikku rasia. Kohtuus pitäisi olla kaikessa, mutta pienehkö kielimuuri tarjoilijan ja asiakkaan välilä ei tuonut ihan toivottua tulosta aterian koosta ja ongelmia tuotti myös krapulan tappajan ahtaaminen autoon.

Sinä ja Mr.Nobody ovat nyt ystäviä

Tänä päivänä kaikki sosiaalinen kanssakäyminen käydään hyvin pitkälti internetin välityksellä. Kovinta addiktiota monille aiheuttaa varmastikkin Facebook. MySpace, IRC-galleriat ja messengerit ovat auttamattomasti "lastseasonia". Näiden ohjelmien kauttahan on varsin helppo jauhaa paskaa ja vittuilla ei niin tärkeiden asioden tiimoilta. Helppoa ja vaivatonta.

Kieltämättä esim. Facebookilla on puolensa, mutta on myös se toinen puoli. Se mikä minua nyppii tässä verkostoitumis ohjelmassa on täysin ventovieraitten kaveraamiset ja yms. paskanjauhannat. Ihmettelen suuresti sellaisia asteikolla nolla olevia ihmisiä jotka suuressa uskossa luulevat olevansa jonkun ystäviä, joita ne eivät edes todellisuudessa ole.

Pieni esimerkki. Törmäsin kaupassa erääseen vanhaan koulukaveriin, joka oli liittänyt minut kaverikseen, ja jonka pyynnön minä hyväsydänmyyttäni olin hyväksynyt. Jostain syystä tämä facebook "ystävä" ei edes tervehtinyt parista selvästä yrityksestä huolimatta. Siis mitä vittua? Ja onha näitä muitakin ns. ystäviä. Siis miksi vitussa minun pitäisi olla kenenkään idiootin kaveri, jota olen ehkä joskus saattanut tempaista kännissä nekkuun tai yrittänyt kenties samaisessa tilassa erehdyksissäni iskeä pimperon toivossa. Säälittävää toimintaa. Niin minulta, kuin vastapuolelta.

Pieni esimerkki osa II. Nämä idioottimaiset "kuinka hyvin tunnet ystäväsi?" -kyselyt. Miten vitussa joku tuntematon, jonka kanssa olen muistaakseni kerran vaihtanut kaksi sanaa, ja nekin taisivat yhtään liioittelematta olla päivää ja näkemiin, tehdä sellaisia? Perkele ja kakskertaa! Menisi veikkaustoimistoon lottoamaan. Yhtä suuri on todennäköisyys voittaa, kuin tietää mitään vieraasta ihmisestä.

Mutta jotain positiivista kuitenkin. Ihan mukava on ollut vaihtaa kuulumisia sellaisten ihmisten kanssa joita ei ole vuosikausiin nähnyt, saati sitten mitään kuullut. Tässäpä ne hyvät puolet taisi ollakkin.

Taidampa tehdä pienen puhdistuksen tuonne omaan profiiliin kännipäissäni. Ehkä jopa jo tänään.

Mutta annetaanpa ylikomisario Rauno Repomiehen kiteyttä tämä asia. Pätkä on Pasila Tv-sarjasta. Aika huttua, mutta nämä Repomiehen sekoilut on parhautta.

Führerbunkerissa tapahtuu

Nina Mikkosen vertaukset päivähoidosta ovat käyneet toteen. Ei ihme, että valtakunnan johtaja on nyreissään.

Jos joku ei ole asiasta kartalla, niin valaistaan hieman. Nina(juuri se Timo T.A Mikkosen vaimo) esitteli ylväästi, että päiväkoti järjestelmä on Suomessa verrattavissa natsisaksan aikaisiin toimintoihin. Enpä esitelmöi enempää. Video puhukoon puolestaan. Pätkähän on Perikato elokuvasta. Kieltämättä hyvä pätkä. Sekä itse pääteos ja tämä parodioitu pieni otos.



Että näin!

