Raatteentie 2009

Tässä tuolta Simetek rallista vähän videota. Erikoiskokeen 2. "rysästä". Meitä ei valitettavasti kuvissä näy, koska edellä mennyt Mitsubishi painui tässä maisemaan, joten tulimme varoituksella paikkaa suurinpiirtein kävelyvauhtia. Siinä hötäkässä meinasi valua luokan voittopystikin Sonkajärvelle, mutta viimeisellä nipistettiin tarvittavat 5sek. ja luokan 16. palkinto Nro:1 matkasi näin Kemiin.

Kannattaa katsoa asiaan vihkiytymättömänkin. Kieltämättä tuo kuva vääristää aika lailla. Tuo paikka oli nimittäin huomattavasti jyrkempi ja kaltompi, mitä tuossa videolla. Ihan hullu paikka.
Romua siis tulee, kuin Raatteentiellä vanhoina aikoina, ja myös muutama mallisuoritus.



Laitellaan kuvia ja jotain jutustelua myöhemmin, kunhan jaksaa.

Carcass............

Kyllä tämä tuo kylmät väreet paatuneeseen ruhoon. PERKELE! Taisipa olla eka biisi viime vuonna paskatuska poserair konsertissa, mutta tuota hetkeä en vaihda edes esikoisen syntymään. Tuska 0 Carcass 6 ...siinäpä sitä purtavaa, jotka tämän, ehkä viimeisen kerran "missasi". Mika!!! Tämä on omistettu sulle ja Katajamaalle!!

Hyvää ruumiinavausta kaikille!

Nimimerkki: Number UNO!!! ...hetken...

"Tuksu"

Kyllä Johanna Tukiainen tietää tien huipulle. Ensin kiipeillään vitulla ja sitten aletaan laulajaksi. Tosin onhan Nykänenkin myynyt kultaa, vaikka ei osaa laulaa oikein ainutta nuottia.

Herää muuten kysymys. Onko Libresse "vitturätin" paikka nykyisin naamassa? No, kukin tyylillään.

Top 100 levyt Nro 86: Candlemass - Nightfall

Candlemass, tuo Doom Metallin aarreaitta ja legenda, on suoltanut raahaavaa musiikkiaan jo vuodesta 1984. Ensimmäinen täyspitkä, ja myös yksi parhaista Candlemass albumeista, eli Epicus, Doomicus, Metallicus julkaistiin vuonna 1986. Eli samana vuonna eräiden Master of Puppetsin ja Reign in Bloodin kanssa. Eli hyvää vuosikertaa, mutta täysin toista ääri laitaa, mikäli puhutaan musiikin temposta. Mutta nyt ei puhuta (vielä) tästä levystä, vaan puhutaan tästä kakkosrieskasta, eli Nightfallista.



Bändin biisinikkari Leif Edling on osoittanut olevansa varsin nero mieheksi, vaikkakin näissä ensimmäisissä levytyksissä Black Sabbath kitaristi Tommy Iommin vaikutus kuuluu jopa kornin selvästi. Ensimmäiseltä levyltä Solitude on klassikko jo sinänsä, mutta tämän levyn etulinjassa kulkee biisit: Bewitched ja Timo Rautiainen % Trio Niskalaukauksenkin mainiosti koveroima Samararithan. Maininnan ansaitsee myös kaunis ja monipuolinen At the Gallow's End. Viimeksi mainittu on ehkä myös sellainen biisi, joka hyvin läpileikkaa yhtyeen koko tuotantoa.
Kaiken kaikkiaan Candlemass on muutoinkin yhtäkuin Edling, joka hallitsee Doomin koko skaalan, aina raskaasta laahustelusta, groovaavanpaan tuotoksiin. Niin tässäkin levyllä, mutta selvemmin tämä on kuultavissa uudemmissa levyissä, joissa paistaa jopa 80-luvun heavy läpi.

Tämä 1987 julkaistu levy on myös ensimmäinen, jossa se hassunhauska pallotukka, munkinkaapuun sonnustautunut, Messiah Marcolin vokalisoi. Hieman ehkä yksipuolista on miehen tulkinta, mutta varmasti tunnistettavissa, ja legendahan Messiah on jo eläessään. Löytyypä levyn kansivihkosesta muuten kuva, jossa tämä pallero pitää päällänsä paitaa jossa lukee "Joey Tempest is a Fucking Homo". Eli pientä "palautetta" erään Europe nimeä kantavan orkesterin laulajalle.

Tämä yhtyeen toinen tuotos on kaikenkaikkiaan mainio "kurkkaus" Doom Metallin suuntaan, jos sellainen kiinnostaa. Ja nythän näitä saa bonuksineen reissue -muodossa.

Tässä At The Gallows End video Wackenista...joskus sata vuotta sitten.

Taitettu kesäjuhla

Elintoiminot alkavat vihdoin olla sillä tasolla, että ne kuumat aallot (menopaussi?) alkavat olla takanapäin. Tosin viime yönä nojailin vielä viimeiset hitaat liskojen kanssa, mutta edellisen yön villiin tanssiin en enää ryhtynyt. Sellaisia pelkotiloja ja morkkista oli myös havaittavissa kautta linjan, vaikka näihin en edes tiedä perimmäistä syytä. Jostain mielen syövereistä ne aina kantautuu ja vaatii henkisiä ponnistuksia, että uskaltaa naamaa näyttää ulkona.

Kai tämä pitäisi nyt jo oppia, olenhan tästä jo lukemattomat kerrat täälläkin jankuttanut. Tämä vanhuus ei tule yksin. Näiden krapuloiden taso parin päivän rännin jälkeen alkavat käydä sietämättömiksi. Miksei sitä vain tajua?!?!. Ja varsinkin kun suuhun ei tunge muuta kiinteää, kuin pulloa, tai vaihtoehtoisesti tölkkiä, niin sen olotilan laatu on sitten pari päivää sen mukainen. Hyvä minä, minä tein sen taas!

