Puolikuolleitten juoruilijoiden kerho

Minä poika se olen käynyt samalla parturilla 17 vuotta. Lievästi sanottuna olen kangistunut kaavoihin. Mutta ajatelkaapa kuinka helppoa se on. Ei tarvitse kuin istahtaa ja pönöttää siinä se 30min, ja homma on saletti. Jostain syystä nyt kumpikaan, joka minun kuontaloani on leikellyt tämän ajan ei ollut paikalla. Perkele!! Nyt siis joutui keskustelemaan aivan oudolle ihmiselle joka näpelöi hiuksiani. Ilmoista keskusteluksihan se meni. Minä nyt vaan en pidä parturissa istumisesta ja siellä lörpöttelystä, olen enemmän turpa kiinni ja tukka pois koulukuntaa.
Operoinnin jälkeen oli saastainen olo. Olin petturi, huora. Toinen kampaaja oli koskenut pyhinpääni, minun hiuksiini.

Kaiken tuon ahdistuksen keskellä joutuu yleensa kuuntelemaan paria muutakin koulukuntaa. Puolikuolleet mummot sairaskertomuksineen ja juoruilevat naiset. Riemukseni huomasin että tällä kertaa molempien kuntien edustajat olivat paikalla. Ja juttujen perusteella parhaalla miehityksellä.

Viereisellä mummolla oli ollut kuuleman perusteella taudit aina rutosta kuppaan. Parit kolmet syövät oli myös sairasteltu. Vanhuus ei tule yksin. Sitä myös päiviteltiin, kun se avomies Tahvo (nimi keksitty) oikaisi koipensa viime suvena, niin kukas ne potut nyt sieltä maasta nostaa. Voi voi sentään! No en minä ainakaan. Ymmärrän kyllä vanhusten yksinäisyyden, mutta siinä alkaa jo omaakin terveyttä epäilemään heidän diagnoosien keskellä. Kun siinä piinapenkissä istuu, ei enää halua kuunnella jo hieman kalmalta haiskahtavan mummon peräpukamista, niiden lääkityksestä eikä varsinkaan niiden hoitokeinoista.

Nämä juoruämmät ovat vielä pahempia. Ne yleensä komppaavat näitä mummoja, ja kertovat kaikkien lääkäreiden ja muittenkin panemiset yms. Pahimmassa tapauksessa tähän osallistuu henkilökuntakin. Arvostettavaa sinänsä puhua asioista niiden oikeilla nimillä, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan ihmisten OIKEILLA nimillä. Ja jostain syystä molemmat osapuolet tietävät lääkäreiden etunimet. Mummot toisesta ja juoruämmät jostain ihan toisesta.

Nyt toisella puolen "tiskiä" istua lötkötti joku isoääninen uraohjus. Naispuolinen. Kovasti siellä Lapin ruskaa oltiin menossa työporukalla ihmettelemään. Kokemuksia vaihdettiin haureuden tunturista eli Levistä. Voi että siellä oli sitten aina niin rentouduttu ja työpaikan henkikin oli sen jälkeen huipussaan. Kuntoiltu myös oltiin kovasti ja vähän hotellilla laitettu jopa jalalla koreasti. Viinaanhan siellä ei ollut koskettu. Saunakaljat korkeintaan, hän ei kuulemma sitäkään.

Totuushan on kuitenkin tämä. Pitkäripaisen kautta linja-autoon ja sitten nokka kohti paikallista alusvaate putiikkia. Uutta pitsiä pimperon peitoksi ja sitten Leville sekoilemaan, naimaan ristiin ja haukkumaan pomo, jos se ei nyt sitten eksy vahingossa samaan petiin. Jipii!! Maanantaina on niin rentoutunut olo, että pahimmat eivät edes uskaltaudu töihin. Omalle miehelle, joka on kotona hikipäässä hermot riekaleina kaitsenut lapsia, tuodaan myös yllätys tuliainen. Tämä tuliainen on yleensä alapäässä esiintyvä kutina ja kirvely.

Olenhan minäkin näitä "työilmapiirin nostajaisia" todistellut moneen otteeseen. Valitettavasti. On se Lapin lumo niin ihmeellinen asia että se saa kotelon sekaisin ja hormoonit hyrräämään, niin miehillä kuin naisillakin.

Tänään taidan palkita itseni parilla huurteisella. Mielestäni olen sen ansainnut tämän "arjen" vastapainoksi. Laitellaan taas tänne iltasella kuulumisia,

Kiitos ja anteeks!!