Loman tarpeessa

Olen miettinyt jotain pientä loman tapaista. Yksin, mielelläni. Loma kahdestaan omien aivojen kanssa. Ei ehkä kuullosta hyvältä, mutta voisi antaa pienen piristysruiskeen alkavaan syksyyn, vaikka en kyllä tunne itseäni mitenkään masentuneeksi. Tuntuu päinvastoin siltä, että olen elämäni kunnossa. Niin henkisesti ja fyysisestikkin miesmuistiin. Tämä henkinen tasapaino on varmaankin vain ohimenevää, sen voin jopa luvata. Miksi siis minun sitten tekee mieli lomaa, kun en edes koe sitä vielä tarpeelliseksi? (paino sanalla vielä). Ja varsinkaan, kun en ole sitä ainakaan ansainnut? Enpä osaa näihin viheliäisiin kysymyksiin vastata.

Merellä on yleensä hyvä vaikutus minuun. Eli sehän voisi piristää. Olen selkeästi niinsanottu meri-ihminen, jos kerran johonkin luonnonelementtin on itseään aina verrattava. Eli pitäisikö lähteä pienimuotoiselle Ruotsin junttiristeilylle? Ajatus kylmästä oluesta, kalman kylmästä tuulessa laivan kannella ei aiheuta minussa kyllä ainakaan mitään positiivisia virtauksia, jostain syys- myrskystä merellä puhumattakaan. Mutta olisihan sekin kuitenkin jotain loman tyylistä, koska mihinkään "rantalomaturistirysöjeejee" lomallekkaan ei juuri nyt tee mieli, eikä varsinkaan ole rahaa.

Eli on vain yksi pienehkö este tälle sielunravinnolle. Raha. Likviditeetti ei taida antaa periksi, varsinkaan nyt, kun työt ovat loppuneet. Ja yleensä silloin, kun raha tilanne on heikohko, hajoaa jotain tarpeellista. Auto, pesukone tai yms. Näin ainakin minulle on tapana käydä.
Sitä paitsi taitaa kattilan kylki olla kylmä, jos ehdotan pientä lomailua vain keskenäni. Voipi olla, että ne vähäiset kattilat menee jopa jakoon. Ottaakko sitten perhe mukaan? Kysynpä vain, että mihin se tilanne sitten muuttuisi kotioloista? Ei mihinkään, mutta ihminen tarvitsee myös lämmintä ruokaa.

Niinpä niin!