Nyt kai pitää pikkuhiljaa alkaa valmistautumaan perjantain Savoon lähtöön. Lauantaina sitten tiedossa soran lennätystä Kuopion ja Joensuun välimaastoissa. Kunhan vain ei olisi liian kuuma. Paksulla ei nimittäin ole silloin kabiinissa helppoa.

Krapulan taantuman hetkiin sopii mainiosti Amorphis. Eli ei mitään liian räyhäkkää. Tässäpä uutta, mutta ei ehkä sitä parasta, mutta ei kyllä huonointakaan Amoa.

Ukon juhla

Suomalaisen keskikesän juhlaa, eli juhannusta juhlitaan nyt tulevana viikonloppuna. Varsinaiselta nimeltään Ukon Juhlaa, mutta yllättävästi kristillisen kirkko on saanut tähänkin sekoitettua jonkin jeesusperseily teeman. Eli kirkollisessa kalenterissa vietetään Johannes Kastajan päivää. Hohhoijjaa!

Normaali kaduntallaajalle tämä juhla tarkoittaa armotonta nestemäisten päihdytysaineiden ylimalkaista käyttöä, koko tämän kansanperinteitä ja taikoja sisältävän juhlan.
Suomalaisessa alkoholikulttuurissahan juhannus on "se" päivä, jolloin oikein luvan kanssa saa hukkua, puukottaa puolisoa, tapella ja olla noin muutenkin pienessä sievässä, promillemittarin heilahdellessa yli kahden vielä sunnuntainakin. Ja kun ollaan tiedottomassa tilassa paskat puntissa koko viikonloppu, kaikkea katsotaan aina hieman läpi sormien, koska on juhannus.

Juhannus tietää myös monelle kesäloman alkua. Näin voi siis jatkaa tuota jaloa harrastustoimintaa vielä viikonlopun ylikin. Itseasiassa sitä rappiotahan voi jatkaa vaikka koko lomakuukauden jos siltä kupolissa tuntuu ja pörssi kestää.

Oma käsikirjoitus ei tällä hetkellä mukaudu kumpaankaan noista. Omat juhannus -suunnitelmalmani ovat siis toistaiseksi levällään, eli samaa mitä on koko elämän tilannekkin. Kai se pitää olutta maistella jossain ainakin aattona, tai mistä sitä koskaan tietää. Tai tietäähän sen, kun talouskin on verrattavissa noihin juhannus -suunnitelmiin, niin taitaa se tuohon yhteen päivään jäädäkkin. Poissa ovat siis ne kolmen päivän sessiot Syötteen mäkiajoissa yms. paikoissa. Oikeastaan pelkkä ajatuskin niistä puistattaa. Olen kai tulossa vanhaksi, tai vastuuntuntoiseksi...tai ehkä sittenkin vain hulluksi. Mutta Tsemppiä jokatapauksessa Petelle, Rapolle & Co:lle sinne mäelle kipuamiseen!

Eikä haittaisi, vaikka joku teistä hukkuisi. Mutta muistakaa tehdä se kunniakkaasti perinteitä kunnioittaen. Eli sepalus auki reilusti, ennenkuin kusta luikautatte siitä veneen laidan yli.

Kylmää ja koleaa juhannusta siis kaikille tasapuolisesti, näin hyvissä ajoin!!!

Revoja, koolauksia ja juoksuja

Appiukko(Eunukki) väsää ja näpertää paraikaa kylpyhuone remonttia. Tuota remonteista ehkä kalleinta ja pitkäveteisintä. Olenpahan minäkin siellä parina päivänä ollut tiellä. Nuo sanavalinnat, väsää ja näpertää osuvat ehkä parhaiten maaliinsa, nimittäin ne ovat kuvaavimmat appiukon työskentelytavoista. Toisinsanoin, kun muut, mukaanlukien minä, rakentaa, appiukko näpertää. Maksimissaan väsää.

On jokseenkin turhauttavaa, kun itse käy talkoovoimalla jotain pientä apua antamassa, talon isäntä puuhastelee ja mukamas ideoi. Jättäisi ne ideoinnit sen alan hallitsijoille, vaikkakin sananlasku: hyvin suunniteltu, on puoleksi tehty, on osaksi totta, ei tämä pidä paikkaansa appiukon kohdalla. Esim. Eilen väsäsin 15kpl juoksuja, jotka vielä lovesin kattoputkien takia. Tähän aikaa meni 2 tuntia. Tässä samaisessa ajassa appiukko sai kokoinaista kuusi paneelia kiinni saunan kattoon. Perkele, että ärsyttää. Tuota vauhtia voi jäädä joulusaunat väliin.
Tokihan sitä aina tekee tarkempaa jälkeä, kun itselle tekee, mutta sen millin halkaiseminen on rakennus hommissa on kalliin ajan tuhlausta.

Noista muutamista hetkistä appiukon työleirillä hiipikin mieleen, kuinka vastenmielistä se touhu onkaan. Ei ehkä muuttamisen ohella mikään ole niin vittumaista hommaa, kuin remontin teko, olisi huone mikä hyvänsä. Oli suoranaista typeryyttä käydä vastaava linja ammattikoulussa, ihan senkin takia, että valmistuin vielä keskelle lamaa. Eli eipä alan hommia ollut. Nyt sen voi taas sanoa, että onneksi.

Ja jos siellä joku nyt suuressa viisaudessaan ajattelee, että tuostapa oiva ja osaava talkoomies remonttin tekoon. Unen näitte. Olen nimittäin varsin epäpätevä ja laiska niissä hommissa. Joten lisätään tämä siihen listaan, missä minut mainitaan, ei niin hyvänä muuttomiehenä.

Top 100 levyt Nro 87: Torture Killer - Swarm!

Repiviä murskariffejä, melankolisia, melodisia riffejä, Floridan -skene döödsistä tuttua junttariffiä höystettynä ex-Cannibal Corpse laulaja, Chris Barnesin hautausmaalle haisevilla vokaaleilla. Näistä elementeistä lyhykäisyydessään on Suomalaisen Torture Killerin järjestyksessään toinen levy tehty.

