Alghazanth oli minulle vielä 90-luvun loppupuolelle tusina bändi, joka veteli muodikkaasti Dimmu Borgirin vanavedessä syntikkapitoista Black Metallia.
Wreath Of Thevetat -levyn jälkeen muuttui minulla ääni kellossa. Loistava oli tuo toistaiseksi uusin, vaikka samassa 90-luvun hengessä mentiinkin
Tuhkaluukun kolmas luukku on maistiainen tulevalta. En ole vielä kyseistä kappaletta edes kuullut/videoata nänhyt, syystä, että se on vasta eilen julkaistu...joten!
torstaina, joulukuuta 02, 2010
keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010
Joulukalenterin tuhkaluukku 1
Kun kerran suurinpiirtein kaikki panikoiminen kohti h-hetkeä virallisesti alkaa tänääm, siis 1.joulukuuta, on siis aika avata Joulukalenterin ensimmäinen luukku myös blogin kalenterissa, mikä on musiikkivideopainotteinen. Helvetin huonoja musiikkivideoita siis odotettavissa.
Siis pitemmittä äpinöittä tuhkaluukku nro:1
Queensryche oli tällaista perushuttua, ennen sitä Operation Mincrimea, joka käsittääkseni synnytti jossain määrin progeilevan hevin. En tiedä sanoa...sama minulle...ei kiinnosta!
Siis pitemmittä äpinöittä tuhkaluukku nro:1
Queensryche oli tällaista perushuttua, ennen sitä Operation Mincrimea, joka käsittääkseni synnytti jossain määrin progeilevan hevin. En tiedä sanoa...sama minulle...ei kiinnosta!
tiistaina, marraskuuta 30, 2010
GT5
Täytyy kyllä myöntää, että pelimaailma on mennyt eteenpäin noista kultaisista Vic-20 ja Commodore 64 ajoista, vai mitäpä sanotte näistä kuvista. Tätä autopelien kuningasta on tullut viime päivinä jauhettua, ja nämät pysäytyskuvat ovat pelitilanteista. Teknologia kehittyy, pitäisi vain pysyä perässä.
Saattaa olla, että lapsenmieleni tulee esiin, ja joulupukilta pitää pyytää ratti+poljin hässäkkä, koska olen ollut kiltisti koko vuoden.
GT-4 Celica
Mitsubishi Lancer Evolution IV
EVO 4 Lacuna Seca Raceway
Subaru Impreza 09 WRC
Mitsubishi Lancer Evolution 9
Lancia
Huomattavasti parempiakin "mulkunjatkeita" pelistä löytyy, mutta rallimies kun ei karvoistaan pääse.
Saattaa olla, että lapsenmieleni tulee esiin, ja joulupukilta pitää pyytää ratti+poljin hässäkkä, koska olen ollut kiltisti koko vuoden.
GT-4 Celica
Mitsubishi Lancer Evolution IV
EVO 4 Lacuna Seca Raceway
Subaru Impreza 09 WRC
Mitsubishi Lancer Evolution 9
Lancia
Huomattavasti parempiakin "mulkunjatkeita" pelistä löytyy, mutta rallimies kun ei karvoistaan pääse.
torstaina, marraskuuta 25, 2010
Olen sanaton
Kuten otsikko väittää. Ja jos se lukee otsikossa, se on silloin yleensä totta. Näin ainakin pääpiirteittäin painetussa mediassa. Vai metalliolut...what next?!
perjantaina, marraskuuta 19, 2010
Purkkiorjan palsta: Koiran homma
On aika avata uusi osio tässä kokoon kuivumassa olevaan blogiin. Tässä osiossa nillitetään rakkaasta ja harvoin harrastettavasta harrastuksesta nimeltä ralliautoilu. Tuntemuksista, ja ennenkaikkea sen mukanaan tuomasta vitutuksesta, joita lähinnä aiheuttaa keskusjärjestömme AKK. Toki muutakin mukavaa ja ärsyttävää varmasti lajin parista kirjoitellaan, jos aihetta on.
Tämä osio on hyvä alottaa valottamalla lajin saloja toimiston puolelta, eli kartanlukijan paikalta.
Kartanlukijahan on se, jota kukaan ei koskaan muista kun mestaruuksia voitetaan, vaikka mielestäni ansio kuuluu myös niille hiljaisille puurtajille, joiden työpäivä venyy ammattilais - ja miksei myös amatööri tasolla pitemmiksi, mitä itse kuljettajan. Hommaa piisaa nuottien puhtaaksi kirjoittamisessa yms. Mutta ennenkaikkea kartanlukija pitää kuljettajan aikataulussa, koska rallissa operoidaan minuuttiaikataululla. Siinä "ohessa" kartanlukija pitää myös kuljettajan tiellä, niin erikoiskokeen kuin siirtymnätaipaleenki aikana. Ns. navetankierto ralleissahan erikoiskokeet ajetaan valmiista tiekirjasta, muutoin hommat toimistossa on jokseenkin samat.
Ehkä huvittavinta takavuosina kartanlukijoiden arvostuksen kannalta oli se, kun auton ikkunoissa ei enää ollut kuin pelkän kuljettajan nimi. Se viimeinenkin seikka tyhmempienkin huomata, että siinä ohikiitävässä autossa on toinenkin ohjastaja oli poissa. Tämä "kunnia" on kuitenkin nyttemmin palautettu, ja parivaljakon heikompi palkkainenkin on nimensä auton kylkeen saanut takaisin. Eikä turhaan. Itse katson asiaa niin, että hyvällä kartanlukijalla voidaan voittaa ralli, ja hyvä kartanlukija voi voittaa useita tärkeitä sekuntteja erikoiskokeilla, ennenkaikkea "pimeissä" ralleissa.
Kartanlukijan tehtävä ei anna armoa. Ainutta virhetta ei saa tapahtua. Siinä missä kuljettaja saa esimerkiksi MM-tasolla tehdä viikonlopun aikana useita pieniä virheitä, ja miksei isompiakin, on kartanlukijan oltava hereillä aamusta ihan iltaan asti. Ihan siihen viimeiseen huoltoparkin aikatarkastusasemalle saakka opastaen kuskia näissä aikataulu kiemuroissa Parc Fermeineen (ns. suljettu alue).
Kartturin mokista siis rankaistaan. Ennenkaikkea ajallisesti ja väärän nuotin antamisesta saattaa koitua myös useimmiten töitä tallissa. Siitä pienenpinestä minuutti virheestä saatetaan sakottaa 10 sekunnista useisiin minuutteihin. Minuutti rallissa on päivä. Sitä ei ajamalla saa kiinni. Se on tekemätön paikka lähes missä lajissa hyvänsä.
