Tästä Perikato elokuvasta on näemmä jälleen väännetty pieni parodia.
torstaina, lokakuuta 29, 2009
keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009
Jumppa-ukko vie ja muut vikisee.
Rallin maailmanmestaruus meni siis jo kuudennen kerran peräkkäin Ranskanmaalle. Sebastian Loeb näytti jälleen suomalaisille ja muillekkin perävaloja, ja viimeistään Walesisissa homman juoni tuli harvinaisen selväksi, ettei herran kyydissä ei pysy kukaan, jos tämä entinen voimistelija niin haluaa. Ne kaksi lauantain erikoiskoetta olivat sen verran suvereenia näytöstä, että turha siinä oli Suomen Mikko Hirvosen hakea syytä autosta. Toki kyllähän Hirvonen sen loppupeleissä myönsi, että ratin ja penkin välissä ne suurimmat viat taisivat olla.
Epäilystä siitä, että oliko Loebin mestaruus ansaittu, ei liene poikkisanaa, mutta hyvä on kuitenkin spekuloida.
En tiedä, oliko Fordin tallipäällikkö Malcolm Wilsonilta kovinkaan fiksu veto antaa Jari-Matti Latvalan voittaa Sardiniassa, koska tarkkaan laskettuna tämä maksoi Hirvosen mestaruuden. Toisaalta Latvalan itseluottamuksen, ja ehkä jopa koko uran kannalta tämä oli tärkeää. Tuossa asiassa katseltiin siis mielestäni sekä huomista ja eilistä, olihan Latvala ryssinyt Puolassa melko lahjakkaasti ajettuaan viimeisellä erikoiskokeella, joka kaiken kukkuraksi oli ns.yleisö ek, ulos. Sinivalkoisin silmin siis tallimääräyksen kautta, olisi mestaruus tullut Suomeen, sen ainoaan ja oikeaan paikkaan maailmassa.
Näin siis mestaruuden olisi pokannut Hirvonen. Mutta Loebin eduksi laskettaneen, että vaikka Citröen talli teki myös virheen Australiassa ajattaessaan Loebiä, ja muitakin citikan miehiä luokittelemattomilla osilla, sai Hirvonen jo viiden pisteen kaulan. Espanjassa sitten Loebin tallikaverin Daniel Sordon menoa hillittiin sen verran, että Loeb sai körötellä ohi ja voittoon. Eli tallimääräyksen ruma pää nousi esille, mikä varsinkin moottoriurheilussa on kuitenkin oikea syöpä. Kaikesta huolimatta, Loeb voitti eniten kisoja, vaikka pari kertaa päräytti uloskin. Oikea mies siis voitti, oli niitä tallimääräyksiä puoleen jos toiseen.
Jokotai, oli Hirvonen ainoa virheettömän kauden tehnyt kuljettaja. Ei ainutta omaa virhettä, mutta se ei nyt vain enää yksinkertaisesti riitä. Jostain täytyy puristaa, eikä se ole enää paljosta kiinni. Onko ne sekunnit sitten kiinni autosta, miehestä vai riskin otosta, sitä tuskin tietää kukaan. Mutta ensi vuonna, kun viimeistä vuotta ajetaan ns. WRC kalustolla, olisi Hirvosen aika syöttää soraa Loebille, mutta kun ensi kaudella on peräti 4 kesää Loebin lempi pinnalla, eli asfaltilla, mestaruuden saavuttaminen on huomattavasti tiukemmassa mitä se oli tänä vuonna. Ainutta voittoa ei saa Ranskan miehelle soralla antaa, ja siellä on painettava törkeällä riskillä.
Ja muistettakoon edelleen ja kertaalleen jos toiseenkin se, että ilman Loebin pari ulosajoa ja nuottivirhettä + tallin sähläyksiä olisi mestaruus shampanjaa ruiskuteltu jo todennäköisesti Australiassa. Yksi on siis ylitse muiden, ja Hirvosesta on näemmä tuleva ikuinen kakkonen, ja kakkosia ei muista enää vuosikymmenten jälkeen kukaan, vaikka satunnaisia voittoja kisoista vyölle tuleekin.
Eli nyt Mikko kovaa harjoitusta pikipinnalla, ja pää pystöön. Aikasi tulee vielä, mutta en usko sen tapahtuvan vielä ensi vuonna.
Epäilystä siitä, että oliko Loebin mestaruus ansaittu, ei liene poikkisanaa, mutta hyvä on kuitenkin spekuloida.
En tiedä, oliko Fordin tallipäällikkö Malcolm Wilsonilta kovinkaan fiksu veto antaa Jari-Matti Latvalan voittaa Sardiniassa, koska tarkkaan laskettuna tämä maksoi Hirvosen mestaruuden. Toisaalta Latvalan itseluottamuksen, ja ehkä jopa koko uran kannalta tämä oli tärkeää. Tuossa asiassa katseltiin siis mielestäni sekä huomista ja eilistä, olihan Latvala ryssinyt Puolassa melko lahjakkaasti ajettuaan viimeisellä erikoiskokeella, joka kaiken kukkuraksi oli ns.yleisö ek, ulos. Sinivalkoisin silmin siis tallimääräyksen kautta, olisi mestaruus tullut Suomeen, sen ainoaan ja oikeaan paikkaan maailmassa.
Näin siis mestaruuden olisi pokannut Hirvonen. Mutta Loebin eduksi laskettaneen, että vaikka Citröen talli teki myös virheen Australiassa ajattaessaan Loebiä, ja muitakin citikan miehiä luokittelemattomilla osilla, sai Hirvonen jo viiden pisteen kaulan. Espanjassa sitten Loebin tallikaverin Daniel Sordon menoa hillittiin sen verran, että Loeb sai körötellä ohi ja voittoon. Eli tallimääräyksen ruma pää nousi esille, mikä varsinkin moottoriurheilussa on kuitenkin oikea syöpä. Kaikesta huolimatta, Loeb voitti eniten kisoja, vaikka pari kertaa päräytti uloskin. Oikea mies siis voitti, oli niitä tallimääräyksiä puoleen jos toiseen.
Jokotai, oli Hirvonen ainoa virheettömän kauden tehnyt kuljettaja. Ei ainutta omaa virhettä, mutta se ei nyt vain enää yksinkertaisesti riitä. Jostain täytyy puristaa, eikä se ole enää paljosta kiinni. Onko ne sekunnit sitten kiinni autosta, miehestä vai riskin otosta, sitä tuskin tietää kukaan. Mutta ensi vuonna, kun viimeistä vuotta ajetaan ns. WRC kalustolla, olisi Hirvosen aika syöttää soraa Loebille, mutta kun ensi kaudella on peräti 4 kesää Loebin lempi pinnalla, eli asfaltilla, mestaruuden saavuttaminen on huomattavasti tiukemmassa mitä se oli tänä vuonna. Ainutta voittoa ei saa Ranskan miehelle soralla antaa, ja siellä on painettava törkeällä riskillä.
Ja muistettakoon edelleen ja kertaalleen jos toiseenkin se, että ilman Loebin pari ulosajoa ja nuottivirhettä + tallin sähläyksiä olisi mestaruus shampanjaa ruiskuteltu jo todennäköisesti Australiassa. Yksi on siis ylitse muiden, ja Hirvosesta on näemmä tuleva ikuinen kakkonen, ja kakkosia ei muista enää vuosikymmenten jälkeen kukaan, vaikka satunnaisia voittoja kisoista vyölle tuleekin.
Eli nyt Mikko kovaa harjoitusta pikipinnalla, ja pää pystöön. Aikasi tulee vielä, mutta en usko sen tapahtuvan vielä ensi vuonna.
maanantaina, lokakuuta 26, 2009
Kepulit
Rakasta pääministeriämme Matti Vanhasta on kai nyt ruodittu täälläkin ihan tarpeeksi, mutta sen verran täytyy vielä kaivella viime viikkoisia uutisia. Mutta lyhyesti. Eli jostain olin lukevinani, että 41% suomalaisista on tyytymättömiä pilluntuskaiseen pääministeriimme.
Siis mitä vittua? Vain 41%!!! Lyhyen laskukaavan mukaan siis 59% on tyytyväisiä? Vai onko tämä suurempi prosenttiosuus alle kouluikäisiä lapsia ja maahanmuuttajia, ketkä eivät osaa lukea lehtiä, tai lukea ylipäätäänsäkään?
Toki nämä politiikan ulkopuoliset asiat eivät saisi vaikuttaa äänestäjiin, mutta ei ne kyllä voi olla vaikuttamattakaan. Eiköhän nämä herran sekoilut "siviilissä" kerro jo jotain miehen pätevyydestä. Sitä paitsi en muista kyllä miehen saavuttaneen mitään mainittavan arvoista kansamme eduksikaan. Joten miettikään ketä tai mitä puoluetta ensi vaaleissa äänestätte.
Jääköön tämä siis viimeiseksi Vanhasta koskevaksi äpinäksi ja laitetaan homma arkkuun, pariin metriin ja multaa päälle. Arkku tehdään luonnollisesti tuppeensahatusta koivusta.
Siis mitä vittua? Vain 41%!!! Lyhyen laskukaavan mukaan siis 59% on tyytyväisiä? Vai onko tämä suurempi prosenttiosuus alle kouluikäisiä lapsia ja maahanmuuttajia, ketkä eivät osaa lukea lehtiä, tai lukea ylipäätäänsäkään?
Toki nämä politiikan ulkopuoliset asiat eivät saisi vaikuttaa äänestäjiin, mutta ei ne kyllä voi olla vaikuttamattakaan. Eiköhän nämä herran sekoilut "siviilissä" kerro jo jotain miehen pätevyydestä. Sitä paitsi en muista kyllä miehen saavuttaneen mitään mainittavan arvoista kansamme eduksikaan. Joten miettikään ketä tai mitä puoluetta ensi vaaleissa äänestätte.
Jääköön tämä siis viimeiseksi Vanhasta koskevaksi äpinäksi ja laitetaan homma arkkuun, pariin metriin ja multaa päälle. Arkku tehdään luonnollisesti tuppeensahatusta koivusta.
keskiviikkona, lokakuuta 21, 2009
Vitutusta, hikeä ja sitä itseään!
Näin kun ilma lämpötila alkaa painumaan miinus merkkiseen suuntaan, on luonnollista, että orvaskeden päälle pitää alkaa kerätä paksumpia vaatekertoja. Ei tämä itselle mitään hankaluuksia tuota, mutta nuo "rakkauden" hedelmät, eli lapset, tuottavatkin mieleen sitä ihanaa v- sanalla alkavaa olotilaa.
Varsinkin aamuisin se vaatteiden ylle saattaminen itsenäisesti on jostain syystä ylitsepääsemättömän vaikeaa, vaikka se aika pitkälle on jo hallinassa. Tietenkään tuon nuorimman ei luonnollisesti tätä tarvitse vielä hallita, vaikka se jo kovasti kiinnostaa. Vielä.
Vieraskoreutta tai ei, niin tämä kääntyy päälaelleen päiväkodissa, jossa pukemisen reippautta jopa kehutaan. Mikä perkele siinä on, että tämä ei onnistu kotona. Ei kotoa lähdettäessä, eikä myöskään kotiin palatessa, jolloin on siis kysymys niinkin helposta toimesta, kuin riisuminen. Jostain syystä "avuttomuus" iskee myös lapsia päiväkodista haettaessa. Joku lapsipsykologi vastatkoon siis viisaampana huutooni!