Saattaa kuullostaa ehkä äkkiseltään pahalta yhdistelmältä, mutta voin kertoa, että toimii kuin tauti. Levyn on jopa yksinkertaisen nerokas. Ja vaikka nuo kuvaukset saattavat johtaa harhaan ja jonnekkin Göteborg -paskaan, on ne kuitenkin ne fiilikset, jotka ensimmäisenä mieleen hiipii.
Ensimmäinen ja levyn nimeä kantava biisi jättää vielä hieman kylmäksi, mutta varsinaisen pelin avaava toinen biisi, Forever Dead näyttää kaapin paikan. Raskas Trash -tyylinen riffittely saatellaan loppuun, ehkä jopa Amorphista muistuttavalla melodisella maalailulla. Tämän lisäksi, kolmas biisi, A Funeral For A Masses, Forever Deadiin verrattavissa ja levyn parhaat puolet niputtava Multiple Counts Of Murder ovat kaikki "hitti" kamaa. Levyn helmi on kuitenkin leppoisasti groovaava Sadistic, jonka kertosäe ja riffi soi ajoittain päässä aina vitutuspisteeseen saakka. Se on aika harvinaista tämän tyylilajin musiikille.



Vaikka levyn kenties suurin uutinen aikanaan oli se, että juuri Chris Barnes "laulaa", tuottaa ja sanoittaa(5 biisiä) levyn, on tämä ennenkaikkea soitannollisesti ja materiaaliltaan perkeleen hyvä tuotos, oli sitten mikin varressa kuka tahansa. Mutta hyvää taustatulta Barnes tähän kyllä antaa.
Jos tästä nyt lähtisi hakemalla hakemaan jotain haukuttavaa, menisi se jo pilkun panemiseksi. Saatanan kova levy. Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään.

Tänä päivänä tuo yhteistyö Barnesin kanssa on jo päättynyt ja onpa orkesteri julkaissut tänä vuonna uutta materiaaliakin uuden (vanhan) solistin voimalla. Mölisihän Juri Sallinen jo tätä edeltäneellä splitillä Sotajumalan kanssa. Uusi Levy kantaa nimeä Sewers, eikä tuotakaan tekelettä pääse kyllä moittimaan, mutta ei yllä lähellekkään tätä Swarm -albumia. Näin on marjat!

Nippelöintiä:

-Bändi ja Chris Barnes eivät koskaan tavanneet naamatusten. Mielenkiintoista sikäli.
-Levyn miksasi Hate Eternal heppu Erik Rutan yhdessä Barnesin kanssa.

Mr.Lucky

Ei ilmeisesti ole uskomista painettuun sanaan. Taaskaan. Nimittäin Pohjois-Suomalaisten pää-äänenkannataja Pohjolan Sanomat uutisoi jokin aika sitten, että kaikki Lappiaan ensisijaisesti hakeneet olisivat päässeet tuohon kyseiseen opinahjoon. Samaa kirjoitettiin myös eilisessä lehdessä.
Paskaa kirjoittivat! Kävi kuitenkin niin, että mm.MINÄ en päässyt. Olin ensimmäisellä varasijalla, kuinkas muutenkaan. Milloinkahan tähdet menisivät siihen asentoon, että päivä paistaisi minunkin risukasaan?

Ei silti, että minua nyt olisi opiskelu niin hirveästi napannut, mutta olisi kai se ollut vaihtelua köyhään arkeen. Toki ensimmäinen varasijahan on luonnollisesti se paalupaikka, mutta kun otettavien opiskelijoiden määrä paperiteollisuuden alalle tänä vuonna on kokonaista 4 sierainparia, niin tuntuu se näin äkkiseltään epätoivoiselta.

Kieltämättä on aika hullua edes opiskella noinkin pystyyn kuolevaa alaa, mutta kun siitä on kuitenkin paljolti tuoretta työkokemusta, ja jonkin verran suhteita mestaristasolle saakka, niin tämä tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta. Mutta kun ei, niin ei...taaskaan.

Taidampa tämän "kunniaksi" kiskaista kalsarikännit ja seurata tätä epätoivon tilaa, joka olut oluen jälkeen muuttuu hilpeäksi humalaksi.

Hyi minua!!!

No niin! Nyt on sitten tätäkin kunniallista ja kuuliaista kansalaista ensimmäistä kertaa sakotettu poliisin toimesta. Ainakin näin autoilun muodossa. Minulle ihan oikein, vaikka aika harvakseltaan rakkaan autokoulunopettajani, Raution Ramen oppeja uhmaankaan. Ja yleensäkkin nämä minun rikkeet johtuvat turhan painavasta oikean jalan käytöstä, varsinkin taajama alueella. En vain jotenkin osaa suhteuttaa vauhtia 40km tunnissa.

85€ laskuhan sieltä virkavallalta sitten saapui. Muistan vielä tapauksen. Kyttä perkele oli kamera autonsa ovelasti sijoittanut Mäntylän sillan alapuolelle, eli kaiken mukavan lisäksi alamäkeen. Näin ajatuksissaan kun ajelee, niin tuollaisessa paikassa, kuin vahingossa vauhti hieman nousee käytti kaasua tai ei. No, jokatapauksessa, ehkäpä sain opetuksen siitä, kuinka taajamissa auton kanssa käyttäydytään. Ja on myös tosiasia, että tuolla minun rieskalle ei edes ylinopeuksiin moottoritiellä pääse, ja jos sen sellaiseen hurmioon saa kiusattua, on kolina, suhina ja auton käytös sitä luokkaa, että sellaista maisemanvaihdosta näkyy yleensä science fiction elokuvissa.