Olemisen sietämätön keveys

Vitutus on tänä päivänä muodikasta. Kaikkia vituttaa. Talous vituttaa, Vanhasen aivopierut, elikkäs eläkepäätös vituttaa. Taantuma vituttaa, tanssii tähtien kanssa vituttaa. Vitutus vituttaa. Vitutus on ehkä sanana menettänyt täysin painoarvonsa, ja siitä on tullut meidän jokapäiväiseen sanavarastoon kuuluva hokema. Ei näin. Mielestäni vitutukselle pitää aina löytyä konkreettinen syy. Jokin hetkellinen kotelon nurin niskoin saava tilanne tai vastaava pitempi aikainen ärsyttävä mielipaha, jolle ei ole mitään tehtävissä. Lievemmällä vitutukselle pitäisi keksiä oma sanansa. Niin saatana!

Minuakin vituttaa, olen siis muodikas. On vituttanut jo aika pitkään. Ehkä liiankin pitkään, alkaa nimittäin pääkoppa olemaan jo aika turta kaikille vastoinkäymisille, että vitutus on jo arkipäivää ja kuuluu pakollisiin ruumiintoimintoihin siinä missä kuseminen. Vaikka vitutus onkin ihmismielen henkinen toiminto, se alkaa pitkällä aikavälillä muodostua myös fyysiseksi.

Kun kerran päästiin aiheeseen, niin nyt ei oikeastaan vituta mikään, koska ei edes ole mitään mikä vituttaisi. Töitä ei ole edelleenkään näköpiirissä ja talouteni romahtaa ensi kuussa täydellisesti. Tähän on valmistauduttu ja tuudittauduttu jo pitkään, että mitään ei ole tehtävissä. Eli n.700€ on vähempi kulutettavaa ruokaan ja muuhun talouden ylläpitoon lähiaikoina. On kai tultu tilanteeseen, että on nieltävä ylpeytensä purematta, ja on aika kävellä lakki kourassa lievässä kumarassa sosiaalitoimiston luukulle. Sieltähän tuskin mitään irtoaa. Pitäisi kai alkaa aktiivijuopoksi, että sieltä jotain, edes pieniä almuja saisi. Ja katso! Johan tässä vallan rupesi vähän jo vituttamaankin.

Keskivaikea masennukseni on pikku hiljaa voitettu kanta. Joskin niitä mustia hetkiä on vielä ajoittain, mutta kun tieto siitä kaikesta paskasta mitä lähi tulevaisuus tuo tullessaan, ei sitä enää jaksa surkutella. Olen siis ikäänkuin käsitellyt ja kärsinyt vitutukseni valmiiksi. Mitään kun ei voi muuttaa, eikä tekemättömiä saa tehdyksi. Kieltämättä tämä lievä erakoituminenkin on antanut minulle paljon. On kerrankin ollut aikaa ajatella mukamas syvällisiä, mitä ei ehkä aiemmin ole tullut paljoa harrastettua. Korkeintaan kuningas alkoholin voimalla aamun pikkutunneilla. Jotain on siis opittu, ja tietyt mielipiteet joista ei välttämättä ole ollut täysin sinut, eikä kartalla, ovat vahvistuneet.

Onhan tässä sentään vielä hyvin pieni oljenkorsi, että voisi jopa työllistyä, verkkoja on siis vedessä. Mutta kun kaikilla on paskat jo valmiiksi housussa tämän taloudellisen taantuman johdosta, ei kukaan tee mitään hätiköityä eikä palkkaa henkilökuntaa, vaikka siihen olisi tarvettakin. Kieltämättä teollisuus on aikamoisessa aallonpohjassa, eli niiden suhteen voi työllistymisen pienetkin toiveet heittää laskiämpäriin.

Tässä minä rustaan taas tänne jo tuhanteen kertaa samoja asiota. Taidan alkaa nyt kirjoittamaan noita yhteishaku papereita, vaikkakaan mielikuva ammattikoulun tupakkakopilta 16-vuotiaitten räkänokkien kanssa keskustelu mopojen kaasuttimista ei kauheasti kiehdo, on kuitenkin nyt se otollisin aika opiskella, koska en usko, että tämä maailmantalous kohenee. Ei ainakaan pariin vuoteen.

PS: Varg Vikernes on sitten päässyt ehdonalaiseen. Täytynee juhlistaa tämän sekopään paluuta kuuntelemalla Burzumia joku paha päivä alkoholin voimakkaalla vaikutuksella.