Tästä pääsemmekin sellaisella aasinsillalla päivähoitoa koskeviin vitutuksiin, että se aasi todennäköisesti hukkuisi sitä siltaa ylittäessään.
On se perkele kummaa hommaa, että ns. alan ammattilaiset eivät osaa niin yksinkertaista pienen lapsen hoitoon liittyvää rituaalia, kuin vaipanvaihto. No onhan se varsin epämiellyttävää touhua, että ainakin minulla tulee vasta syöty ruoka nieltyä kahteen kertaan. Ei kuitenkaan luulisi tämän mukavuuden tuottavan ammattilaisille kovinkaan suurta tuskaa. Laiskuutta, tai sitten tämä on jotain jyrkkä EI, avopuoliskon harrastamalle viherpiiperrys kestovaippa hörhöilylle.
Jokatapauksessa lähes poikkeuksetta hakiessani mukuloita päivähoidosta, on nuorimmaisella lähetys vaipassa. Sanotaanko, että n. kuudessa tapauksessa kymmenestä. Tämä tapahtuu siis lähes aina, oli kello sitten 14 tai 15.
Minun "kirjanpitoni" mukaan tämä lähetys tulee suolesta lähes poikkeuksetta heti päiväunilta herättäessä, eli noin kahden aikaan.
Väitteet siitä, että se on sen ilmeisesti vasta vääntänyt ei pidä paikkaansa, mitä nämä lapsenhoidon ammattilaiset väittävät naama peruslukemilla. Suoraan sanottuna se lapsen perse muistuttaessaan paviaanin vastaavaa kertoo aika paljon siitä ajasta kauanko tämä ihmisen pakollinen tarve on siellä aikaansa viettänyt ja muhinut. Ei siinä mitään, mutta tässä vaiheessa tulee taas ongelmaksi tämä pukeminen. Sen lisäksi, että vitutuksen ja hien määrän voi määrittää rahassa, sappea kiehuttaa henkilökunnan välinpitämättömyys. Eli se hoito loppuu tasantarkkaa pilkulleen siihen sekunttiin, kun jompi kumpi vanhemmista päiväkodin oven aukaisee. Vaihda siinä sitten vaippaa ja yritä saada toinen pukemaan itsekseen vaatteensa päälle. Tämän jälkeen kaikkia vituttaa ja hiki virtaa.
On tämä talvi vain leppoisaa aikaa joka osa-alueella. Sen ja syysloman alkamisen kunniaksi taidan riipaista muutaman oluen tänään.
Varsinkin aamuisin se vaatteiden ylle saattaminen itsenäisesti on jostain syystä ylitsepääsemättömän vaikeaa, vaikka se aika pitkälle on jo hallinassa. Tietenkään tuon nuorimman ei luonnollisesti tätä tarvitse vielä hallita, vaikka se jo kovasti kiinnostaa. Vielä.
Vieraskoreutta tai ei, niin tämä kääntyy päälaelleen päiväkodissa, jossa pukemisen reippautta jopa kehutaan. Mikä perkele siinä on, että tämä ei onnistu kotona. Ei kotoa lähdettäessä, eikä myöskään kotiin palatessa, jolloin on siis kysymys niinkin helposta toimesta, kuin riisuminen. Jostain syystä "avuttomuus" iskee myös lapsia päiväkodista haettaessa. Joku lapsipsykologi vastatkoon siis viisaampana huutooni!
Tästä pääsemmekin sellaisella aasinsillalla päivähoitoa koskeviin vitutuksiin, että se aasi todennäköisesti hukkuisi sitä siltaa ylittäessään.
On se perkele kummaa hommaa, että ns. alan ammattilaiset eivät osaa niin yksinkertaista pienen lapsen hoitoon liittyvää rituaalia, kuin vaipanvaihto. No onhan se varsin epämiellyttävää touhua, että ainakin minulla tulee vasta syöty ruoka nieltyä kahteen kertaan. Ei kuitenkaan luulisi tämän mukavuuden tuottavan ammattilaisille kovinkaan suurta tuskaa. Laiskuutta, tai sitten tämä on jotain jyrkkä EI, avopuoliskon harrastamalle viherpiiperrys kestovaippa hörhöilylle.
Jokatapauksessa lähes poikkeuksetta hakiessani mukuloita päivähoidosta, on nuorimmaisella lähetys vaipassa. Sanotaanko, että n. kuudessa tapauksessa kymmenestä. Tämä tapahtuu siis lähes aina, oli kello sitten 14 tai 15.
Minun "kirjanpitoni" mukaan tämä lähetys tulee suolesta lähes poikkeuksetta heti päiväunilta herättäessä, eli noin kahden aikaan.
Väitteet siitä, että se on sen ilmeisesti vasta vääntänyt ei pidä paikkaansa, mitä nämä lapsenhoidon ammattilaiset väittävät naama peruslukemilla. Suoraan sanottuna se lapsen perse muistuttaessaan paviaanin vastaavaa kertoo aika paljon siitä ajasta kauanko tämä ihmisen pakollinen tarve on siellä aikaansa viettänyt ja muhinut. Ei siinä mitään, mutta tässä vaiheessa tulee taas ongelmaksi tämä pukeminen. Sen lisäksi, että vitutuksen ja hien määrän voi määrittää rahassa, sappea kiehuttaa henkilökunnan välinpitämättömyys. Eli se hoito loppuu tasantarkkaa pilkulleen siihen sekunttiin, kun jompi kumpi vanhemmista päiväkodin oven aukaisee. Vaihda siinä sitten vaippaa ja yritä saada toinen pukemaan itsekseen vaatteensa päälle. Tämän jälkeen kaikkia vituttaa ja hiki virtaa.
On tämä talvi vain leppoisaa aikaa joka osa-alueella. Sen ja syysloman alkamisen kunniaksi taidan riipaista muutaman oluen tänään.
perjantaina, lokakuuta 16, 2009
keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009
Top 100 levyt Nro 83: Gehenna - Malice (Our Third Spell)
Gehenna oli yksi nuoruuden kovista jutuista, vaikka ei sitä nyt enää mikään poikanen ollut tämänkään tuotoksen ilmestymisen aikana, eli elettiin vuotta 1996. Siis onpa tästäkin julkaisusta pompsahtanut jo yli kymmenen vuotta.
Tämä järjestyksessään kolmas pitkäsoitto ilmestyi siis vuonna 1996, ja näin jäi 90-luvun puolivälin jälkeisten klassikoiden mm.Satyriconin: Nemesis Divinan ja Dimmu Borgirin Enthronen jalkoihin, vaikka minun mielestäni yltää tasoltaan vähintään samoihin, vaikka ei kummampaa mainetta ja tuskin sitä mammonaakaan tällä saavuttanut. Sääli, sillä tämä on yllättävän kova lätty. Toisaalta Gehenna oli tuolloin pienehkössä underground asemassa, ja on kai sitä vieläkin, vaikka tyyli on muuttunut hieman nekrompaan death sävytteisen metallin suuntaan. Tällä nyt puntarissa olevassa levyssä on siis tuon ajan tyylille uskollisena varsin puhtoiset soundit, sitä syntetisaattoria unohtamatta. Vakaasti uskon, että jos ei esim. Dimmu olisi tehnyt loisteliasta, ja mielestäni Stormblåstin ohella parastaan eli Enthrone Darkness Triumphantiaan, olisi tämä saavuttanut ehkä sille oikeuttavamman aseman.
Tuon ajan tyyliinhän kuului tietynlaisten folk- melodioiden käyttö, mitä ainakin Satyricon paljolti viljeli, teki Gehenna sitä jo oikeastaan ensimmäisellä demollaan 1993. Mutta jolle tuo sana folk särähtää korvaan, niin ei kannata sitä säikähtää. En tarkoita niilla mitään yliampuvaa ylipirteää humppaa, vaan sitä melankolisempaa, mutta siltikin tarttuvaa puolta. Ei kuitenkaan mitään liian konstikasta kuuloelimille. Ja tätäkään, sanoisin jopa herkkua ei ole tarjolla, kuin muutamassa biisissä.
Bändin eduksi ehdottomasti pitää todeta tietynlainen omaleimaisuus, vaikka tämä ihan perinteiseltä kuivakalta norselta kuullostaakin. Tämän levyn jälkeenhän siis ote vaihtui hieman suoraviivaisemmaksi, ja kuten jo mainitsinkin, hieman säröisemmäksi ja brutaalimmaksi.
Jos ei puhuta kokonaisuudesta, niin mainitsemisen arvoisia biisejä ovat ainakin nerokas Made To Suffer, Bleeding The Blue Flame ja Manifestation. Muita ihan yksittäisiä pläjyksiä on hankala hakea, koska tämä on yksinkertaisen hyvä paketti kaikessa komeudessaan. Hiemän pyyhkeitä täytynee antaa ainoastaan turhan pitkästä kestosta (58min), mikä aina särkee kokonaiskuvaa keskittymisen herpaantuessa.
Bändin jäsenistösä mainittakoon ainakin Sanrabb ja Dirge Rep. Laulaja Dolgarin juupas eipäs leikkiä bändissä jätettäköön nyt kuitenkin mainitsematta. Kaksi ensin mainittua ovat siis vaikuttaneet mm. Gorgorothissa, Mayhemissa, Blood Red Thronessa, Satyriconissa, Orcustuksessa, Enslavedissa, Aura Noirissa, vain muutamia mainitakseni. Suhteellisen hyv CV. Eli kysymyksessä ei ole ihan eilisen teeren poikia, vaan Norjan maalla arvostettuja muusikon planttuja.
Kuten sanotaan, tukehtui norjalainen Black metal viimeistään näihin aikoihin, vaikkakin siellä kellareissa kyteekin edelleen, mutta ne tulitikku leikit ovat jääneet vähemmälle, uskoisin. Eli siis sellaista roihua tuskin enää nähdään, mitä se 90-luvun alussa aina sen puoliväliin oli.
Tämä järjestyksessään kolmas pitkäsoitto ilmestyi siis vuonna 1996, ja näin jäi 90-luvun puolivälin jälkeisten klassikoiden mm.Satyriconin: Nemesis Divinan ja Dimmu Borgirin Enthronen jalkoihin, vaikka minun mielestäni yltää tasoltaan vähintään samoihin, vaikka ei kummampaa mainetta ja tuskin sitä mammonaakaan tällä saavuttanut. Sääli, sillä tämä on yllättävän kova lätty. Toisaalta Gehenna oli tuolloin pienehkössä underground asemassa, ja on kai sitä vieläkin, vaikka tyyli on muuttunut hieman nekrompaan death sävytteisen metallin suuntaan. Tällä nyt puntarissa olevassa levyssä on siis tuon ajan tyylille uskollisena varsin puhtoiset soundit, sitä syntetisaattoria unohtamatta. Vakaasti uskon, että jos ei esim. Dimmu olisi tehnyt loisteliasta, ja mielestäni Stormblåstin ohella parastaan eli Enthrone Darkness Triumphantiaan, olisi tämä saavuttanut ehkä sille oikeuttavamman aseman.