Näitä viimeaikaisia moottoriteillä ja miksei muuallakin tapahtuneista onnettomuuksia en lähde sen enempää ruotimaan, mutta sen verran sanon, että jos on lapsia kyydissä, pitäisi kai käyttää hieman sitä korvienvälin tietämillä olevaa asiaa, vaikka ihan sen takia, että siellä liikenteessä liikuskelee muitakin. Eli vaikka sitä kuinka itse tekee asiansa liikenteessä oikein, on aina se "teiden ritari" kuka ei välitä paskan vertaa muista tiellä liikkujista. Ja yleensä tällaisella kuljettajalla ne vehkeet ei pysy lapasessa, vaikka se kaverille yritetään todistaa.

Vaikka minäkin nautin vauhdista ja vaarallisista tilanteista, minä saan sen tyydytettyä autourheilun muodossa, ja valtaosa tuosta porukasta ovatkin varsin kuuliasia liikenteessä. Ja kun tuli tuo autourheilu mainittua, niin tässä on pientä sutinaa ilmassa. Ajateltiin nimittäin 27.6 Kuopio-Joensuu akselille lähteä lennättämään soraa Simetek ralliin. Mutta katsotaan sitä nyt vielä. Tuo valtion määräämä velka, eli 85€ syö jonkin verran ainakin minun budjettia.

Videot viikonlopuksi

Laitetaanpa pitkästä aikaa muutamat videotkin tänne. Ajattaraa akustisesti, mikä saattaa äkkiseltään kuullostaa mielenkiintoiselta, mutta kaikista arvosteluista huolimatta, aikamoista sontaa on taas suolletttu. Voi tietenkin olla, että tämä vaatii kuuntelua, mutta ei tämä ainakaan laillisia polkuja minun levyhyllyyni löydä.



Doomia Venäjäksi kotimaastamme. Orkesteri on nimeltänsä KYPCK, eli Suomeksi KURSK. Ehkä heidän, toistaiseksi ainoan levynsä paras biisi, eikä se ole paljoa se. Mukavaa laahailua jokatapauksessa.



Saxon...perkele! Bändi, jonka nimi tulee aina lausua, ennen kuin liian alkoholin tuoma ylenanto on jo kurkussa tuloillaan. Tässä ehkä legendaarisin biisi, ja mielestäni paras. Tosin enpä ole bändin tuotantoon enemmälti tutustunut, pikemminkin yrittänyt välttää. Tässä 747 Strangers in the Night, höystettynä Edguy heebolla, Tobias Sammetilla. Paskaa muuten se Edguykin.

Kesän aikaa

Tarkoitus oli naputella tähän, kuinka perseestä tämä vuodenaika onkaan, mutta kun ei kuulemma ehdi. Ainakaan nyt. Kun kerran aika on rajallinen käsite, niin raja olisi vedettävä johonkin, että ehtisi kuulumisiansa tänne rustailemaan. Kerrankin tuntuu, että olisi pienen hiljaiselon jälkeen vitutus -rintamalla jotain elämääkin, mistä tänne vuodattaa, mutta kun ei, niin ei. Nyt on kesä, nyt ei ehdi.

Kun kesäksi kaikki kakaroiden keskinäinen sosiaalinen toiminta kerhojen muodossa lopetetaan, on ne vanhempien hyperaktiivisena "riesana" näin koko päivän, ja tämä onkin juuri yksi syy muiden joukossa, miksi en pidä kesästä. Ei hetken rauhaa, eikä aikaa. Ja jos se pieni rauhanaika suodaankin, niin eiköhän parempi, tässä tapauksessa huonompi puolisko ole vetämässä johonkin suuntaan kesäisine suunnitelmineen. Nytkin käy hirveä touhotus ja vouhotus kirpputorille vietävien lasten vaatteiden takia, johon minutkin on kätevästi nivoutettu. Järkyttävä vaiva siitä, että ne päätyvät jonkun Romanialaisen kerjäläisen laukkuun. Ilman rahallista korvausta luonnollisesti.

Siis mikä vittu tässä vuodenajassa mättää. Ihmisillä on perkelenmoinen tarve mennä ja tulla jokasuuntaan. Siellä sun täällä pitää käydä ja sitä ja tätä pitää tehdä ennen syksyä. Miksi MIKSI?!?!

Tänään pidän kuitenkin iltavapaan! Myönnetty anottuna. Kiitos!

Piteå 31.5 2009

Tulipa sitten käytyä ihmettelemässä naapurikansan moottoriurheilu toimintaa. Eihän se ainakaan kalustollisesti Suomi -pojan vehkeille pärjää. Toki niitä hyväkin vehkeitä löytyy, mutta ne ovat sitten ihan muita, kuin kotoiseen ralliin tarkoitettuja. Mutta paljon on, ainakin joissain asioissa meilläkin oppimista. Ainakin tietty rentous tuolla on aina ollut, mitä nyt pari kertaa Ruotsin puolella olen käynyt harrastusten puitteissa. Kilpailujen kulku ja järjestely on huomattavasti helpompaa ja sujuvampaa. Puhumattakaan tässä kilpailussa käytettyä, ns. lentävää lähtöä. Tällä ainakin estettiin pahimmat laatikko/vetoakseli rikot. Ja kun ilmakin suosi (28 astetta varjossa) niin mikäpä siellä oli ollessa. Voi sitä sunnuntai päivän huonomminkin viettää.

Kisa ajettiin suurimmalta osalta Piteån rallicross radalla, alun pientä sora/asfaltti osuutta lukuunottamatta. Mutta kuitenkin n.70% pikipinnalla. Suomalaisilla oli valtaosin sora renkaat ja alusta paikoillaan, joten tulokset olivat siinä mielessä hyvät.

Suomi-Ruotsi maaottelu tuli siis Suomeen Tapio Vuokilan toimesta. Kakkospallille istahtu Ruotsalainen, mutta 3. ja 4. Taas Suomeen.

Muutama räpsy.