BLACK SPELL OF DESTRUCTION!!!

Top 100 levyt Nro 94: Horna - Envaatnags Eflos Solf Esgantaavne

Horna orkesteri tarjoaa varsin rujoa kotimaan lyriikoilla varustettua primitiivistä ja alkukantaista Black Metallia joka ei petä tämän tyylilajin uskoutuneita.
Pitkänlinjan bändi on mönkinyt ja viihdyttänyt underground, ja miksei muitakin piirejä jo varsin pitkään. Since 1995. Kuitenkin tämä 2005 ilmestynyt tekele oli tuohon mennessä vasta neljäs täyspitkä. Muita virallisia ja vähemmän virallisia hengentuotteita olikin sitten syntynyt enemmälti. Kaikkiaan 23, johon laskettuna splitit ja demot. Eli varsin tuottelias orkesteri kaikenkaikkiaan. Tähän päivään mennessä on tuotanto kasvanut kolmella täyspitkällä ja 12 muulla äänitteellä, eikä loppua ole näköpiirissä.



Itse bändi on varsin sekalainen seurakunta. Pääperkele Shatraug vaikuttaa melkeinpä joka toisessa suomalaisessa Black -aktissa ja Mynni Luukkaisen (Nyk.Kitara) saavutuksia Sotajumalan ja lukuisten muiden bändi virityksien edesottamuksia on ihan turha tässä alkaa edes tarinoimaan. Kiireisiä miehiä jokatapauksessa.

Uusi "laulaja" Corvus, joka vaikuttaa ainakin Searissa, tekee muuten tällä levyllä debyyttinsä täyspitkien saralla ja korvaa Nazgulin, joka nykyisin on Satanic Warmasterin keulahahmo ja ainoa vakituinen jäsen.

Se miten tämä levy poikkeaa muista Hornan levytyksistä on päällisin puolin tarttuvissa kitaramelodioissa, vaikkakin se sitä underground tyyliin uskollista perinteistä sahausta onkin. Varsinkin kappaleet Vihan tie, Vala Pedolle ja harmonisen rauhallinen Kuoleva Lupaus ovat ehdotonta eliittiä kotimaisen rienan saralla. Pyöräähän tässä ei ole lähdetty uudestaan keksimään, eli ei tämä genreen vihkiytymättömille mitään uutta eikä ihmeellistä tarjoa.

Ehdotonta plussaa siis Corvuksen vokaaleista, perkeellisen kylmästä äänimaailmasta ja tarttuvista biiseistä.

Levyn nimihirviö koostuu muuten Englannin kielen sanoista Evangels of Satan. Se, että miten, sen saa kukainen tahollaan tavata ja miettiä.

80-luvulla kaikki oli toisin

Voihan perse! Kaikkea saatana sitä on ollutkin. Tällaiset tatin hakkaus kisat takaisin. Välittömästi, ja mielellään televisioon asti, sen verran jalosta ja ennenkaikkea miehisestä lajista on kyse.

(klikkaamalla saa suuremmaksi...jos kiinnostaa, ja kyllähän teitä elostelijoita kiinnostaa).









Aika sankareita vai mitä? Tuollaisen saavutuksen jälkeen on varmasti kavereiden kesken päällikkö olo. Kyllähän se on näin, että se naisen haarojen välissä oleva härpätin on ihan turha kampe. Ei muuta kuin sekkari kouraan pojat, ja miksei tytötkin. Nimimerkki: Laastit lentämään

Kuulumisia

Huoh! Onko mitään vittumaisempaa, kuin oksennustauti? Omista muistoista löytyy parikin, mutta tällä kertaa oli vanhin lapsi kyseessä. Aika voimaton on olo, kun mukulalla ei pysy edes uistin sisällä ja kuumeisena vain tärisee. No, nyt näyttää jo valoisammalta. Ainakin sapuska pysyy jo sisällä pienestä lämmösta huolimatta.