Tuon ajan tyyliinhän kuului tietynlaisten folk- melodioiden käyttö, mitä ainakin Satyricon paljolti viljeli, teki Gehenna sitä jo oikeastaan ensimmäisellä demollaan 1993. Mutta jolle tuo sana folk särähtää korvaan, niin ei kannata sitä säikähtää. En tarkoita niilla mitään yliampuvaa ylipirteää humppaa, vaan sitä melankolisempaa, mutta siltikin tarttuvaa puolta. Ei kuitenkaan mitään liian konstikasta kuuloelimille. Ja tätäkään, sanoisin jopa herkkua ei ole tarjolla, kuin muutamassa biisissä.
Bändin eduksi ehdottomasti pitää todeta tietynlainen omaleimaisuus, vaikka tämä ihan perinteiseltä kuivakalta norselta kuullostaakin. Tämän levyn jälkeenhän siis ote vaihtui hieman suoraviivaisemmaksi, ja kuten jo mainitsinkin, hieman säröisemmäksi ja brutaalimmaksi.
Jos ei puhuta kokonaisuudesta, niin mainitsemisen arvoisia biisejä ovat ainakin nerokas Made To Suffer, Bleeding The Blue Flame ja Manifestation. Muita ihan yksittäisiä pläjyksiä on hankala hakea, koska tämä on yksinkertaisen hyvä paketti kaikessa komeudessaan. Hiemän pyyhkeitä täytynee antaa ainoastaan turhan pitkästä kestosta (58min), mikä aina särkee kokonaiskuvaa keskittymisen herpaantuessa.
Bändin jäsenistösä mainittakoon ainakin Sanrabb ja Dirge Rep. Laulaja Dolgarin juupas eipäs leikkiä bändissä jätettäköön nyt kuitenkin mainitsematta. Kaksi ensin mainittua ovat siis vaikuttaneet mm. Gorgorothissa, Mayhemissa, Blood Red Thronessa, Satyriconissa, Orcustuksessa, Enslavedissa, Aura Noirissa, vain muutamia mainitakseni. Suhteellisen hyv CV. Eli kysymyksessä ei ole ihan eilisen teeren poikia, vaan Norjan maalla arvostettuja muusikon planttuja.
Kuten sanotaan, tukehtui norjalainen Black metal viimeistään näihin aikoihin, vaikkakin siellä kellareissa kyteekin edelleen, mutta ne tulitikku leikit ovat jääneet vähemmälle, uskoisin. Eli siis sellaista roihua tuskin enää nähdään, mitä se 90-luvun alussa aina sen puoliväliin oli.
perjantaina, lokakuuta 09, 2009
Ryhmä X
Ensimmäinen viikko toisesta opiskelujaksosta on nyt historiaa. Jos nyt tarkkaillaan tulevaisuutta, ei se mennytkään ihan niin, mitä lukujärjestys kertoi. On nimittäin aika teoria painotteinen jakso tiedossa. Eivät näköjään opettajat itsekkään tiedä, mitä meille luupäille aikovat opettaa, ja kaiken tuon lisäksi, olemme valtaosan viikosta ilman valvontaa, eli opettajaa. Eihän siinä, kyllähän isot miehet pärjäävät, mutta kun nämä isot miehet, tässä tapauksessa meidän pienryhmä, on täynnä tyhmiä, kuten allekirjoittanut, ei se asia tahdo mennä perille pelkillä aakkosilla ja numeroilla. Kyllä siihen kaipaisi myös sitä itse opetusta. Mikähän perkele siinä on, että luullaan kun se täysikäisyys on saavutettu, on kaikki itsestään selvää, niinkuin se kirjassa tai monisteessa lukee?
Voi tietenkin olla, että opettajat ovat lukujärjestyksiä tehdessään unohtaneet koko meidän ryhmä X:än, joka on siis vahvuudeltaan kokonaista 4. Ei kai muuten tällaine voi olla mahdollista, että oppilaat ovat suurinpiirtein koko viikon ilman opettajaa. Tai sitten se on sitä nykyaikaa, tai etäopiskelua koulussa.
Tämä menevä viikko ollaan siis tapeltu fysiikan ja fysiikan kaavojen kanssa. Muunneltu celsiuksia kelvineiksi ja asteita radiaaneiksi. Herää jälleen se suuri opiskelijan kysymys: Miksi? Missä minun tarvitsee noin tehdä, kun en ole niihin edes koskaan törmännyt. Tuohon kelviniin ehkä joskus. Kai kuitenkin kaikella on tarkoituksensa, tai sitten ne eivät ole yksinkertaisesti muuta keksineet, koska tuo fysiikka kestää kokonaista kaksi opintoviikkoa, ja tuossa ajassa se pitäisi sisäistää. Sanotaanko näin, että kyllä sen sisäistää, mutta ponnistelua vaatii, että sen numerolitanian saa näpyteltyä laskimeen oikeassa järjestyksessä kaiken maailman piin, ja neliöjuurien kanssa. Tähän kun lisätään vielä jako- ja kertomerkit, alkaa laskin pukata jo erroria näytölle.
Muita havaintoja: Työssä käydessä ja niiden jälkeen, kuten olen aikaisemminkin se täälläkin todennut, jää vielä virtaa muihinkin askereihin, mutta jostain syystä tuo aivoilla työskentely ei tuo samanlaista virtapiikkiä. Mistä lie johtuu, mutta joka päivän jälkeen laiskottaa niin perkeleesti, että hyvä jos jaksaa suihkussa käydä. Hoida siinä sitten uhmaikäisiä lapsia. Kaikella kai kuitenkin on aikansa, eli eiköhän se vielä tästä.
Näyttää tämä blogi menevän aika opiskelu- painotteiseksi, mutta eipä tuota elämään muutakaan, köyhyyden lisäksi mahdu.
Nyt siis oluet kylmään ja nollataan mennyt viikko niin hyvin, että maanantaina ei muista menneistä opinnoista taas mitään. Yksin kai sitä jälleen oluen makua ihmetellään ja siinä sivussa päihdytään. Eipä tosin olisi taksi/kapakka ralliin varaakaan. Joten sosiaalista kanssakäymistä keskenään. Great!
Voi tietenkin olla, että opettajat ovat lukujärjestyksiä tehdessään unohtaneet koko meidän ryhmä X:än, joka on siis vahvuudeltaan kokonaista 4. Ei kai muuten tällaine voi olla mahdollista, että oppilaat ovat suurinpiirtein koko viikon ilman opettajaa. Tai sitten se on sitä nykyaikaa, tai etäopiskelua koulussa.
Tämä menevä viikko ollaan siis tapeltu fysiikan ja fysiikan kaavojen kanssa. Muunneltu celsiuksia kelvineiksi ja asteita radiaaneiksi. Herää jälleen se suuri opiskelijan kysymys: Miksi? Missä minun tarvitsee noin tehdä, kun en ole niihin edes koskaan törmännyt. Tuohon kelviniin ehkä joskus. Kai kuitenkin kaikella on tarkoituksensa, tai sitten ne eivät ole yksinkertaisesti muuta keksineet, koska tuo fysiikka kestää kokonaista kaksi opintoviikkoa, ja tuossa ajassa se pitäisi sisäistää. Sanotaanko näin, että kyllä sen sisäistää, mutta ponnistelua vaatii, että sen numerolitanian saa näpyteltyä laskimeen oikeassa järjestyksessä kaiken maailman piin, ja neliöjuurien kanssa. Tähän kun lisätään vielä jako- ja kertomerkit, alkaa laskin pukata jo erroria näytölle.
Muita havaintoja: Työssä käydessä ja niiden jälkeen, kuten olen aikaisemminkin se täälläkin todennut, jää vielä virtaa muihinkin askereihin, mutta jostain syystä tuo aivoilla työskentely ei tuo samanlaista virtapiikkiä. Mistä lie johtuu, mutta joka päivän jälkeen laiskottaa niin perkeleesti, että hyvä jos jaksaa suihkussa käydä. Hoida siinä sitten uhmaikäisiä lapsia. Kaikella kai kuitenkin on aikansa, eli eiköhän se vielä tästä.
Näyttää tämä blogi menevän aika opiskelu- painotteiseksi, mutta eipä tuota elämään muutakaan, köyhyyden lisäksi mahdu.
Nyt siis oluet kylmään ja nollataan mennyt viikko niin hyvin, että maanantaina ei muista menneistä opinnoista taas mitään. Yksin kai sitä jälleen oluen makua ihmetellään ja siinä sivussa päihdytään. Eipä tosin olisi taksi/kapakka ralliin varaakaan. Joten sosiaalista kanssakäymistä keskenään. Great!
keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009
Ihana päivä!
Se on tehty taas. Nimittäin se syksyinen ja keväinen rituaali. Tosin ei se keväällä tuota niin paljoa harmaata ohimolle, mitä näin ensimmäisillä lumupyryillä, kuten tänään. Puhun nimittäin lempi puuhastani, eli renkaan vaihdosta. Siitä on kieltämättä tällä palstalla jauhettu loputtomiin, eli se siiitä. Sen verran pitää kuitenkin sanoa, että tuo pienoinen vinkka lumisateen kanssa saa aikaan kiitettävän määrän liikettä nivusiin, yms, kehon osiin. Aikaa meni tähän rengasperseilyyn ainoastaan 23min. Mielestäni kohtuu suoritus ainoastaan rengasavainta ja haitaritunkkia hyväksi käyttäen, millä luonnollisesti saa autosta vain yhden kulman ilmaan kerralla.
Oikeastaan tieto siitä, että iltapäivällä on tämä vittu taas edessä, löi mielen vitutuksen autuaaseen tilaan heti aamulla. Kun vielä koulun tupakkapaikalla tajusi askin olevan tyhjä, oli päivän vitustuskäyrä vertikaalisesti hyvin jyrkkä. Mutta vielä se, että en saanut autoani pois koulun parkkipaikalta poislähtiessäni, kun joku saatanan aasi oli ajanut isipapan paskakasan autoni perään. Luonnollisesti, jos molemmilla sivuilla ja edessä on autoja, niin pois pääsy on mahdollista vain ilma teitse, ja tätä ominaisuutta ei 90-luvun alun ranskattarissa ole. Aikansa ne kehotuksestani keskusradioon auton rekisteri numeroa huuteli, kunnes syyllinen löytyi. Paikalle pelmahti pyylevä poika, ja raaputteli lumen alta esiin ensin rekisteri numeron ja pisti tupakaksi. Hienoa. Ensinnäkin ei ilmeisesti ollut, todennäköisesti isipapan auton rekisteri numero jäänyt mieleen, mutta kuka SAATANAN URPO ajaa autonsa noin? Ei saatana edes naiset! Ei edes tyhmät sellaiset. Ja toiseksi. Pistää nyt siinä ihmetellessä tupakaksi. Ja kun luonnollisesti siellä isin uudessa silmäterässä ei saa sisällä polttaa, niin se piti imeä siinä minun pakkivaloja ihmetellessä. Perkele, että meinasi sulaa kotelo siihen paikkaan, mutta tilanne jäi kuitenkin vain keskisormen, tuon kansainvälisestikkin tieliikenteessä käytettyn käsimerkin railakkaaseen heilautukseen. Kosto on suloinen saatanan apina!