Suomalaisten F-Ryhmän kalustoa. Vasemmalta, Arskan Ascona, Peten välikoppa ja Tumen uudempi kotelo



Maken Mitsu



Jarin ja Jukan Mitsubishit



Ruotsalaisten käsitys kilpa-autosta. Volvo 960

Alati sairaat kuulumiset

Kyllä köyhää taas koetellaan. Perkelenkö viisaus siinäkin on, että kun taloudellinen tilanne on kuralla, on terveyskin kuralla. Niin allekirjoittaneella, kuin lapsilla. Tietenkin nämä lasten taudit ovat vain näitä ainaisia korvatulehduksia, mukavan raikkaita oksennustauteja ja pientä flunssaa. Oman lukunsa on vanhemman lapsen kiukuttelu ulostamisensa kanssa. Kuuluu sekin kuulemma ikään ja sisaruskateuteen. Niin, kai se kuuluu, koska siinä pienssä jokapäiväisessä rituaalissa menee häneltä ikä ja näemmä se terveyskin.
Nämä korvatulehdukset lääkärin mukaan kuuluu myös ikään, mutta köyhien mukuloille ne tulee aina molempiin korviin yhtäaikaa, ikäänkuin lisäämään tuskaa ja vähentämään vanhempien yöunia. Rahallisestihan tässä ei tietenkään häviä. Samat lääkkeet ne on saatana ostettava, oli se tulehdus sitten kantapäässä tai vain toisessa korvassa. Perkeleen kalliita nämä rohdot kuitenkin ovat, ainakin jos siellä joka toinen päivä joutuu juoksemaan. Jokatapauksessa nämä taudit taitavat olla riesana jokaisessa lapisperheessä. Mutta miksi minusta tuntuu, että ei minun lapsuudessa sairasteltu näin paljoa, tai sitten aika vain kultaa (multaa) muistot.

Minäkin olen rampannut alvariinsa erillaisten lääkäreiden pakeilla. Molemmat päät kun kerran prakaa. Nyt en puhu "vintistäni" enkä haarojen välissä roikkuvasta kusemiseen suunnitellusta nahkamuodostelmasta, vaan puhun nyt silmistäni, joissa on myös pussit alla ja tulehtuneesta kantapäästäni, jonka kipu muuten viettää kohtapuolin vuosipäivää. Vilpittömät onnitteluni minulle tämän johdosta. Eipä sairas taaskaan paljoa kostunut, ainakaan kantapään suhteen. Samat lääkitykset, joilla ei näytä, eikä varsinkaan tunnu vastaavaa hyötyä olevan. Optikko sen sijaan määräsi minulle kakkulat iltojen lukuhetkiin. Hienoa vanheta arvokkaasti. Seuraavaksi ostan Hugh Hefner -tyylisen tupakka takin, ja moottoripyörän. Jälkimmäinenhän kuuluu vahvasti tänäpäivänä suomalaisen miehen ikääntymiskriisin oireisiin.

Entäpä sitten, kun on oikeasti vanha. Kusemiseen tarkoitettu laite on epäkunnossa eturauhasen takia, moottoripyörää ei todennäköisesti ole varaa hankkia, ja vaikka olisikin, sillä ei näe ajaa. Kantapääkin on siinä vaiheessa varmaankin siinä kunnossa, että ei kävelemään pysty, joten on siltikkin ostettava se moottoripyörä, millä saa sen eturauhasen lopullisesti piloille, ja onko silläkään enää sitten väliä, kun ei näe. Puuuh! On se vaikeaa.

Vanhuus on näemmä perkelenmoinen oravanpyörä, missä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eli kyllä ne lasten sairaudet ovat viime peleissä pieniä isojen rinnalla.

Sairastelemisiin!

Top 100 levyt Nro 88: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Itku Pitkästä Ilosta

Timo Rautiainen, mies suomenkielistä lyriikkaa sisällään pitävän metallin isä hahmo, tai ainakin hän Trio Niskalaukauksineen sen toi kaiken kansan kuultavaksi. Tietenkin suomenkieliseen metalliin laskettaneen Sarcofagus mies, Kim Kuusiniemen levyttämä Moottorilinnut, jossa mm. esiintyivät Kirka ja Muska Babitzin ja A.R.G hupailu nimeltään Massey Ferguson. Timo Rautiaisen aiempi orkesteri, jonkinlainen Trio Niskalaukauksen esiaste, Lyijykomppania ja ehkä Mana Mana, voidaan myös laskea samaan kastiin.


Kun sanoitukset tapahtuvat Suomeksi, on se ennenkaikkea taitolaji. Näinpä Rautiainen jää minun mittapuullani heimoveljiensä, Annalan, Hynysen ja muiden varjoon. Toki näissä sanoituksissa mies ei tällä levyllä paljoa kynäillyt. Tekstejä tekivät lähinnä Tomi Tuomaala. Marja Mattlar (Lintu) ja jo mainittu Mokoman sanailija Marko Annala, joka avasi lyyristä arkkuaan yhteistuumin itse Rautiaisen kanssa yhden kappaleen verran. Ja jos nyt oikein kritiikin poluille lähdetään, niin eipä miehen laulutaidoillakaan ketään suohon lauleta. Se kun on lähinnä sellaista hoilotusta, ja juuri tähän se ensimmäinen maistiainen tältä orkesterilta kaatui, kun ensimmäinen kappale Rajaton Rakkaus jyräriffeineen pärähti erään muuttoauton kaiuttimista. Muistan tuona kauniina kesäisenä hetkenä uhkaavani heittää sen levyn ulos jo ensimmäisten säkeiden jälkeen. Se jäi kuitenkin tekemättä. Mutta itse musiikki toimi kyllä muistaakseni heti, ja sitten myöhemmin, varsinkin kappaleet: Rajatila, 62 ja todella kaunis Lintu, tekivät suuren vaikutuksen.
Ja kun yksinkertainen on kaunista, ei voi kieltää sitä tosiasiaa, että Rautiaisen riffit ovat perkeleen tiukkoja. Eli juuri tämä haudannee alleen ne paitsioon jättävät sanoitukset.