Kieltämättä taudilla on hyvätkin puolensa, jos näin hieman ilkeästi voidaan sanoa. Onpa tässä ollut pari päivää mukavan rauhallista. Heh! Toivotaan, että tässä nyt muut säilyy terveen ruumiin ja sielun voimissa.

Viikonloppu vierähti kotosalla. Perjantaina olin jälleen kerran tumpeloinut puhelimeni kanssa ja jätin sen iltasella äänettömälle sillä verukkeella, että eipä juopot yöllä soittele mitättömillä asioillaan. No se puhelin oli sitten äänettömällä sunnuntain iltaan asti. Hyvä minä, ja eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun unohtuu mokoma laite siihen tilaan. Näin tapahtuu ainakin pari kertaa viikossa. Vitutti siinä määrin, ettei sitä puhelu/tekstiviesti sumaa jaksanut alkaa edes purkamaan. Ilmeisesti jotain riekkujaisia olisi ollut tiedossa, mutta eipä olisi kyllä ollut ylimääräisiä oravan nahkojakaan alkoholin kanssa flirttailuun. Harmi sinänsä. Ei noita ystäviä tänä päivänä ainakaan liikaa näe.

etiäppäin!

Seuraava Matti Nykänen

Vain mäkimies voi tietää sen, lauleli Nykäsen Masa aikoinaan mahtavan nasaalilla äänellään. Kohta sen saman saa tietää mitä todennäköisemmin myös 2000-luvun Nykänen ja hänen tuleva manttelinperijänsä Harri Olli. Fiksu herrasmies kaikinpuolin.
En miestä kylläkään tunne, enkä kyllä myönnä haluavani tunteakkaan. Sanotaanko näin, että on yritetty pysyä yleensä pois kusipäitten seasta, jos itseään ei tähän ryhmään lasketa.

Annetaanpa miehen saavutuksien puhua puolestaan. Tässä tehdään ehkä poikkeus kaikkivaltias Nykäseen. Eli Nykänen menestyi myös urheilun saralla, ennen kuin homma lähti lapasesta. Mutta kusipääksi Nykästä ei kai voi vieläkään haukkua. Pikemminkin hoitamattoman Aspergerin syndroomasta kärsivän alkoholistin ja vässykän risteytykseksi. Ja ehkä kunnolla median tiukkaan otteeseen otettu suomalainen, jonka suuhun varmaan pantiin paljonkin sanoja, mutta oli siellä todennäköiseti paljon niitä totuuksiakin. Mistä näistä sitten tietää.

Siis tässä pienellä googletuksella Harri Ollin "saavutukset":

24.2.2007 Suurmäen MM-hopeaa Sapporossa. (Kukaan tuskin tiesi tällöin, kuka on Harri Olli)

7.3.2007 Hyppääjä Harri Olli arvostelee maajoukkueen valmentajaa matkanjohtajaksi. (Kusi alkaa näemmä jo nyt nousta päähän)

Alkutalvi 2007: Harri Olli pääsee kauden maailmancupissa viidessä kisassa vain kahdesti toiselle kierrokselle (Hyvä hyvä!!)

Helmikuu 2008: Ollin toiseksi paras maailmancup sijoitus Willingenistä. Sijoitus 4. (Paljon melua tyhjästäkö?)

23.2.2008 Olli hyppää lentomäen MM-kisoissa kuudenneksi. Edellisenä yönä Olli oli painellut tukevassa pierussa pitkin kisakylää ja viettänyt yönsä parin alppikissan kanssa. (Yhteydet Nykäseen alkavat muodostua. Propsit kuitenkin "kaadosta", jos toisesta)

25.2.2008 Harri Olli palaa kisoista selvästi humalassa ja suomii lajijohtajan suorassa lähetyksessä. (Lentokoneessa on kiva tissutella, mutta joukkueen johto tämän varmaan tiesikin, mutta olisiko Harri Ollia kannattanut laittaa suoraan yksin median hampaisiin siinä kunnossa?)

27.2.2008 Olli saa monoa maajoukkueesta. (Jalas?)

18.7.2008 Armasta mäkimiestämme epäillään rattijuopumuksesta ja ylinopeudesta, jotka paljustuvat vielä kaikenkukkuraksi todeksi. (Hienoa! Olisit ajanut sen kiesisi skutsiin ja kuollut!)