Oikeastaan tieto siitä, että iltapäivällä on tämä vittu taas edessä, löi mielen vitutuksen autuaaseen tilaan heti aamulla. Kun vielä koulun tupakkapaikalla tajusi askin olevan tyhjä, oli päivän vitustuskäyrä vertikaalisesti hyvin jyrkkä. Mutta vielä se, että en saanut autoani pois koulun parkkipaikalta poislähtiessäni, kun joku saatanan aasi oli ajanut isipapan paskakasan autoni perään. Luonnollisesti, jos molemmilla sivuilla ja edessä on autoja, niin pois pääsy on mahdollista vain ilma teitse, ja tätä ominaisuutta ei 90-luvun alun ranskattarissa ole. Aikansa ne kehotuksestani keskusradioon auton rekisteri numeroa huuteli, kunnes syyllinen löytyi. Paikalle pelmahti pyylevä poika, ja raaputteli lumen alta esiin ensin rekisteri numeron ja pisti tupakaksi. Hienoa. Ensinnäkin ei ilmeisesti ollut, todennäköisesti isipapan auton rekisteri numero jäänyt mieleen, mutta kuka SAATANAN URPO ajaa autonsa noin? Ei saatana edes naiset! Ei edes tyhmät sellaiset. Ja toiseksi. Pistää nyt siinä ihmetellessä tupakaksi. Ja kun luonnollisesti siellä isin uudessa silmäterässä ei saa sisällä polttaa, niin se piti imeä siinä minun pakkivaloja ihmetellessä. Perkele, että meinasi sulaa kotelo siihen paikkaan, mutta tilanne jäi kuitenkin vain keskisormen, tuon kansainvälisestikkin tieliikenteessä käytettyn käsimerkin railakkaaseen heilautukseen. Kosto on suloinen saatanan apina!
perjantaina, lokakuuta 02, 2009
Simetek ralli In Car
Tuli sitten kötösteltyä tuollainen ja todettua, että Windows Movie Maker on ehkä köpöin editointi ohjelma, mitä olen koskaan käyttänyt.
Jakso jaksollistajärjestelmää
Ohi on! Nimittäin ensimmäinen opintojakso. Kemian kaavoja on pyöritetty päässä niin, että taitaa Mendelejev pyöriä samaa vauhtia haudassaan. Seuraavassa jaksossa onkin enemmän työ -painoitteista opiskelua, mikä kelpaa kyllä minulle. Kiitos!
Kun on, kuten minä, matemaattisesti avuton, ei se opiskelu tälle alalle ole ihan leikkiä, kuten se joillekkin voi olla, mutta kemian kokeesta tuli kuitenkin repaistua H2. Eli asteikolla toiseksi paras pistemäärä. Loput kokeet napsahtelivatkin sitten K3:seen, eli kun arvosteluasteikko on tätä nykyä 1-3, niin ns. kiitettäviä tuli kaikenkaikkiaan 4, ja tuo mainitsemani kakkonen. Siis ei sitä täysin tyhmä ole, vaikka siltä ulkokuori voi näyttää. Ensi jaksolla sen huomaa, jäikö se oppi kuitenkaan tukan alle, kun tuota matematiikka yms. pitäisi hyödyntää titrauksessa sun muussa läträyksessä. Jotain hydrauliikkaa ja sellunkeittoa olisi myös tiedossa.
Viikonloppu meneekin nyt kahdestaan nuorimmaisen kanssa. Laatuaikaa siis tiedossa. Puuh!!! Laulelen siis Reijo Kallion viikonloppuisää koko viikonlopun, mutta kyllä sitä voi muutaman oluen nauttia, mutta vain muutaman. Täytyy olla lailla partiopojan valmis yöherätyksiin, joita aina jokunen yössä tulee. Joten saa tulla harjoittelemaan Äitinä oloa, jos haluaa. Mielummin tietenkin neiti ihminen, koska mieheltä se tuskin onnistuu. Siis neitinä ja äitinä olo. Tai mistäs vitusta minä tiedän. ...Tai no menköön perkele, hätätapauksessa mieskin käy!
Kun tuossa tuli tuo viikonloppuisä kappale esille, niin olkaatte hyvät. Voi vittu, että hirveä biisi. "...en ole katkera, mutta kuitenkin..."
Kun on, kuten minä, matemaattisesti avuton, ei se opiskelu tälle alalle ole ihan leikkiä, kuten se joillekkin voi olla, mutta kemian kokeesta tuli kuitenkin repaistua H2. Eli asteikolla toiseksi paras pistemäärä. Loput kokeet napsahtelivatkin sitten K3:seen, eli kun arvosteluasteikko on tätä nykyä 1-3, niin ns. kiitettäviä tuli kaikenkaikkiaan 4, ja tuo mainitsemani kakkonen. Siis ei sitä täysin tyhmä ole, vaikka siltä ulkokuori voi näyttää. Ensi jaksolla sen huomaa, jäikö se oppi kuitenkaan tukan alle, kun tuota matematiikka yms. pitäisi hyödyntää titrauksessa sun muussa läträyksessä. Jotain hydrauliikkaa ja sellunkeittoa olisi myös tiedossa.
Viikonloppu meneekin nyt kahdestaan nuorimmaisen kanssa. Laatuaikaa siis tiedossa. Puuh!!! Laulelen siis Reijo Kallion viikonloppuisää koko viikonlopun, mutta kyllä sitä voi muutaman oluen nauttia, mutta vain muutaman. Täytyy olla lailla partiopojan valmis yöherätyksiin, joita aina jokunen yössä tulee. Joten saa tulla harjoittelemaan Äitinä oloa, jos haluaa. Mielummin tietenkin neiti ihminen, koska mieheltä se tuskin onnistuu. Siis neitinä ja äitinä olo. Tai mistäs vitusta minä tiedän. ...Tai no menköön perkele, hätätapauksessa mieskin käy!
Kun tuossa tuli tuo viikonloppuisä kappale esille, niin olkaatte hyvät. Voi vittu, että hirveä biisi. "...en ole katkera, mutta kuitenkin..."
keskiviikkona, syyskuuta 30, 2009
Hienot miehet Berlusconi & Vanhanen
Vaikka armas pääministerimme on, lähinnä naisseikkailuistaan, tyhjäntoimituksestaan ja tuoreimpana vaalirahoituksistaan ryvettynyt politikko, on hän aika pieni tekijä Italian vastaavassa virassa toimivaan Berlusconiin verrattuna.
Yhtäläisyyksiähän toki lievästi löytyy. Esim. Korruptio, joka ehkä Vanhasesta puhuttaessa on aika voimakas ilmaisu, mutta naisten kanssa erinäinen pelehtiminen on myös Berlusconille varsin tuttua puuhaa. Tässäkin tosin vielä Italian orhi, enkä puhu nyt Ferrarista vie kyllä Vanhasta, kuin litran mittaa. Mutta ryvettymistä on kuitenkin Suomen mittakaavassa Vanhasella huomattavasti.
Tuohon Vanhaseen kirjahyllyineen en jaksa paneutua, koska siitä saa lukutaitoiset lukea joka mediasssa varmaankin kyllästymiseen asti.
Mutta tämä Silvio Berlusconi on kieltämättä tapaus jo sinänsä. Oikeistolaisuuden nimeen vannova herrasmies on tullut lähinnä tunnetuksi suomalaisille ainakin haukkumalla suomalaista keittiötä. Ehkä syystä, tai sitten ei, mutta tämä viimeisin kommentti Thdysvaltojen presidentin ihon väristä sai kyllä aikaan, ainakin minulla hyvät naurut. Mies kommentoi Obamaa ja hänen vaimoaan hyvin ruskettuneiksi. Ja ilmaisi vielä asian olevan kohteliaisuus. Vaikkakin Berlusconi on omilla toimillaan vaikuttanut paljolti Italian kiristyneeseen maahanmuuttopolitiikkaan, kyllä tuo kommentti oli aika brutaali. Mahtoiko Silvio tietää, että kyseessä ei ole tuo palloamme lämmittävä keltainen systeemi taivaalla, vai esittikö hän ihan vakavasti vain tyhmää. Äkkiseltään tuota voisi luokitella jopa rasistiseksi kommentiksi, mitä sen luulenkin olevan.
Onpa miestä syytetty jopa fasistiksi. Kummakos tuo, onhan mies on päästellyt sammakoitaan suustaan aikaisemminkin. "Tavoitteeni on lyödä kommunismi", "Mussolini ei ollut paha mies", "Eivät fasistiset tervehdykset ole pahoja" pistää kyllä miettimään, mitkähän Berlusconin poliittiset pyrkimykset ovatkaan. Hyvä pointti on myös se, että Berlusconin varallisuus kasvaa, liioitellusti samassa suhteessa Italian valtionvelkaan.
Veti tämä, 5-6 kertaa korruptiosta oikeudessa asti puinut populisti välistä tai ei, ei hänellä voi ihan puhtaat jauhot pussissaan olla, vaikka kova liikemies ja mediaimperiumin diktaattori onkin. Eikä sovi unohtaa, että mies omistaa myös siivun maineikkaasta jalkapallo seurasta nimeltä AC Milan. Mutta senkinhän tietää kaikki, mistä Italialaista jalkapalloa on viime aikoina syytetty.
Ja mitä Berlusconin naisseikkailuihin tulee, tämän kirjoittamiseen menisi viikko. Mutta yhtenä esimerkinä täytyy nostaa esille tapaus, jossa Berlusconi taannoin nimitti tasa-arvoasianministeriksi entisen show-tytön poskihoitoa vastaan. Siinäpä sitä on tasa-arvoa kerrakseen.
Eli vaikka Vanhaselle pitäisi antaa lapikasta hanuriin mitä pikimmin, on tämä vielä "amatöörien puuhastelua", maineikasta hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyröä lainatakseni. Hieno mies hänkin.
Yhtäläisyyksiähän toki lievästi löytyy. Esim. Korruptio, joka ehkä Vanhasesta puhuttaessa on aika voimakas ilmaisu, mutta naisten kanssa erinäinen pelehtiminen on myös Berlusconille varsin tuttua puuhaa. Tässäkin tosin vielä Italian orhi, enkä puhu nyt Ferrarista vie kyllä Vanhasta, kuin litran mittaa. Mutta ryvettymistä on kuitenkin Suomen mittakaavassa Vanhasella huomattavasti.
Tuohon Vanhaseen kirjahyllyineen en jaksa paneutua, koska siitä saa lukutaitoiset lukea joka mediasssa varmaankin kyllästymiseen asti.
Mutta tämä Silvio Berlusconi on kieltämättä tapaus jo sinänsä. Oikeistolaisuuden nimeen vannova herrasmies on tullut lähinnä tunnetuksi suomalaisille ainakin haukkumalla suomalaista keittiötä. Ehkä syystä, tai sitten ei, mutta tämä viimeisin kommentti Thdysvaltojen presidentin ihon väristä sai kyllä aikaan, ainakin minulla hyvät naurut. Mies kommentoi Obamaa ja hänen vaimoaan hyvin ruskettuneiksi. Ja ilmaisi vielä asian olevan kohteliaisuus. Vaikkakin Berlusconi on omilla toimillaan vaikuttanut paljolti Italian kiristyneeseen maahanmuuttopolitiikkaan, kyllä tuo kommentti oli aika brutaali. Mahtoiko Silvio tietää, että kyseessä ei ole tuo palloamme lämmittävä keltainen systeemi taivaalla, vai esittikö hän ihan vakavasti vain tyhmää. Äkkiseltään tuota voisi luokitella jopa rasistiseksi kommentiksi, mitä sen luulenkin olevan.