Kuljettajan suusta monesti kuulee, kuinka minä ajoin ja minä voitin. Mutta sitten kun pelti rytisee tai tekniikka pettää, vaihtuu ääni kellossa ja sanan minä tilalle vaihtuu me. Me ajettiin ulois jne jne. Näin se valitttavasti menee. Koiran hommahan se kartanlukijan virka on!
Suomalaisissa lajin valmennusryhmissä on onneksi myös koulutusta kartanlukijoille. Tämä varmaankin siksi, että lajin kärkiryhmän vetäjänä toimii entinen Tommi Mäkisen purkkiorja Risto Mannisenmäki. Myös F-Cupin puolella konttorirotat taistelevat omista pisteistä, mikä on hyvä lisä tähän omituiseen omissa kuppikunnissa pyörivään ihmislajikkeeseen. Kartanlukijat ovat siis saaneet tunnustusta myös rallin järjestäjien ja kattojärjestön puolelta viime vuosina.
Itse jouduin näihin koiran hommiin puoli vahingossa. Räpeltäminen alkoi vuonna 2003 Suopunki rallista, josta on taivallettu pitkä ja kivinen tie useine keskeytyksineen. Toki se kuuluu lajin luonteeseen. Ralleja ei välttämättä ole CV:een montaa vuodessa tullut, mutta vähintään se yksi, eli paikallinen Kemi ralli, johon on aina PAKKO päästä mukaan. Ralleja taitaa olla kaikenkaikkiaan kohta 20. Paljoa se ei ole, mutta kokemusta se on tuokin ja kaikenlaista on nähty ja koettu. Sormi ei enää mene herkästä suuhun sääntö kieruroiden ja rallin sisäisten tapahtumien keskellä. Tiesilmäkin on kehittynyt ainakin omasta mielestä. Tässä kai se pienikin kokemus aloittelijaan verrattuna näkyy. Toki aloittelijoitahan tässä kuitenkin edelleen ollaan. Viilipyttynä on pysytty, vaikka jokseenkin kiivas luonteeltani väliin olenkin. Etunsa silläkin.
Viime vuosi oli raskas. Ainoa ralli jossa olin osallisena oli siis tämä paikallinen, jossa Mitsubishin tekniikka teki temput. Vuosi oli myös raskas henkisesti. Sovitut asiat eivät pitäneet. Sovitut sponsori kuviot eivät menneet kuten oli minun kantilta sovittu, ja vaakakupissa alkoi painaa raha, vaikka amatööri tasolla kinttupoluilla kiviä kierrellään. Nämä asiat on kai kaiketi unohdettu.
Silloin kun ystävyyden ja kaiken pahan alun, eli rahan vaakakupissa alkaa raha painaa enemmän ollaan huonoilla vesillä. Se ei ole enää mukavaa, ja se saattaa alkaa syömään kemiaa auton sisällä, mikä on tärkeää. Kun kemia toimii ja vieressä istuva tunnetaan kaikine kommervenkkeineen, ovat ohjeet ja yleiset kuviot helppo sopia. Harrastuksenhan pitäisi kuitnkin olla hauskaa, vaikka se kallista onkin.
Ensi vuosi on jälleen arvoitus. Ollaanko mukana vai ei olla. Saatanan mukavaa on aina ollut, vaikka pettymyksiä mahtuu mukaan enemmän kuin onnistumisia. Nämä onnistumiset maistuvatkin silloin paremmalle, kun alla on huonompi suoritus. Luonnollisesti.
Ralli on myös viime vuodet ollut reikä arjesta ja kurjuudesta pois pääsyyn. Höyryt tulevat adrenaliinin mukana mukavasti kartanolle ja arjen murheet unohtuvat hetkeksi. Tätä kai harrastukselta haetaan, ja toivottavasti jatkossa myös näin.
Tämä osio on hyvä alottaa valottamalla lajin saloja toimiston puolelta, eli kartanlukijan paikalta.
Kartanlukijahan on se, jota kukaan ei koskaan muista kun mestaruuksia voitetaan, vaikka mielestäni ansio kuuluu myös niille hiljaisille puurtajille, joiden työpäivä venyy ammattilais - ja miksei myös amatööri tasolla pitemmiksi, mitä itse kuljettajan. Hommaa piisaa nuottien puhtaaksi kirjoittamisessa yms. Mutta ennenkaikkea kartanlukija pitää kuljettajan aikataulussa, koska rallissa operoidaan minuuttiaikataululla. Siinä "ohessa" kartanlukija pitää myös kuljettajan tiellä, niin erikoiskokeen kuin siirtymnätaipaleenki aikana. Ns. navetankierto ralleissahan erikoiskokeet ajetaan valmiista tiekirjasta, muutoin hommat toimistossa on jokseenkin samat.
Ehkä huvittavinta takavuosina kartanlukijoiden arvostuksen kannalta oli se, kun auton ikkunoissa ei enää ollut kuin pelkän kuljettajan nimi. Se viimeinenkin seikka tyhmempienkin huomata, että siinä ohikiitävässä autossa on toinenkin ohjastaja oli poissa. Tämä "kunnia" on kuitenkin nyttemmin palautettu, ja parivaljakon heikompi palkkainenkin on nimensä auton kylkeen saanut takaisin. Eikä turhaan. Itse katson asiaa niin, että hyvällä kartanlukijalla voidaan voittaa ralli, ja hyvä kartanlukija voi voittaa useita tärkeitä sekuntteja erikoiskokeilla, ennenkaikkea "pimeissä" ralleissa.
Kartanlukijan tehtävä ei anna armoa. Ainutta virhetta ei saa tapahtua. Siinä missä kuljettaja saa esimerkiksi MM-tasolla tehdä viikonlopun aikana useita pieniä virheitä, ja miksei isompiakin, on kartanlukijan oltava hereillä aamusta ihan iltaan asti. Ihan siihen viimeiseen huoltoparkin aikatarkastusasemalle saakka opastaen kuskia näissä aikataulu kiemuroissa Parc Fermeineen (ns. suljettu alue).
Kartturin mokista siis rankaistaan. Ennenkaikkea ajallisesti ja väärän nuotin antamisesta saattaa koitua myös useimmiten töitä tallissa. Siitä pienenpinestä minuutti virheestä saatetaan sakottaa 10 sekunnista useisiin minuutteihin. Minuutti rallissa on päivä. Sitä ei ajamalla saa kiinni. Se on tekemätön paikka lähes missä lajissa hyvänsä.