8.8.2008 Saa jälleen hyppimonosta takapuoleensa maajoukkue tasolla, kun on lätrännyt kuningas alkoholin kanssa ja myöhästyy yhteiskuljetukselta Keski-Euroopan kesäkisa kiertueelta. (Jälleen yhtäläisyyksiä Nykäseen. Siitä se lähtee)

27.11.2008 Harri Olli palaa jälleen maajoukkueeseen. (Toinen kerta toden sanoo, vai oliko se kolmas?)

Joulukuu 2008: Harri Olli on käräjillä tapeltuaan Rovaniemeläisessä kapakassa. Mies oli lähtenyt selvittelemään välejä ihan ulos asti ja saanut vielä näyttävästi turpaansa. (Hevosen leikki ei selvästi ole sinun lajisi, eikä ilmisesti myöskään makihyppy)

11.1.2009 2. Kulmin lentomäessä. (Mäkihyppy on sittenkin lajisi)

15.2.2009 Harri Ollin ensimmäinen maailmancup voitto. (Nyt jo?!)

21.2.2009 Johtaa näiden meneillä olevien Liberecin MM-kisojen normaalimäen kisaa, mutta putoaa toisella kierrosella sijalle 13. (Päänupin ja hyppypaikan sääolosuhteet eivät lienee olleet suotuisat)

24.2.2009 Olli ei ole vieläkään puhunut medialle eikä joukkueen johdolla sanaakaan ja jättää joukkueen tiedotus tilaisuuden väliin. ( "...yksi on joukosta poissa, Sven Tuuvaa ei vieläkään näy...")

Eilen 26.päivä, Harri Olli suvaitsi saapua jopa suurmäen karsintaan ja aukaisi jopa sanallisen arkkunsa. Tässä muutama ote sieltä.

Toimittaja: Miksi olet pakoillut mediaa koko kisojen ajan?
Olli: Mietippä sitä.
Toimittaja: Johtuuko se ylimielisyydestä vai mediakammosta?
Olli: Vittuako se sinulle kuuluu.

Hienoa kokoperheen sanojen helinää Harri Olli (Haba Oba). Pitäisi kuitenkin muistaa siellä kusta vellovasssa päässä, että urheilija edustaa toki itseään, mutta myös Suomea ja Suomen joukkuetta. Pikku lapsen tapainen kiukuttelu ja varsinkaan viime kesäiset joukkutovereiden haukkuminen mediassa, ei ainakaan nostata mitenkään ylenpalttisesti yhteishengeä. Sinne hiekkalaatikolle kun pitäisi mahtua muitakin.

Ja pitää myös muistaa ne tulon lähteet koko joukkueelle. Eli sponsorit saattavat olla kiven alla seuraavina vuosina, jos tuollaista pelkurimaista kusipäisyyttä vielä esiintyy.

Tervemenoa Harri Olli! Mukavaa Nykäsmäistä loppuelämää ja ylipitkiä hyppyjä mäkimontun pohjalle. Sinne ne monet lahjakkuudet ovat sen lahjansa jättäneet ja raajansa katkaisseet, jollei sitten viina vie ensin.

PS: Epäilen vahvasti, että monoa tulee jälleen kisojen jälkeen.

Super Mario Bros.

Että voi taas olla Japanin pojilla tekemisen puutetta. Noh, biisihän on, jollei nyt hyvä, mutta legendaarinen 8-bittisten pelimaailmasta. tiditittiditi!!

Top 100 levyt Nro 95: Whitesnake - Whitesnake

Tämän varsin turhan listani ehkä se ensimmäinen yllätys. Sillä nyt ei varsinaisesti puhuta heavy metallista, vaan ennemminkin hard rockista tai jostain muusta vastaavasta skeidasta.


Whitesnake erottui kultaisella 80-luvulla genren muista orkestereilta kuitenkin ainakin sillä, että he eivät keskittyneet näyttämään paremmalta kuin yleisön joukossa tissejään vilautteleva hameväki, lukuunottamatta tupeerattuja hiuskuontaloita. Tosin olihan solisti David Coverdalen naama jo tuolloin, kuin potkurin alle jäänyt, eli ei siihen edes tuolloin olisi meikki auttanut. Mutta huolet hiiteen David! Luulenpa, että botox on nykyään se ikuisen elämän lähde, jolla Coverdalen naama saadaan edes jotenkuten pysymään sen sille tarkoitetulle paikalle.

