"Se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa"

Olettavasti tein pahan virheen siinä, että menin ostaa täräyttämään esikoiselle sellaisen lasten lelusetin, mikä piti sisällään erillaisia muovisia elintarvikkeita ja ruokailuvälineitä. Tämä siksi, että vanhempi tytär peri serkultaan pienenpienen leluhellan. Tämän ainakin miljoonaosaisen setin myötä, jotka lojuskelevat (nytkin) ympäri lattioita, olen joutunut selittämään hänelle kovin vaikeasti ymmärrettäviä asioita. Ensinnäkin kanankoivet. Selitä siinä nyt, että se on kanaa ja syötävää, kun hänen käsityksensä kanasta on jotain ihan muuta. Tähän soppaan kun lisätään vielä kananmuna, on peli melkolailla selvä. Lapsen silmissä on vain tyhjä katse. Ei ymmärrä, mutta tuskin tarvitseekaan. Ainakaan vielä. Isäänsä tulee.

Samahan toistuu myös siellä ruokapöydässä. Kanaa, kalaa, sieniä ja muuta syötävää tai syötäväksi tehtyä. Yritäppä siinä selvittää elämän kiertokulkua ja ravintoketjua. Tällä menollahan lapseni saa traumaattisia kokemuksia ja hänestä tulee hihhuli vegetaristi vai mikä lie vegaani se nyt onkaan. Olen sen verran laiska, etten jaksa alkaa moisia tai niiden eroja selvittämään, koska ei minua edes kiinnosta. Mutta mielummin vaikka rekkalesbo, kun pelkkää salaattia popsiva ja eläinkunnan ongelmista meuhkaava hippi.

Pitäisi kai siis joissain tapauksissa uskoa, mitä siihen lelupurkin kylkeen on printattu. Eli yli 3 vuotiaille. Mutta herääkin kysymys, onko se silloinkaan sen helpompaa?

Toinen asia mihin törmäsin kategoriassa, miten tämän lapselle selitän, on auringon ja kuun ero. Tämä seikka alkaa jo hiljakseen mennä päätepysäkille, mutta pientä sekoilua on vieläkin havaittavissa myös näissä maailmankappaleissa.

On tämä kasvattaminen joskus perin vaikeaa soveltamista ja säätämistä. Tuntuu, että pyörälla ajon opettaminenkin tulee olemaan helppoa tähän ainaiseen selittämiseen ja perusteluun, miksi joku asia on näin. Mutta näin kai sen kuuluu mennä.