Vuorotyössä on puolensa. Ne hyvät, kuin myös ne huonot. Huonoja puolia on enemmän, onhan kyse yleensäkin työstä ja työ ei ole koskaan mukavaa. Sanotaan, että vain hullu tykkää työstä. Ihminenhän on jo sen verran jalostunut huippuyksilö lajissaan että ei tykkää pidemmän päälle mistään, mistä maksetaan rahallista korvausta. Kummalista, mutta totta.
Vuorotyössä ollaan käytännössä kokoajan töissä. Viikonloput, juhlapyhät jne.jne. Vapaatakin tulee muutama päivä vähemmän, mitä normaali ihmisen ns.päivä töissä. Kesäloma on lyhyempi, talvilomaa ei ole, "pekkaspäivät", eli vapaapäivät eivät tilinauhassa näy eikä liukumaa työajoissa ole. En minä valita, mutta kun joillekkin se vuorotyön autuus saa aikaa vihertävää kateutta, niin avataan hieman tämän ihanuuden saloja.
Aamuvuorot perinteisesti avaa seeman. Olen itseasiassa alkanut pitämään eniten aamuvuoroista, vaikka se ensimmäiseen aamuun herääminen tuntuu nyrkin iskulta vasten taulua vapaiden jäädessä päälle. Aamuvuoron jälkeen aikaa jää muuhunkin (ei mihinkään), päinvastoin kuin iltavuoron. Aamuvuorot ovat parhaimmillaan näin kesäisin, ja ennenkaikken viikonloppuisin. Viikonloppuina ne turhat valkokypärät yms. penkinkostuttajat loistavat poissaolollaan, ja työpaikalla saa keskittyä omiin aherruksiin ilman mitään ylimääräistä perseilyä. Talvisin tosin nämä aamut ovat kalmaisempia kylmine huuruisine autoineen, mutta kuten sanoin, kesällä menee varsin mukavasti. Ja eihän niitä ole kuin neljä peräkkäin, ja sitten puhalletaan ja kuivatellaan haalareita yksi päivä.
Aina niin ihanat iltavuorot raastavat ihmistä. Vaikkakin aamulla olisi aikaa, menee kello eteenpäin vätystellessä ja töihin lähtöä odotellessa. Mitään ei saa aikaiseksi, kun ajatus muutaman tunnin päästä kutsuvaa työvuoroa kolkuttaa takaraivoa. Tämän lisäksi tuntuu, että varsinkin näin viikonloppu iltaisen aika tehtaalla ei mene ihan sovitulla kaavalla. Aika matelee, ja tämä aamun saamattomuus esiintyy paikoitellen myös töissä. Eli aamu odotellaan, että päästään illaksi töihin. Perseestä koko vuoro.
Yövuorojen jälkeen on pitkä vapaa, tai ainakin pitkähkö. Yövuorot olivat vielä aikoinaan mukavia, kun pieniä ruokittavia suita ei kotona asustellut. Nyt asia on hieman kääntynyt päinvastoin. Työvuoron loputtua, ja suihkun yms. jälkeen kello on lähempänä seitsämää ennen kuin silmät saa ummistettua. Silloin yleensä nämä ruokittavat herää. Mekastus, mekkala yleinen häiriköinti, itku ja muut lapsista lähtevät erikoiset äänet valtaavat unta yrittävän duunarin korvakäytävät. Siinäpä sitten yrität nukkua, vaikka torumisesta huolimatta se hiljaisuus kestää maksimissaan sen viisi minuuttia. Näinollen unet jää vähiin, vaikka mukulat usein ulos painelevatkin.
Mielestäni kahden euron lisä tuntiin yössä on liian vähäinen. Käsittääkseni tämä on jopa muilla aloilla korkeampi.
Pitkä vapaa meneekin sitten toipuessa kaikesta tästä unirumbasta, ja sama ralli alkaakin kuusi päivää toivuttuaan alusta. Huvittavaa sinänsä, että monet, ketkä eritoten teollisuuden vuorotyöläisiä kadehtii, mainitsevat aina palkkojen jälkeen nämä pitkät vapaat. Ovatkohan nämä kadehtijat panneet merkille, että ennen tätä pitkää vapaata tehdään 12 päivää töitä?!
Ja mitä palkkoihin tulee, on paperimiesten palkat lehdissä paisuteltuja uutisankkoja. Lähes jokainen päivätyöläisistä hakkaavat mennen tullen ja palatessa meidät tuntiliksoissa monilla euroilla. Putkimiehet, rakennusmiehet ja sähkömihet muunmuassa. Kun tähän lisätään inhimmilliset työajat, niin ihmitellä täytyy kateellisia ja niitä paperimiehiä kansantalouden romahduttajiksi kutsuvia.
Ja kysymykseen, miksi se paperimiehen tilipussi on joskus hieman paksumpi kuin sen päivätyöläisen. Juuri siksi, että esimerkiksi tänään moni painuu terassille, mökille, minne nyt meneekään viikon pölyjä tuulettamaan, menen minä töihin illaksi 13.30-21.30. Tämä sama toistuu jouluaattona, pääsiäisenä, vappuna, juhannuksena. Vuorokalenterin mukaan. Epäilen, että se kateellinen on hissukseen pienessä pierussa juhannuksena grillatessaan, kun vuorotyöläiset, sairaanhoitajia myöden lähtevät töihinsä.
Olen puhunut, mutta en tarpeeksi!