Jos nyt keskitytään David Coverdalen meriitteihin laulajana, on pakko mainita levytykset legendaarisen Deep Purplen kanssa 70-luvun puolivälissä, mikä kertoo jo miehen taidoista melko paljon. Ja onhan tuolla lähes kuusikymmpisenä ukolla vieläkin perkeleen karismaattinen ja loistava ääni, jos nyt puhutaan tämän tyylilajin laulajista yleensäkään. Mielestäni ainoastaan Ronnie James Dio pääses vastaavaan kastiin, Bruce Dickinsonista nyt puhumattakaan. Ja onpa mies levyttänyt myös Zeppelin kepittäjä Jimmy Pagenkin kanssa. Eli ei nyt ihan turha kääpä kuitenkaan...vissiin?

Mutta se syy, miksi tämä tuotos on listallani on pelkästään se, että tämä kyseinen levy oli ainoa eräässä Jyväskyläläisessä marketissa vuonna 1987 mikä vähänkään muistutti heviä. Näin ainakin luulin (Black Sabbathin Sabotage oli muuten toinen). Joten tätä läpi kelatessa meni viikko sukulaisissa ja korvalappustereoista useammat patterit. Pöljänä poikana kun olin Maidenit, Metallicat ja Kreatorit jättänyt eteiseen lähtiessäni.

Jos nyt mennään itse levyyn, niin todettakoon, että tällä levyllä on tasan tarkkaan yksi ainoa hyvä kappale, eikä yhtään sen päälle. Still of the Night on edelleen hymyn huulille tuova veisu, joka itseasiassa sisältää varsin "hevin" soundin. Loput biisit ovatkin sitten sitä itseään Whitesnakea, joissa päätarkoitus on miehisten tarpeiden tyydyttäminen tai ainakin kova pyrkimys siihen. Nämä asiat tuskin kellekkään Whitesnakea kuunnelleena on jäänyt epäselväksi, puhumattakaan niistä slovareista Is this Love yms. Nämä slovarit varmuudella kutittelee kaikkien ällötys hermoa vieläkin ja ovat tuttuju nojailu -biisejä paikallisen discon popcornin liukastamilta lattioilta. Puistatus ja yöks!

Laitetaan nyt vittuilessaan tämä paras biisi videon muodossa. Heh! Jyväskylään en mene enää koskaan!!!

Miika Tenkula on poissa

Kotimaisen metallilegenda Sentencedin kitaristi Miika Tenkula menehtyi äkillisesti kotonaan. Tenkula löydettiin kuolleena kotoaan Muhokselta torstai-iltana. Tenkula oli 35-vuotias. Miika Tenkula oli maailmalla mainetta keränneen Sentencedin perustajajäseniä ja sävelsi suurimman osan bändin kappaleista ja myös toimi yhtyeen laulajana ensimmäisillä demoilla ("Rotting Ways To Misery" ja "When Death Joins Us...") ja ensimmäisellä albumilla "Shadows Of The Past".

Näinpä taas alakerran orkesteri saa oivan säveltäjä/soittoniekan lisää. Huhujen mukaan viina näytteli Sentencedin lopetettua suurta osaa Tenkulan elämässä, ja eihän tuo koko Sentencedin retkuekkaan ihan raittiimasta päästä ollut. Oli kuuleman mukaan muodottomaksi paisunut ja tuttu näky paikallisissa kaljakuppiloissa.

Kappale End of the road jäi siis hänen viimeiseksi teokseksi. Aika ironista.

"Is life over, this life's over?
Or has it only just begun?
It grows colder, starts to moulder...
Coming apart yet still not done
Forever one"

End of the road -Miika Tenkula-


Lepää rauhassa!

Tiedän mitä teen ensi kesänä...ja muistan mitä viime kesänä.