Kuljettajan suusta monesti kuulee, kuinka minä ajoin ja minä voitin. Mutta sitten kun pelti rytisee tai tekniikka pettää, vaihtuu ääni kellossa ja sanan minä tilalle vaihtuu me. Me ajettiin ulois jne jne. Näin se valitttavasti menee. Koiran hommahan se kartanlukijan virka on!
Suomalaisissa lajin valmennusryhmissä on onneksi myös koulutusta kartanlukijoille. Tämä varmaankin siksi, että lajin kärkiryhmän vetäjänä toimii entinen Tommi Mäkisen purkkiorja Risto Mannisenmäki. Myös F-Cupin puolella konttorirotat taistelevat omista pisteistä, mikä on hyvä lisä tähän omituiseen omissa kuppikunnissa pyörivään ihmislajikkeeseen. Kartanlukijat ovat siis saaneet tunnustusta myös rallin järjestäjien ja kattojärjestön puolelta viime vuosina.
Itse jouduin näihin koiran hommiin puoli vahingossa. Räpeltäminen alkoi vuonna 2003 Suopunki rallista, josta on taivallettu pitkä ja kivinen tie useine keskeytyksineen. Toki se kuuluu lajin luonteeseen. Ralleja ei välttämättä ole CV:een montaa vuodessa tullut, mutta vähintään se yksi, eli paikallinen Kemi ralli, johon on aina PAKKO päästä mukaan. Ralleja taitaa olla kaikenkaikkiaan kohta 20. Paljoa se ei ole, mutta kokemusta se on tuokin ja kaikenlaista on nähty ja koettu. Sormi ei enää mene herkästä suuhun sääntö kieruroiden ja rallin sisäisten tapahtumien keskellä. Tiesilmäkin on kehittynyt ainakin omasta mielestä. Tässä kai se pienikin kokemus aloittelijaan verrattuna näkyy. Toki aloittelijoitahan tässä kuitenkin edelleen ollaan. Viilipyttynä on pysytty, vaikka jokseenkin kiivas luonteeltani väliin olenkin. Etunsa silläkin.
Viime vuosi oli raskas. Ainoa ralli jossa olin osallisena oli siis tämä paikallinen, jossa Mitsubishin tekniikka teki temput. Vuosi oli myös raskas henkisesti. Sovitut asiat eivät pitäneet. Sovitut sponsori kuviot eivät menneet kuten oli minun kantilta sovittu, ja vaakakupissa alkoi painaa raha, vaikka amatööri tasolla kinttupoluilla kiviä kierrellään. Nämä asiat on kai kaiketi unohdettu.
Silloin kun ystävyyden ja kaiken pahan alun, eli rahan vaakakupissa alkaa raha painaa enemmän ollaan huonoilla vesillä. Se ei ole enää mukavaa, ja se saattaa alkaa syömään kemiaa auton sisällä, mikä on tärkeää. Kun kemia toimii ja vieressä istuva tunnetaan kaikine kommervenkkeineen, ovat ohjeet ja yleiset kuviot helppo sopia. Harrastuksenhan pitäisi kuitnkin olla hauskaa, vaikka se kallista onkin.
Ensi vuosi on jälleen arvoitus. Ollaanko mukana vai ei olla. Saatanan mukavaa on aina ollut, vaikka pettymyksiä mahtuu mukaan enemmän kuin onnistumisia. Nämä onnistumiset maistuvatkin silloin paremmalle, kun alla on huonompi suoritus. Luonnollisesti.
Ralli on myös viime vuodet ollut reikä arjesta ja kurjuudesta pois pääsyyn. Höyryt tulevat adrenaliinin mukana mukavasti kartanolle ja arjen murheet unohtuvat hetkeksi. Tätä kai harrastukselta haetaan, ja toivottavasti jatkossa myös näin.
tiistaina, marraskuuta 16, 2010
V*ttu Mosh!
Tästä se lähtee! Nimittäin tämän vuoden ehkä turhin suoritus. Ehkä hirveintä paskaa...ikinä!!!
maanantaina, marraskuuta 08, 2010
tiistaina, marraskuuta 02, 2010
Kuulumisia
Työharjoittelu on ohittanut puolen välin, mikä tuntuu uskomattomalta. Loputonta via dolorosaa tämä on ollut varsinkin viime ajat Metsä-Botnian keittämöllä. Ensimmäiset viikot KemiArt Linerssin pintakäsittelyssä oli sinänsä mukavaa, johtuen uudesta asiasta ja ennenkaikkea hyvästä porukasta, johon pääsin sisälle nopeasti. Kun vielä mentori oli varsin leppoisa kaveri, aika kartonkikoneelle meni nopeasti ja hyvillä arvosanoilla. Mutta tämä keittämö on päinvastainen. Juttua ei synny, ja koko yhteisö tuntuu menettäneen joko elämän halunsa, motivaation työhön tai vaihtoehtoisesti toisten naamat ja jutut ovat sen verta tutut, että aika raksuttaa lehtiä lueskellessa ilman sosiaalista kanssakäymistä.
Tämä minun ohjaajani on samaa verta. Kysymyksiin vastataan korkeintaa parilla sanalla. Hädin tuskin ne edes muistuttavat lauseita.
Toki on tässä katsottava peiliinkin. Prosessi keittämöllä on varsin tuttu, mikä ilmeisesti kävi myös ohjaajalleni selväksi prosessikaaviota lukiessani. Ja onhan tämä käyty läpi jo koulussakin monenmonta kertaa. Olisi kai pitänyt esittää tyhmää ja tietämätöntä ja turhautua siihen, että opetetaan suurinpiirtein uudestaan lukemaan.
Jokatapauksessa loppuaika tulee olemaan pitkäveteisen hiljainen. Jostain pitäisi nyt kerätä loput motivaation rippeet, mutta varasto sen suhteen alkaa ehtyä uhkaavaa tahtia.
Kävi toki mielessä, että otan yhteyttä kansankynttilään, eli opettajaan, ja ehdotan hänelle harjoittelupaikan vaihtoa. Saa nyt nähdä.
Onkohan muuten mitään minulle niin vastenmielistä, kuin työskentely ilman rahallista korvausta? Ja kun sitä tehdään vielä öisin viikonloppuisin, ei pojat perkele! Nyt tiedän miltä niistä tuhansista kiinalais -lapsista tuntuu, kun he väsäävät jalkapalloja eurooppalaisille ikätovereille.
Nyt on kuitenkin pitkä(hkö) vapaa, ja aika kerätä sitä motivaatiota loppurutistukseen. Se ei ainakaan lisäänny sillä, että takaraivossa kelluu jo kevään urakka, joka on pituudeltaan tuplat. Eli 16 viikkoa palkatonta painamista.