Onpa miestä syytetty jopa fasistiksi. Kummakos tuo, onhan mies on päästellyt sammakoitaan suustaan aikaisemminkin. "Tavoitteeni on lyödä kommunismi", "Mussolini ei ollut paha mies", "Eivät fasistiset tervehdykset ole pahoja" pistää kyllä miettimään, mitkähän Berlusconin poliittiset pyrkimykset ovatkaan. Hyvä pointti on myös se, että Berlusconin varallisuus kasvaa, liioitellusti samassa suhteessa Italian valtionvelkaan.
Veti tämä, 5-6 kertaa korruptiosta oikeudessa asti puinut populisti välistä tai ei, ei hänellä voi ihan puhtaat jauhot pussissaan olla, vaikka kova liikemies ja mediaimperiumin diktaattori onkin. Eikä sovi unohtaa, että mies omistaa myös siivun maineikkaasta jalkapallo seurasta nimeltä AC Milan. Mutta senkinhän tietää kaikki, mistä Italialaista jalkapalloa on viime aikoina syytetty.
Ja mitä Berlusconin naisseikkailuihin tulee, tämän kirjoittamiseen menisi viikko. Mutta yhtenä esimerkinä täytyy nostaa esille tapaus, jossa Berlusconi taannoin nimitti tasa-arvoasianministeriksi entisen show-tytön poskihoitoa vastaan. Siinäpä sitä on tasa-arvoa kerrakseen.
Eli vaikka Vanhaselle pitäisi antaa lapikasta hanuriin mitä pikimmin, on tämä vielä "amatöörien puuhastelua", maineikasta hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyröä lainatakseni. Hieno mies hänkin.
tiistaina, syyskuuta 29, 2009
keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009
Härkäviikot
Koeviikko lähestyy uhkaavasti, ja tuntuu, että tukan alle ei ole vielä(kään) jäänyt juurikaan mitään. Ainakaan mitään, mistä olisi vastaavaa hyötyä tulevaan piinaviikkoon. Tuntuu pikemminkin siltä, että mitä enemmän noita kaavoja, ionisidoksia, kovalenttisia sidoksia, anioneita, kationeita, endotermisia ja eksotermisia termejä pänttään päähäni, sitä enemmän ne menevät siellä sekaisin. Konehuoneessa menevät siis öljyt ja vedet sekaisin ja edessä on täystuho.
Ainahan näitä opiskellessa miettii, mihin näitäkin tietoja tarvitsee. Tämä seikkahan tuli mieleen jo 90-luvun alkupuoliskolla, milloin viimeksi päätoimisesti opiskeli, mutta yhtään valehtelematta tämä sama seikka juolahtelee mieleen nytkin. Mikään ei siis ole muuttunut vuosien saatossa. Kai se on sitä, että nykyajan ammattikouluista, tai opistojahan nämä nykyään ovat, pystyy suuntaamaan jopa suoraan yliopistoihin, eli siis kai pohjat täytynee olla kunnossa.
Kuten sanottua, koeviikko alkaa ensi viikolla, ja valmistautuminen on kohdallani alkanut. Kemian perusosaamista on yritetty nyt takoa päähän todenteolla. Maanantaina tyhmyyteni jälleen siis konkretisoituu. Mutta jos tämä on perusosaamista kemiasta, en edes halua tietää, mitä se erikoisosaaminen pitääkään sisällään, kun tämä jätkä on jo nyt lailla tarhan tädin pihalla. Noh, en minä itseäni minään fiksuna ole koskaan pitänytkään, mutta kahdesta "ei niin tärkeästä" kokeesta on tullut pamautettua luokan pohjat. Ja näillä pohjilla en nyt tarkoita huonointa tulosta.
Se oppiiko vanha koira uusia temppuja, ja onko sitä samaista koiraa, tässä tapauksessa minua karvoihin katsomista, selvinnee puolessa välissä ensi viikkoa.
Ainahan näitä opiskellessa miettii, mihin näitäkin tietoja tarvitsee. Tämä seikkahan tuli mieleen jo 90-luvun alkupuoliskolla, milloin viimeksi päätoimisesti opiskeli, mutta yhtään valehtelematta tämä sama seikka juolahtelee mieleen nytkin. Mikään ei siis ole muuttunut vuosien saatossa. Kai se on sitä, että nykyajan ammattikouluista, tai opistojahan nämä nykyään ovat, pystyy suuntaamaan jopa suoraan yliopistoihin, eli siis kai pohjat täytynee olla kunnossa.
Kuten sanottua, koeviikko alkaa ensi viikolla, ja valmistautuminen on kohdallani alkanut. Kemian perusosaamista on yritetty nyt takoa päähän todenteolla. Maanantaina tyhmyyteni jälleen siis konkretisoituu. Mutta jos tämä on perusosaamista kemiasta, en edes halua tietää, mitä se erikoisosaaminen pitääkään sisällään, kun tämä jätkä on jo nyt lailla tarhan tädin pihalla. Noh, en minä itseäni minään fiksuna ole koskaan pitänytkään, mutta kahdesta "ei niin tärkeästä" kokeesta on tullut pamautettua luokan pohjat. Ja näillä pohjilla en nyt tarkoita huonointa tulosta.
Se oppiiko vanha koira uusia temppuja, ja onko sitä samaista koiraa, tässä tapauksessa minua karvoihin katsomista, selvinnee puolessa välissä ensi viikkoa.
perjantaina, syyskuuta 18, 2009
Lepakko puhelinkaupassa
Rakas palvelijani ja matkapuhelimeni Nokia N95 siirtyi ajasta ikuisuuteen. Viime päivät kieltämättä olivat raskaita. Kaiuttimen ääni kuullosti kuin olisi tullut suoraan läpi Boss:in HM3:sta. Siis aika vahvalla ja matalalla säröllä. Hyvä oli niin kauan, kun sitä kesti. Ja olihan tuo nyt muutoinkin jo maailmaa nähnyt ja eräänkin puhelun kuullut. Kännisetkin sellaiset.
Oli siis asteltava nöyrrin mielin puhelin kauppaan, ja uutta myllyä ostamaan. Kytkyllä tottakai, ei näillä opiskelijan huimilla tuloilla ihan sentään kuuhun nousta.
Kieltämättä näitä nykyajan härpättäjä näpytellessä tuli ikävä sitä saapasfirman 2110(venttikymppi) mallia. Mitään navigaattoreita tai internet sovelluksia ei tuolloin puhelimessa ollut, mutta pahimmassa hätätilassa sillä sai naulan seinään.
Jokatapauksessa hankkiessani edellistä se navigaattori houkutteli, ja onhan tuosta ollut joskus jopa apua(valehtelen) ja noita internet palveluitakin aina aika ajoin tulee käytettyä hyväksi (nenäni venyy, kuten Pinokkiolla), joten ei voinut ainakaan huonompaa vaihtaa.
Eipä aikaakaan kun lipevä myyjä jo vastaavaa kapulaa lykki kouraani. Hieno oli ja yhtäläisyyttä löytyi sen legendaarisen 2110-mallin kanssa, nimittäin koko.
Tästäkin huolimatta kaupat syntyi. Nyt on kosketusnäytöt, 32gigaa muistia, internetit, facebookit, navigaattorit, youtubet ja perkele sähköpostitkin luetaan, ettei tarvitse niitä vahingossakaan itse lueskella. Tämähän onkin kaltaiselleni bisnes miehelle tärkeä ominaisuus!!! Tämän toiminnon voi luonnollisestikkin kytkeä pois päältä...but anyway! Voi vittu! Kauas on tultu Mobiran ajoista, jolloin matkapuhelin nipin napin mahtui autoon.
Nyt sitten kai pitäisi olla tyytyväinen uuteen leluun? Niinkö? Ja paskanvitut. Vituttaa päästä varpaisiin. En oikeasti edes tarvitse tuollaista mediamyllyä. Sille en tietenkään voi mitään, että olen lapsellisen retkussa kaikkeen teknologian viimeisimpiin laitteisiin, mutta se, että tarvitsen nyt kiikarit, että pystyn tekstiviestin kirjoittamaan osoittaa jälleen ihmisen, tässä tapauksessa minun tyhmyyden.
Mikä on sitten tarinan opetus? Ei mikään, mutta onpa nyt sellainen puhelin, jota ei pysty tämä lepakko kunnolla käyttämään.
Oli siis asteltava nöyrrin mielin puhelin kauppaan, ja uutta myllyä ostamaan. Kytkyllä tottakai, ei näillä opiskelijan huimilla tuloilla ihan sentään kuuhun nousta.
Kieltämättä näitä nykyajan härpättäjä näpytellessä tuli ikävä sitä saapasfirman 2110(venttikymppi) mallia. Mitään navigaattoreita tai internet sovelluksia ei tuolloin puhelimessa ollut, mutta pahimmassa hätätilassa sillä sai naulan seinään.
Jokatapauksessa hankkiessani edellistä se navigaattori houkutteli, ja onhan tuosta ollut joskus jopa apua(valehtelen) ja noita internet palveluitakin aina aika ajoin tulee käytettyä hyväksi (nenäni venyy, kuten Pinokkiolla), joten ei voinut ainakaan huonompaa vaihtaa.
Eipä aikaakaan kun lipevä myyjä jo vastaavaa kapulaa lykki kouraani. Hieno oli ja yhtäläisyyttä löytyi sen legendaarisen 2110-mallin kanssa, nimittäin koko.
Tästäkin huolimatta kaupat syntyi. Nyt on kosketusnäytöt, 32gigaa muistia, internetit, facebookit, navigaattorit, youtubet ja perkele sähköpostitkin luetaan, ettei tarvitse niitä vahingossakaan itse lueskella. Tämähän onkin kaltaiselleni bisnes miehelle tärkeä ominaisuus!!! Tämän toiminnon voi luonnollisestikkin kytkeä pois päältä...but anyway! Voi vittu! Kauas on tultu Mobiran ajoista, jolloin matkapuhelin nipin napin mahtui autoon.
Nyt sitten kai pitäisi olla tyytyväinen uuteen leluun? Niinkö? Ja paskanvitut. Vituttaa päästä varpaisiin. En oikeasti edes tarvitse tuollaista mediamyllyä. Sille en tietenkään voi mitään, että olen lapsellisen retkussa kaikkeen teknologian viimeisimpiin laitteisiin, mutta se, että tarvitsen nyt kiikarit, että pystyn tekstiviestin kirjoittamaan osoittaa jälleen ihmisen, tässä tapauksessa minun tyhmyyden.
Mikä on sitten tarinan opetus? Ei mikään, mutta onpa nyt sellainen puhelin, jota ei pysty tämä lepakko kunnolla käyttämään.
keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009
Kanta-astujia ja muutama lättypillu
Nyt kun naapurustoa vielä viime keväänä jutuillaan terrorisoinut psykopaatti on poissa, on näillä kulmilla aika hiljaista. Mutta siltikin aika erikoista ja kirjaimmellisesti värikästä kansaa täällä asustaa. Seksuaalisia vähemmistöjä unohtamatta.