Työhakemusten täyttö on kyllä rentouttavaa puuhaa, varsinkin näinä taloudellisesti jopa mahtavina aikoina. On jopa vara valita mitä ensi kesänä tekesi leipänsä eteen, varsinkin teollisuuden saralla. Voihan vittu! Nyt näyttää siltä, että ei tarvitse kesällä muuta kuin lekotella ja nauttia Suomen sateisesta suvesta perse totaalisen auki. Sen verran ruhtinaallinen kelan korvaus tulee olemaan ansiosidonnaiseen verrattuna. Terävimmille tiedoksi, että tuo viimeinen oli sarkasmia.

Aika näyttää, pitääkö ihan vakavissaan alkaa miettiä paikkakunnan vaihtoa. Tiedä sitten onko se tässä maailman tilanteessa ruoho sen vihreämpää kaverinkaan piipussa, mutta jotain ratkaisuja on nyt tehtävä. Perkele! Tuo on kuitenkin vaihtoehtoisesti viimeinen, ennen köyden virittämistä, juuret ovat kuitenkin niin vahvasti täällä peräpohjolassa, tosin onko mitään menetettävääkään. Nyt sen aika olisi, kun mulkkuni jätöksetkin ovat vielä alle kouluiän.

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin opiskelu. Eli 3 vuotta hukkaan. Ja sitä olisi melkein eläke iässä valmistuessaan, eli työnsaanti 37 vuotiaana ei varmasti ole sen helpompaa kuin nytkään. On tämä saatana vaikeaa.

Täytynee jatkaa nyt noita työnhakuja joka paikkaan, mikä mieleen pelmahtaa. Sitten voisikin alkaa seurata jaloa ja ennenkaikkea puhdasta lajia, eli hiihtoa. Ainoastaan pyöräily on puhtaampaa ja rehellisempää. Tuossakin oli pieni sarkasmin siemen.

...niin ja huomenna juhlahumua, mutta siitä joskus toiste, mikäli jaksan.

Ralliraita

Musiikkia videon muodossa Markku Pölösen elokuvasta, Ralliraita. Jokunen teeveestä tuttukin kuvissa vilahtaa. Hynysen lisäksi.

Itse elokuvasta on hankala vielä mennä sanomaan, mutta tohdin epäillä, että "oikean" ralliautoilun kanssa tällä on tuskin mitään tekemistä, vaikka se siitä kertookin. Pölösen töistä olen ainakin tähän mennessä pitänyt, mutta jää nähtäväksi millainen äpöstys tämä onkaan.

Top 100 levyt Nro: 96 Marduk - Nightwing

Ruotsalainen Marduk ei ole koskaan varsinaisesti säväyttänyt tai sytyttänyt allekirjoittanutta liiemmälti. Ehkä se johtuu tasapaksuudesta tai osittaisen tylsyyden takia. En tiedä. Muuta syytä en ole keksinyt, ja tuskin minun tarvitsekkaan, koska nämähän ovat vain henkilökohtaisia mieltymyksiä, joista toki saa herättää keskustelua. Näin jälkeenpäin ajateltuna lähes täysin uusittu kokoonpano taisi kuitenkin tehdä terää. Varsinkin Funeral Mistinkin korahtelijana tunnettu Mortuus, joka korvasi ehkä ainoan äänestä tunnistettavan Black Metal -solisti Legionin, on uusinut bändin ilmettä, vaikka en lämpene kyllä näihin uusimpiinkaan hengentuotteisiin muutamaa biisiä lukuunottamatta. Mielestäni Marduk on vain aina jäänyt naapurimaa Norjan jalkoihin, kun paikkoja Black Metallin herruudesta on jaettu. Ja tämä hyvin pitkälti jo edellä mainituista syistä ja varsinkin alkuaikojen suhteellisen ripeästä julkaisu tahdista, joka yleensä puuduttaa kuluttajan.

Tämä 1998 julkaistu Nightwing tekee kuitenkin poikkeuksen. Aina kuudenteen kappaleeseen asti, josta se tappavan tylsä Marduk nostaa taas ruman päänsä esiin. Vaikka hitaammassakin Mardukissa on hetkensä, loppuu tämä levy viidenteen kappaleeseen kuin seinään. Siinäpä ne huonot puolet olikin.