Tämä minun ohjaajani on samaa verta. Kysymyksiin vastataan korkeintaa parilla sanalla. Hädin tuskin ne edes muistuttavat lauseita.
Toki on tässä katsottava peiliinkin. Prosessi keittämöllä on varsin tuttu, mikä ilmeisesti kävi myös ohjaajalleni selväksi prosessikaaviota lukiessani. Ja onhan tämä käyty läpi jo koulussakin monenmonta kertaa. Olisi kai pitänyt esittää tyhmää ja tietämätöntä ja turhautua siihen, että opetetaan suurinpiirtein uudestaan lukemaan.
Jokatapauksessa loppuaika tulee olemaan pitkäveteisen hiljainen. Jostain pitäisi nyt kerätä loput motivaation rippeet, mutta varasto sen suhteen alkaa ehtyä uhkaavaa tahtia.
Kävi toki mielessä, että otan yhteyttä kansankynttilään, eli opettajaan, ja ehdotan hänelle harjoittelupaikan vaihtoa. Saa nyt nähdä.
Onkohan muuten mitään minulle niin vastenmielistä, kuin työskentely ilman rahallista korvausta? Ja kun sitä tehdään vielä öisin viikonloppuisin, ei pojat perkele! Nyt tiedän miltä niistä tuhansista kiinalais -lapsista tuntuu, kun he väsäävät jalkapalloja eurooppalaisille ikätovereille.
Nyt on kuitenkin pitkä(hkö) vapaa, ja aika kerätä sitä motivaatiota loppurutistukseen. Se ei ainakaan lisäänny sillä, että takaraivossa kelluu jo kevään urakka, joka on pituudeltaan tuplat. Eli 16 viikkoa palkatonta painamista.
torstaina, lokakuuta 21, 2010
Tapaus Triptykon
Aluksi: Tämä ei yritä olla levyarvostelu!
Tom Gabriel Fischer on kumma heppu. Kaikki mitä hän on tehnyt, on jälkeenpäin muuttunut jonkinlaiseksi metallin klassikoksi. Hellhammer ja sitä seurannut Celtic Frost näin etunenässä. Myöhemmin Celtic Frost hajosi sen muututtua lirkutukseksi, mutta vain kootakseen rivinsä uudestaan mahtipontiseen ja omalla tavalla yliarvostettuun Monotheist levyyn. Sen jälkeen mantiin pillit taas pussiin.
Tästä pari vuotta, ja Mr.Fischer ilmoitti, että jälleen on taas pumppu kasassa, mutta tällä kertaa nimellä Triptykon. Herra ilmoitti myös, että tämä nykyinen orkesteri olisi jatkumaa Celtic Frostin Monotheist levylle.
Tässä vaiheessa olisi kai pitänyt kellojen soida. Hälytyskellojen.
Osittain hyvän tumman puhuvaa maalailua sisältävän Monotheistin jälkeen Triptykonin ja Fischerin "taide" on mutkittelematta ilmaistuna aivan järjetöntä paskaa!!! Hetkensä siinä on, mutta ei helvetti.
Toki kriitikothan ovat mielissään, onhan kyseessä Tom Gabriel Fischer jolla on Midaksen kosketus.
Se kosketus on nyt poissa, sanokaat mitä hyvänsä. Paskaksi se on muuttunut.
Homma pointti on tämä. Minua vituttaa! Minua vituttaa tämä kriitikoiden paskan syöttäminen. Kun artistin tavara on jopa hieman uskaliasta ja tavallisesta poikkeavaa, yltyy kriitikko kehumaan sitä hienoksi taiteeksi, jota se ei mitä todennäköisimmin edes itse ymmärrä. En ymmärrä minäkään.
Mutta kun se on ex-Celtic Frostia, niin sen täytyy olla hienoa ja mahtavaa. Paskaa se on, siitä ei päästä mihinkään. Ja kaiken kukkuraksi tämä Triptykon juhlii keikoilla vanhoilla Celtic Frost klassikoilla. Ymmärrettävää, sillä onhan ne Fischerin käsialaa suurimmaksi osaksi, mutta jos veivataan vanhan suuren veisuja eri nimellä, ei ilmeisesti omaan taiteeseen luotto ole vielä uomissaan.
En taaskaan tajua mikä minuun iski, mutta ei ne Triptykonin biisit ole missään nimessä 10/10 arvoisia. Jos taiteiljia tekee ratkaisun johonkin uuteen ja sotkee sormensa sontaan, se ei välttämättä ole se oikea ratkaisu, kuten kriitikot aina väittävät. Celtic Frostin Cold Lake 1988 (tästä ei todellakaan tullut klassikkoa, eikä tule) oli hirveää kuraa. Hellhammerin tuotanto, joka oikeastaan nousi klassikko asemaan vasta parikymmentavuotta sen hajoamisen jälkeen oli varsin mukiinmenevää ja on sitä vieläkin. Celtic Frost oli rautaa parin ensimmäisen levyn verran, mutta aina se ei onnistu!
Tämä samainen Tom Gabriel Fischer kielsi muuten koko Hellhammer orkesterin aikoinaan, koska tuolloin kriitikot lyttäsivät sen täysin. Nykyään hän taas ilmoittaa sen olevan taidetta, jota ei aikanaan ymmärretty. Tom Gabriel Fischer teki tässä vaiheessa itsestään totaalisen myötätuuleen pyllistelevän idiootin.
Tässäpä pieni näyte uudesta biisistä videon muodossa. Ei se tämäkään häävi ole, mutta varmasti kyseisen "taiteilijan" uuden joukon parhaimpia.
Tom Gabriel Fischer on kumma heppu. Kaikki mitä hän on tehnyt, on jälkeenpäin muuttunut jonkinlaiseksi metallin klassikoksi. Hellhammer ja sitä seurannut Celtic Frost näin etunenässä. Myöhemmin Celtic Frost hajosi sen muututtua lirkutukseksi, mutta vain kootakseen rivinsä uudestaan mahtipontiseen ja omalla tavalla yliarvostettuun Monotheist levyyn. Sen jälkeen mantiin pillit taas pussiin.
Tästä pari vuotta, ja Mr.Fischer ilmoitti, että jälleen on taas pumppu kasassa, mutta tällä kertaa nimellä Triptykon. Herra ilmoitti myös, että tämä nykyinen orkesteri olisi jatkumaa Celtic Frostin Monotheist levylle.
Tässä vaiheessa olisi kai pitänyt kellojen soida. Hälytyskellojen.