Jotenkin minusta tuntuu, että näin kun kerrostalossa asuu, majailee minun yläkerrassa aina norsu. Kummallista, että tuollainen henkilö joka pystyy piiloutumaan lipputankon taakse, ei osaa kävellä kuin kannoilla. Eri asia on, jos hänelle sattuu olemaan norsu lemmikkinä, mutta epäilen, että tämä olisi pistänyt jo jossain vaiheessa silmään. Toinen asia vielä mikä ärsyttää on se, että tämä kyseinen varsin epäkohtelias nuorimies ei ilmeisesti osaa tähdätä kusihätäänsä ollenkaan, vaan laskettaa slaikkarillaan suoraan siihen keskelle Idoa , missä yleisimmin se vesi sijaitsee. Lorina on lievä adjektiivi ilmaisu tästä toiminnasta, mikä herättää useimmiten öisin. Pitäisi kai käydä kehottamassa, kuten omia lapsia iltapissalle ennen painajaisille menoa. Tai sitten sillä on oikeasti elättinään se norsu.
Entäpä alakerran lesbopariskunta. Ehdottomasti tunnistettavissa, että kaapista on tultu, nimittäin samanlaisissa tuulipuvuissa lenkkeilevää pariskuntaa puudeleineen ei ainakaan täysin heteropariksi voi katsoa edes niillä kuuluisilla samoilla silmillä.
Nyt siellä sitten joillain herää villi ajatusleikki kauniista viettelijätär nymfoista, mutta voin puhkaista sen ajatuskuplanne samantien. Nimittäin molemmat näistä näyttävät lähinnä miehiltä. Rumilta sellaisilta. Yleensähän toinen on enemmän tai vähemmän näissä "hommissa" miehinen ja toinen se naisellisempi, mutta poikkeus vahvistaa jälleen säännön.
Sinänsä mukavia ja harmittomia ihmisiä, mutta ehkä tuo Rexonan sport -suihkugeelin käyttö ja varsinkin partavedellä läträäminen on hieman jo liikaa. Varsinkin, kun partavesi on Yves Saint Laurentin Kouros, tuo 80-90 luvun vaihteen löyhkä, mitä valitettavasti jotkut käyttävät edelleen. On ajattomia partavesiä, mutta tämä ei kuulu niihin, varsinkaan noin käytävässä haisteltuna kera Rexonan.
Lisäksi kun "hoodeilla" asustelee ainakin Saksalaisia, Venäläisiä, Kurdeja ja Vietnamilaisia, alkaa pihan hiekkalaatikolla olla mukavan kansainvälinen tunnelma, kielimuurista nyt puhumattakaan.
Tuonne samalla hiekkalaatikolle pitäisi kyllä laskea vastapäisen talon ikinuoruuttaan elävä nelissäkymmenissä oleva uusnatsi, joka maihareineen, suomileijona koruineen ja saman logon omaavan paidan kanssa on kieltämättä aika huvittava näky. Ja heti vastaus kysymykseen: Kyllä, hän omistaa myös KIITOS -hupparin ja saksanpaimen koiran, mutta sehän ei ole koiran vika.
Täytyy kuitenkin koputtaa puuta siinä mielessä, että pahempia häiriötekiöitä ei ole ilmennyt näin vuoden asumisen aikana.
Se pahin opiskelija sakki, jotka alkavat viikonlopun vieton hyvissä ajoin keskiviikkona, jolloin mitä kummallisimman näköisiä lökäpöksyjä alkaa valumaan asuntoon ovista ja ikkunoista, ovat onnekseni jossain ihan muualla. Tämäkin vielä ehkä menisi. Se pahin oikeastaan olisi se yläkerran armoton rakastaja, joka viikonloppuisin vinguttaisi vanhaa sänkyä ja jotain lorttoa aamusta iltaan. Sitä ei nimittäin kuuntele vittuuntumatta kukaan.
Jotenkin minusta tuntuu, että näin kun kerrostalossa asuu, majailee minun yläkerrassa aina norsu. Kummallista, että tuollainen henkilö joka pystyy piiloutumaan lipputankon taakse, ei osaa kävellä kuin kannoilla. Eri asia on, jos hänelle sattuu olemaan norsu lemmikkinä, mutta epäilen, että tämä olisi pistänyt jo jossain vaiheessa silmään. Toinen asia vielä mikä ärsyttää on se, että tämä kyseinen varsin epäkohtelias nuorimies ei ilmeisesti osaa tähdätä kusihätäänsä ollenkaan, vaan laskettaa slaikkarillaan suoraan siihen keskelle Idoa , missä yleisimmin se vesi sijaitsee. Lorina on lievä adjektiivi ilmaisu tästä toiminnasta, mikä herättää useimmiten öisin. Pitäisi kai käydä kehottamassa, kuten omia lapsia iltapissalle ennen painajaisille menoa. Tai sitten sillä on oikeasti elättinään se norsu.
Entäpä alakerran lesbopariskunta. Ehdottomasti tunnistettavissa, että kaapista on tultu, nimittäin samanlaisissa tuulipuvuissa lenkkeilevää pariskuntaa puudeleineen ei ainakaan täysin heteropariksi voi katsoa edes niillä kuuluisilla samoilla silmillä.
Nyt siellä sitten joillain herää villi ajatusleikki kauniista viettelijätär nymfoista, mutta voin puhkaista sen ajatuskuplanne samantien. Nimittäin molemmat näistä näyttävät lähinnä miehiltä. Rumilta sellaisilta. Yleensähän toinen on enemmän tai vähemmän näissä "hommissa" miehinen ja toinen se naisellisempi, mutta poikkeus vahvistaa jälleen säännön.
Sinänsä mukavia ja harmittomia ihmisiä, mutta ehkä tuo Rexonan sport -suihkugeelin käyttö ja varsinkin partavedellä läträäminen on hieman jo liikaa. Varsinkin, kun partavesi on Yves Saint Laurentin Kouros, tuo 80-90 luvun vaihteen löyhkä, mitä valitettavasti jotkut käyttävät edelleen. On ajattomia partavesiä, mutta tämä ei kuulu niihin, varsinkaan noin käytävässä haisteltuna kera Rexonan.
Lisäksi kun "hoodeilla" asustelee ainakin Saksalaisia, Venäläisiä, Kurdeja ja Vietnamilaisia, alkaa pihan hiekkalaatikolla olla mukavan kansainvälinen tunnelma, kielimuurista nyt puhumattakaan.
Tuonne samalla hiekkalaatikolle pitäisi kyllä laskea vastapäisen talon ikinuoruuttaan elävä nelissäkymmenissä oleva uusnatsi, joka maihareineen, suomileijona koruineen ja saman logon omaavan paidan kanssa on kieltämättä aika huvittava näky. Ja heti vastaus kysymykseen: Kyllä, hän omistaa myös KIITOS -hupparin ja saksanpaimen koiran, mutta sehän ei ole koiran vika.
Täytyy kuitenkin koputtaa puuta siinä mielessä, että pahempia häiriötekiöitä ei ole ilmennyt näin vuoden asumisen aikana.
Se pahin opiskelija sakki, jotka alkavat viikonlopun vieton hyvissä ajoin keskiviikkona, jolloin mitä kummallisimman näköisiä lökäpöksyjä alkaa valumaan asuntoon ovista ja ikkunoista, ovat onnekseni jossain ihan muualla. Tämäkin vielä ehkä menisi. Se pahin oikeastaan olisi se yläkerran armoton rakastaja, joka viikonloppuisin vinguttaisi vanhaa sänkyä ja jotain lorttoa aamusta iltaan. Sitä ei nimittäin kuuntele vittuuntumatta kukaan.
sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009
Top 100 levyt Nro 84: Kotiteollisuus - Kuolleen kukan nimi
Olin vähän kahden vaiheilla tämän levyn suhteen, että kuuluuko tämä yleensä metalli musiikin kategoriaan, vai tämän päivän Suomi-rokkiin. Ei varmaankaan tähän ensin mainittuun, jos tätä heiltä itseltään kysytään, mutta eipä kysytä. Siispä Kotiteollisuuden Kuolleen kukan nimi on levy nro:84.
Oli tämä nyt raskasta junttirokkia tai mitä hyvänsä,tällä levyllä yhtye muuttui suoraviimaisemmaksi, melodisemmaksi, ja sanoituksellisesti selkeämmäksi niin, että se tyhminkin pohjalainen tajuaa mikä on homman nimi. Ja hommahan alkaa mainiolla Valtakunta biisillä, jonka yksinkertainen pääriffi on silkkaa rautaa. Vuonna Yksi ja Kaksi, Rakastaa/Ei Rakasta ja Kielletyn Puun Hedelmä seuraavat samaa yksinkertaisen viitoittamaa tietä, osoittaen, että myös kitara on lyömäsoitin.
Tuosta voidaankin nopeasti päätellä, että mitään varsinaisia virtuoosejahan nämä muusikot tässä orkesterissa eivät ole, ja myöntävät sen itsekkin. Puhumattakaan Hynysen laulutaidoista.
Levyn alkupuolen kappaleet toimivat siis paremmin ja ovat edelleenkin keikkaseteissä mukana. Levyn lopussa on muutaman hieman "hartaampi" veisu, mutta viimeinen kappale, eli Satu peikoista on ehkä yksi parhaista Kotiteollisuus biiseistä koskaan.
Yhtyeen lyyrikko, biisintekijä ja pääperkele, Jouni Hynysestä voidaan olla mieltä mitä hyvänsä, sanoittajana hän on kuitenkin mielestäni Suomen ehdotonta eliittiä, jonka ovat myös monet arvostetut musiikintekijät nostaneet esiin haastatteluissaan.
Se toinen puoli Hynysestä onkin se sovinisti junttijuoppo, mutta tämähän on se julkisuuskuva, minkä Hynynen on tietoisesti valinnut, ja sen myöntänyt. Ja onpahan myöntänyt senkin, että se on jo hieman ampunut yli, jopa niin yli, ettei edes hilse pölähdä.
Lopputuloksena voin sanoa, että tämä on kuitenkin bändin yksi vahvimmista äänityksistä, vaikka tämän jälkeen yhtye työsti loistavat levyt kuten, Helvetistä Itään ja 7. Tämän jälkeenkin on vielä levyjä tullut, mutta ei ehkä enää niin tasapainoisia mitä nämä jo mainitut. Tuntuu oikeastaan siltä, että bändi on jäänyt polkemaan paikoillaan, kuten suomirokin muutkin dinosaurukset Popedasta Eppu Normaaliin. Kai se sitten kuuluu mennäkkin niin.
Oli miten oli, mutta oikein mukavaa räimettä vaikka olutiltoja säestämään.
perjantaina, syyskuuta 11, 2009
Sonata Arctica - Flag In The Ground
No niin! Kemin lahjat maailman power metallille ovat saaneet purkitettua uuden levynsä. Eipä paljoakaan meikäläistä hetkauta, mutta sen verran pitää taas ukista kuitenkin tästä biisistä.
Jonkun haastattelun mukaan tämä biisi on kypsynyt 13 vuotta. Sen voin uskoa, mutta on tainnut kypsyä hieman yli. Minun korvaani kuullostaa, että tuo kertosäe olisi jostain ihan toisesta biisistä, nimittäin sen verran se mielestäni tulee puskista. Kertosäkeessä ei niinkään mitään vikaa ole, mutta... Eli jos tuo kappale on ollut siellä kuuluisassa pöytälaatikossa sen 13 vuotta, en välttämättä halua edes tietää, missä tuo kertosäe on ollut kaikki nämä vuodet.
