Serranon perheen paluu...

Olen onnesta soikeana. Serranon perhe viihdyttää jälleen aamupäiviäni ja jos ei töiltänsä ehdi, niin uusintana aina iltapäivisin. Ja ihan ihka uusin jaksoin. Minäkin siis pääsen jälleen irroittautumaan arjesta kerran päivässä ja hakkaamaan päätä seinään sarjan koukuttavan sekametelin ja yleisen häsläyksen takia. Tämä on varma kesän merkki. Parhautta!!! Hail Santi!

Selvisipä sekin, että työpaikkani parina kesän toimii varmasti konsernin nuivin ukko. Perkele, äijä näyttää Korvatunturilta karkoitetulta tontulta joka operoi työssään minuuttiaikataululla. Jos tavoista ja varsinkin aikatauluista poiketaan hiemankin, on "Jörön" kovalevy niin sekaisin, että työpäivä on suurinpiirtein pilalla. Minkäs teet, jos olet tehnyt asiat sata vuotta samanlailla, on paketti levällään pienten uudistusten myötä. Älä siis tee asioita helposti ja nopeasti, vaan tee ne niinkuin 60-luvulla.

Tervehtiminen töihin tullessa on tälle herralle muuten täysin vieras käsite ja puheet kahvipöydässä keskittyvät pääsääntöisesti säähän ja potun istutukseen. Very interesting! Tietokoneenkin oli "Jörö" hankkinut, että pääsee ihan sieltä Fonectan sivuilta ihmettelemään säätä ja käypä hän lämpöasteet tarkistamassa konsernin koneeltakin aina joka tunnin välein. Eipä mene töissäkään mikään ilmastonmuutos ohi silmien. On ne katsos "Jörölle" niin tarkkoja asioita.

Saapa nähdä miten tämä kesä nyt menee. Onneksi olen suhteellisen sopeutuvainen erillaisten ihmisten kanssa, mutta voíhan tietenkin olla, että "Jörö" löytää itsensä pokara otsalohkossa sairastuvalta jo heti tulevien yövuorojen aikaan. Vahvasti tuntuu nimittäin siltä, että tämä 160 senttimetriä täyttä silavaa oleva tontun näköinen hahmo saa minut vielä raivon valtaan alati jatkuvalla purnaamisella ja ärinällä. Tässä ei enää sosiaaliset avut auta. Nuija mikä nuija!

Mistä se muuten johtuu, että aina minun vuorolle sattuu kaikki nämä friikit ja taruolennot? Mitään pahaa kun en tahtomattani olen kellekkään tehnyt. Miettikääpä sitä!