Osittain hyvän tumman puhuvaa maalailua sisältävän Monotheistin jälkeen Triptykonin ja Fischerin "taide" on mutkittelematta ilmaistuna aivan järjetöntä paskaa!!! Hetkensä siinä on, mutta ei helvetti.
Toki kriitikothan ovat mielissään, onhan kyseessä Tom Gabriel Fischer jolla on Midaksen kosketus.
Se kosketus on nyt poissa, sanokaat mitä hyvänsä. Paskaksi se on muuttunut.
Homma pointti on tämä. Minua vituttaa! Minua vituttaa tämä kriitikoiden paskan syöttäminen. Kun artistin tavara on jopa hieman uskaliasta ja tavallisesta poikkeavaa, yltyy kriitikko kehumaan sitä hienoksi taiteeksi, jota se ei mitä todennäköisimmin edes itse ymmärrä. En ymmärrä minäkään.
Mutta kun se on ex-Celtic Frostia, niin sen täytyy olla hienoa ja mahtavaa. Paskaa se on, siitä ei päästä mihinkään. Ja kaiken kukkuraksi tämä Triptykon juhlii keikoilla vanhoilla Celtic Frost klassikoilla. Ymmärrettävää, sillä onhan ne Fischerin käsialaa suurimmaksi osaksi, mutta jos veivataan vanhan suuren veisuja eri nimellä, ei ilmeisesti omaan taiteeseen luotto ole vielä uomissaan.
En taaskaan tajua mikä minuun iski, mutta ei ne Triptykonin biisit ole missään nimessä 10/10 arvoisia. Jos taiteiljia tekee ratkaisun johonkin uuteen ja sotkee sormensa sontaan, se ei välttämättä ole se oikea ratkaisu, kuten kriitikot aina väittävät. Celtic Frostin Cold Lake 1988 (tästä ei todellakaan tullut klassikkoa, eikä tule) oli hirveää kuraa. Hellhammerin tuotanto, joka oikeastaan nousi klassikko asemaan vasta parikymmentavuotta sen hajoamisen jälkeen oli varsin mukiinmenevää ja on sitä vieläkin. Celtic Frost oli rautaa parin ensimmäisen levyn verran, mutta aina se ei onnistu!
Tämä samainen Tom Gabriel Fischer kielsi muuten koko Hellhammer orkesterin aikoinaan, koska tuolloin kriitikot lyttäsivät sen täysin. Nykyään hän taas ilmoittaa sen olevan taidetta, jota ei aikanaan ymmärretty. Tom Gabriel Fischer teki tässä vaiheessa itsestään totaalisen myötätuuleen pyllistelevän idiootin.
Tässäpä pieni näyte uudesta biisistä videon muodossa. Ei se tämäkään häävi ole, mutta varmasti kyseisen "taiteilijan" uuden joukon parhaimpia.
torstaina, lokakuuta 14, 2010
Support Kimmo Wilska
Huumorista sakotetaan, ainakin YLE:llä. Kimmo raukka hieman kevensi tunnelmaa englanninkielisissa uutisissa, ja Jalasta tuli takapuoleen. Eli suomeksi Kimmo sai kenkää!
Kyseine spektaakkeli kesti kokonaista sekunnin verran. Melkolailla harkitsematonta YLE:n puolelta. Mutta YLE:n linja lienee selvä: Huumori pois ja hiljaa...uutiset alakaa!
Support Kimmo Wilska facebook sivusto kasvaa hurjaa vauhtia. 100 "tykkäystä" pariin minuuttiin ja jäseniä tällä hetkellä yli 27 000. Näin sitä pitää! :)
Kyseine spektaakkeli kesti kokonaista sekunnin verran. Melkolailla harkitsematonta YLE:n puolelta. Mutta YLE:n linja lienee selvä: Huumori pois ja hiljaa...uutiset alakaa!
Support Kimmo Wilska facebook sivusto kasvaa hurjaa vauhtia. 100 "tykkäystä" pariin minuuttiin ja jäseniä tällä hetkellä yli 27 000. Näin sitä pitää! :)
sunnuntaina, lokakuuta 10, 2010
Top 100 levyt nro 77: Limbonic Art - Legacy Of Evil
Limbonic Art on köyhän miehen Emperor, näin ennen väitettiin. Väite kai pitää osittain paikkansa, vaikka aika kaukaa haetulta. Aina kun Limbonic Artin tyylistä syntikka vetoista Black Metallia vievataan, ei voidaa vertauksilta välttyä. Tätähän se tänä päivänä on. Mitään mainittavan omaperäistä ei paisuvasta genrestä enää pulppua, ja ehkä jopa onneksemme tämä syntetisaattorilla ja rumpukoneilla ahdettu Black Metallin alalaji on kuoleva kansanperinne. Oma fanikuntansahan tälläkin genrelle on ja Limbonic Art kulkee ehdottomasti sen letkan kärkipäässä.
Itselleni tämä 2007 tehty ns. Come back levy tuli puskista silmille. Bändihän telakoitui vuonna 2003 vain aktivoituakseen vuonna 6.6.2006 (yllättävä päivämäärä) uudestaan. Omistin tältä duolta 1998 julkaistun Epitome Of Illusions:in, enkä juuri perustanut levystä enkä bändistä. Juuri tämän takia korvat oli pudota päästä saatuani levyn näppeihini. Parannus oli huomattava ja kovaa tämä kolisee vieläkin.
Otetaampa kerrankin ensin käsittelyyn levyn heikot puolet. Vaikka rumpukoneen halvahko digitaalinen napsuttelu häiritsee ja on selvästi ihmiskorvan kuultavissa, se ei tämän levyn painoarvoa onneksi paljoa laske. Daemon ja Morfeus väittävät jopa haastatteluissa, että se on tarkoituksellista. Se ehkä pitänee paikkansa, koska huomattavasti parempia rumpukoneen tekemiä tuotoksia on olemassa heinäladollinen. Rättejä täytyy antaa myös jälleen kerran jopa hieman liiankin kliinisestä soundista ja liian pitkästä kestosta. Homma alkaa valjua, vaikka hyviä biisejä löytyy myös albumin lopusta. Mutta hyvät korvaa huonot ja sormien läpi katsomme nämät tietyt taiteelliset epäkohdat.