Aina kun tällaisia listoja tekee, niin Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen kohdalla pitäisi kai lukea se ensimmäinen täyspitkä, eli Lopunajan Merkit, mutta mielestäni tämä järjestyksessään toinen menee nenän verran edelle. Sanoisin, että tässä on hivenen toimivammat soundit ja muutama rautaisempi biisi. Ei voi mitään.



Mutta mitenkä se sitten loppuikaan. Rautiainen orkestereineen teki ns. Dingot. Pari hyvää levyä, asennepaidat yms. sälä teki kauppansa ja sitten yleisö, ja ilmeisesti myös itse orkesteri kyllästyi tekemäänsä. Ja kyllähän se niin oli. Viimeiseksi jäänyt levy, Kylmä Tila jätti nimensä mukaan saman vaikutelman ainakin minuun.

Yksi asia on kuitenkin varmaa. Timo Rautiainen Niskalaukauksineen jätti lähtemättömän vaikutuksen suomalaiseen musiikkiin, varsinkin raskaampaan osastoon. Heidän jälkeen kotimaan kielikin metallimusiikissa voi olla uskottavaa, vaikka moni yrittäjä heidän vanavedessä karille ajoikin. Mutta kun levy-yhtiöt eivät tunnetusti olleet tuolloinkaan tyhmiä, oli jokaisella oltava oma Suomeksi laulava hevibändi. Valitettavasti.



Pienenä vinkkinä voin kertoa, että kannattaa lukea tätä orkesteria koskeva kirja. Se avaa hieman noiden lyriikoiden salaisuuksia, koska kieltämättä itse sarvipääkään ei ota niistä välillä tolkkua.

Positiivista negatiivisuutta ja päinvastoin

Tänä päivänä on todella mukaavaa seurata uutisia. Sotaa, korruptiota, talousvaikeuksia, irtisanomisia, ilmastonmuutos, taantuma, ministereiden naisseikkailut ja muuta negatiivista ahdinkongolla mässäilyä. Onko nyt asian laita näin, että missään maailman kolkassa ei idä ainutta positiivisuuden siemenestä kasvavaa uutista, joka antaisi pientäkään toivon kipinää paremmasta. Näyttäisi nyt oikeasti siltä, että uutisten perusteella maailma päästelee kuolon korahduksia, ja kaikesta ollaan hysteerisen huolissaan, kun paskaa on jo housunpuntti pullollaan.
Kaikki on päin persettä, vaikkei olisikaan, pienikin positiivinen asia käännetään sille kuuluisalle päälaelle.

Tästä oiva esimerkki oli jälleen eilisissä uutisissa. Jonkun perkeleen tattilajin sato jää tänä syksynä oletettua heikommaksi kuivan kevään takia. Siis itse piru on nyt irti ja helvetti kohta valloillaan. Kaikkiahan tämä vituttaa ja varsinkin kiinnostaa. Tässäkin on siis ahdettu jopa kaksi huonoa uutista samaan pakettiin. Ensinnäkin kaikkiahan tunnetusti vituttaa, kun ei sada vettä koko kevättä. Eikö? Ja varmasti 90% meitä tunnetusti kulinaristista härmäläistä suorastaan henkeä ahdistavasti riepoo se, että joku kärpässieni jää kitukasvuiseksi.

Siis eikö nyt oikeasti löydy mitään, mikä olisi tätä tärkeämpää. Ja kaikki tämä pääuutislähetyksessä. Tämänkin valtavan uutispommin olisi varmasti voinut korvata jollain hiukan vielä "isommalla" huonolla uutisella. Vaikka esimerkiksi sillä, että minä joudun hankkimaan lukulasit. Erittäin negatiivinen uutisointi siis sekin. Kyllä! Minusta tulee ihka aito foureye, kun lehteni aamulla huussissa aukaisen! Ja kyllä! Näytin ne kakkulat päässä erittäin fiksulta ja filmaattiselta, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Tässäpä muuten esimerkki uutismoguleille, kuinka pienestä positiivisesta uutisesta saadaan jopa vielä positiivisempi. Eli ensi viikolla ratkeaa, pääsenkö taas Veitsiluotoon sorvin ääreen. Mahdollisuus on ehkä 1 neljästä. Mutta ajatelkaapa asiaa näin. Jokainen meistä, on ollut 1 monesta miljoonasta (riippuen siittäjästä) että on ehtinyt ensimmäisenä, ja päässyt syntymään tähän Ah`niin ihanaan maailmaan. Pieniä mahdollisuuksia, mutta isommistakin on näemmä selvitty. Miettikääpä sitä.

Hyvät jatkot ja maitovarat...tuollekkaan, ilmeisesti maitotuotantoon liittyvään "metaforaan" en osaa kertoa selitystä.

PS. Kuunnelkaa vittu Running Wildia!

Tulevaisuus nyt - Spotify

Internet on täynnä erillaisia palveluja ja muoti-ilmiöitä. Maksullisia, ja niitä vähemmän maksullisia (laittomia). Luulen, että nyt jo varsin suurta hypeä aiheuttava Spotify on seuraava todella ISO juttu. Homman nimihän on musiikin kuunteleminen Streaminä, kuten Youtube videoiden puolella. Tosin musiikkia löytyy huomattavasti enemmän ja varmasti joka makuun. Luonnollisestikkaan musiikkia ei voi ladata kovalevylle. Siis, musiikkia kuunnellaan radio tyyliin, ja biisit ta levyt saat vain valita itse. Ja vaikka äänenlaatu ei yllä ihan CD tasolle, se ei pientä hifistin herkkää korvaa silti vioita, ja tuskin monikaan tavallinen perseilijä merkittävää eroa edes huomaa. Palvelusta löytyy siis kokonaisia levyjä, ja tietenkin yksittäisiä kappaleita, ja näitä voi linkkeinä lähettää muillekkin käyttäjille iltoja pilaamaan. Ihan youtuben tapaan. Lisäksi tämän saa vielä Last.Fm ohjeman kylkeen kiinni, joten muutkin pääsevät aina ihmettelemään, mitä paskaa on tullut kuunneltua.