Jonkun haastattelun mukaan tämä biisi on kypsynyt 13 vuotta. Sen voin uskoa, mutta on tainnut kypsyä hieman yli. Minun korvaani kuullostaa, että tuo kertosäe olisi jostain ihan toisesta biisistä, nimittäin sen verran se mielestäni tulee puskista. Kertosäkeessä ei niinkään mitään vikaa ole, mutta... Eli jos tuo kappale on ollut siellä kuuluisassa pöytälaatikossa sen 13 vuotta, en välttämättä halua edes tietää, missä tuo kertosäe on ollut kaikki nämä vuodet.
keskiviikkona, syyskuuta 09, 2009
Pieni syväluotaus Jalometalliin 2009
Kylläpäs tämä kesti taas, ennen kuin tänne mitään sain taas kirjailtua Jalometallin tapahtumista. Oikeastaan mitään kerrottavaa ei ole. Ainakaan mitään uutta, mikä ei selviäisi jo aikaisempien vuosien kohelluksista. Eli kun se pullo sihahti, se oli samaa tuubaa siihen asti, kun sen pullon pisti kiinni. Ainoa oikeastaan mikä oli uutta, oli nuo jatkoklubit, missä henkilökohtaisesti vierailin perjantaina.
Perjantai:
Ensimmäinen bändi mitä tuli katsottua, oli Alghazanth. Siitäkin vain pari biisiä lopusta, mutta hyvältä kuullosti noin livenäkin. Oikeastaan harvinaisen hyvältä, kun puhutaan festari -soundista. Sian päät yms. tykötarpeet olivat ilahduttamassa visuaalista puolta, ja tulihan se Moving Mountains sieltä sitten lopussa, eli hittibiisit kotiin. Hyvä aloitus.
ALGHAZANTH
Seuraava, ja oikeastaan ainoa, joka tuli kuunneltua ja JOPA katseltuakin alusta loppuun, oli Deathchain. Hyvä setti, ja yleisöäkin oli jo paikalla yllättävän paljon, mielestäni jokseenkin huonosta ajankohdasta huolimatta. Deathrash Legions, Napalm Satan yms. toimivat livenä kyllä vitun kovaa. Ja viimeisenä kuultu Bathory -laina: Sacrifice kolahti, ja niin näkyi viinan lisäksi kolahtavan myös Barathrum hörhö, Janna "Demonoz" Sovaan, jopa niin hyvin, että armaat erotuomari paidoissa pullistelevat järjestysmiehetkin kävivät herraa hieman rauhoittelemassa. Hyvä keikka, ja ehdottomasti yksi parhaista Jalometalleissa koskaan.
DEATHCHAIN
Perjantain ehkä kummalisin akti oli Solstafir. Tämän aika kokeellista musiikkia esittävän orkesterin vastaanotto oli ainakin minulle yllätys. Odotin joukkopakoa kaljakojuille, paskalle tai kuka nyt minnekkin, mutta tämä osoittaa ainakin sen, että Jalometalli on, ja varsinkin tänä vuonna aika pitkälti suunniteltu marginaali yleisölle. Tästä esimerkkinä mm. perjantain päälavalla päättänyt Voivod, ja tietenkin lauantaina laahustanut Electric Wizard.
Perjantailta odottelin vielä Stormwarrioria ja Hail of Bullets:ia, joka oli livenä pettymys. Yleensä tuon lajin musiikki pitäisi potkia kivekset kurkkuun elävänä, mutta tekemättä jäi, joten osa seurueesta karkasikin ravintola Sarkkaan. Alkoholin ammattilaisten paikkaan.
HAIL OF BULLETS
Oli siis vaihdettava ryyppyvaihde tupaan, ja sieltä suunnattiin Katin ja Mikan kera Lupille tsekkaamaan Baptism ja Enochian Crescent. Baptism oli kaapuineen juuri niin hyvä, mitä sen odotinkin. Ei mitään turhaa, vain murhaavaa soitantaa.
Ennen Enochian keikkaa paikalle raahatut naudan sydämet, höyhenet, perunajauhot kartoittivatkin jo hyvin pitkälti tulevaa spektaakkelia.
Solistin itsensä viiltely aloitettiin jo hyvissä ajoin, olisiko ollut jo kolmannen biisin kohdalla ja kaikkea muuta mukavaa. Lopussa lavalla hillui vielä mies munasillaan, kuinkas muutenkaan. Mielestäni ehkä jopa reissun paras keikka, ilman tätä teatraalista puoltakin, ja tulihan se Väkisinkastettukkin sieltä. Muisto Sorkastakin toimi yllättävän hyvin livenä, vaikka puhtaita lauluosuuksia sisältääkin. Loppu yö menikin aamutunneilla parantaessamme maailmaa Jarviksen kanssa. Ei parantunut, ainakaan merkittävästi, jos aamuun oli katsominen.
HOMMA ALKAA OLLA ISOLLAAN PERJANTAINA
JOKU DAVID LEE ROTHIA MUISTUTTAVA HENKILÖ
Lauantai:
Lauantai aamu alkoi oikeastaan yhtä huuruisena, kuin perjantai oli päättynyt, jos ei sitä sade/rae -kuuroa lasketa. Tarkoituksena olisi mennä ennen Nifelheimiä pelipaikoille. Tässä jopa onnistuttiin. Merkitään siis tämän minä vielä teen -listaan.
JUPE THE DARKEST SIDE OF JURMU
Nifelheim vetikin odotetusti päälavan edustan täyteen, ja monellehan tämä oli koko festarin pääakti. Hyvä veto kaiken kaikkiaan, huolimatta aika hiljaisesta volyymista. 10 metrin etäisyydeltä lauteilta ei mielestäni pitäisi pystyä keskustelemaan huutamatta toisen korvaan. Kaljuuntuvien veljesten kukkoilu oli aika huvittavaa, mutta niin turea, että alta pois.
NIFELHEIM
Lauantai menikin oikeastaan jo Nifelheimin jälkeen nesteiden kaatamiseen huulten väliseen aukkoon, ja Death Angelin odotteluun. Siinä välissä Atheist oli hirveää kuraa, ja kieltämättä Asphyx tuntui kärsivän samasta dilemmasta Hail Of Bulletsin kanssa. Tämän ymmärtää. Onhan Asphyx:issä ja Bulletsissa samoja pelimanneja.
IPE JA DIKTAATTORI KATSE
MASA & I
Death Angel oli rautaa vanhoine ja uusine biiseineen aina siihen asti, kunnes humalatilan edelle alkoi tulla hypotermian oireet. Siispä katsoin omaksi parhaaksi kipetellä hotelliin. Kahtapuolin tietä luonnollisesti. Aamulla herättiinkin sitten vaatteet päällä ja kengät jalassa. Kaaduttiin siis kunniakkaasti saappaat jalassa.
Ensi vuonna se olisikin sitten Carcass pääesiintyjä lauantaina. Eli ensi vuonna jälleen saman toistoa.
Perjantai:
Ensimmäinen bändi mitä tuli katsottua, oli Alghazanth. Siitäkin vain pari biisiä lopusta, mutta hyvältä kuullosti noin livenäkin. Oikeastaan harvinaisen hyvältä, kun puhutaan festari -soundista. Sian päät yms. tykötarpeet olivat ilahduttamassa visuaalista puolta, ja tulihan se Moving Mountains sieltä sitten lopussa, eli hittibiisit kotiin. Hyvä aloitus.
ALGHAZANTH
Seuraava, ja oikeastaan ainoa, joka tuli kuunneltua ja JOPA katseltuakin alusta loppuun, oli Deathchain. Hyvä setti, ja yleisöäkin oli jo paikalla yllättävän paljon, mielestäni jokseenkin huonosta ajankohdasta huolimatta. Deathrash Legions, Napalm Satan yms. toimivat livenä kyllä vitun kovaa. Ja viimeisenä kuultu Bathory -laina: Sacrifice kolahti, ja niin näkyi viinan lisäksi kolahtavan myös Barathrum hörhö, Janna "Demonoz" Sovaan, jopa niin hyvin, että armaat erotuomari paidoissa pullistelevat järjestysmiehetkin kävivät herraa hieman rauhoittelemassa. Hyvä keikka, ja ehdottomasti yksi parhaista Jalometalleissa koskaan.
DEATHCHAIN
Perjantain ehkä kummalisin akti oli Solstafir. Tämän aika kokeellista musiikkia esittävän orkesterin vastaanotto oli ainakin minulle yllätys. Odotin joukkopakoa kaljakojuille, paskalle tai kuka nyt minnekkin, mutta tämä osoittaa ainakin sen, että Jalometalli on, ja varsinkin tänä vuonna aika pitkälti suunniteltu marginaali yleisölle. Tästä esimerkkinä mm. perjantain päälavalla päättänyt Voivod, ja tietenkin lauantaina laahustanut Electric Wizard.
Perjantailta odottelin vielä Stormwarrioria ja Hail of Bullets:ia, joka oli livenä pettymys. Yleensä tuon lajin musiikki pitäisi potkia kivekset kurkkuun elävänä, mutta tekemättä jäi, joten osa seurueesta karkasikin ravintola Sarkkaan. Alkoholin ammattilaisten paikkaan.
HAIL OF BULLETS
Oli siis vaihdettava ryyppyvaihde tupaan, ja sieltä suunnattiin Katin ja Mikan kera Lupille tsekkaamaan Baptism ja Enochian Crescent. Baptism oli kaapuineen juuri niin hyvä, mitä sen odotinkin. Ei mitään turhaa, vain murhaavaa soitantaa.
Ennen Enochian keikkaa paikalle raahatut naudan sydämet, höyhenet, perunajauhot kartoittivatkin jo hyvin pitkälti tulevaa spektaakkelia.
Solistin itsensä viiltely aloitettiin jo hyvissä ajoin, olisiko ollut jo kolmannen biisin kohdalla ja kaikkea muuta mukavaa. Lopussa lavalla hillui vielä mies munasillaan, kuinkas muutenkaan. Mielestäni ehkä jopa reissun paras keikka, ilman tätä teatraalista puoltakin, ja tulihan se Väkisinkastettukkin sieltä. Muisto Sorkastakin toimi yllättävän hyvin livenä, vaikka puhtaita lauluosuuksia sisältääkin. Loppu yö menikin aamutunneilla parantaessamme maailmaa Jarviksen kanssa. Ei parantunut, ainakaan merkittävästi, jos aamuun oli katsominen.
HOMMA ALKAA OLLA ISOLLAAN PERJANTAINA
JOKU DAVID LEE ROTHIA MUISTUTTAVA HENKILÖ
Lauantai:
Lauantai aamu alkoi oikeastaan yhtä huuruisena, kuin perjantai oli päättynyt, jos ei sitä sade/rae -kuuroa lasketa. Tarkoituksena olisi mennä ennen Nifelheimiä pelipaikoille. Tässä jopa onnistuttiin. Merkitään siis tämän minä vielä teen -listaan.
JUPE THE DARKEST SIDE OF JURMU
Nifelheim vetikin odotetusti päälavan edustan täyteen, ja monellehan tämä oli koko festarin pääakti. Hyvä veto kaiken kaikkiaan, huolimatta aika hiljaisesta volyymista. 10 metrin etäisyydeltä lauteilta ei mielestäni pitäisi pystyä keskustelemaan huutamatta toisen korvaan. Kaljuuntuvien veljesten kukkoilu oli aika huvittavaa, mutta niin turea, että alta pois.