Hyviä puolia onkin ehkä enemmän ja paljolti sen tärkeimmän, eli musiikin itsensä takia. Perkeleen iskeviä riffeja ja aiemmista levyistä poikkeavaa tarttumapintaa löytyy varsin mukavasti ja mukavaa paukuttelua noin muutoinkin. Jos ei levyä vaivaudu ostamaan, kannattaa ainakin kuunnella jostain kappaleet: A Void of Lifeless Dreams, Infernal Phantom Kingdom ja Nebulous Dawn. Nämä kulkevat ehdottomasti levyn eturintamassa. Ja jos Emperor:in In The Nightside Eclipse avaruusromuinen kaaos viehättää, uskon, että tämäkin toimii. Mutta samanlaista klassikkoa tästä tuskin tuleekaan, vaikka ainekset siihen ovatkin olemassa.
Yhtyeeltä on tullut sittenmin myös uutta tuotantoa, jota en ole vielä kuullut. Oikeastaan enää tuskin voidaan puhua yhtyeestä, koska duon toinen jäsenistä vaikuttaa nykyään Mayhemissä, ja uusin levytys on kokonaan Daemonin hengentuotos. Pitänee se jostain kuunnella, ennen kuin ostaa sikaa säkissä.
Itselleni tämä 2007 tehty ns. Come back levy tuli puskista silmille. Bändihän telakoitui vuonna 2003 vain aktivoituakseen vuonna 6.6.2006 (yllättävä päivämäärä) uudestaan. Omistin tältä duolta 1998 julkaistun Epitome Of Illusions:in, enkä juuri perustanut levystä enkä bändistä. Juuri tämän takia korvat oli pudota päästä saatuani levyn näppeihini. Parannus oli huomattava ja kovaa tämä kolisee vieläkin.
Otetaampa kerrankin ensin käsittelyyn levyn heikot puolet. Vaikka rumpukoneen halvahko digitaalinen napsuttelu häiritsee ja on selvästi ihmiskorvan kuultavissa, se ei tämän levyn painoarvoa onneksi paljoa laske. Daemon ja Morfeus väittävät jopa haastatteluissa, että se on tarkoituksellista. Se ehkä pitänee paikkansa, koska huomattavasti parempia rumpukoneen tekemiä tuotoksia on olemassa heinäladollinen. Rättejä täytyy antaa myös jälleen kerran jopa hieman liiankin kliinisestä soundista ja liian pitkästä kestosta. Homma alkaa valjua, vaikka hyviä biisejä löytyy myös albumin lopusta. Mutta hyvät korvaa huonot ja sormien läpi katsomme nämät tietyt taiteelliset epäkohdat.
Hyviä puolia onkin ehkä enemmän ja paljolti sen tärkeimmän, eli musiikin itsensä takia. Perkeleen iskeviä riffeja ja aiemmista levyistä poikkeavaa tarttumapintaa löytyy varsin mukavasti ja mukavaa paukuttelua noin muutoinkin. Jos ei levyä vaivaudu ostamaan, kannattaa ainakin kuunnella jostain kappaleet: A Void of Lifeless Dreams, Infernal Phantom Kingdom ja Nebulous Dawn. Nämä kulkevat ehdottomasti levyn eturintamassa. Ja jos Emperor:in In The Nightside Eclipse avaruusromuinen kaaos viehättää, uskon, että tämäkin toimii. Mutta samanlaista klassikkoa tästä tuskin tuleekaan, vaikka ainekset siihen ovatkin olemassa.
Yhtyeeltä on tullut sittenmin myös uutta tuotantoa, jota en ole vielä kuullut. Oikeastaan enää tuskin voidaan puhua yhtyeestä, koska duon toinen jäsenistä vaikuttaa nykyään Mayhemissä, ja uusin levytys on kokonaan Daemonin hengentuotos. Pitänee se jostain kuunnella, ennen kuin ostaa sikaa säkissä.
perjantaina, lokakuuta 08, 2010
NHL 2010 - 2011
Eilenhän tämä oikean lätkän, eli NHL:än herkuttelku taas alkoi. Eilen siis alkoivat myös kahinat, josta tässä pieni näyte. Nukkuukohan Ivanans vieläkin?
maanantaina, lokakuuta 04, 2010
Työvoimatoimisto
Ketonen & Myllyrinne ovat parodioineet asian varsin todenmukaisesti. Se nimittäin sarkastisesti on tänä päivänä juurikin tätä.
torstaina, syyskuuta 30, 2010
Cradle Of Filth - Forgive Me Father (I Have Sinned)
Jälleen uutuuksia bändeiltä, jotka ovat menneet lehmän hännän lailla alaspäin. Oikeastaan Dusk...and Her Embrace:n jälkeen Saastan kehto on suoltanut sieltä samaisen hännän alta tulevaa elimistön jätettä. Cruelty and Beast:in vielä meni, mutta sitten homma meni gootteiluksi, ja kuten tässäkin videon optisessa näkymästä voidaan huomata, ei glitteriä puutu. Kaiken kukkuraksi Dani Filthin sekopäinen kirkuna on väistynyt lähes kokonaan tämän hieman miedomman tyylin edestä. Pysyn edelleen siis 90-luvun tuotannan parissa, kuten tähänkin päivään asti.
Minä siis loikkaan huomenna aamusta junaan, ja painelen viikonlopuksi merelle. Tänään pitäisi vielä käydä tehdaskierroksella Veitsiluodossa (boooring). Eilen kävimme Botnialla ja Kemiartilla. Kieltämättä Botnian kuorimon tuoksut ja valvomo toi muistoja mieleen. Oli kuin kotiinsa olisi tullut.
Minä siis loikkaan huomenna aamusta junaan, ja painelen viikonlopuksi merelle. Tänään pitäisi vielä käydä tehdaskierroksella Veitsiluodossa (boooring). Eilen kävimme Botnialla ja Kemiartilla. Kieltämättä Botnian kuorimon tuoksut ja valvomo toi muistoja mieleen. Oli kuin kotiinsa olisi tullut.
tiistaina, syyskuuta 28, 2010
Kuulumisia
Hiljaista on ollut tilittäminen ja nillittäminen tähän typeryyttä yli äyräiden pursuavaan blogiin. Syyt ovat monet. Opinnäytetyö vie pahimmat palot kirjoittamiseen, vaikka uusi tietokone tuli tähän konkurssiin hankittuakin. Osin myös tämän uuden koneen myötä on into vielä kateissa, koska kaiken maailman ohjelmien asentaminen yms. näpertäminen vie aikaa, puhtia ja mielenkiintoa koko touhuun. Ja oikeastaan ei ole pahemmin vitutellut. Se kuitenkin tapahtunee ihan lähiaikoina.
Koulussa on tehty: ei mitään. Odotellaan työharjoittelun alkamista, joka tapahtuu jo ensi viikolla. Suoraan sanottuna vituttaa moiseen oravanpyörään hypätä ilman rahallista korvausta, mutta kuten todettua, ns. käyntikorttejahan noihin tehtaisiin nyt jaellaan, eli eiköhän tässä automaattisesti tapahdu ryhtiliike sen suhteen. Luulisin.
