Jos sanotaan, että kissalla on yhdeksän elämää, taitaa tuo samainen kielikuva päteä minuunkin. Oli nimittäin taas kerran kuolettavan oloinen krapula Jalometallin jälkeisen viihdeviikonlopun jäljiltä, että tuntui oikeasti, että kuolema niittää satoaan hetkenä minä hyvänsä. Oikeastaan keho huutaa ja maksa vinkuu vieläkin, mutta mukavaahan tuo taas oli ja kinttupolku Tuonelasta hiljalleen löytyä.
Laitan tarkempaa raporttia kuvien kera, kunhan vain jaksan käydä sen itseni kanssa läpi ja saan materiaalia kuvien muodossa kokoon. Nyt katson olevani siihen edelleen aivan liian väsynyt, kuten kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Kiitos!
Niin ja ensi vuonna sitten Carcass, eli kai se on uhrattava taas yksi elämä lisää.