Vaihtoehtonahan on, joko ns. Beta -versio tai maksullinen premium. Ja välttääkseen rasittavat mainokset biisien välillä ja saadakseen jotain ennakkojulkaisuja kuunteluun, voi tilata tämän premium palvelun 9,99€uron kuukausi hintaan, tai koko vuodeksi, joka keventää lompakkoa 99€urooppalaista valuuttaa. Ei silti pahakaan hinta, jos pelkästään valtavirta musiikki kiinnostaa.
Toki tuolta löytyy myös jonkin verran underground kamaa. Näin päällisin puolin tonkineena, ainakin vastaan tulivat Xasthur, Sargeist bläkkiksen puolelta. Levyjä löytyi myös mm. Saksan Warhammerilta, joka kuullostaa vanhalta Celtic Frostilta enemmän, kuin Celtic Frost itse. Unseen Terrorin levy pilkisti myös silmään. Tämähän on Napalm Death ukkojen, Shane Emburyn ja Mick Harrisin 80-luvula vaikuttanut HC/Grind/Death/Trash mitälie orkesteri. Metallista ainakin kaikki pakollinen löytyy, aina vasta julkaistusta Viikatteen Kesävainaja Ep:stä - Amorphiksen uuteen singleen ja Ruotsalaiseen Entombed esiasteen, eli Nihilistiin asti.. Toissapäivänä ilmestynyt Death Angelin live levytys löytyy jo myös. Muutenkin live äänitteitä löytyy varsin runsaasti, jopa virallisia bootleggeja myöden. Ja hommahan kasvaa Wikipedian mukaan kymmenen tuhannen biisin päivävauhtia. Minulta toki voi kysäistä, josko jotain artistia tai levyä mahtaisi löytyä, ennen kuin kyseistä palvelua harkitsee ostavansa. (Ja ei, Kikkaa ei onneksi löydy, mutta Meiju Suvasta löytyy). :)

Ihan kaikkea hubaa tuolta ei kuitenkaan toistaiseksi löydä. Esim. Metallica, Beatles, AC/DC, Led Zeppelin, Pink Floyd, Emperor, Limbonic Art yms. puuttuvat kokonaan, joista Metallican poissaolo tuskin yllättää ketään. Napster vs. Ulrich -riidalla on ilmeiseti näinkin pitkä varjo verkkopalveluihin, ja varsinkin näihin osittain ilmaisiin. Tosin, eiköhän kaikilta se Metallican pakollinen materiaali löydy. Laittaa siis sen Puppetsin soittimeen, mikä se sitten onkaan.

Varmasti tämä palvelu haukkuu hyvin hintansa ja ilmais versiokin ajaa asiansa. Keskiverto metallipääkin tuolta jotain mielenkiintoista löytää, mutta mitään pienempien lafkoja tekeleitä ei kuitenkaan. Kokonaisia diskografiota tuolta ei myöskään äkkiseltään löydy, mutta varmasti sellaista, mitä olisit halunnut kuulla, esim. täällä takapajulassa harvemmin julkaistavia sinkkuja. Tämä harvinaisempi kama on ehdottomasti tämän palvelun suola.

Uskoisin hyvin pitkälti, että tämä on musiikin tulevaisuutta, vaikka sitä kansi taidetta ja sisäläpyskää ei enää konkreettisesti pääsekkään pläräämään. Ja sitä paitsi, true -ukot kuuntelee ja tekee vain vinyyliä.

Suosittelen silti tutustumista tähän LAILLISEEN ohjelmaan.

Kiitos Waldo

Elämä voittaa, ainakin vanhemmalla tytöllä. Kolme päivää kestänyt oksennustauti on voitettu kanta ja se hänen kiukutteleva oma itsensä on taas astunut esiin. Parempi näin. Saapa ainakin itse nukuttua, ja oikeastaan sai jo eilen. Unta tuli vedettyä kuuppaan päivä kahteen asti, ja perhehän tästä unimaratonista kovasti kiitteli, varsinkin, kun kuningas alkoholillakin oli osuutta asiaan. Tulipa kuitenkin kuitattua univelat ennen ulosottoa. Kaikki on siis ennallaan.

Euroviisutkin tulivat ja menivät. Vuonojen maahan meni voitto, ja suuri ja mahtava Suomi oli yllättävästi viimeinen, kuinkas muutenkaan. Tälläkin saralla kaikki on taas ennallaan. Rehellisesti sanoen, yllätyin, kun pääsivät edes karsinnasta jatkoon. Kappalehan sitä hirveää 90-disco/rappi sekamelskaa, minkä muistaakseni 2Unlimited aikanaan lanseerasi. No, joidenkin kellot nyt vain käyvät väärää aikaa, eihän sille mitään voi. Onhan hän kuitenkin Hessu Reijosen poika, joka toi ritari ässän Suomeen, ja muutaman kauniin ja rohkean. Jälkimmäiset taisivat vain enempi dokata, eikä tuo Hasselhoffikaan kuuleman mukaan lasiin ole viime vuosina syljeskellyt.

Lähtipä taas lapasesta tämä kirjoittelu. Menen siis vetämään lonkkaa ja syljeksimään kattoon, jotta ajatus pysyisi kasassa edes viisi minuuttia.

JepJep!

Shit happens!

Olen joskus väittänyt, että lääkäri on ehkä ainoita ammatteja, joita ei välttämättä opi tekemällä tai googlettamalla. Saatoin muuten puhua paskaa. On nimittäin nämä terveyskeskus palvelut lääkäreineen aika ala-arvoista toimintaa. Olettavasti nämä minun ikäluokkaa olevat lääkärit kai jotain tietävät ihmisen anatomiasta ja lääketieteen sanasto on hallussa yms, mutta mistä perkeleestä johtuu, että näitä nuoria tohtorin alkuja ei yksinkertaisesti edes kiinnosta tavallisen ihmisen vaivat, ja tässä tapauksessa pienen lapsen.