Paikkana ovat Kemiart ja siellä kartonkikone sekä Metsä Botnian sellun keittämö.
Toiveissa olisi, että työhönopastaja ei olisi elämään ja varsinkaan työhönsä kyllästynyt hissukka, mutta minun tähtien asennon tietäen...
Ennen tätä myrkkyä pitäisi viettää huonomman puolikkaan kanssa "laatuaikaa" kokonainen viikonloppu. Koska ilmainen lahjakortti on yllättävästi Silja Linen suuntaan, ei matkakohde liene salaisuus.
Toisaalta epäilen, pystynkö tätä loman kannalta ottamaan, vaikka se lomaa lapsista onkin. Takaraivossa kun hakkaa tuo työharjoittelu ja vanhemman tytön matkailuinnostus. Veikkaan, että kun hetki koittaa perjantai aamuna, ja tytölle selviää asian laita, on hänellä herneenpalot nenässä. Säälittää jo valmiiksi.
Pitänee kai silti yrittää rentoutua ja olla ajattelematta. Eipä olla akan kanssa käyty missään 4 vuoteen.
Ajattelen ehkä asioita hieman liikaa. Pitäisi kai ajatella joskus itseäkin enemmälti.
Koulussa on tehty: ei mitään. Odotellaan työharjoittelun alkamista, joka tapahtuu jo ensi viikolla. Suoraan sanottuna vituttaa moiseen oravanpyörään hypätä ilman rahallista korvausta, mutta kuten todettua, ns. käyntikorttejahan noihin tehtaisiin nyt jaellaan, eli eiköhän tässä automaattisesti tapahdu ryhtiliike sen suhteen. Luulisin.
Paikkana ovat Kemiart ja siellä kartonkikone sekä Metsä Botnian sellun keittämö.
Toiveissa olisi, että työhönopastaja ei olisi elämään ja varsinkaan työhönsä kyllästynyt hissukka, mutta minun tähtien asennon tietäen...
Ennen tätä myrkkyä pitäisi viettää huonomman puolikkaan kanssa "laatuaikaa" kokonainen viikonloppu. Koska ilmainen lahjakortti on yllättävästi Silja Linen suuntaan, ei matkakohde liene salaisuus.
Toisaalta epäilen, pystynkö tätä loman kannalta ottamaan, vaikka se lomaa lapsista onkin. Takaraivossa kun hakkaa tuo työharjoittelu ja vanhemman tytön matkailuinnostus. Veikkaan, että kun hetki koittaa perjantai aamuna, ja tytölle selviää asian laita, on hänellä herneenpalot nenässä. Säälittää jo valmiiksi.
Pitänee kai silti yrittää rentoutua ja olla ajattelematta. Eipä olla akan kanssa käyty missään 4 vuoteen.
Ajattelen ehkä asioita hieman liikaa. Pitäisi kai ajatella joskus itseäkin enemmälti.
tiistaina, syyskuuta 21, 2010
Fartfinder
Eipä ole taas paljoa kerrottavaa, eikä siis näin kirjoitettavaakaan. Mutta pieruhuumori on silti aina pieruhuumoria... Mummihan se täällä mätänee...
¨
¨
keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010
Dimmu Borgir - Gateways
Kuinkahan huonoksi tämäkin yhtye voi vielä mennä. Alkaa ilmeisesti tuo teatraalisuus vievän pohjan koko hommasta. Se pohja tosin on ollut aika hatara jo legendaarisen Entroned -levyn jälkeen, mutta ihmetelkäätte taas näitä kummajaisia.
perjantaina, syyskuuta 10, 2010
Hajoamisia
Auton omistaminen on valinta, varsinkin tuollaisen viime vuosituhannen version. Hiljalleen sitä alkaa korroosia järsiä. Ajan patinan tekemiä lahoamisia on myös havaittavissa muuallakin, kuin peltiosissa. Moottori syö öljyä kohta enemmän mitä itse polttoainetta. Kuluvat osat kuluvat nopeammin ja kuluvat osat myös antavat merkkejä siitä, että parasta ennen päiväys lähestyy uhkaavaa vauhtia.
Niinkuin sanotaan: Auto on huono sijoitus, mutta ilmankaan ei pärjää. Minäkään en tee poikkeusta sanontaan. Perheellinen ei ainakaan pärjää. Ja kun opiskelevan perheellisen kulut ovat mitä ovat, ei tekisi mieli niitä vähäisiä ropoja laittaa ikäloppun kiesin entisöimiseen. Selkä seinää vasten siis ollaan. Jälleen kerran.
Tällä hetkellä auto tarvitsisi uudet kesäkumit, jarrut, vetoakselin suojakumit. Itse vetoakselitkin lienevät jo loppunsa edellä. Luulisin. Tieto lisäisi tuskaa. Ja tämä kaikki, ennen kuin katsastusmies leiman suvaitsee antaa. Perkeleellistä!
Tietokone tekee myös hiljaista ja sisäistä kuolemaa. Jo kohta kuusi vuotta palvellut HP tökkii päivä päivältä enemmän kaikista tekohengitys yrityksistä huolimatta, mikä nostaa veren painetta. Tämäkin tietää paineen lievennystä lompakkoon. Tänä päivänä ei pärjää oikein ilman tätäkään rakkinetta, mitä juuri vitutuksissani näpytän. Pankkiasiat, ja jopa sosiaalinen kanssakäyminen kouluhommista puhumattakaan pitäisi yrittää hoitaa tällä. Yritykseksi mahtaa jäädä. Huonoksi sellaiseksi. Pelkkä koneen käynnistyminen kestää melkein tunnin. Kaksi internetsivua yhtä aikaa päällä on miltei mahdotonta. Yritä tässä tehdä sitten opinnäyte työtä menettämättä hermoja.
Olisi tietenkin viisain ja edullisin ratkaisu puhdistaa ja formatoida koko masiina, mutta ei se tätä nuoremmaksi tee. Kaikki roju tuolla sisällä alkaa olla loppuunajettu ja vanhaa, kuten autoni kesärenkaat.
Pää alkaa hajota myös. Pieniksi palasiksi. Stressiä pukkaa joka rintamalta. Opinnäyte työ, minkä suuressa viisaudessa olen aikatauluttanut jouluksi. Kahden kuukauden työharjoittelu vaanii myös ensi kuussa, eli ihan kulman takana. Ilman palkkaa näin kesätöiden jälkeen ei luonnollisestikkaan motivoi. Tähän kun plussataan vielä nuo edellä mainitut, on aivot huuhtelu kunnossa.