NIFELHEIM
Lauantai menikin oikeastaan jo Nifelheimin jälkeen nesteiden kaatamiseen huulten väliseen aukkoon, ja Death Angelin odotteluun. Siinä välissä Atheist oli hirveää kuraa, ja kieltämättä Asphyx tuntui kärsivän samasta dilemmasta Hail Of Bulletsin kanssa. Tämän ymmärtää. Onhan Asphyx:issä ja Bulletsissa samoja pelimanneja.
IPE JA DIKTAATTORI KATSE
MASA & I
Death Angel oli rautaa vanhoine ja uusine biiseineen aina siihen asti, kunnes humalatilan edelle alkoi tulla hypotermian oireet. Siispä katsoin omaksi parhaaksi kipetellä hotelliin. Kahtapuolin tietä luonnollisesti. Aamulla herättiinkin sitten vaatteet päällä ja kengät jalassa. Kaaduttiin siis kunniakkaasti saappaat jalassa.
Ensi vuonna se olisikin sitten Carcass pääesiintyjä lauantaina. Eli ensi vuonna jälleen saman toistoa.
perjantaina, syyskuuta 04, 2009
Videot viikonlopuksi
Taas ollaan yhtä viikkoa viisaampia, tai sitten ei. Mutta siitä piittaamatta videoita, ja suhteellisen tuoreita sellaisia. Tämä uusi Ensiferum ja Viikate ovat vasta viimeisen kahden vuorokauden aika julkaistu. Ollaan siis suorastaan ajan hermolla.
Ensiferumin uusin ei oikeastaan uponnut. Mielestäni se alkuperäinen poljento, mitä oli ensimmäisellä ja edellisellä, on nyt korvattu mahtipontisilla spektaakkeleina, jota tätä nykyä kaikki tuon suunnan yhtyeet suoltaa. Ja se mitä ne suoltaa, on samaa mikä tulee tuolta pakaroiden välissä sijaitsevasta reiästä.
Viikate ei nyt varsinaisesti ole koskaan kuulunut suurimpiin suosikeihin, mutta laitetaan se nyt, vaikkapa hyvänä palveluna tänne. Ja pieni visainen kysymys perään: Eli mistä kotimaisesta komedia sarjasta tässä on ote? Nopeimmalle kultaa,mirhamia ja tunti turpaan kahdella nakilla.
Uusin Insomnium upposikin sitten eri tavalla. Se iloinen melo -death iloittelu on väistynyt takavasemmalla ka tilalle on tullut synkähköä, jopa maalailevaa murinaa. Pari kertaa on levy nyt veivattu läpi, ja kokoajan paranee. Levy suorastaa pakottaa uusinta toistoa. Sopii varsinkin sadesäälle erinomaisesti. En kuitenkaan suosittele miksikään viihdeillan taustaksi, vaan kuunneltavaksi...ja nimen oman syksyn sateisille hetkille ja pieni pimeyskään ei ainakaan pilaa tunnelmaa. Hyvä biisi, joka jää ainakin täällä päässä jopa korvien väliin soimaan.
Nyt kaljat kylmään, ja odotetaan. Se, että mitä, on vielä arvoitus. Eilen oli eilen, ja tänään on tänään. Huominen onkin sitten jo tulevaisuutta.
Ensiferumin uusin ei oikeastaan uponnut. Mielestäni se alkuperäinen poljento, mitä oli ensimmäisellä ja edellisellä, on nyt korvattu mahtipontisilla spektaakkeleina, jota tätä nykyä kaikki tuon suunnan yhtyeet suoltaa. Ja se mitä ne suoltaa, on samaa mikä tulee tuolta pakaroiden välissä sijaitsevasta reiästä.
Viikate ei nyt varsinaisesti ole koskaan kuulunut suurimpiin suosikeihin, mutta laitetaan se nyt, vaikkapa hyvänä palveluna tänne. Ja pieni visainen kysymys perään: Eli mistä kotimaisesta komedia sarjasta tässä on ote? Nopeimmalle kultaa,mirhamia ja tunti turpaan kahdella nakilla.
Uusin Insomnium upposikin sitten eri tavalla. Se iloinen melo -death iloittelu on väistynyt takavasemmalla ka tilalle on tullut synkähköä, jopa maalailevaa murinaa. Pari kertaa on levy nyt veivattu läpi, ja kokoajan paranee. Levy suorastaa pakottaa uusinta toistoa. Sopii varsinkin sadesäälle erinomaisesti. En kuitenkaan suosittele miksikään viihdeillan taustaksi, vaan kuunneltavaksi...ja nimen oman syksyn sateisille hetkille ja pieni pimeyskään ei ainakaan pilaa tunnelmaa. Hyvä biisi, joka jää ainakin täällä päässä jopa korvien väliin soimaan.
Nyt kaljat kylmään, ja odotetaan. Se, että mitä, on vielä arvoitus. Eilen oli eilen, ja tänään on tänään. Huominen onkin sitten jo tulevaisuutta.
keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009
Kuulumisia
Herätys, mukulat hoitoon, kouluun, mukulat hoidosta, mukulat nukkumaan ja sitten samalla reseptillä uuteen päivään, paitsi tietenkin viikonloput tekevät poikkeuksen. Saattaa noin äkkiseltään kuullostaa tylsältä elämältä, mutta eipä voi valittaa. Se epätietoisuus mitä työttömänä ilmeni on poissa. Ja sellainen tietty päivärutiini on ollut ihan tervetullutta. Eipä ole ajankäyttö ongelmia, ja olokin on paljon viriilimpi.
Näin 16 vuoden opiskelemattomuuden jälkeen ongelmia eniten tuottaa se tärkein, eli oppiminen. Sanonta: Vanha koira ei opi uusia temppuja, pitää paikkansa, ainakin tietyissä aineissa. Henkilökohtaisesti viimeistä väriä, eli harmaata pukkaa päähän ainakin kemia. Ainakin ne kemian laskut ja kaavat. Tuntuu, että oliko sitä kemiaa edes yläasteella. Päästötodistuksessa se ainakin seisoo mustana valkealla, mutta oma muisti tekee näköjään tepposiaan. Kemian, eli ns. laboratorio työt ovat niinkin ihan kivaa näperrystä, pipetointineen ja mittaamisimeen yms. myrkkyjen kanssa läträämisineen. Etten jopa sanoisi mielenkiintoista, mutta nörtin maineenhan sitä otsaansa saa jos moista alkaa tunneilla huutelemaan.
Siis kaikenkaikkiaan yllättävän hyvin on sopeutuminen tapahtunut sinne finninaamaisten kölvien, mopopoikien ja lökäpöksyjen maailmaan. Tosin pientä hilpeyttä aina aiheuttaa siskon lapsen ja serkun lapsen näkeminen samalla tupakkakopilla. Näistä jälkimmäinen vielä samalla luokalla. No, täysikäinen miehen kutalehan se jo on, mutta muistuttaa kuitenkin joka päivä siitä, että olis ilmeisesti pitänyt aikoinaan viitata useammin.
Tätä kantapään kautta opittua teoriaa pääsee onneksi ammentamaan luokan, tai oikeastaan laboratorio puolen parille tyypille. Hammer-setä kehottaa näet näille pahassa puperteetissä kieriskeleville pysymään koulussa. Be cool, stay in school, on kampanjani slogan. Kyllähan minäkin kouluni kävin, mutta en kunnolla. Tätä on siis hyvä kertoa muillekkin, ketä se koulunpenkin kuluttaminen ei meinaa kiinnostaa.
Entäpä muuta? Kuten sanottua, tuolla ensimmäisessä lauseessa se pääpiirteittäin kiteytyy tämän hetkisen elämän juoksu.
Ensi lauantaina olisi Kemin urheiluautoilijoiden "venetsialaiset", eli jonkinlaiset kauden päättäjäiset. Sora siis lentää, ettei kengänvarret riitä. Huolettaa, että miten sitä malttaa pysyä perjantain selvänäolon kaidalla polulla? Tuskin mitenkään, mutta jos ihan miedosti kotona hyvässä seurassa, eli keskenään+tietokone. Tämä tosin vasta tyttöjen nukkumaan menon jälkeen, eli silloihan se venyy pikkutunneilla, mutta mitäpä vittua sitten. Siis lauantain sinne, perjantain tänne ja tuonne. Tällainen on toimintamalli, jos ei sitä ennen joudu koulun pihalla mopon yliajamaksi.
Näin 16 vuoden opiskelemattomuuden jälkeen ongelmia eniten tuottaa se tärkein, eli oppiminen. Sanonta: Vanha koira ei opi uusia temppuja, pitää paikkansa, ainakin tietyissä aineissa. Henkilökohtaisesti viimeistä väriä, eli harmaata pukkaa päähän ainakin kemia. Ainakin ne kemian laskut ja kaavat. Tuntuu, että oliko sitä kemiaa edes yläasteella. Päästötodistuksessa se ainakin seisoo mustana valkealla, mutta oma muisti tekee näköjään tepposiaan. Kemian, eli ns. laboratorio työt ovat niinkin ihan kivaa näperrystä, pipetointineen ja mittaamisimeen yms. myrkkyjen kanssa läträämisineen. Etten jopa sanoisi mielenkiintoista, mutta nörtin maineenhan sitä otsaansa saa jos moista alkaa tunneilla huutelemaan.
Siis kaikenkaikkiaan yllättävän hyvin on sopeutuminen tapahtunut sinne finninaamaisten kölvien, mopopoikien ja lökäpöksyjen maailmaan. Tosin pientä hilpeyttä aina aiheuttaa siskon lapsen ja serkun lapsen näkeminen samalla tupakkakopilla. Näistä jälkimmäinen vielä samalla luokalla. No, täysikäinen miehen kutalehan se jo on, mutta muistuttaa kuitenkin joka päivä siitä, että olis ilmeisesti pitänyt aikoinaan viitata useammin.
Tätä kantapään kautta opittua teoriaa pääsee onneksi ammentamaan luokan, tai oikeastaan laboratorio puolen parille tyypille. Hammer-setä kehottaa näet näille pahassa puperteetissä kieriskeleville pysymään koulussa. Be cool, stay in school, on kampanjani slogan. Kyllähan minäkin kouluni kävin, mutta en kunnolla. Tätä on siis hyvä kertoa muillekkin, ketä se koulunpenkin kuluttaminen ei meinaa kiinnostaa.
Entäpä muuta? Kuten sanottua, tuolla ensimmäisessä lauseessa se pääpiirteittäin kiteytyy tämän hetkisen elämän juoksu.
Ensi lauantaina olisi Kemin urheiluautoilijoiden "venetsialaiset", eli jonkinlaiset kauden päättäjäiset. Sora siis lentää, ettei kengänvarret riitä. Huolettaa, että miten sitä malttaa pysyä perjantain selvänäolon kaidalla polulla? Tuskin mitenkään, mutta jos ihan miedosti kotona hyvässä seurassa, eli keskenään+tietokone. Tämä tosin vasta tyttöjen nukkumaan menon jälkeen, eli silloihan se venyy pikkutunneilla, mutta mitäpä vittua sitten. Siis lauantain sinne, perjantain tänne ja tuonne. Tällainen on toimintamalli, jos ei sitä ennen joudu koulun pihalla mopon yliajamaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