Levyn aloittava ensimmäinen musiikillinen osuus on Bloodtide, joka sotaisan ulosantinsa puolesta on kohtuullinen kappale, joka olisi tosin saanut olla noin puolet lyhyempi. Mutta sitten rämähtää. Toinen biisi Of Hell's Fire naputtaa sellaisella voimalla, että oksat pois. Kertosäkeen tuplabasari vyörytys ei jätä vieläkään kylmäksi. Tätä seuraava sähäkkä Slay the Nazarene jatkaa samoilla linjoilla, ja näistä kahdesta Blast -palasta voikin jo aistia tulevan Panzer Division Marduk -levyn linjaa. Mutta sen aika tulee myöhemmin tälläkin palstalla.

Albumin ehdoton helmi on nimikko kappale Nightwing. Vähälle huomiolle jäänyt biisi on monipuolisuudellaan osoitus, että Marduk olisi ehkä halutessaan voinut haastaa naapurimaan nokinäpit. Kappale ei nimittäin ole se tyypillisin Marduk veivaus, jossa vauhtia on myydä asti, vaikka siihen poljentoon tämäkin pohjautuu. Biisin loistavat ja ennenkaikkea onnistuneet tempovaihdokset ja melodiset kitarat antavat tarttumapinnan jo ensi kuulemalta. Mielestäni ehdottotonta Marduk eliittiä koskaan.

Levyn soundeista vastaa Peter Tägtren ja Abyss -studio, missä äänitettiin varmasti joka toinen tuotos 90-luvun lopussa. Ehkä tämän jopa yliarvostettun äänityspajan luoma soundi, joka tässä tapauksessa ei ole liian kliininen, tekee tästä(kin) levystä ajattoman. Kappaleiden paremmalla toteutuksella se olisi jopa ansioitunut paremminkin.

Festari tarjontaa kesälle 2009

Näyttää aika vahvasti siltä, ettei tarvitse osallistua ilmeisesti mihinkään metalli -painotteisille festareille ensi suvena. Päällimmäinen syy on raha, toinen se painavampi eli esiintyjäkaarti. Taantuma iskee näemmä jo musa bisnekseenkin.

No, ehkä Oulun jalometalliin tulee mentyä ihan jo leppoisan tunnelman ja sijainnin takia takia.

Tuskan varmistuneet mm. Amorphis, Volbeat(mitäköhän vittua tämä tekee metalli festareille...ai niin rahaa!), My Dying Bride, Neurosis, Bullet For My Valentine, Gama Bomb, Eluveitie, Pestilence, Legion Of The Damned, Rotten Sound, Ensiferum.

Ei hääviltä näytä. Noista tietenkin Pestilencen vanhan koulun Death/trash kiinnostaisi ja pienemmät orkesterit muutoinkin. My Dying Bride olisi ehkä toinen, mutta taitaa toimia kotona pimeässä paremmin, kuin auringoisessa Kaisaniemessä.

Entäpä Sauna Open Air. Näyttäisi alustavasti siltä, että kikkelihevillä jatketaan tänäkin vuonna. Paikkalla ainakin: Nightwish, Stratovarius, Hammerfall, Amorphis, Finntroll ja 70-luvulla perustettu Thor. Puuuh!!!

Jalometallissa keskitytään näemmä myös 80-lukuun ja lujaa. Varmistuneita mm. Voivod, Agent Steel, Electric Wizard, Nifelheim, Asphyx, Hail Of Bullets, Atheist, Deathchain. Ja jos vähänkään vanhat merkit paikkansa pitää, jotain pientä hyvää varmasti tulee vielä kaikille.

Ehdottomasti siis tulevan kesän paras kattaus, muttei mitään tajuntaa räjäyttävää ole saatu Ouluunkaan, ainakaan vielä. Noista ainakin Nifelheim ja Voivod pitää tsekata, ja tietenkin Deathchain vaikkei uusin hengetuote iskenytkään. Sitä paitsi sitä notkuu kaljapäissään kuitenkin suustaan kiinni, eikä näe noitakaan. Ja tämähän on varma tieto!