Auto, tietokone ja aivot. Kaikki siis päreinä...ihan kohta! Hyvin siis menee, mutta en jaksa valittaa. Ja sitä paitsi pientä rakoa ahdinkoon antaa se, että auton rengas huolet ovat hetkeksi historiaa, kiitos Maken.
Ajattelin tänään näin lopputilin kunniaksi huuhdella aivoni alkoholilla.
Ehkä saan jopa seuraa, tai jos vanhat merkit pitävät kutinsa, niin en saa. Jokatapauksessa...
Hajoamisiin!
Niinkuin sanotaan: Auto on huono sijoitus, mutta ilmankaan ei pärjää. Minäkään en tee poikkeusta sanontaan. Perheellinen ei ainakaan pärjää. Ja kun opiskelevan perheellisen kulut ovat mitä ovat, ei tekisi mieli niitä vähäisiä ropoja laittaa ikäloppun kiesin entisöimiseen. Selkä seinää vasten siis ollaan. Jälleen kerran.
Tällä hetkellä auto tarvitsisi uudet kesäkumit, jarrut, vetoakselin suojakumit. Itse vetoakselitkin lienevät jo loppunsa edellä. Luulisin. Tieto lisäisi tuskaa. Ja tämä kaikki, ennen kuin katsastusmies leiman suvaitsee antaa. Perkeleellistä!
Tietokone tekee myös hiljaista ja sisäistä kuolemaa. Jo kohta kuusi vuotta palvellut HP tökkii päivä päivältä enemmän kaikista tekohengitys yrityksistä huolimatta, mikä nostaa veren painetta. Tämäkin tietää paineen lievennystä lompakkoon. Tänä päivänä ei pärjää oikein ilman tätäkään rakkinetta, mitä juuri vitutuksissani näpytän. Pankkiasiat, ja jopa sosiaalinen kanssakäyminen kouluhommista puhumattakaan pitäisi yrittää hoitaa tällä. Yritykseksi mahtaa jäädä. Huonoksi sellaiseksi. Pelkkä koneen käynnistyminen kestää melkein tunnin. Kaksi internetsivua yhtä aikaa päällä on miltei mahdotonta. Yritä tässä tehdä sitten opinnäyte työtä menettämättä hermoja.
Olisi tietenkin viisain ja edullisin ratkaisu puhdistaa ja formatoida koko masiina, mutta ei se tätä nuoremmaksi tee. Kaikki roju tuolla sisällä alkaa olla loppuunajettu ja vanhaa, kuten autoni kesärenkaat.
Pää alkaa hajota myös. Pieniksi palasiksi. Stressiä pukkaa joka rintamalta. Opinnäyte työ, minkä suuressa viisaudessa olen aikatauluttanut jouluksi. Kahden kuukauden työharjoittelu vaanii myös ensi kuussa, eli ihan kulman takana. Ilman palkkaa näin kesätöiden jälkeen ei luonnollisestikkaan motivoi. Tähän kun plussataan vielä nuo edellä mainitut, on aivot huuhtelu kunnossa.
Auto, tietokone ja aivot. Kaikki siis päreinä...ihan kohta! Hyvin siis menee, mutta en jaksa valittaa. Ja sitä paitsi pientä rakoa ahdinkoon antaa se, että auton rengas huolet ovat hetkeksi historiaa, kiitos Maken.
Ajattelin tänään näin lopputilin kunniaksi huuhdella aivoni alkoholilla.
Ehkä saan jopa seuraa, tai jos vanhat merkit pitävät kutinsa, niin en saa. Jokatapauksessa...
Hajoamisiin!
lauantaina, syyskuuta 04, 2010
Immrtal - All Shall Fall
Tässäpä se nyt sitten on kaikessa kauheudessaan. Linja videoitten suhteen on näköjään pysynyt yhtä huonolla tasolla, mitä se oli 15 vuotta sitten. Tämähän on sekoitus tuosta edellisestä postauksesta ja legendaarisesta jäätikköseikkailusta Grim and frostbitten Kingdoms. Laitetaanpa sekin hupailu tähän ensiksi ja uutukainen viimeiseksi. Siinäpä ihmettelette.
Tarkkaavaisimmat varmasti huomaavat tuossa uudessakin videossa sitä aitoa ja oikeaa rapukävelyä.
Tarkkaavaisimmat varmasti huomaavat tuossa uudessakin videossa sitä aitoa ja oikeaa rapukävelyä.
perjantaina, syyskuuta 03, 2010
Video viikonlopuksi
Kuten otsikko kertoo. Vain YKSI tällä kertaa, ja myöhemmin tai huomenna tai...tai...tai sitten enstaina toinen.
Kyseessä on Immortal, tuo koomisista videoistaan tunnettu pingviinilauma. Tämäkään video ei tee poikkeusta, mutta biisi on mielestäni yksi Immortalin parhaista, ellei jopa paras. Mielipiteitä?
Immortal julkaisi jokin aika sitten uuden levyn bändin ollessa hetken telakalla. Se ei vaikuttanut, ainakaan minuun. Kaikesta hehkutuksestaan huolimatta. Kyseessä oli aika pliisu metallinen sävellys, ei niinkään synkkä Black Metal rypistys.
Jokatapauksessa 15 vuoteen näillä hetkillä julkaistaan uusi video tältä uudelta All Shall Fall -levyltä. Heti kun joku hakkerinörtti saa sen ripattua, laitan sen myös tänne teidän ihmeteltäväksi halusitte tai ette.
Mutta nyt kuitenkin tämä.....BLASHYRRRRKKKKK!!!!!!
Kyseessä on Immortal, tuo koomisista videoistaan tunnettu pingviinilauma. Tämäkään video ei tee poikkeusta, mutta biisi on mielestäni yksi Immortalin parhaista, ellei jopa paras. Mielipiteitä?
Immortal julkaisi jokin aika sitten uuden levyn bändin ollessa hetken telakalla. Se ei vaikuttanut, ainakaan minuun. Kaikesta hehkutuksestaan huolimatta. Kyseessä oli aika pliisu metallinen sävellys, ei niinkään synkkä Black Metal rypistys.
Jokatapauksessa 15 vuoteen näillä hetkillä julkaistaan uusi video tältä uudelta All Shall Fall -levyltä. Heti kun joku hakkerinörtti saa sen ripattua, laitan sen myös tänne teidän ihmeteltäväksi halusitte tai ette.
Mutta nyt kuitenkin tämä.....BLASHYRRRRKKKKK!!!!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