Kupletin juonihan on seuraava: Vanhin tyttäreni on tässä kevään aikana sairastellut, niinkuin oikeastaan koko lauma, mutta hän nyt pääsääntöisesti. Homma johtuu mitä ilmeisemmin ns. paskakammosta. Kovin tuttu ilmiö tuon ikäisillä, joka on myös psykologista ja ilmeisesti jonkinlaista huomion hakuisuutta, johtuen talouden rookiesta, eli pikku siskosta. Terveyskeskuksissa on juostu, ja erinäisiä lääkkeitä ja rohtoja kotikonsteista puhumattakaan ollaan testattu ja syöty. Kallista lystiä tämäkin, enkä ihmettele, että lääketieteellä menee hyvin. Mutta kun ei auta niin ei auta. Ja kermana kakun päälle, ummetus aiheuttaa vielä kuumetta. Great! Sitä onkin ollut joka toinen viikko.

Ääni muuttuu kellossa, kun mennään yksityiselle lääkärille. Onko tosiaan näin, että kun lääkäri saa siitä 15 minuutista 60€ korvauksen, on hoitokin parempaa ja asioihin paneudutaan oikealla vakavuudella? Näin ainakin eilen. Sillä tuolla suolaisen hinnan sisältävällä käynnillä olimme huomattavan paljon viisaampia, kuin näille monilla terveyskeskus lääkäreillä käynneillä ynnättynä muutamaan puheluun terveydenhoitajalle, joista suurinosa toimii paremmin puhelinvastaajana, kuin oman ammattinsa harjoittajana. Sääli hyvän koulutuksen. Mielestäni hoitoala tarvitsee persoonalta oikeata auttamisen halua ja kiinnostusta yleensäkkin hoitoalaan.

Ja nyt kun kello on 6.35, on tämä paskasavotta ainakin pariksi päiväksi taas ohi. Että ei liian helpolla pääsisi, on sitten tämä yö oksenneltu muutama petivaate kerta. Kummaa hommaa. Ollaan kuten Venäjällä, jossa kulkutauditkin tulee kuukauden viiveellä. Nyt pitääkin taas miettiä, että pitääkö tässä jälleen lähteä yksityiselle puoskarille vai normaali suu- ja sorkkatautien klinikalle. Vai onko tämä nyt vain taas jokin kulkutauti.

Ei voi muuta sanoa, että mikään ei ole lohduttomampi näky, kuin kipeä lapsi. Ja se, että tiedostaa, että itse ei asialle voi mitään.

Entäpä muuta. Viikonloppuna, tarkemmin lauantain tuli pyörähdettyä pitkästä aikaa Raahessa rallisprinttiä seuraamassa. Varsin kosteissa merkeissä, niin sisäisesti ja varsinkin ulkoisesti tuo reissu vierähti. Vettä nimittäin tuli taivaan täydeltä. Kiitos siitä Esteri ja sen perse! Mukavaahan tuo oli pitkästä aikaa jauhaa paskaa ja vähän sen vierestäkin, kavereiden kanssa, joita ei ole vähään aikaan taas nähnytkään.

RASSELIN RASSI RAAHESSA


Sairastelemisiin!

Aikaväli 30.31 - 34.19

Niinhän siinä kävi, että jenkit pisti Suomen kiekkojoukkueen laulukuoroon ja kesäloman viettoon. Reilussa kolmessa minuutissa homma oli taputeltu. Kiitos parin turhan hyökkäyspään jäähyn ja ehkä pienen tuomari virheen takia, josta uuden mantereen pojat tuli 4 yhtä vastaan ja ammattimiesten tavoin panivat mustan verkkoon. Ruutu saa minulta tässä kohtaan synnin päästön, koska tuo toki jäähyn arvoinen maalivahdin kampitus ei todellakaan ollut tahallinen, vaan pelitilanteeseen kuuluva. Myönnettäköön, että kieltämättä se Ruudun varsin ilkeään pekityyliin kuuluukin, mutta tuo oli selvä vahinko. Eikä käy kieltäminen. Esche Usa:n rysän edessä oli loistava!

Aivan kuten jo muutama päivä ounastelin, Kanada peli oli Suomen paras, johtuen varmaankin sen aika pienestä panoksesta. Tosin alivoima olisi voinut olla tehokkaampaa. Jenkkejä vastaan pelattiin Kanada pelin tavoin jälleen loistava ensimmäinen erä, mutta kuten aina, paikoista ei laitettu sisään ja vastustajan maalivahdista tehtiin "man of the match". Eikä ollut ensimmäinen, eikä takuulla viimeinen kerta. Tiedä sitten näitä suomalaisten menttaali puolen juttuja, mutta oli Suomella minkälaiset pelimiehet hyvänsä kisoissa, kädet ja varsinkin pää jäätyy, kun pelejä pitäisi ratkaista.

Oli miten oli. Ei kai kukaan odottanutkaan Suomelta mitään. Pronssinen olisi ehkä ollut saavutettavissa, ja miksei muutakin. Mutta harvoin mikään joukkue pystyy pelaamaan 60min kuten Suomi pari erää Kanadaa ja Usa:a vastaan. Vai pystyykö?

Nim. Nnärvi pyysi julkistamaan hänen kaikkien aikojen MM-kisojen All-Star viisikon

Maalissa: Stig Wetzell, jolla taisi olla sama talonmies Martti Vainion kanssa.
Puolustus: Aina luotettavat, Arto Ruotanen ja Ville Siren
Hyökkäys: Saksan nimihirviö veljekset Gerd Truntschka ja Bernd Truntschka ja perikuva saksalaisesta himoköyriästä, eli Dieter "viiksiniekka" Hegen

Kiitos ja Anteeks!